Suomessa vaihtelee merkittävästi paikkakunnittain se, millaista terapiaa on tarjolla erityisesti Kelan kustantamana. Arvelemme, että moni "joutuu" vääränlaiseen terapiaan vain kysyntä-tarjontasyistä. Myös psykologian/psykiatrien koulutuksissa eri paikkakunnittain on tiemmä eroja siinä, miten esim. perinteiseen psykodynamiikkaan suhtaudutaan.
Mitä mieltä olette, pitäisikö valtiovallan kartoittaa terapiatarjonta tarkemmin, vai ovatko kaikki suuntaukset lopulta yhtä tehokkaita ja sopivia erilaisille asiakkaille?
(heppuhej:lle ja muille nyypiöille tiedoksi, että esim. tällainen on ihan oikea, asiallinen psykologiapalstalle kuuluva aloitus)
Mitä mieltä olette, pitäisikö valtiovallan kartoittaa terapiatarjonta tarkemmin, vai ovatko kaikki suuntaukset lopulta yhtä tehokkaita ja sopivia erilaisille asiakkaille?
(heppuhej:lle ja muille nyypiöille tiedoksi, että esim. tällainen on ihan oikea, asiallinen psykologiapalstalle kuuluva aloitus)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Aikanaan ihmettelin kovasti, miksi en saanut itse valita missä ja minkälaisessa terapiassa käyn. Minulle vain kerrottiin että minulle sopii sen ja sen tyyppinen terapia, ja sitä saa hesassa siltä ja siltä henkilöltä - kelpaako...? (kieltäytyminen olisi tulkittu hoitovastaisuudeksi)
Toisin sanoen toiveeni niin paikkakunnnasta kuin terapeutin sukupuolesta sivuutettiin täysin. Paniikkihäiriöinen ihminen pakotettiin ahtaisiin ruuhkajuniin, tapaamaan idioottia terapeuttia jolla ei ollut mitään sanottavaa, ei mitään kysyttävää. Oli muuten harvinaisen kallista seinien tuijottelua, ja kidutusmatkat päälle. Montaa kuukautta ei jaksanut kiinnostaa, varsinkaan sillä hinnalla. Tiedä sitten ketä sekin pakottaminen hyödytti. Tuskin ainakaan Kelaa joka maksoi osan terapiasta, tai lääkäriä joka oli kirjoittanut lausunnon sitä varten. Minua se ei ainakaan hyödyttänyt. Parhaiten taisi netota tuppisuu terapeutti.
Minulle on yksi lysti mikä on psykoterapian suuntaus, kunhan siitä on jotain hyötyä, ja kunhan asiakkaan toiveita kuunnellaan. Jos asiakas sanoo haluavansa naisterapeutin, silloin pakottaminen miehen vastaanotolle on jotakuinkin typerää. Ja jos asiakas kärsii paniikkihäiriöstä, silloin pakottaminen iltapäivän ruuhkajunaan kahdesti viikossa on jo törkeää.
Parantamisen varaa olisi siis jopa niin ruohonjuuritaso asioissa kuin terapiaan kulkeminen ja terapeutin sukupuoli. Ymmärrän hyvin kommenttisi siitä, ettei tuossa tilanteessa paljoa terapiasuuntauksesta jaksanut välittää.
Olen isä. Joskus 20 vuotta sitten vaimoni ja terveydenhoidon ammattilaiset olivat sitä mieltä, että vaimoni ja minun erimielisyydet lapsen kasvatuksessa vaativat ammattiapua. Menimme ensimmäiseen istuntoon kahdestaan vaimoni kanssa.
Naispuolinen psykologi alkoi ensi töikseen viritellä videokameraa valmiiksi istunnon videointia varten. Ilmoitin rauhallisesti mutta päättäväisesti, ettei minua kuvata. Psykologi puolestaan sanoi, että koko hänen metodiikkansa perustuu videokameran käyttöön eikä koko hommasta tule mitään, ellen suostu kuvattavaksi. En suostunut, en edes harkinnut. Keskustelemaan olisin suostunut, mutta tämä tätipä ei osannut eikä halunnut ilman kameraansa keskustella lainkaan. Istunto jäi täysin torsoksi.
Jatko jäi tavallaan roikkumaan ilmaan. Toista istuntoa ei tuon psykologin luona olisi voitu järjestää senkään johdosta, että hän melko pian tapaamisemme jälkeen otti ja menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen kesken kaiken – parhaassa työiässään oleva ihminen!
Toista kertaa en ole kenenkään muunkaan kallonkutistaja-ammattilaisen puheille ammattiasioissa erehtynyt.
Lapsesta on tullut käsitykseni mukaan varsin tasapainoinen aikuinen, jolla ovat asiat paremmassa järjestyksessä kuin monella muulla. Eikä hänen äitinsä ja minun parisuhteessakaan valittamista ole (36 antoista yhteistä vuotta täynnä jo).
Tuon videokamerafriikin varhainen poismeno oli tietenkin traaginen juttu inhimilliseltä kannalta katsoen, mutta kokemus hänen tyrkyttämästään ”ammattiavusta” saa minut visusti varomaan joutumasta ammattikunnan puheille toistamiseen.
meilläkin. Lapsi vihasi terapeuttia jonka metodia perustui vain äidin syyttelyyn. Uhattiin huostaanotolla, jos olisi lopetettu. ainoa keino päästä eroon oli mennä yksityiselle terapeutille, joka parin istunnon jälkeen ilmoitti terapian olevan turhaa rahan haaskausta.
Minulla on omakohtaista kokemusta vain psykoanalyysistä. Mielestäni terapeutin sukupuoli ei ratkaise mitään. Jouduin miesterapeutille, koska muuta ei ollut tarjolla. Mielestäni se oli hyvä, koska varhaislapsuuden vaikeat ongelmat liittyivät juuri isään. Koko ihmiskäsitykseni muutttui terapian avulla.
-
Lette kirjoitti:
"Sisäinen motiivi ratkaisee hyödyn"
Ei kuitenkaan kokonaan; huonon psykoterapeutin hoidossa ei vahvakaan motivaatio pelasta. Nimim. "Kokemusta omaava"
"Minulla on omakohtaista kokemusta vain psykoanalyysistä. Mielestäni terapeutin sukupuoli ei ratkaise mitään. Jouduin miesterapeutille, koska muuta ei ollut tarjolla. Mielestäni se oli hyvä, koska varhaislapsuuden vaikeat ongelmat liittyivät juuri isään. Koko ihmiskäsitykseni muutttui terapian avulla."
Kovin ristiriitainen viesti. Ensin sanot, ettei terapeutin sukupuoli ratkaise mitään, ja sitten kerrot sen olleen tärkeä asia koko terapian kannalta?
Projisoin isään liittyviä fantasioita terapeuttiin,
tällöin niitä voitiin käsitellä. Saattaa olla, että niitä olisi olut helpompi paeta, jos terapeutti olisi ollut nainen. Tämä on oma kokemukseni. En ole katunut. En koskaan ajatellut tarapeutin kykyä.