Olen ollut avomieheni kanssa 8-vuotta. Olin 13-vuotias, kun aloin ensin olemaan hänen kanssaan kaveria ja sitten olimme yhdessä. Kunnes hän jätti minut ja pyysi munia takaisin, tätä jatkui 4-vuotta. Hän petti minua suhteitten aikana ja aina oli muitten kanssa kun oli jättänyt minut. Niin olin minäkin ja en niinkään välittänyt petetyksi tulemista, koska olin teini niin olin vain onnellinen kun sain hänet takaisin.
Mieheni on aina ollut menevää tyyppiä, näitä teinitytön ihanteita "pahoja poikia"... Eli on ollut varkauksia, päällekäymisiä, omaisuuden rikkomista yms. Ja on alkoholia, niin teitty siinä kaveriporukassa tullut huumeitakin...
Noh, olen katsellut tätä kyseistä miestä koko elämäni oikeastaan ja kestänyt kaiken "rakkauden voimalla"... Mutta nyt alkaa kismittää, hän on ollut tämän suhteemme aikana 2 kertaa vankilassa. Ja oikeita syitä en ole ikinä kuullut mieheni suusta, vaan olen tutkinut hänen papereitaa. Ja kokenut hirveitä löytöjä, hän on esim. tämä joka nyt eniten minua kalvaa. On tapahtunut meidän suhteen aikana 2vuotta sitten. Hän oli koulussa ja kännissä pahoinpiteli naista, yhdessä muitten naisten kanssa... *huokaus*
Minulle hän ei ole oikeastaan tehnyt mitään, kaksi kertaa on käynyt kaulaan kiinni ja puristanut. Nyt vappuna hän jätti minulle kihlasormuksensa ja sanoi tämä on ohi, jankutti tätä 2 päivää... Syyksi sanoi että minä valehtelen kaikesta ja hän pelkää että petän häntä...No hän oli 5 päivää kännissä ja teis missä höyryissä, tuli lauantaina kotiin ja halasi minua pitkään täristen (vieroitusoireita), sanoi ettei halua päästää minua menemään... Aloitimme alusta, noh 4 vuotta ehdimme olla yhdessä ilman eroa ja 3 vuotta kihloissa...
Nyt olen vain, niin täynnä tätä kaikkea paskaa...Ja syy varmaan on se miksi vasta nyt alan olemaan loppu pisteellä. Koska hän on helimuussa ehdottanut eroa ja huhtikuussa kanssa, sitten jätti vappuna kunnes taas pyysi takaisin... Niin olen 21-vuotias ja pikkuhiljaa olen opetellut aukaisemaan suutani, kun olisi pitänyt... Nyt kun olisin valmis nostamaan kokonaan kissan pöydälle ja olisin valmis puhumaan mieheni kanssa tästä kaikesta mitä olenkaan pitänyt pääni sisällä, niin en pysty... Pelkään niin paljon seurauksia!
Pelko ei ole pelkästään henkistä, vaan kun ajattelinkin asiaa kunnolla niin alan täristä, hikoilla, hengitys on vaikeaa ja alkaa huimata rajusti. Tämän takia olen myös kauhean ahdistunut, jos satun saamaan työtä. Koska mietin vain mitä voisi tapahtua kun olen töissä viikonloppuna ja hän on jossain... Enkä tiedä miten hän reagoi, sulkeutuuko niinkuin yleensä kun alan keskustelemaan, vai alkaako hän huutamaan ja käykö päälleni???
Olen myös niin yksin tämän asian kanssa, ystäväni kaikki asuvat kaukana omasta paikkakunnasta ja vanhempia tai sisaruksiani en halua tähän sotkea, koska en heidän kanssaan pysyt keskustelemaan edes tavallisista asioista...
