Kuinka kauan kannattaa yrittää antaa anteeksi? Mies petti yli 10 vuoden yhdessäolon jälkeen, aikana jolloin olin itse heikoimmillani. Suhde oli aika huono tuolloin, mutta silti en koskaan olisi kuvitellutkaan että pettäisi. Mutta näköjään meidän liittomme ei sitten kestänytkään sitä vastamäkeä...
Asiaa on nyt puitu jo lähemmäs vuosi. Pääsin jo anteeksiantoon, mutta sitten paljastui ettei mies ollut todellakaan kertonut kaikkea ja yhdenillan hairahdus olikin melkein puoli vuotta kestänyt suhde. Olen halunnut useampaan kertaan erota, mutta jotenkin sitä aina suostuu yrittämään vielä.
Mies katuu todella paljon, ja on tehnyt kaikkensa jotta voisimme jatkaa. En epäile että tekisi saman uudestaan ja nyt suhteemme on sellainen, kun olisin aina halunnut. Mutta en vaan tunnu pääsevän yli siitä mitä jo tapahtui, enkä tiedä pystynkö antamaan anteeksi.
Mistä tietää koska kannattaa vaan luovuttaa? Oma kantani on vaihdellut laidasta toiseen, mutta nyt pidempään on ollut sellainen olo, että ero on ainoa vaihtoehto. Mutta kuitenkin epäröin, pelkään että heitän pois jotain mitä en enää voi koskaan saada. Kauanko kannattaa oikein antaa itselleen miettimisaikaa?
Asiaa on nyt puitu jo lähemmäs vuosi. Pääsin jo anteeksiantoon, mutta sitten paljastui ettei mies ollut todellakaan kertonut kaikkea ja yhdenillan hairahdus olikin melkein puoli vuotta kestänyt suhde. Olen halunnut useampaan kertaan erota, mutta jotenkin sitä aina suostuu yrittämään vielä.
Mies katuu todella paljon, ja on tehnyt kaikkensa jotta voisimme jatkaa. En epäile että tekisi saman uudestaan ja nyt suhteemme on sellainen, kun olisin aina halunnut. Mutta en vaan tunnu pääsevän yli siitä mitä jo tapahtui, enkä tiedä pystynkö antamaan anteeksi.
Mistä tietää koska kannattaa vaan luovuttaa? Oma kantani on vaihdellut laidasta toiseen, mutta nyt pidempään on ollut sellainen olo, että ero on ainoa vaihtoehto. Mutta kuitenkin epäröin, pelkään että heitän pois jotain mitä en enää voi koskaan saada. Kauanko kannattaa oikein antaa itselleen miettimisaikaa?
Vastaukset 16
Vanhimmat
sinulla on pidempään ollut sellainen olo, että ero on ainoa vaihtoehto, niin silloin se on sitä.
Kuuntele mitä sillä on sinulle kerrottavana.
Jos tunnet ahdistusta, niin ehkäpä ainakin pieni mietintätauko voisi olla paikallaan. Ota kuukausi pesäeroa, sopikaa pelisäännöt.
Toivottavasti asiat selviää niin, että tavalla tai toisella tulet olemaan onnellinen.
yhtä kauan siis kuin miehen suhde toiseen naiseen oli kestänyt.
En vain kyennyt enää elämään saman katon alla, teki pahaa ja ahdisti kun exäni oli vieressä, tiuskin ja olin vihainen... en vain kestänyt enää.
Kyllästyin siihen en minä tiedä mikä minulle tuli, en minä ymmärrä, enminä...enminä...
Mietin kaikkea, mitä ihmiset sanoo jos eroan, pidetäänkö minua tyhmänä kun "annoin" pettää itseäni, mitä vikaa minussa oli kun minua petettiin.
Siis pelkäsin kasvojeni menettämistä, kun paljastuisi että erosin miehen pettämisen takia.
Ja hommasin paperit ja pistin eron vireille.
Enkä ole katunut hetkeäkään.
