Jokaisella meistä on varmaan jonkinasteisia pelkoja, mutta pelkäätkö mitään asiaa niin paljon, että sitä voisi kutsua fobiaksi? Jos voi niin vaikuttaako se käytännön elämääsi merkittävästi?
Tässä esimerkkejä fobioista:
Agorafobia, aukeiden, julkisten paikkojen pelko, torikammo, yksin liikkumisen pelko
Agrizoofobia, villieläinten pelko
Akrofobia, korkean paikan pelko, huippukammo
Algofobia, kivun pelko
Araknofobia, hämähäkkien pelko
Astrafobia, ukkosen ja salamoinnin pelko
Autofobia, omaan itseensä kohdistuva pelko
Barofobia, raskauden pelko
Belonefobia, neulojen pelko
Bibliofobia, kirjojen pelko
Dementofobia, hulluksi tulemisen pelko
Entomofobia, hyönteisten pelko
Fonofobia, oman äänen pelko
Haptefobia, kosketuksi tulemisen pelko
Hematofobia, veren näkemisen pelko
Iofobia, myrkytyksen pelko
Karnofobia, lihan pelko
Klaustrofobia, ahtaan, suljetun paikan pelko, koppikammo
Kleptofobia, varkaiden pelko
Koprofobia, ulosteiden pelko
Ksenofobia, tuntemattoman pelko
Kynofobia, koirien pelko
Latiofobia, puhumisen pelko
Misofobia, saastumisen pelko
Monofobia, yksinäisyyden pelko
Musofobia, hiirten pelko
Mysofobia, lian ja tartunnan pelko
Nudofobia, alastomuuden tai alastomuuden näkemisen pelko
Nyktofobia, pimeän pelko
Ornitofobia, lintujen pelko
Pathofobia, sairauden näkemisen pelko
Pyrofobia, tulen pelko
Skopofobia, katsotuksi joutumisen pelko
Tafefobia, elävältä hautaamisen pelko
Teratofobia, hirviöiden pelko
Thanatofobia, kuolleiden ja kuoleman pelko
Traumatofobia, onnettomuuksien pelko
Zelofobia, mustasukkaisuuden pelko
Zoofobia, eläinten pelko
Tässä esimerkkejä fobioista:
Agorafobia, aukeiden, julkisten paikkojen pelko, torikammo, yksin liikkumisen pelko
Agrizoofobia, villieläinten pelko
Akrofobia, korkean paikan pelko, huippukammo
Algofobia, kivun pelko
Araknofobia, hämähäkkien pelko
Astrafobia, ukkosen ja salamoinnin pelko
Autofobia, omaan itseensä kohdistuva pelko
Barofobia, raskauden pelko
Belonefobia, neulojen pelko
Bibliofobia, kirjojen pelko
Dementofobia, hulluksi tulemisen pelko
Entomofobia, hyönteisten pelko
Fonofobia, oman äänen pelko
Haptefobia, kosketuksi tulemisen pelko
Hematofobia, veren näkemisen pelko
Iofobia, myrkytyksen pelko
Karnofobia, lihan pelko
Klaustrofobia, ahtaan, suljetun paikan pelko, koppikammo
Kleptofobia, varkaiden pelko
Koprofobia, ulosteiden pelko
Ksenofobia, tuntemattoman pelko
Kynofobia, koirien pelko
Latiofobia, puhumisen pelko
Misofobia, saastumisen pelko
Monofobia, yksinäisyyden pelko
Musofobia, hiirten pelko
Mysofobia, lian ja tartunnan pelko
Nudofobia, alastomuuden tai alastomuuden näkemisen pelko
Nyktofobia, pimeän pelko
Ornitofobia, lintujen pelko
Pathofobia, sairauden näkemisen pelko
Pyrofobia, tulen pelko
Skopofobia, katsotuksi joutumisen pelko
Tafefobia, elävältä hautaamisen pelko
Teratofobia, hirviöiden pelko
Thanatofobia, kuolleiden ja kuoleman pelko
Traumatofobia, onnettomuuksien pelko
Zelofobia, mustasukkaisuuden pelko
Zoofobia, eläinten pelko
Vastaukset 58
Vanhimmat
omasi ensin.
itsessäni lievinä entomofobian, akrofobian ja klaustrofobian. Ne ei vaikuta mun elämään mitenkään ratkaisevan paljon. Mä kammoan esim kuhisevia hyönteisparvia, mutta yksittäiset koppikset ei niin hetkauta. Korkeat paikat aiheuttaa lievää huimausta, mutta silti mä menen korkealle jos tarve vaatii. Tykkään jos mulla on tilaa ympärillä enkä tietoisesti hakeudu ahtaisiin paikkoihin, mutta en jätä menemättä mihinkään ahtauden takia.
