vihaan mun anoppia.
10 vuotta olen ollut kohtelias ja ihanne miniä mutta hän on edelleen yhteyksissä ja näkeekin usein mieheni entistä-josta syystä toivookin meidän eroavan jotta mieheni voisi palata exänsä kanssa yhteen.
päätimme karata naimisiin koska emme halunneet anoppia häihin kerta toivoo meidän vain eroavan.
eli emme kertoneet perheillemme, ainoastaan hyville ystäville.
nyt hieman jännittää miten molempien perheet suhtautuvat kun asiasta kerromme sillä molempien perheet ovat hyvin perinteitä ja uskontoa vaalivia.
10 vuotta olen ollut kohtelias ja ihanne miniä mutta hän on edelleen yhteyksissä ja näkeekin usein mieheni entistä-josta syystä toivookin meidän eroavan jotta mieheni voisi palata exänsä kanssa yhteen.
päätimme karata naimisiin koska emme halunneet anoppia häihin kerta toivoo meidän vain eroavan.
eli emme kertoneet perheillemme, ainoastaan hyville ystäville.
nyt hieman jännittää miten molempien perheet suhtautuvat kun asiasta kerromme sillä molempien perheet ovat hyvin perinteitä ja uskontoa vaalivia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"emme halunneet anoppia häihin "
"emme kertoneet perheillemme, ainoastaan hyville ystäville."
"nyt hieman jännittää miten molempien perheet suhtautuvat kun asiasta kerromme sillä molempien perheet ovat hyvin perinteitä ja uskontoa vaalivia. "
Eikö ole selkeä päätöksenne, että olette ilmaisseet suvullenne, ettette halua sukulaisperheitä mukaan elämänne hauskoihin hetkiin?
Eivät sukunne tai perheenne tätä voi väärin käsittää. Mitä sitä turhia selittelemään sanoilla, tekonne kertoo kantanne.
Kunhan kestätte itse omana perheenänne ratkaisunne seuraukset.
Itse karkasimme naimisiin vain ja ainoastaan siksi, että kumpaakaan ei kiinnostanut pätkääkään alkaa järjestää juhlia, kun emme kerran nauti tuollaisesta huomiosta. Sukulaiset ihan ok.
Mekin päätimme mennä n. 11 vuoden suunnittelun jälkeen mieheni kanssa mennä naimisiin ihan vain hissunkissun ilman mitään juhlia. Maistraatissa käynnin jälkeen lähdimme 1,5 viikon matkalle. Kaikki meni hienosti.
Sukulaiset suhtautuivat asiaa ok kukaan ei loukkaantunut kun oltiin tehty tämä valinta. Kerroimme vielä varmuudeksi vaihtelevalla menetyksellä kavereillemme että emme halua muistamisia tai juhlia. Mutta siitä se sota syntyikin. Minä olen kuulemma kamala kun en ymmärrä että ihmiset haluaa muistaa. Kukaan ei ymmärrä tai halua ymmärtää meidän päätöstämme.
En edes olettanut että minun täytyy niin kovasti painottaa sitä että juhlat on jo juhlittu ja muistamisia emme halua. Kuvittelin että kun tapauksesta on jo kulunut aikaa niin kaikki menee omalla painollaan, ilman erityistä kieltoakin. Shampanjat ja konjakit olisi voitu sopivan tilaisuuden tullen juoda. Mutta nyt en halua enää niitäkään.
ihmisten ratkaisut todellakaan kuulu loppujen lopulta kummankaan vanhemmille! Olette päätöksenne tehneet ja kun se kummastakin tuntuu oikealta, siinä ei ole kenelläkään nokan koputtamista.Olette olleet yhdessä jo niin pitkään, ettei tuota ratkaisua voi ainakaan äkkipikaistuksissaan tehdyksi väittää... :-) Ja kyllähän te tuossa kuitenkin uskontoakin vaalitte - kun ylipäätään menette vihille!
Itse avioiduin mieheni kanssa myöskin "vaivihkaa" - kerroimme ystäville ja lähisukulaisille arkipäivänä tapahtunutta papin puheilla käymistä edeltävänä päivänä, eikä siitä kukaan pahastunut, vaikkei viimeisen päälle kruusailtuihin hääjuhliin päässytkään. Se oli meidän ratkaisumme, meille sopiva tapa virallistaa suhteemme.
Onnea teille, äläkä pilaa yhtä elämäsi tärkeistä päivistä miettimällä, mitä muut sanovat! Tärkeintä on se, miltä sinusta ja miehestäsi tuntuu!