.. lyhyt aika. Ehkä lähinnä minimi. Uskoton ja petetty joutuvat kamppailemaan pitkään päästäkseen takaisin tasapainoon.
Se että asia nousee pintaan aika-ajoin, on täysin normaalia. Jos jaksat käydä läpi ajoittaiset takapakit, niin ajan kanssa sitä tapahtuu yhä harvemmin ja huomaat ettei asia ahdista sinua enää.
Eron avulla voit aloittaa puhtaalta pohjalta, mutta se ei takaa ettetkö joutuisi saman tilanteen eteen. Uskottomuus on kovin yleistä, tekijä voi olla vaikka sinä itse.
sinua. Itse olin viime vuonna samanlaissa tilanteessa. Loppupelissä siinä kävi sitten niin että sain laitettua eron vireille. Joulukuussa astui virallinen ero voimaan.
Meillä ei ainakaan ollut enää mitään jatkamisen mahdollisuutta vaikka ensialkuun kuvittelin niin.
Loukkaannuin sydänjuurian myöten mieheni uskottomuudesta eikä aika olisi tehnyt minua muuta kuin katkerammaksi entisestään.
Meille ainakin oli ero ainut oikea ratkaisu.
Ole rehellinen itsellesi niin tiedät mitä sinun pitää tehdä.
noin puolitoista vuotta nyt mennyt ja avioeropaperit on laatikossa valmiina. En tiedä vienkö vai en. Mielialat vaihtelee päivittäin. Lasten ja kodin takia sekä "julkisuuden" vuoksi tässä kai on yritetty. Koita jaksaa:).
anteeksi , sinulla tuntuu olevan hyvä mies ,sinun täytyy vain elää tapahtuneen kanssa , se vuosien myötä menettää merkityksensä , elämässä aina tulee kolhua ja haavoja , mutta ne arpeutuu , elämä jatkuu terveenä edelleen ,ei ARVET HAITTAA MITÄÄN NE KULKEE MUKANA HAUTAAN ASTI ,arvet myös haalenee eikä niitä enään itse edes huomaa, ,jos miehesi on niin hyvä kuin kuvailet niin sinulle tulee hyvä loppu elämä ja hyvä vanhuus ,ja lopulta vanhana olet jopa onnellinen , ( on kokemusta ).
jälkeen on kaiken perusta, ei sitä veistä voi käännellä katkeruuden haavassa, kun antaa anteeksi voi elää itse keveällä sydämellä.
Unohtaa ei ole pakko, mutta anteeksi antamus on pohja
saattaa olla mahdotonta ,vain luojalla on voimaa antaa anteeksi ei ihmisellä , mutta jos luoja siihen antaa voiman , niin silloin uskon että ihminenkin voi antaa anteeksi, mutta minä en voi antaa anteeksi perustavaa laatua olevaa vahingoittamista ja loukkaamista , semmoisten vammojen kanssa täytyy vain elää . Ihmettelen suuresti kun ihmiset noin vain kevyesti voi antaa anteeksi ,silloin mielestäni loukaus ei ole suuri ollutkaan.
elää ihmisen kanssa jolle et voi antaa anteeksi, sitä että hän on loukannut ja satuttanut sinua?
Jos anteeksi antaminen on vaikeaa, ei kannata jäädä suhteeseen jossa katkeruus ja vanhojen kaivelu on jatkuvasti päällä.
Sitä paitsi se että annat anteeksi helpottaa sun oloa, ei sen toisen oloa
Minua on loukattu, siis mies piti yllä sivusuhdetta 9 kuukautta, ja en kyennyt edes ajattelemaan anteeksi antamista, joten päästin irti. Nyt kun asiasta on kulunut 2 vuotta huomaan antaneeni anteeksi, mutta enpä enää kaipaa häntä elämäänikään.
että monikaan ei eroa koska pelkää asian tulevan julki, ja mitä ne sukulaiset, naapurit, ystävät ajattelee.
Eikö asia kuitenkin pitäisi miettiä miltä itsestä tuntuu, pystyykö elämään ja antamaan anteeksi, koska anteeksi antaminen on kaiken perusta, jos et todellakaan voi antaa anteeksi on hyödytöntä edes yrittää.
Ja ero kyllä karsii ystäviä, mutta ainakin tietää sen että vain tosi ystävät jäävät. Ja ei tässä nyt ole yhteiskunnan hylkiöksi joutunut vaikka olenkin eronnut miehen pettämisen takia.
Revitty sydän
voiko uskottomuudesta toipua?
Buchert, Maria ; Kiianmaa, Kari ; Uljas, Tellervo
Kustantaja: Minerva Kustannus Oy
noin kaksi minuuttia, ja sitten heitä äijä pihalle...
ettei miehesi ollut aikanaan vaimoni kanssa? JK
Kiitos kaikille kommenteistanne.
Sen verran vielä lisään, että anteeksianto on minulle edellytys, että voin jatkaa suhdetta. Unohda en koskaan, mutta minulle anteeksianto merkitsee sitä, että pystyn elämään asian kanssa.
Tuo kirja josta joku täällä mainitsi, oli todella hyvänä apuna ajatusten selvittämisessä. Voin myös itsekin suositella.
Joku sanoi, että vaikka tämän suhteen jättäisi, niin pettämistä voi tapahtua toisessakin. Tiedän kyllä sen, vaikka tarkemmin en ole ajatellut. En osaa missään uudessa suhteessa ajatellakaan itseäni vielä. Sen tiedän, että itse en tule koskaan pettämään. Mikään syy ei siihen oikeuta, vaan ihmisellä täytyy olla selkärankaa päättää edellinen suhde ennen uuteen hyppäämistä. Toki vuosien varrella on itsellänikin ollut ihastuksia, mutta olen aina ajatellut ovatko ne sen arvoisia, että haluaisin päättää suhteen mieheeni ennen kuin mitään on tapahtunut. Vastaus on ollut aina ei. Ja kun mies jäi kiinni uskottomuudesta, olisin todella halunnut pettää ja satuttaa takaisin. Mutta silti en siihen ryhtynyt, koska tiedän että halveksisin itseäni. Niin vain ei tehdä. Sen takia etenkin on vaikeaa antaa anteeksi toisen pettäminen, kun se nyt vaan on mielestäni niin väärin.
Ja eräälle kysyjälle; en ole Pohjanmaalta, eikä tämä kolmas osapuoli ollut varattu. Jos olisi ollut, olisin varmasti käräyttänyt omalle puolisolleen. Mutta hän ei tosiaan ollut kellekään "tilivelvollinen", eikä myöskään vastuussa minun ja mieheni suhteesta, vaan vastuu on yksin miehen. Mutta siitä hän mielestäni on vastuussa, mitä minulle tehtiin. Myös hän tiesi teoillaan satuttavansa toista ihmistä, ja halveksin tuollaisia ihmisiä todella paljon. Mutta tosiaan, parisuhteestamme vastuussa on vain mieheni.
Minua auttaa anteeksiantamisessa asioiden suhteuttaminen. Otan herkästi itseeni ja lisäksi minussa on ns. draamakuningattaren vikaa. Anteeksiantaminen ei siis ole helppoa...
Suhteutan sen, mitä minulle on tehty siihen, mitä kaikkea ihmisille tapahtuu. Ja huomaan, että vaikka luottamukseni on petetty ja minua on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti, se ei kuitenkaan ole kovin merkittävä asia maailmassa.
Ja sitä tapahtuu ihmisille koko ajan. Ihmiset kun eivät ole järin luotettavia.
Anteeksiantaminen ei tarkoita asian hyväksymistä, vaan asiasta irti päästämistä.
Ajattelin myös, että jos en pääse asian yli, tuo pettäminen määrittelee minut lopuksi elämääni. Se olisi lopullinen vääryys - ja sen tekisin itse itselleni.
Voimia sinulle!