Mieheni on nyt saanut ensimmäistä kertaa työpaikankin (hän on 23-vuotias), hän maksaa laskuja ja on selvinpäin kyllä hauska, tulee kaikkien kanssa toimeen ja osaa välillä yllättää ruusuilla ja hellillä tempauksillaan. Mutta hän ei niinkään ota minun tunteita edes selvinpäin huomioon, esim. hän lähti toissa yöntä jonnekkin ja pyysin saisinko tulla mukaan. Niin hän sanoi, en tiedä saatko tulla ja ei edes kysynyt kaveriltaan lupaa. Sitten vain poistui paikalta ja kun valitin hänelle, miksi hänen kaverit eivät yleensä ota minua huomioon niin hän vain sanoi "turha tuosta ottaa tommosta pulttia"... Tulen hulluksi ja toisina päiviä, olen niin onnellinen hänen kanssaan ja suunnittelimme esikoistakin muutaka kuukausi sitten hänen ehdotuksesta, kunnes hän perui kaiken... Syynä muka oli että kanntaisi hankkia hänen ensin ajokorttija isompi asunto ja auto. Noh mitään noista ei ole tapahtunut!
En tiedä mitä yritän hakea tällä, kun kirjoitin tänne... Sekin auttaa, kun vain kirjoitin... En tiedä haluanko neuvoja tai ymmärrystä tai kuulla onko ketään joka olisi kokenut samoin... Mutta kyllä se auttaisi minua tulkitsemaan mitä minun pitäisi, tehdä nyt jos joku siellä kirjoittaisi jotain järkevää minulle...
Haluan lisätä loppuun, etten ole itselleni ikinä tehnyt mitään, enkä juo alkoholia paljoa, enkä polta ja enkä käytä huumeita...Eli en pystyisi sortamaan omaa elämääni tällä ahdistuksella, mutta kyllä kieltämättä tulee esim. liikenteessä mennä miten sattuu...Jos vaikka kävisikin niin hyvä tuuri,että jäisin auton alle...
Ps; minulla on lukirhäiriö, joten kirjoitus virheitä on todennäköisesti paljon. Joten pyydän,ettette niistä huomioisi. Koska saan kuulla siitä aivan tarpeeksi kaikilta...
Terveisin: Kahlittu Enkeli...*huokaus*
Mieheni on aina ollut menevää tyyppiä, näitä teinitytön ihanteita "pahoja poikia"... Eli on ollut varkauksia, päällekäymisiä, omaisuuden rikkomista yms. Ja on alkoholia, niin teitty siinä kaveriporukassa tullut huumeitakin...
Noh, olen katsellut tätä kyseistä miestä koko elämäni oikeastaan ja kestänyt kaiken "rakkauden voimalla"... Mutta nyt alkaa kismittää, hän on ollut tämän suhteemme aikana 2 kertaa vankilassa. Ja oikeita syitä en ole ikinä kuullut mieheni suusta, vaan olen tutkinut hänen papereitaa. Ja kokenut hirveitä löytöjä, hän on esim. tämä joka nyt eniten minua kalvaa. On tapahtunut meidän suhteen aikana 2vuotta sitten. Hän oli koulussa ja kännissä pahoinpiteli naista, yhdessä muitten naisten kanssa... *huokaus*
Minulle hän ei ole oikeastaan tehnyt mitään, kaksi kertaa on käynyt kaulaan kiinni ja puristanut. Nyt vappuna hän jätti minulle kihlasormuksensa ja sanoi tämä on ohi, jankutti tätä 2 päivää... Syyksi sanoi että minä valehtelen kaikesta ja hän pelkää että petän häntä...No hän oli 5 päivää kännissä ja teis missä höyryissä, tuli lauantaina kotiin ja halasi minua pitkään täristen (vieroitusoireita), sanoi ettei halua päästää minua menemään... Aloitimme alusta, noh 4 vuotta ehdimme olla yhdessä ilman eroa ja 3 vuotta kihloissa...
Nyt olen vain, niin täynnä tätä kaikkea paskaa...Ja syy varmaan on se miksi vasta nyt alan olemaan loppu pisteellä. Koska hän on helimuussa ehdottanut eroa ja huhtikuussa kanssa, sitten jätti vappuna kunnes taas pyysi takaisin... Niin olen 21-vuotias ja pikkuhiljaa olen opetellut aukaisemaan suutani, kun olisi pitänyt... Nyt kun olisin valmis nostamaan kokonaan kissan pöydälle ja olisin valmis puhumaan mieheni kanssa tästä kaikesta mitä olenkaan pitänyt pääni sisällä, niin en pysty... Pelkään niin paljon seurauksia!