Pahin taitaa olla belonefobia. Välttelen neuloja ihan viimeiseen asti, mutta eihän siinäkään auta muu kuin mennä pistettäväksi jos sellainen tilanne tulee.
belonefobiasta. Kerronkin aina hoitajille siitä ennen näytteenottoa ja katselen tiukasti ihan mihin tahansa muualle kuin neulaan.
Arvaa vaan, miten ylpeä ja onnellinen olin, kun voitin sen tänä vuonna ja menin luovuttamaan verta.
ihan mielettömän hienoa. Mä oon monta kertaa yrittänyt mennä luovuttamaan verta, mutta joka kerta oon jänistänyt. Mua rupeaa heikottamaan pelkkä ajatuskin...
En ymmärrä miks sitä pelkää niin paljon. Se ei edes satu niin paljoa, mutta jotenkin koko ajatus saa aikaan pahoinvointia...
voin rohkaista sinua kertomalla, että se on oikeasti paljon vähemmän epämiellyttävää kuin vaikkapa verinäytteen ottaminen ja totta puhuen sen jälkeen neulakammoni on vähentynyt huomattavasti.
Pelkään vaan pyörtyväni siihen pöydälle. Pyörtymistäkin on nääs tapahtunut ja sen oikeastaan vois lisätä mun fobialistaan, pelkään pyörtymistä julkisilla paikoilla. Inhoan sitä häsellystä, minkä se saa aikaan...
Toivottavasti joku päivä kuitenkin kerään rohkeuteni ja uskallan mennä luovuttamaan verta ja lopetan tämän ruikuttelun :)
samaa pelkäsin vähän itsekin, vaikken koskaan olekaan suoranaisesti pyörtynyt, niin läheltä on liipannut. Mutta verenluovutuksessa ei ollut mitään epämiellyttäviä tuntemuksia, mikä varmaan pitkälti johtui siitäkin, että siinä saa maata niin mukavassa asennossa. Ja hoitajat olivat aivan ihania, kun olin pelostani kertonut, hyvä, etteivät pidelleet kädestäni, mikä nyt olisi tietysti ollut vallan noloa. :D
Joten toivottavasti kaikki menee yhtä hienosti kuin minulla, sitten kun jonain päivänä siihen uskaltaudut.
rohkaisusta. Mulle on taas sattunut vähän huonompia kokemuksia noiden hoitajien suhteen, mutta toivottavasti sattuu ymmärtävä hoitsu kohdalle kun päätän lopulta mennä verenluovutukseen... :)
Korkean paikan pelko, ukkosen ja salamoinnin pelko ja onnettomuuksien pelko. Oikeastaan vain ensimmäinen on fobiaksi luokiteltava mulla. Korkean paikon kammo tuntuu vain pahenevan vuosi vuodelta. Jos mut pakotetaan jostain syystä vuoren jyrkänteelle, niin eniten pelkään sitä, että pyörryn ja sen takia putoan:c Myös läheisten ihmisten näkeminen vastaavanlaisissa paikoissa saa hien nousemaan otsalle. Ukkonen hermostuttaa kyllä sekin vaikka olisin sisällä ja täysin turvassa, mutta ei kai fobiaksi saakka. Olen myös mestari kehittelemään mielessäni erilaisia onnettomuuksia, mitä itselle ja/tai itselle tärkeille ihmisille voi sattua. Kyllä sitä on jo mielessään monet hautajaiset ja kuolinviestien kuulemiset käynyt mielessään läpi, onneksi yleensä turhaan:)
Nuo läheisiin kohdistuvat pelot on kyllä rankkoja, ne on tavallaan vielä rankempia kuin pelkästään itseen kohdistuvat. Mä en oo ihan hautajaisiin asti sentään päässyt murehtiessani mitä kaikkea läheisille voi tapahtua, mutta kyllähän nuo joskus mietityttää. Onneks ei sentään fobiaksi asti :)
Ukkosta mä en voi sanoa pelkääväni. Toki sitä on syytä pelätä sen verran, ettei ukkosella ota tyhmiä riskejä, mutta muuten se on jopa kiehtova luonnonilmiö.
