Olen lueskellut tätä palstaa aika paljonkin ja huomasin että itse olin joskus todella maassa siitä että olen sinkku. Tuntui ettei koskaan löydä ketään ja joutuu aina olemaan yksin. Sitten huomasin erään toisenkin asian. Tapasin vasta ihan mukavan miehen jonka kanssa kaikki synkkaa tähän asti ainakin. Ystäväni (minut tuntiessaan) kuitenkin kysyi että "mitä vikaa siinä miehessä on?". Olin hieman yllättynyt tästä kysymyksestä. Tarkemmin asiaa ajatellen tähän asti kaikissa tapaamissani miehissä on aina ollut jotain vikaa, eli kaikki on loppunut ennen kuin on edes kerennyt alkaa. Ja jokaisen kohdalla se olen ollut minä joka on, miten sen sanoisi.. kyllästynyt tai kiinnostus vain on loppunut. Ei vika muissa ihmisissä ole, vika on minussa. En ole pariin vuoteen hyväksynyt sitä etten ole valmis seurustelemaan vaan olen väkisin etsinyt itselleni sitä "oikeaa". Nyt kuitenkin olen tajunnut että ei se tästä miksikään väkisin muutu. Kaikki tulee ajan kanssa... Toivon joku päivä löytäväni sen oikean jonka kanssa tahdon elämäni elää. Mutta en vielä :)
sinkkuna on ihan kiva olla
neitokainenidästä
51032
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ne jyllää sisuksissasi psykosomaattisina piiloina ja räjähtävät jonain päivänä esiin turmiollisesti. Ja voit sanoa, sekin oli syysi.
kun haluaa miehen niin avot, napauttaa sormia ja se on siinä!
Sinä mitään tiiä.
samaa juuri parhaillaan..
Olen ollut sinkkuna reilu 5 vuotta, ja välillä aika epätoivoisen väsynyt yksin oloon.
MUT aina kun sattuu joku vakavampi ihastus vastaan kävelemään, käy samoin kuin sulle, hetken tapailun jälkeen miehestä löytyy vaikka mitä vikaa tai syytä miksi kiinnostus lopahtaa...
Nykyisin tuntuu et aina ihastunkin vain mahdottomiin tapauksiin (onnellisesti varatut, just eronneisiin..) aivan kuin jo petaisin valmiiksi ettei tästä voi mitään tulla.
Olen jo mietinyt olenkohan sitoutumiskammoinen kuitenkin? Koen kamalaa ahdistusta heti jos suhde etenee siihen et päivittäin ollaan yhteydessä tai toinen on kiinnostunut tosissaan..
Olen kuitenkin pääsääntöisesti tyytyväinen elämääni, enkä kaipaa suhdetta kuin yksinäisinä hetkinä satunnaisesti.
Ehkä olen sitten tuleva vanha piika, ja tarkoitettu elämään aivan yksin.. Eikä ajatus nykyisin hirveästi edes kauhistuta!?!?
Olen ollut kohta vuoden sinkkuna, eka kerta elämässäni sen jälkeen kun olen miehiä alkanut tapailemaan, että olen näin pitkään ollu yksin.
Mutta tää aika on ollu tosi terapeuttista. Olla ihan yksin, miettiä omia asioita ja tutkailla omaa itseään.
Välillä tulee fiilis, kun haluis että se joku olis vierellä, mutta sekin fiilis katoaa nopeasti kun alkaa miettimään vanhoja suhteita ja niistä koitunutta harmia.
En nyt tarkota sitä, ettenkö koskaan enää voisi vanhojen asioiden takia luottaa miehiin- Tietenkin voin..Jossain vaiheessa.
Nyttenkin pitkästä aikaa tapasin ihmisen, kehen olisin voinut ihastua, mutta kuinka ollakkaan- VARATTU. Onneks osaan olla aika "tunteeton" ihminen ja tämän "ihastusken" potkiminen elämästä ulos oli helppoa.
Kaikki ei tajua (kavereistani siis), että miksi tietentahtoen en edesd halua YRITTÄÄ saada miestä vaikka sen saisinkin. Noh, vaikea sitä on selittää kenellekkään.
Se on omavalintakysymys ja tällähetkellä sopii parhaiten mulle. Äidin ja hänen kihlatun mielestä olen tunteeton ihminen.. :D