Perustelua
Aina tuolta 1980-luvulta asti on mietitty keinoja, joilla nykytenniksessä syötön dominoivaa
merkitystä voitaisiin vähentää; vain yksi pallo syötössä, pallon pehmennys (tai suurennus) ja syöttöraja esim.
metrin verran kentän takaviivan takana ovat varmaan useimmin esitettyja mahdollisuuksia.
Ilmeisesti eniten on viime aikoina ollut esillä tuo vain yhden pallon salliminen syötössä. Sen
selvästi huonoin puoli on siinä, että ainakin amatööritasolla se tekee pelin liian stressaavaksi, ja
sellaista ratkaisua pitäisi aina pyrkiä välttämään, jossa huipuilla ja harrastajilla olisi eri säännöt.
Kaksi muuta yllä esitettyä ovat varsin keinotekoisen tuntuisia.
Varsinkin viime vuosina on toinenkin epäkohta ruvennut herättämään huomiota. Siitä ei
oikeastaan ole paljoakaan puhuttu eikä sitä epäkohtana oikein ole kehdattu pitääkään. Se on
vasenkätisten kohtuuton hyöty "poikkeavuudestaan". Ehkä on katsottu, että se on jonkinlainen
tennikseen liittyvä luonnonlaki, jolle nyt kertakaikkiaan ei voi mitään. Niinpä maailman
kärkipelaajista jo peräti joka neljäs tai viides on vasuri. Kuitenkin normaalisti vasenkätisiä
arvellaan olevan vain 5 % väestöstä. Kiistattoman edunhan vasenkätiset saavat siitä, että geimin
ratkaisevaa pistettä saadaan yrittää yli 75-prosenttisella varmuudella kakkosruutuun. Tavallaan
vasenkätisille kuuluva normaalietu heillä on jo siinä, että varsinaisessa kenttäpelissäkin heidän
kierteensä ovat vieraampia ja siis vaikeampia oikeakätisille kuin päinvastoin.
Sääntömuutos
Syöttöruutujen keskilinja keskimerkkeineen poistetaan kokonaan. Syöttöruutujen yhdessä
muodostama alue jaetaan kolmeen yhtäsuureen osaan eikä kahteen kuten nykysäännöillä. Näitä
erottavien kahden "kolmannesviivan" jatkeelle takaviivalle merkitään vastaavat
"kolmannesmerkit". Yksittäinen syöttö tapahtuu käytännössä aivan sanoin kuin nykyisinkin, mutta
syöttäjä seisoisi kolmannesmerkkien välissä ja syöttöruutu olisi suoraan verkon vastapuolella
oleva keskimmäinen kolmannes. Mitään ykkös- ja kakkosruutuja ei siis kaksinpelissä olisi, vaan
syöttöruutu olisi siis koko ajan syöttäjää vastapäätä oleva, nyt kolmanneksella kaventunut
syöttöalue. Syöttäjä saisi luonnollisesti vapaasti valita syöttöpaikkansa näiden
kolmannesmerkkien välistä.
