Niin tarvisin treeni ohjelman olen 15v 60kg ja pituutta on 170cm. millasia treeni ohjelmia itse käytätte? puolitan summat ilmeisesti.Mutta kannattaaako parilla ensimmäisellä viikolla treenata jalkoja kun kerta niillä on koko elämä kävelty niin kannattaako panostaa ylä kropaan heti?kiitos jo valmiiksi.=D
Treeni ohjelma
Puuhis
1361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
lähtökohtatilanteesta, mutta joka tapauksessa jalkojakin on tehtävä tasapainon saavuttamiseksi. Pelkällä juoksemisella ei tehdä suuria jalkoja, tosin mikään malliesimerkki en itsekään ole, koska olen tehnyt jalkatreeniä vasta vuoden verran salilla. Noin yleensä ottaen nuorilla, alle kakskymppisillä bodaajan aluilla jalat on se akilleenkantapää numero yksi. Sinne siis vaan panostusta ihan yhtä lailla kuin yläpäähänkin.
Treenistä sen verran, että itse teen ma, ke ja pe punttireeniä. Maanantaina ohjelmassa rinta, ojentajat ja pohkeet, keskiviikkona jalat sekä olkapäiden keski-ja takasektori ja perjantaina selkä, habat ja pohkeet. Jalkapäivinä koen turhaksi tehdä jo muutenkin raskaan ohjelman päätteeksi pohkeita, koska ne voi sovittaa paremmin noiden muiden reenien yhteyteen.
Ja ennen kaikkea, muista myös levon ja ruokavalion merkitys. Oma ruokavalioni on tällä hetkellä äärimmäisen kurinalainen, ja sitä kautta paino on suht matalalla ( 177 cm/ 78 kg ). Koska en kilpaile, jännite on niin sanotusti pidempi, eli pystyn lisäämään painoa maltillisesti nostamatta rasvaprosenttia.