Jeeps 3 vuotta olin suhteessa ulkomaalaiseen naiseen ja nyt se sitten loppuikin. Olemme tunteneet toisemme jo kauemmin kuin seurusteluaikamme ja olimme myös erossa yhdessä vaiheessa ensimmäisen vuoden jälkeen mutta palasimme yhteen lujempana kuin koskaan. Suurin osa ajasta on ollut kaukosuhdetta mutta hän myös asui luonani täällä suomessa puolisen vuotta kunnes hänen psyykkeensä ei kestänyt olla niin yksinäinen. Olin ainut jonka hän tunsi ja hänellä oli vaikea saada töitä ja kavereita kun ei puhunut kieltä. Noh nyt sitten 2 viikkoa sitten pistettiin lopullisesti poikki. Erosimme rakastavaisina ja syystä että molemmilla on oma elämä liian sekaisin että pystyisimme pitämään yhtä tässä hyvin vaativassa kaukosuhteessa. Olin jo muuttamassa sinne hänen luokseen mutta ajattelimme että tällä hetkellä niin siitä ei vain olisi tullut mitään. Tarvitsemme molemmat omaa aikaa pistää elämämme kuntoon.
Olen pärjännyt toistaiseksi ihan hyvin vaikka olo on ollut vähän haikea. Itsetunto on ollut vähän matalalla vähän aikaa mutta nyt vihdoinkin aloin ryhdistäytymään ja alan tuntemaan itseni itsevarmaksi mieheksi. Tänään nyt kuitenkin iski jostain puskan takaa hirveä ikävä ja nyt en saa nukuttua kun vain purskahdin itkuun ja tällaista surupurkausta ei ole ollut sen jälkeen kuin tiemme erosivat.. En tiedä johtuuko siitä että tajusin että olen hyväksymässä eron ja valmis jatkamaan eteenpäin? Hirveä ahdistus päällä ja se henkilö jonka syleilyssä aina kaikki ongelmat hävisivät on nyt poissa... Molemmat rakastamme vielä toisiamme ja siksi onkin molemmilla pieni toivo että ehkä vielä joskus voimme olla yhdessä kuin olemme saaneet oman elämämme kondikseen. Ehkäpä siksi juuri tuli niin epäonnellinen olo että olen hyväksynyt asian ja valmis jatkamaan ja sehän tarkoittaisi että joudun jättämään nuo "ehkä joskus" ajatukset.. Ja se tuntuu erittäin pahalta. Ensirakkauteni hän ei ollut mutta ehdottomasti se suurin ja merkittävin jonka näin sielunkumppanikseni. Nyt tässä pää vähän sekaisin sillä ne yhteiset suunnitelmat, elämänsuunnitelma menikin nyt päin mäntyä ja joudun nyt suunnittelemaan kaiken uudelleen ja yksin.. En halua olla yksin.. Yksin nukkuminen on aivan kauheaa sen jälkeen että on niin kauan nukkunut oman rakkaansa vieressä. Sitä ihmettelee miksi elämä on niin epäoikeudenmukaista että löytää ihmisen jota rakastaa kaikin puolin hyvässä ja pahassa mutta hommassa on jotain joka estää yhdessä olemista. En haluisi koskaan päästää täysin irti sillä haluaisin joskus vielä yrittää.. Mutta ehkä potkin vain itseäni päähän jos se on tapahtuakseen niin se tapahtuu kait..
Vaikeaa on sekin että hän ex-naiseni on erittäin hajalla hänellä elämäntilanne vielä enemmän kaaosta kuin minulla ja ainut henkilö jolle hän pystyisi kertomaan kaiken on minä... Mutta valitettavasti tällä hetkellä me tarvitsemme aikaa itseksemme ilman toisiamme ja se satuttaa minua etten voi tukea häntä.. Hän on hyvin omapintainen, vahva ja tavallaan ylpeä nainen ainakin päältäpäin eli hän on koko elämänsä ajatellut pärjäävänsä haasteesta kuin haasteesta yksin mutta nyt epäilen pahasti että hän ei tästä yksin selviä ja minä olen ainut jolle hän pystyy näyttämään todellisen haavoittuvaisuutensa... Että en tiedä pitäisikö minun ottaa yhteyttä hänen sisaruksiin tai ystäviin ja selittää heille tilanteen vakavuus että he voisivat auttaa häntä sillä minä en voi täältä tehdä yhtään mitään ja kuten sanoin me erosimme ja tarkoitus on nyt pitäytyä toistaiseksi kontaktista..
Tällainen vuodatus... itsetunto on vihdoinkin koholla pitkästä aikaa mutta kuitenkin joskus romahtaa kuten tänään tein.. Ei kait se auta kuin jatkaa eteenpäin.
Olenpa ainakin kokenut jotain mahtavaa jota tulen aina muistamaan lämmöllä.
Rakastan sinua
Olen pärjännyt toistaiseksi ihan hyvin vaikka olo on ollut vähän haikea. Itsetunto on ollut vähän matalalla vähän aikaa mutta nyt vihdoinkin aloin ryhdistäytymään ja alan tuntemaan itseni itsevarmaksi mieheksi. Tänään nyt kuitenkin iski jostain puskan takaa hirveä ikävä ja nyt en saa nukuttua kun vain purskahdin itkuun ja tällaista surupurkausta ei ole ollut sen jälkeen kuin tiemme erosivat.. En tiedä johtuuko siitä että tajusin että olen hyväksymässä eron ja valmis jatkamaan eteenpäin? Hirveä ahdistus päällä ja se henkilö jonka syleilyssä aina kaikki ongelmat hävisivät on nyt poissa... Molemmat rakastamme vielä toisiamme ja siksi onkin molemmilla pieni toivo että ehkä vielä joskus voimme olla yhdessä kuin olemme saaneet oman elämämme kondikseen. Ehkäpä siksi juuri tuli niin epäonnellinen olo että olen hyväksynyt asian ja valmis jatkamaan ja sehän tarkoittaisi että joudun jättämään nuo "ehkä joskus" ajatukset.. Ja se tuntuu erittäin pahalta. Ensirakkauteni hän ei ollut mutta ehdottomasti se suurin ja merkittävin jonka näin sielunkumppanikseni. Nyt tässä pää vähän sekaisin sillä ne yhteiset suunnitelmat, elämänsuunnitelma menikin nyt päin mäntyä ja joudun nyt suunnittelemaan kaiken uudelleen ja yksin.. En halua olla yksin.. Yksin nukkuminen on aivan kauheaa sen jälkeen että on niin kauan nukkunut oman rakkaansa vieressä. Sitä ihmettelee miksi elämä on niin epäoikeudenmukaista että löytää ihmisen jota rakastaa kaikin puolin hyvässä ja pahassa mutta hommassa on jotain joka estää yhdessä olemista. En haluisi koskaan päästää täysin irti sillä haluaisin joskus vielä yrittää.. Mutta ehkä potkin vain itseäni päähän jos se on tapahtuakseen niin se tapahtuu kait..
Vaikeaa on sekin että hän ex-naiseni on erittäin hajalla hänellä elämäntilanne vielä enemmän kaaosta kuin minulla ja ainut henkilö jolle hän pystyisi kertomaan kaiken on minä... Mutta valitettavasti tällä hetkellä me tarvitsemme aikaa itseksemme ilman toisiamme ja se satuttaa minua etten voi tukea häntä.. Hän on hyvin omapintainen, vahva ja tavallaan ylpeä nainen ainakin päältäpäin eli hän on koko elämänsä ajatellut pärjäävänsä haasteesta kuin haasteesta yksin mutta nyt epäilen pahasti että hän ei tästä yksin selviä ja minä olen ainut jolle hän pystyy näyttämään todellisen haavoittuvaisuutensa... Että en tiedä pitäisikö minun ottaa yhteyttä hänen sisaruksiin tai ystäviin ja selittää heille tilanteen vakavuus että he voisivat auttaa häntä sillä minä en voi täältä tehdä yhtään mitään ja kuten sanoin me erosimme ja tarkoitus on nyt pitäytyä toistaiseksi kontaktista..
Tällainen vuodatus... itsetunto on vihdoinkin koholla pitkästä aikaa mutta kuitenkin joskus romahtaa kuten tänään tein.. Ei kait se auta kuin jatkaa eteenpäin.
Olenpa ainakin kokenut jotain mahtavaa jota tulen aina muistamaan lämmöllä.
Rakastan sinua
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulosti erikoiselta, että erositte rakastavaisina. Nyt on kai tärkeää molempien teidän rakentaa oma elämä kuntoon ja katsoa, mitä sitten tapahtuu. Kukaan ei voi olla kestävässä suhteessa niin, että nojaa liikaa toiseen. Toivu rauhassa, elä omaa, sun itses omistamaa elämää, ja katso sitten, miltä näyttää. Se, että purskahtelee itkuun, on tuttua täälläkin. Paha olo tulee mutta anna sen tulla, se on vaan tunne.
Sori näin kylmä katsantokanta mutta niin se musta on, tunne on kuitenkin vaan tunne. Vaikka se onkin kaikista tärkein juttu elämässä.
Niin siis no tällä hetkellä vain kaukosuhde olisi rikkonut meidät ennemmin ja myöhemmin ja myös koska molemmat olevat vähän sekaisin niin minun muuttaminen hänen luokseen olisi liian suuri riski.. En sano ettei meillä ongelmia olisi ollut mutta rakkautta myöskin hyvin paljon.. Ja olen kyllä samaa mieltä kanssasi oikeastaan kaikin tavoin! Vähän kyyninen tapa kuvailla tunteita mutta tottahan se on... Toistaalta vaikka se on "vain tunne" ei tarkoita ettei se olisi merkittävää. En sano että väititkään niin mutta havannoillistin nyt vaan kuitenkin. Tämän kirjoituksen merkitys oli purkaa tunteita sama se jos joku kirjoittaa jotain tai ei mutta minusta tuntui hyvältä saada kertoa se edes jollekin ihmiselle.. Jos joltakin tuntuu kirjoittaa jotain niin senkus :)
Kyl tää tästä..
Ymmärrän tyystin, on tärkeää saada äänensä kuuluviin. Ja hyvä vaan että purat oloasi.
Ja just niin. Olen todellakin tunneihminen ja toimin usein vaiston varassa, mutta tunteet vaikuttavat kuitenkin yllättävän vaarattomilta vaikka ne juurikin _tuntuvat_ aivan ylitsepääsemättömiltä.
Juurikin eräänä päivänä "annoin periksi" pahalle ololle ja kun aikani surkeilin, huomasin, että taivas ei tippunutkaan niskaan (Obelix?)
Voimia!
Minulla oli sama tilanne -kaukosuhde ei kestänyt.
Sen takia menetin elämäni rakkauden..minä tiedän sen, että koskaan me ei enää tulla olemaan yhdessä millään tavalla. Ikävä on aivan kamala.
Tällä hetkellä tilanteeni näyttää toivottomalta, koska en saa mistään iloa elämääni kun haluan vain sen yhden ja ainoan ihmisen jota en voi saada.
Aikaakin on jo kulunut tästä suhteesta sen verran että luulisi että olisin jo jonkin verran päässyt yli, mutta ei.