Nelinpelisovellutus olisi edellisen kanssa analogisesti sellainen, että syöttäjä syöttää aina
jommaltakummalta reunimmmaiselta takarajan kohdalta, mutta ei tässäkään ristiin, vaan
syöttäjästä katsottuna samanpuoleiseen syöttöalueen kolmannekseen. On makuasia, tapahtuuko
ensimmäinen syöttö kentän vasemmassa osassa vai oikeassa osassa. Länsimaisesti ajatellen
loogista on, että ensimmäinen syöttö tapahtuu syöttäjästä katsottuna vasemmalla, toinen oikealla
jne. Samoin nelinpeliä harrastamattomana en ota kantaa, saisiko sittenkin käytävän kohdalta
syöttää. Syöttötilanteessa toisen reunan pelaajat saattavat vaikuttaa tässä (hetken) hiukan
ulkopuolisilta kenttätapahtumiin nähden, ja varmaan joitain muutoksia tulisi taktisiin kuvioihin,
mutta nehän saattaisivat olla jopa kimurantimpia kuin nykyisin. Joka tapauksessa syötön murto
on nykyisin nelinpelissä vielä vaikeampaa päivystävän verkkomiehen takia kuin kaksinpelissä ja
tähän tulisi helpotusta. (Kuva uudesta kentästä)
Huomionarvoista
Piste siis aloitetaan kaksinpelissä yleensä paljon keskemmältä kuin nykyisin, ja syöttöruutu on
kolmanneksen kapeampi. Näistä seuraa luonnollisesti se, että läpisyötöt tulevat ainakin puolta
harvinaisemmiksi, ja syöttö siis muutenkin vaikeutuu. Tämä syötön vaikeutuminen ei kuitenkaan
ainakaan kokonaan siirry vastaanottajalle palautuseduksi, mikä on erittäin huomionarvoinen
seikka. Koska pallo on palautettava paljon useammin kuin nykyisin kentän keskisestä osasta
pituussuntaan katsottuna eikä koskaan yhtä sivusta kuin nyt enimmillään, niin palautuskulman
pieneneminen vähentää vastaanottajan sääntömuutoksesta saamaa etua. Jos palauttaja ei saa
syöttäjän menettämää etua kokonaan, niin kuka tai mikä sen lopun saa? Sen saa parempi
kenttäpelaaja ja sitä myöten siis me, yleisönä ja myös tenniksen harrastajina monipuolisempana
ja vauhdikkaampana tennisotteluna.
Nykysäännöillä tennistä pelataan erityisesti huipputasolla hiukan omituisen oloisesti myös
kenttäpelivaiheessa (se vähä mitä sitä siis nykyään on). Takakentällä ollaan kulmissa ja palloa
lyödään kulmasta kulmaan. Tämä on turvallisinta; onhan kenttä diagonaalisesti jopa leveämpi
kuin kentän suuntaan pelatessa ja tietenkin myös takaisin lyöminen on riskittömämpää kuin
kääntää lyönti linjan suuntaiseksi. Se joka tämän tekee ensin ottaa riskin a) lyönnin
totaaliepäonnistumisesta ja b) siitä, että kohta voi olla melkomoinen kiire toiseen nurkkaan, ja
vastustaja voikin sittenkin lyödä helpohkosti suoraan takaisin linjan suuntaan aloitteen tekijän
selän taakse. Se että kenttäpeli niin usein vakiintuu tuohon kulmapelimuottiin, johtuu sekin
ilmiselvästi ainakin suureksi osaksi tästä nykyisestä diagonaalisesti suunnatusta syötöstä.
Tekemällä edellä esitetty sääntömuutos tähänkin seikkaan tulee parannus. Varmaan silloinkin
pelataan paljon kulmasta kulmaan, eikä siinä sinänsä tietenkään mitään pahaa, mutta tällöin
siihen on hakeuduttu tai jouduttu jomman kumman aloitteesta eikä sitä ole tavallaan "määrätty"
lähtötilanteeksi kuten siis nykysäännöilla käy.
Aivan selvää on myös se, että kaksinpelin yhteen ruutuun syöttäminen tekee tenniksen
ulkopuolisellekin pelin seuraamisen helpommaksi; kynnys omaan kokeiluun madaltuu, eikä
välttämättä 137 cm:llä (=1,5 jaardia) kaventuneeseen syöttöruutuun ole edes aloittelijan
vaikeampi osua kuin nykyiseen. Onhan vastaavasti helpompi tähdätä kentän keskilinjan
suuntaisesti eikä tarvitse harjoitellakaan kuin yhteen ruutuun.
Kehitys tenniksen huipputasolla on nyt johtanut siihen, että vastaanottajankin on täytynyt yrittää
keksiä syötön kaltainen ase. Vastaanottajasta onkin tullut palauttaja, joka ei ensisijaisesti yritä
saada palloa takaisin, vaan yrittää riskillä suoraa pistettä, jos suinkin pääsee palloon käsiksi.