ja salamoinnista lapsena. Oli kiva katsella ikkunasta sitä ilotulitusta:) En tiedä mitä tapahtui, kun musta tuli tällanen arkajalka, monen asian summa tai sitten jotain perinnöllistä ja/tai opittua, äitini kun on aika samanlainen ja pahin vaiva silläkin toi korkeanpaikan kammo:O
mutta ilmeisesti pahin pelkoni on pelätä ja tätä pelkoa lieventääkseni olen pakoittanut itseni voittamaan monta muuta pelottavaa asiaa.
En tiedä, onko sille pelolle olemassa omaa fobia nimeä.
Zelofobia, mustasukkaisuuden pelko. Paskojen kokemusten vuoksi mulla lienee tällainen fobia. Mulle olisi kauhistus jos naiseni olisi mustis.
on aika makea tunne. Mä oon voittanut kalapelkoni polskuttelemalla niiden seassa. Sydän tykytti ja hengitys salpaantui ensimmäisellä kerralla kun laskeuduin veneestä veteen ja näin kaiken kirkkaasti uimalasien läpi, mutta hetken kun siinä snorklasin ja ihmettelin niin opin jopa nauttimaan siitä.
Mustasukkaisuus on tosi vaikea aihe. Mä en kokis pystyväni hengittämään, jos mun kumppani olis sairaalloisen mustasukkainen. Ymmärrän siis tuon pelon tosi hyvin, varsinkin jos sulla on huonoja kokemuksia mustasukkaisuuden takia.
Muistan, kun keran tulin aamuyöllä erään naisen luota kotiin ja matkan varrella sattui olemaan hautausmaa.
Se tuntuui pelottavalta paikalta yöaikaan, niin vihastuin ittelleni pelkäämisestä sen verran, että päätin sitten kävellä sen läpi, vaikka se hiukan kiersikin.
Nuorena pojankloppina taas tuli kavereiden kanssa keikuttua kerrostalojen katoilla ja siinäkin vaan todisteltiin muille ja ittelle, että ei pelota.
Tosta mustispelosta, tosiaan yksi exä oli sellainen, että kännipäin ei ollut kertaa, ettei se olisi kuvitellut olemattomia. Milloin olin katsonut jotakin liian pitkään tai keskustellut tai muuten vaan aikeissa pettää. Yleensä vielä tilanne päättyi siihen, että yllättäin tuli luuvitosta päin näköä.
Jonkin aikaa sitä sieti ja koiti suurin piirtein olla tekemättä mitään, mikä voisi provosoida, mutta ei siihen mikään riitä. Lopulta inhosin koko ihmistä, mutta siinä välissä oli monta muuta vaihetta.
Muistan joskus pakottaneeni itseni menemään kotiin pimeän metsän läpi ihan siitä syystä kun se pelotti. Se adrenaliinipurkaus, mikä tuon jälkeen tuli, oli aika hurja. Tyhmyyttähän siinä oli myös mukana, mutta kun oli pakko uhmata pelkoaan.
Vaikka en mä mihinkään pimeisiin metsiin helpolla lähde, ainoastaan jossain "maalla" porukoiden luona voin poiketa metsien kautta mutta täällä enemmän sivilisaation parissa pysyttelen poissa pimeistä paikoista.
Muistankin, että sä oot puhunut siitä että sulla oli väkivaltainen exä. Kuulostaa itsestään todella epävarman ihmisen toiminnalta, ymmärrän että tekee kaikkensa jottei tuollasta enää joudu kokemaan. Onneks sun ei enää tarvikaan mikäli oon ymmärtänyt sun nykytilanteen oikein :)
nyt mulla on helmi.
