Olisi kiva kuulla oikeita mielipiteitä tilanteestani, sillä koen olevani aika yksin asiani kanssa. Olemme seurustelleet avomieheni kanssa kohta 6 vuotta, asutamme omakotitaloa (onneksi vain vuokralla) ja omistamme kaksi ihanaa kisumisua. Viime aikoina on elämä alkanut maistua hänen kanssaan puulta ja nyt mietin kuumeisesti pitäisikö koko homma lopettaa..
Mieheni aloitti vakituisessa työpaikassaan viime syksynä ja sen jälkeen hän on suorastaan läsähtänyt, hän on aina mukamas väsynyt eikä jaksa kiinnostua mistään. Itse aloitin vasta opiskeluni ja minulla olisi enegiaa vaikka mihin mutta miestä ei kiinnosta mikään (meillä on 6 vuotta ikäeroa). Seksikään ei enää toimi, mies ei koskaan enää "jaksa" vaikka väittääkin haluavansa aina.. ja miehelläni on siisti toimistotyö joten itse uskon hänen keksivän vain tekosyitä..Joudun siis elämään kaiken lisäksi ilman seksiä, ja vaikka olen vasta 22 niin tunnen eläväni vähintään nelikymppisen elämää.. (ja en ole edes koskaan tullut hänen kanssaan vaikka kaikkea on kokeiltu).
Ongelmamme sängyssä ja sen ulkopuolella ovat saaneet minut miettimään suhteen aloittamista, jotta saisin edes nauttia seksistä silloin tällöin. Tiedän, ettei se olisi hyvä ratkaisu, mutta en uskalla myöskään lopettaa suhdettamme. Ei vaan tekisi mieli haaskata näin monta yhteistä vuotta.
Onko meillä mitään toivoa? Uskon että näiden vuosien aikana olemme "kasvaneet yhteen" mutta rakkaus on muuttunut lähinnä sisarmaiseksi. Enkä oikeasti tiedä mitä tekisin, järki sanoo ettei tällä jutulla ole ainakaan onnellista tulevaisuutta, mutta en osaa lopeettaakaan tätä vielä. Auttakaa siis jos osaatte =)
Mieheni aloitti vakituisessa työpaikassaan viime syksynä ja sen jälkeen hän on suorastaan läsähtänyt, hän on aina mukamas väsynyt eikä jaksa kiinnostua mistään. Itse aloitin vasta opiskeluni ja minulla olisi enegiaa vaikka mihin mutta miestä ei kiinnosta mikään (meillä on 6 vuotta ikäeroa). Seksikään ei enää toimi, mies ei koskaan enää "jaksa" vaikka väittääkin haluavansa aina.. ja miehelläni on siisti toimistotyö joten itse uskon hänen keksivän vain tekosyitä..Joudun siis elämään kaiken lisäksi ilman seksiä, ja vaikka olen vasta 22 niin tunnen eläväni vähintään nelikymppisen elämää.. (ja en ole edes koskaan tullut hänen kanssaan vaikka kaikkea on kokeiltu).
Ongelmamme sängyssä ja sen ulkopuolella ovat saaneet minut miettimään suhteen aloittamista, jotta saisin edes nauttia seksistä silloin tällöin. Tiedän, ettei se olisi hyvä ratkaisu, mutta en uskalla myöskään lopettaa suhdettamme. Ei vaan tekisi mieli haaskata näin monta yhteistä vuotta.
Onko meillä mitään toivoa? Uskon että näiden vuosien aikana olemme "kasvaneet yhteen" mutta rakkaus on muuttunut lähinnä sisarmaiseksi. Enkä oikeasti tiedä mitä tekisin, järki sanoo ettei tällä jutulla ole ainakaan onnellista tulevaisuutta, mutta en osaa lopeettaakaan tätä vielä. Auttakaa siis jos osaatte =)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse olin/olen, ainakin kaukaisesti, samantyyppisessä tilanteessa kuin sinä. Olen se mies, jonka kanssa ei olla oikein lauettu, ja jonka kanssa ei välttämättä haluta olla enää.
Ensimmäiseksi sanon tietysti sen, että kannattaisi puhua hänelle suoraan tilanteesta. Ehkei hän ole tajunnut sitä, tai jos on, niin ei tarpeeksi hyvin...
Tekisi mieli keskustella ongelmistamme enemmänkin, mutta työt odottavat.
Sinuna unohtaisin seksisuhteen aloittamisen toisen kanssa, se ei todellakaan olisi hyvä ratkaisu. Keinoja on muitakin, ja kyllä teillä on toivoa, ainakin tuon perusteella.