Pelko ei ole pelkästään henkistä, vaan kun ajattelinkin asiaa kunnolla niin alan täristä, hikoilla, hengitys on vaikeaa ja alkaa huimata rajusti. Tämän takia olen myös kauhean ahdistunut, jos satun saamaan työtä. Koska mietin vain mitä voisi tapahtua kun olen töissä viikonloppuna ja hän on jossain... Enkä tiedä miten hän reagoi, sulkeutuuko niinkuin yleensä kun alan keskustelemaan, vai alkaako hän huutamaan ja käykö päälleni???
Olen myös niin yksin tämän asian kanssa, ystäväni kaikki asuvat kaukana omasta paikkakunnasta ja vanhempia tai sisaruksiani en halua tähän sotkea, koska en heidän kanssaan pysyt keskustelemaan edes tavallisista asioista...
Mieheni on nyt saanut ensimmäistä kertaa työpaikankin (hän on 23-vuotias), hän maksaa laskuja ja on selvinpäin kyllä hauska, tulee kaikkien kanssa toimeen ja osaa välillä yllättää ruusuilla ja hellillä tempauksillaan. Mutta hän ei niinkään ota minun tunteita edes selvinpäin huomioon, esim. hän lähti toissa yöntä jonnekkin ja pyysin saisinko tulla mukaan. Niin hän sanoi, en tiedä saatko tulla ja ei edes kysynyt kaveriltaan lupaa. Sitten vain poistui paikalta ja kun valitin hänelle, miksi hänen kaverit eivät yleensä ota minua huomioon niin hän vain sanoi "turha tuosta ottaa tommosta pulttia"... Tulen hulluksi ja toisina päiviä, olen niin onnellinen hänen kanssaan ja suunnittelimme esikoistakin muutaka kuukausi sitten hänen ehdotuksesta, kunnes hän perui kaiken... Syynä muka oli että kanntaisi hankkia hänen ensin ajokorttija isompi asunto ja auto. Noh mitään noista ei ole tapahtunut!
En tiedä mitä yritän hakea tällä, kun kirjoitin tänne... Sekin auttaa, kun vain kirjoitin... En tiedä haluanko neuvoja tai ymmärrystä tai kuulla onko ketään joka olisi kokenut samoin... Mutta kyllä se auttaisi minua tulkitsemaan mitä minun pitäisi, tehdä nyt jos joku siellä kirjoittaisi jotain järkevää minulle...
Haluan lisätä loppuun, etten ole itselleni ikinä tehnyt mitään, enkä juo alkoholia paljoa, enkä polta ja enkä käytä huumeita...Eli en pystyisi sortamaan omaa elämääni tällä ahdistuksella, mutta kyllä kieltämättä tulee esim. liikenteessä mennä miten sattuu...Jos vaikka kävisikin niin hyvä tuuri,että jäisin auton alle...
Ps; minulla on lukirhäiriö, joten kirjoitus virheitä on todennäköisesti paljon. Joten pyydän,ettette niistä huomioisi. Koska saan kuulla siitä aivan tarpeeksi kaikilta...
Terveisin: Kahlittu Enkeli...*huokaus*
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sitä haluaisi sanoa jotain kaunista ja kannustavaa, vaikka tietää, että nuorelle rakastavalle kaikki neuvot ovat turhia... Olisi elämäsi aliarviointia ylimielisesti kommentoida, että jätä se mies. Rakkaus on usein täynnä paradokseja ja ristiriitaa. Ajattele, että jonkun asian takia häntä kerran tarvitsit, ja häneen jäit kiinni. Ajattele sitten elämääsi eteenpäin, kuvittele itsellesi unelmien tulevaisuus. Mitä siltä haluat?
Niin. Näetkö hänet kuvassa?
Olen miettinyt että mitä toivon saavuttavan ennekun kuin täytän 30-vuotta. Ja täytyy myöntää, että haluan lapsen tai toisenkin enen sitä. Mikä nykyiseen mieheeni, tulee... En varmaksi osaa sanoa, että se olisi hän ja tätän myös saan kauheita paiseita... Että riittääkö aika eron jälkeen löytää uusi? No riittäisi varmasti, mutta eilenkin meillä oli niin jotain ihanaa keskustelua ja naurua... Mutta ettei vaan mene kaveri puolelle, seksi on ainakin huonontunut sen jälkeen kun hän jätti...