Tämä taas vie edelleen siihen, että syöttäjänkin on riskeerattava enemmän, ja niin hän tekee
mieluummin kaksoisvirheen kuin pistää pallon varmasti peliin. Nykyvälineitten myötä tullut
viistosyötön järjetön teho on tämän kierteen aiheuttanut. Nykyisin tennis on niin nopeaa, että jos
vastaanottaja/palauttaja jotenkin pääsee viistosyöttöön käsiksi, on hänen ainoa mahdollisuutensa
lyödä suora piste, koska joutuu silloin lyömään kentän ulkopuolelta kaukaa.
Sääntömuutosehdotuksen ydin keskiruutuineen onkin juuri viistosyötön tehon huomattava
vähentäminen ja samalla vasenkätisten ansioton etukin poistuu.
Ei myöskään ole luultavaa, että se samaan ruutuun syöttäminen koko ajan tekisi pelin jotenkin
tylsemmäksi seurata. Päinvastoin, tuskin syöttövuorossa oleva antaisi vastaanottajalle sitä etua,
että löisi samoilta jalansijoilta samaan paikkaan kaikki syöttönsä. Hän saattaisi jopa nykyistä
paljon monipuolisemmin käyttää syöttöaluettaan, mikä vastaanottajan olisi otettava huomioon.
Enää ei katsojan tarvitsisi myöskään katsella tämän verkkaista siirtymistä valmiusasemiin
vuorotellen ykkös- ja kakkosruutujen taakse. Tämä tietysti vähentäisi kuolleita kohtia pelin
kulussa, ja rytmi kaiken kaikkiaan nopeutuisi. Tämä pätee myös harrastajatasolla. Pelatun
pisteen jälkeen voidaan tai joudutaan aloittamaan seuraava pallo keskimäärin nopeammin kuin
nykyisin juuri siksi, että valmiusasemiin siirtymisiin kuluva aika vähenee yllättävässä määrin.
Tavalliseen tunnin harjoituspeliin mahtuu näin enemmän itse tennistä ja sen kyllä huomaa
viimeistään tunnin jälkeen.
Mainitsemisen arvoista lienee sekin, että myös loukkaantumiset (nilkka, polvi, selkä) saattavat
vähetä, kun pistettä aloitettaessa kahden (kolmen) ensimmäisen lyönnin mahdollisia lyöntikulmia
pienennetään. Myös jatkuva kiista siitä oikeasta kentän pintamateriaalista ainakin vähenee,
koska joka tapauksessa sekä nopeisiin syöttöihin että vastaaviin palautuksiin ehtii paremmin
kuin nykyisin. Sääntömuutos myös varmaan lisäisi mahdollisuuksia ns. tennispersoonallisuuksien
syntyyn, koska esim. sitkeille Jimmy Connorsin tapaisille peräänantamattomille taistelijoillekin
tulisi taas mahdollisuuksia.
Sääntöuudistuksesta jotkut kärsisivätkin: tietysti ne huippupelaajat, joiden peli perustuu lähinnä
syöttöön ja näistä eritoten kakkosruutuun sen viistomman viistosyöttönsä syöttävät vasenkätiset.
Heidän lienee syytä monipuolistaa peliään, muuten palkkiorahat pienenevät. Mutta kaikista
uudistuksistahan joku kärsii.
Lopuksi
Tämä yksinkertainen ja looginen sääntömuutos on myös varsin helppo toteuttaa nykykentillä.