Ainoa mitä pelkään normaalia enemmän on se että minun lapsilleni sattuu jotain pahaa. Se kyllä haittasi jonkun verran aikoinaan mutta on helpottunut lasten kasvun myötä. Kai se on äidille normaalia mutta mitä olen muita seuraillut, niin kyllä mulla normaalia pahempi se juttu on. Silläkään en tee enää lapsia, koska en halua pelätä taas seuraavaa 10 vuotta.
Mutta ei mulla kyllä mitään oikeasti fobiaksi luokiteltavia ole ja analysoin paljonkin omaa käytöstäni ja jos huomaan että pelkään jotain niin teen sen saman tien niin pelko häviää. Pelot vammauttaa ja laskee elämisenlaatua enkä sillä oikein siedä niitä.
Pelko ei hallitse minun elämääni, vaan minä hallitsen sitä :)
Jos pystyy voittamaan pelkonsa tai ainakin elämään niiden kanssa ilman, että niistä koituu muulle elämälle sen suurempaa haittaa, niin se on aina saavutus. Peloille ei sais antaa liikaa valtaa, vaikka pelko inhimillistä onkin. Joskus on kuitenkin vain pakko tehdä jotain eikä pelko auta siinä tilanteessa. Kunpa mä voittaisin tuon neulapelkoni...
Pelko siitä, että omille lapsille tapahtuu jotain, on tuttua varmaan jokaiselle vanhemmalle. Sehän on ihan luontaista, mutta tietty senkin on hyvä pysyä kohtuudessa, jottei omien pelkojensa takia rajoita tarpeettomasti lastensa elämää.
Se ongelma olikin mutta onneksi olen tosiaan senkin hoitanut yksikseni niin hyvin ettei siitä lapset ole kärsineet. Ei ole varmaan huomannut edes koko juttua.
Esim. mä en tykkää yhtään, että ne on jossain kavereilla yötä ja sillä sitten sallin senkin.. valvoin koko yö yrjö kurkussa odottaen hälytyssoittoa. Kukaan ei soittanut, ja aamulla palasi iloiset ja pirteet lapsukaiset kotiin.. että mä tunsin itseni pölypääksi mutta sillä sekin homma helpottui.
Jos ei ole tosissaan kysymys minkään selvän vaaran pelkäämisestä, niin kyllä sellainen turhanpäiväinen mörköjen pelkääminen on pakko selättää ennenkuin se selättää pelkääjän.
Missähän vaiheessa nuo fobiat alkavat olla normaaleja ja muuttua mielisairaudeksi. Vaikea kuvitella, että ihminen joka pelkää itseään tai ulosteitaan olisi muutenkaan ihan täyspäinen ihminen. :) Mut toisaalt aika harva kai on iha täyspäinen, täs maailmas.
sen niin, että siinä vaiheessa kun jotain arkipäivän kannalta olennaista jää tekemättä pelkojen takia tai ihmissuhteet kärsii niistä, siitä tulee ns. epänormaalia. Ja kyllähän esim. tuo ulosteen pelko kuulostaa sinänsä jo aika epänormaalilta.
että kunnon fobioita nämä ovat vasta sitten, kun ne oikeasti rajoittavat ihmisen elämää (esim. ei voi enää mennä ulos, ei pysty peseytymään tai syömään, jne.). Lievät pelot nyt on aika yleisiä.
Ei sillä, etteikö kunnon foobikoitakin olisi. Fobioita ei luokitella mielisairaudeksi vaikka ne olisivat kuinka vaikeita.
fobiafobia. Pelkään, että minua alkaa jossakin vaiheessa pelottaa.
pieni pelko jostain konkreettisemmasta on sittenkin helpompi kestää kuin pelko siitä, että pelkää jotain.
niin tuntuu siltä että kärsin useammastakin fobiasta.
Jos oikein lähtee ruksaamaan, niin kyllähän moneen kohtaan sais jonkinasteisen ruksin laitettua. En minäkään esim hämähäkeistä tykkää, mutta en koe silti fobiaksi asti pelkääväni niitä.
löysin tuolta yhden sellaisen fobian, joka kuvaa täsmälleen yhtä juttua. En viitsi puhua siitä täällä mutta aika jymäytykseltä tuntui, kun tajusin että valtava joukko epämääräisiltä ja irrallisilta tuntuneilta asioilta selittyy tällä fobialla.
