Manninen on

"Manninen ei vieläkään kerro sitä, ketkä ovat tukeneet hänen vaalikampanjaansa ostamalla kalliita tauluja 36.920 eurolla. Mannisen mukaan ne eivät ole lain tarkoittamia lahjoituksia, vaan vastikkeellisia kauppoja.

Hannes Manninen käytti ilmoituksensa mukaan 58.158 euroa vaalikampanjaansa viime vuonna."

Niinpä niin!!!
2222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

asiasta? Onkohan myyntiverot hoidossa?

Äänestä
  • Vastikkeellisuushan se pahinta vaalituessa onkin! Nimittäin kun tuetaan nimettömänä julkisuudelta, herää aina epäilys että mitä "vastikkeita" lopulta rahoittajille luvataan. Mitä esimerkiksi Vanhanen on luvannut Toivo Sukarille vastikkeeksi rahoituksesta, joka vasta nyt paljastui. Ja ylimielinen pääministeri Vanhanen ilkeää vielä syyttää epäilijöitä matalamieliseksi, vaikka on julkisuudessa jo todettu valehtelijaksi esimerkiksi siinä, miten tutustui todellisuudessa Kuronen/Ruususeen. Ei Ikeassa vaan netissä. Entä onko tutustunut nykyiseen naisystäväänsä netissä vai Lempäälän Ideaparkissa vai missä? Jos valehtelee ns. pikkuasioista, joilla ei ole edes mitään merkitystä, niin kyllä osaa valehdella myös vaalirahoituksestaan ja suuremmistakin merkityksellisistä asioista. Vanha kansa sanoo esimerkiksi varkaista että "kuka kerran keksitään, sitä aina epäillään!# Niin on myös valehtelemisen ja todellisen tiedon panttaamisen laita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


todella kiero kirjoitti:

"Manninen ei vieläkään kerro sitä, ketkä ovat tukeneet hänen vaalikampanjaansa ostamalla kalliita tauluja 36.920 eurolla. Mannisen mukaan ne eivät ole lain tarkoittamia lahjoituksia, vaan vastikkeellisia kauppoja.

Hannes Manninen käytti ilmoituksensa mukaan 58.158 euroa vaalikampanjaansa viime vuonna."

Niinpä niin!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu