Olen rakastunut poikaystävääni ja rakastan häntä yhä enemmän päivä päivältä. Mitä enemmän häntä rakastan, sitä vaikeampaa on odottaa että hän myös rakastuisi ja rakastaisi minua. Olemme tunteneet toisemme ja seurustelleet nyt vajaa 5kk, joten ehkä olen liian kärsimätön? Minua kuitenkin pelottaa että jollei hän rakastukkaan ikinä vaikka tuntuukin olevan tosissaan suhteeni ja haluaisi sitoutua, mutta kun rakkautta ei voi pakottaa... olemme molemmat jo siinä iässä että perheen perustaminen ei hirvitä lainkaan vaan lapsia tulisi biologisen kellon takia ainakin omalta kannaltani hankkia jo mieluiten 5 vuoden sisällä. Tosin hänellä se vauvakuume on enemmän kuin itselläni. Minä haluan ensin muuttaa yhteen ja naimisiin, ennen kuin lapsia hankin.
Vauvapuheista ja yhteisistä tulevaisuudensuunnitelmista huolimatta hän on kuitenkin suoraan sanonut ettei ole tunteissaan samalla tasolla kanssani, eikä vielä rakasta minua vaikka tykkää ja välittää paljon. Edellisessä vakavassa suhteessa hän tunnusti rakkautensa vuoden jälkeen... se tuntuu niin pitkältä ajalta kun itse rakastaa ja olisi valmis jo sitoutumaan loppuelämäkseen kyseiseen mieheen. Kauan minun kannattaa odottaa tunteita joita ei välttämättä koskaan tule? Mitä minun kannattaisi tehdä?
Vauvapuheista ja yhteisistä tulevaisuudensuunnitelmista huolimatta hän on kuitenkin suoraan sanonut ettei ole tunteissaan samalla tasolla kanssani, eikä vielä rakasta minua vaikka tykkää ja välittää paljon. Edellisessä vakavassa suhteessa hän tunnusti rakkautensa vuoden jälkeen... se tuntuu niin pitkältä ajalta kun itse rakastaa ja olisi valmis jo sitoutumaan loppuelämäkseen kyseiseen mieheen. Kauan minun kannattaa odottaa tunteita joita ei välttämättä koskaan tule? Mitä minun kannattaisi tehdä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei. Ymmärrän miltä sinusta tuntuu, kun olen itsekin nopea tunteissani. Eräs entinen mieheni oli tuollainen hitaammin rakastuva ja jätin hänet puolen vuoden seurustelun jälkeen juuri siksi, ettei hän vielä rakastanut minua. Nopea kun olen, rakastuin hyvin pian (5 kk) eromme jälkeen toiseen mieheen ja hänen kanssaan olimmekin enemmän samanlaisia tunneasioissa. No siinä vaiheessa oli jo exäkin tajunnut rakastavansa minua, mutta se oli hänen kannaltaan jo liian myöhäistä. Kymmenen vuoden jälkeen erosin tästä uudestakin miehestä, meillä oli silloin jo kaksi lastakin mutta mies ei osannut elää perhe-elämää ja ryyppäsi aivan liikaa. Nykyinen mieheni taas oli vielä nopeampaa sorttia kuin minä, jo kahden viikon kuluttua seurustelun alkamisesta hän kosi minua. Nyt olemme olleet yhdessä 11 vuotta. Ja exä vieläkin katuu, kun ei tajunnut ajoissa tunteitaan. Itse en tiedä olisinko ollut exän kanssa onnellinen, vaikka hän olisi sanonut rakastavansa minua suhteemme aikana. Luulen kuitenkin, että hitaasti rakastuva mies on todella tosissaan sitten kun vihdoin sanoo rakastavansa. Hänen päänsä ei varmaan käänny vastoinkäymisten tullessa toiseen suuntaan niin helposti, kuin spontaaneimmilla tyypeillä. Odottelu voi olla hirveää, mutta älä painosta häntä. Rakkautta ei voi pakottaa. Itse tiedät onko hän odottelun arvoinen vai ei, mutta jos hän ei parinkaan vuoden päästä vielä tiedä tunteitaan, niin ehkä olisit onnellisempi jonkun tunteikkaamman tyypin kanssa. Sitäpaitsi luulen, että jos jätät hänet, niin sitten hänkin tajuaa rakastavansa....
Kyllä mielestäni rakkaus pitäisi jo tuossa ajassa leimahtaa liekkeihin.Itsekin olen seurustellut nykyisen kultani kanssa puoli vuotta.Välillä suhde on ollut vähän "vuoristorataa", mutta rakastamme toisiamme niin paljon, että päivä päivältä rakkaus on vaan lisääntynyt, kun olemme oppineet tuntemaan toisiamme paremmin.
Jutelkaa asiasta kahden kesken "vakavasti" ja katsokaa mitkä ovat tunteenne toisianne kohtaan.Onhan se mahdollista,että kumppanisi on pitänyt tunteensa piilossa,eikä ole pystynyt niitä näyttämään jostain syystä?
Kiitos vastauksistanne... Valitettavasti se ei ole niin, että hän olisi pitänyt tunteensa piilossa, sillä hän on koko ajan ollut rehellinen minua kohtaan, kuten myös minäkin häntä kohtaan. Olen itse kertonut hänelle rakastavani jo monta kertaa ja vihdoin kysyin häneltä pari päivää sitten mitkä hänen tunteensa ovat, jolloin hän sanoi ettei ole vielä samalla tasolla tunteissaan kuin minä. Hän kuulemma tykkää ja välittää tosi paljon mutta ei vielä rakasta. Hänelle rakkauden tunnustaminen merkitsee kuulemma sitä että silloin on jo valmis viettämään toisen kanssa loppuelämän ja edellisessä suhteessa hänellä kesti vuoden ennen kuin tunne syveni rakkaudeksi. Nyt kynnys voi olla vielä korkeampi.
Juttelemme avoimesti ja paljon tunteista ja kaikesta, hän kohtelee minua hyvin ja rakastavasti ja puhuessamme yhteisestä tulevaisuudesta se ei ahdista häntä. Kuitenkaan en halua muuttaa esim yhteen ellei hän rakasta minua. Ei kai hänkään niin tekisi... en ole varma. Ei kai tässä auta kuin odotella vaikka välillä tuntuu tosi kurjalta. Edellisissä suhteissa ei odottelu ole kannattanut, mutta toisaalta se on saattanut johtua omasta painostuksestani ja nyt minun tulisi koittaa käyttäytyä toisin, etten taas aja toista tiehensä ahdistavalla käytökselläni. Mun tunteet on niin ylitsevuotavan pursuavat että se tuntuu olevan pelottavaa miehille. Ei tämä kivaa itsellekkään ole, olla näin ylitunteellinen, mutta olen silti mieluummin tälläinen kuin etten tuntisi ollenkaan, vaikka aina sydänparka on joutunutkin pettymään... pitää vain opetella kärsivällisyyttä ja itsehillintää ettei pelota tunteillaan rakastamaansa henkilöä tiehensä. Toivottavasti tällä kertaa vihdoin käy hyvin, eikä juttu pääty kyyneliin. Hän on unelmieni mies.
Minä luulen että yhdessä eläminen lisää läheisyydentunnetta ja saattaa nopeuttaa miehesi "rakastumisprosessia". Toivotan teille onnea, koita jaksaa olla kärsivällinen.