Jaa-a, kyllä se jonkinasteinen on. :)
Mutta ton listan mukaan mulla olis nämä fobiat:
-Araknofobia, hämähäkkien pelko
-Nyktofobia, pimeän pelko (Nukun aina yksin ollessani valot päällä, heh)
-Thanatofobia, kuolleiden ja kuoleman pelko
En tiedä, ovatko nuo sinänsä fobioita, mutta pelkään kuitenkin. Lähempänä fobiaa on se, että pelkään käärmeitä ja sammakoita. Alkaa ahdistamaan jo niiden kuvien näkeminenkin. Mutta en mä silti niitä fobioiksi laske.
muksuna osas ottaa kaikki mönkiäiset paljon luonnollisemmin ku tänä päivänä. Sammakkojakin piti kädessä ilman minkäänlaista pelkoa, nykyään en kovin helpolla ottais sammakkoa käteeni.
Mitä sä pelkäät pimeässä? Mä pelkään ainoastaan silloin, jos mun mielikuvitus lähtee laukkaamaan vähän turhan paljon tai jos nyt jossain pimeällä kujalla yksin kävelen, mutta pyrin välttämään sellaisia paikkoja.
Just toi mielikuvitus laukkaamaan liian kovaa pimeässä. Joskus pystyn nukkumaan, mutta sitten jos herää, voi alkaa liikaa ahdistamaan pimeys ja kaikki mitä sieltä voi tulla.
että kielsin äkkiä koiraa tunkemasta nokkaansa lähemmäs, kun olin avannut iltiksen sivun jolla oli kyykäärme.
Käänsin sivua ja asettelin lehden sieltä ei kuvan läheltä pidellen lattialle. Muuten olisin vaan jättänyt lehden sängylle...
mun mato-ongella käymisessä on sellanen ongelma, että mä en saa sitä matoa koukkuun. Saan kyllä madon näppeihini (valitsen jonkun ei-eläväisen) ja vähän aikaa yritän tunkea sitä, mutta kun sellanen kiemurteleva lihas vaan taipuu mun sormen ympärille, niin eihän siinä muu auta kuin rääkäisy ja se mato lentää järveen.
Onkiseuralla on aina hauskaa. Tosin jossain vaiheessa kuuluu ilmoitus, että annapa tänne se onki niin saadaan kalaakin.
Mä en pelkää yhtään. Mä pelkään kastematoja, mutta jos mun pimeässä eteisessä on sanotaan vaikka demoni, niin se ottaa turpaan.
edes viitsi kertoa miten mun onkireissut menis, jos enää viitsisin ongelle lähteä. Siinä saa mun neitimäinen puoli sellaisen vallan, ettei sille pysty itsekään muuta kuin nauramaan... Parempi jättää siis kalastelut niille, ketkä sen hallitsee :)
palstaliskojen pelko. Hui.
kyllä se siitä.
Tai no keran kävi niin, et oli yö ja katsoin jotain leffaa olkkarin lattialla istuen, ni yhtäkkiä katosta putosi mun eteen semmonen musta pieni paksujalkainen hämähäkki. Sitä säikähdin silloin ihan hirveesti ja menin jotenkin paniikkiin, enkä uskaltanut sitä tappaa, koska pelkäsin et niitä putoo lisää siihen sitten. Itkin vaan semmosta hysteeristä itkua kunnes toinen lapsistakin heräs siihen. Sit kun sain jotain 'kättä pidempää', ni valehtelematta ainakin 20 kertaa mätkein sitä ennenkuin uskoin ihan tosissani, et se on varmasti jo kuollut.
Eli silloin pelkäsin pikkusta hämähäkkiä.:) Lukkeja tai isoja hämähäkkejä taas en oo pelännyt koskaan.
Oikean hetken sattuessa sitä pelkää varmaan ihan mitä vaan :)
Sähän voisit sitten olla potentiaalinen osanottajaehdokas Suomen pelkokertoimeen, saisit syödä jotain eläviä matoja... Yak...
Villirotat on ehkä vähän tympeitä, toisaalta vaikkapa luonto-ohjelmassa katsottuna ihan hauskoja veitikoita.
Niin että kai jotakin musofobiaan päin, jos nyt ei rotille omaa termiä ole.
mitään noista, mutta pellet ja klovinit on musta kammottavia.
ne niin mukavia otuksia ole. Ainakaan jos sellainen vilistää olohuoneessa, kun kissa raijannut elävänä sisälle ja sen jälkeen piiloutuu kenkään... Tai no se oli kyllä hiiri, mutta hirviöltä se sillä hetkellä tuntui ;)
Tämä aloitus on miehen logiikkaa, kumma kun ei turinatiimiläiset kommentoi, kun kerrannkin on asia-aloitus...
Tämä on miehen logiikkaa parhaimmillaan, joten siitä vain osallistumaan ja jakamaan fobioita meidän kanssa.
yksi aika suurikin pelko; epäonnistumisen ja vastoinkäymisten pelko. Tuo on sen verran suuresti elämään vaikuttava asia, et on se sen vuoksi mainitsemisen arvoinen.
-luomikammo
- korkean paikan kammo (lievä)
-pimeäkammo (en nuku koskaan yksin ollessa pimeässä)
-läheisyyskammo (toi paskin kammo)
Pelkään pieniä koiria. Ne räksyttää, niistä ei saa selvää onko ne vihaisia vai kilttejä. Usein niitä ei ole kasvatettu ollenkaan ja ovat arvaamattomia. Minua on purrut jo 3 pientä koiraa. Isot koirat on ok.
Sitten pelkään lintuja. Variksia eniten. Pelko syntyi kun olin tutulla metsäpolulla jolloin varis hyökkäsi päälleni. Kai sillä oli pesä lähellä. Kuitenkin kun otin kepin käteen itsepuolustukseksi se ei enää hyökännyt vaan raakkui ja seurasi minua.
Nämä pelot vaikeuttavat elämääni siten että pienen koiran nähdessäni vaihdan kadulla toiselle puolelle. Kysyn myös uuteen kyläpaikkaan mentäessä onko pieniä koiria ja jos on en mene. Kaverini koira joka minua puri ryntäsi suoraan ulko-ovesta ulos ja pohkeeseeni kiinni.
Jos menen metsään tarkkailen jatkuvasti mahdollisesti päälleni hyökkääviä lintuja.
lintukammokin mulla on,varsinkin näin keväisin ja kesäisin. Variksia ja harakoita pelkään minäkin eniten kun pelkään et ne hyökkää kimppuun :/
Akrofobia, korkean paikan pelko, huippukammo
Se tuli 20 ikäisenä kun jäin 1/2 tunniksi nalkkiin 10 metrin korkeuteen. Kyllä pelotti. En mielelläni mene monen metrin korkeuteen. Enkä edes kerrostalon parvekkeelle. Kammosta olen yrittänyt päästä erillenkin, karaisu harjoituksella. Käyn hyppäämässä aina uimahallissa vitosesta. Juilii mahanpohjaa mut kyl se vielä häipyy tuo kammo. yäk.
Mä en oo vitosesta uskaltanu hypätä sen jälkeen ku tulin vähän huonosti kolmosesta alas. Mä kyllä muuten tykkään uida, mutta nuo hyppyelementit ei oikein onnistu...
Mahtavaa kun uskallat kohdata pelkoja noin rohkeasti!
en niin kauheasti pidä, myöskään tuntemattomista vihaisista koirista.
Etenkää niistä, mitkä hampaillaan roikkuvat lahkeessa kiinni.
Humalaisistakaan en aina pidä.
Ampiaisista tosin en pidä yhdestäkään.
Joistain koirista sinänsä pidän ja jotkut humalaiset menettelee.
Päätelmä:
En siis pidä ampiaisesta samassa huonessa, missä itse olen.
kyllä viheliäisiä. Mun hyönteiskammo ei hassusti kohdistu lentäviin ötököihin, enemmänkin mateleviin, pomppiviin tai muuten vaan kuhiseviin.
akrofopiasta, en ihan äkkiä lähde huvikseen kiipeilemään korkeisiin paikkoihin enkä riippusilloilta kurki alespäin. Kyllä sitä kuitenkin on hyvinkin korkeilla paikoilla ollut ja saanut yms.huippauksen pidettyä kurissa.
Klaustrofobia on aika paha jos siihen liittyy muita ihmisiä, kuten tupaten täysinäinen metro, juna, hissi, dösä....yleensä vältän pahimpia aikoja tai pyrin istumaan tai jäämään ovien lähettyville. Perimmäiseen nurkkaan jäätyäni monen äänekkään ihmisen litistämäksi, niin ei hyvää seuraa, joten pidän huolen ettei niin pääse käymään edes.
Tuosta puuttuu muutama joita itselläni tiedostan olevan ja ne on
-en pysty ruokailemaan jos vastapäätä istuu ihminen jolla tursottaa runsas rintakarvoitus tai nenä-,korvakarvat tursottavat, joten mun ruokailu jää siihen. En pidä asiasta meteliä vaan vien sapuskani pois, koska jos yritän ruokailla oksennan.
-miehellä on semmoinen napillinen flanellipaita päällä ja yllämainittu ruokailutilanne. Mun eksät ei voinu käyttää semmoisia, koska läheisyys tilanteissa näin aina silmissäni kuvan vanhasta likaisesta hampaattomasta ja hyvin karvaisesta miehestä. (no se liittyy lapsuudessa koettuun asiaan, joka vaivaa tuolla tyylillä vieläkin)
Ja fobiaksi voi laskea mun muunkin karvakammon eli en kestä itselläni edes millin karvaisuutta, en edes käsissä.
kuulemma syntyy usein juuri jonkin lapsuudessa koetun asian takia, ihminen tavallaan ehdollistaa kokemansa koskemaan kaikkia. Tutkimattomia silti ovat mielen polut, en usko että kaikille fobioille pystytään löytämään järkeenkäypää selitystä.
Mä pyrin myös välttämään tilanteita, joissa mun fobiat sais vallan. Tosin mä en koe muita kuin neulakammon sellaiseksi, mikä oikeasti vaikuttaa joihinkin arkipäivän juttuihin. Luulen tuon kammon johtuvan siitä kun lapsena jouduin ramppaamaan sairaalassa antamassa verikokeita aika tiuhaan tahtiin.
Sulla on tosiaan aika vahvana tuo karvakammo, ilmeisesti se tulee sulla niin vahvana tuolta lapsuudesta, jos se liittyy johonkin negatiiviseen kokemukseen, että vie sun ruokahalutkin. Sulle on varmaan sitten positiivinen asia tää vähäkarvainen nykysuuntaus :)
listan fobioista en kärsi, en ainakaan siinä määrin että voitaisiin puhua fobiasta. Se on meinaan sen verran voimakasasteista (siis sairaalloista) fobia, joten ihan helposti sitä sanaa ei kai pidä käyttää.
Jonkinasteisesta bakteerikammosta kärsin ainakin ennen, mutta senkin on jossain määrin helpottanut. Pimeääkin pelkään hieman, etenkin ulkona ollessa.
Fobia on tosiaan voimakas sana kuvaamaan pelkotiloja. Fobioitakin voi kuitenkin ajatella olevan montaa eriasteista. En tiedä miten fobiat virallisesti määritellään, voidaanko niitä jakaa eri kategorioihin, mutta tässä kyselyssä kaikki on sallittua :)
Nyktofobia, pimeän pelko... :(
algofobia, araknofobia, Musofobia, Mysofobia..ja pelkoa varkaista, että tulee ryöstetyksi,,ja vielä pelkään, että sängyn alla tai oven takana on joku. Samoin kun olen yksin, pelkään sitä, että en olekaan yksin, joku vaanii minua. Ihan hölmöä, mutta pimeä tekee sen ja poliisitv...
Itselläni on traumatofobia, jonka luulen johtuvan siitä, että jo lapsena taju meni helposti kun sain vähän isomman haavan.
En ole telonut itseäni 12 vuoteen joitakin pieniä paperiviiltoja lukuunottamatta, sen verran varovaiseksi olen oppinut. Ei kukaan mun varovaisuutta huomaa, mutta olen kyllä tietoinen siitä itse, koska päässäni käyn eri skenaarioita läpi.
Paperihaavankin saadessani tiedän, että nyt pitää istua alas, koska vaikka en olekaan koskaan moisen takia pyörtynyt niin saattaa ruveta heikottamaan.