Virallisia nykykentän ja uuden kentän mittojakaan ei tarvitse muistaa. Riittää, kun jakaa
syöttöalueen takalinjan kolmeen yhtä pitkään osaan (2,74 m eli tasan 3 jaardia anglomittoina) ja
maalaa kaksi nykyisen keskiviivan suuntaista viivaa. Murrosvaiheessa se ei ketään haittaa,
vaikka vanha keskiviiva vielä jäisikin paikalleen kahden "kolmannesviivan" väliin keskelle
keskiruutua. Sitä voisi käyttää vaikka tähtäämiseen, ja tavalliset kaveruspelit saisivat tapahtua
tietysti kummalla tavalla vaan, mutta kilpapelit olisi mahdollisimman pian pelattava edelle
esitetyllä tavalla. On ymmärrettävää, että näin suuren kansainvälisen lajin sääntöjä ei muuteta
ilman perinpohjaista harkintaa kokeiluineen, mutta tämän sääntömuutoksen jälkeen niihin ei
sitten sataan vuoteen tarvitsekaan koskea.
Kun asiaa hiukan ja ennakkoluulottomasti ajattelee, rupeaa jopa ihmettelemään, miksi siellä
tenniksen aamuhämärissä tähän vuorottelevaan ristiin syöttämiseen mentiinkään. Sehän tuntuu
selvästi keinotekoiselta. Ehkä yksinkertaisesti vain haluttiin kuluttaa nurmea tasaisesti
molemmilta puolilta!

Vastaukset 9
Vanhimmat
ja minkä eväiden voimalla?
Siis pari iltaa ja kolmas meni erilaisiin pikku viilailuihin.
Tämä selain näyttää fontit niin pienellä, että jäi otsikkoon pikku virhe,
koska lipsahti sormi e:tä erittäessään myös viereiseen w:hen, joka sitten jäi otsikkoon.
"Eväiden" kanssa siinä ei ollut osaa eikä arpaa!
Kyllä se sen verran tarkkaa ajatteluakin vaati, että ruisleivällä....ruisleivällä!
onko ehdotuksesi puhdasta ehdottelua vai onko tuota oikeasti mietitty
http://www.helsinki.fi/~jpheikki/3malli/interview/
En malta olla laittamatta tähän alkuperäistä suomenkielistä linkkiä, jossa "ehdotus" on kuvineen.
Se kuitenkin tänään taitaa olla ajankohtaisempi kuin koskaan!
http://www.helsinki.fi/~jpheikki/3malli/indexf.html
ei tenniksen sääntöjä niin vain muutella...eikä niissä ole mitään valittamista nytkään.syöttö on tenniksen ihanin lyönti...ässät ovat tenniksen suola.
Muistanpa sellaisenkin ATP-kisan loppuottelun - taitaa olla viime vuodelta-, jossa voittaja syötti kolmieräisessä ottelussa 31 ässää eli keskimäärin kaksi puhdasta ässää joka syöttövuorollaan. Näistä kuusi muuten tuli jopa peräkkäin kahdessa syöttövuorossa niin, että ns. palauttaja pystyi vain katseella seuraamaan ohikiitävää palloa...
Viime kauden lopulla Kuerten ja Philippoussis pelasivat Pariisissa tennismatsin, jossa oli yhteensä jotain 50 puhdasta ässää. Ottelussa palauttaja onnistui voittamaan vain n. 40 kertaa pisteen, ja näistäkin oli osa syöttäjän kaksoisvirheitä.
Se oli ilmeisesti tennishistorian enesimmäinen tällainen ottelu. Siinä ei ollut edes yhtään syötönmurtoa, mutta ei edes yhtä ainoatakaan murtopallomahdollisuuttakaan.
Olen varma, että tenniksen varsinainen luoja, Walter C. Wingfield olisi kääntynyt tuskaisena haudassaan, jos olisi ottelun nähnyt:"Mitä ne ovatkaan tehneet minun lajilleni! Pienentäkää syöttöruutua ,senkin pölvästit!"
Ja takuulla olisi ihastunut tähän kenttään:
http://www.helsinki.fi/~jpheikki/3malli/kenttae.htm
kentän osoite vaihtunut!
http://www.3malli.net/kenttaf.htm