Täälläkin juttelee vähän väliä miehiä ja naisia jotka etsivät esimerkiksi raitista,keskustelevaa,kilttiä,jne... kumppania ja saavat vastauksia vastakkaisen sukupuolen edustajilta jossa kertovat että kyllä haettua ihmis tyyppiä löytyy, mutta tosi elämässä tällaiset ihmiset eivät tunnu kohtaavan. Mietityttääkin mistä tämä johtuu?
Miksi saman henkiset sinkut eivät kohtaa?
mietteliäs-----
112223
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
No katsos kun minua ei enää kiinnosta kohdata ketään. En kelvannut eilenkään, miksi kelpaisin tänään tai huomenna? Tytsyt voivat rauhassa pyöritellä niitä samoja pelimiehiä mitä pyörittelivät opiskeluaikoina, eikös miljoonasadekin laulanut että tulkoon rakkaus, tulkoon rikkaus, jokaiselle tarpeen mukaan. Itse valitsin jälkimmäisen, osin naisten osoittaman halveksunnan pakottamana, eikä valinta nyt ajateltuna niin paha ole ollut.
Ehkä sitten 5-kymppisenä ahdistaa kun ei ole perhettä, mutta sellaista se on.
En tiedä tuota. Olen joskus miettinyt miksi. Totuus on että me ihmiset ollaan aika kaavoihin kangistuneita. Emme paljon oman kaveripiirin ulkopuolelle uskalla tai viitsitä. Lisäksi samanhenkiset ihmiset yleensä käyttäytyvät samalla tavalla. Jos on vaikea tehdä aloitetta niin on se sille toisellekin.
Enemmän minua mietityttää, menetämmekö samaan aikaan jotain tärkeää vai onko elämä sitä mitä aallot rantaan kuljettaa..
Toivoisin toki ettei näin olisi mutta kun itsekin on tämmöinen kaavoihin kangistunut, en kai voi odottaakaan mitään parempaa..
ja löytää.. ihmiset eivät vain uskalla =) Tottumus on pahempi vastustaja kuin mikään muu.
Itselläni ei varsinaisesti olisi uskalluksesta kiinni vaan siitä ettei yksin kertaisesti ole aikaa. Sinkut ovat tavallaan ajan riittämättömyyden noidankehässä. Tällainen raitis,ja kiltti sekä tunnollinen mies joka tekee tunnollisesti työpäivänsä, ja illalla koti askareensa yksin,Niin ei siinä oikein aikaa jää kumppanin etsintään.
Minulle on jäänyt mieleen työkaverin kommentti: "Miten sulla voi olla sotkuista tai siivoamista, kun asut yksin?"
Juu, aikaa menee yllättävän paljon yhden hengen talouden pyörittämiseen :). Tosin en valita, hyvin oli aikaa myös kahviladeittailuun. Vähensin vain imurointia tai siirsin pyykkäilyiltaa :D.
Profiilia minulla ei enää ole. Näin sopivan kirjon 'tarjonnasta'. Luovutin ja totesin, että tuleepa se kumppani kohdalleen sitten jossakin, jos on tullakseen (tätäkin sanontaa tulee nähtyä ja kuultua ihan tarpeeksi :).
Ja nyt taas selvisi, missä ne mahdollisesti 'aidot' sinkkumiehet ovat: töissä ja kotona kokkaamassa.
siihen tutustuu parhaiten elämällä miten nyt elääkään. Ainakin itse tapaan uusia ihmisiä ihan koko ajan ja jotkut enemmän samanhenkisiä.. jotkut vähemmän. Joihinkin tutustuu kautta rantain ja huomaakin että on paljon puhuttavaa :)
Jokaisella meillä on hetkemme, se kaikki vaatii vaan tajuttomasti kärsivällisyyttä.
Se siinä. Omassa, yhden hengen poikamiestaloudessa tulee tehtyä aivan samat asiat, kuin jos tällä asuisi muitakin. Ruuanlaitto, siivous, jne. kuuluvat myös sinkkumiehen arkeen. Jopa siinä määrin, että kaikki asiat on tehtävä itse, mikäli haluaa että asioille oikeasti myös tapahtuu jotakin :) Asioita ei voi "ulkoistaa" toisen tehtäväksi, jos sattuu laiskottamaan.
Oma aika kuluu töissä, työmatkalla, kaupassa, ulkoilemassa ja tietysti kotona. Kun baareissa ei tuu notkuttua, se parempaan puoliskoon törmääminen on tapahduttava jossain muualla. Harmi vain että otollisia paikkoja ei tunnu olevan. Kaikki on niin baari-/alkoholikeskeistä. Jos et käy/juo, olet kaiken ulkopuolella...
Niin, ja tietysti harrastuksissa, jotka ovat luonnostaan melko itsenäisiä.
harrastuksena kuntoilu firman salilla, 2 naista olen siellä vuoden aikana nähnyt. Fillaroinnista tykkään myös paljon, häiriköksi varmaan leimataan jos kesken fillaroinnin pysähdyn viehättävää koirankävelyttäjää tai lenkkeilijää jututtamaan. Niin ja onhan tuo eräs autolaji vielä; ainoat naiset siellä on muiden harrastajien tyttöystäviä. Harrastukset pitävät kyllä kuntoa yllä ja kropan kondiksessa mutta ei ne mun kohdalla ainakaan seuraelämää piristä.
Mitä mieltä olette ihmiset --> jos tapaat mukavan, tasapainoisen ihan tavallisen itsestään huolta pitävän työsuhteessa olevan koulutetun naisen/miehen ja tämä kertookin muutamien viikkojen tuttavuuden jälkeen olevansa raitistunut alkoholisti?
Putoaako mielenkiinto ja tilalle astuu epäilys sekä pelko?
Vai ymmärrätkö alkoholismin sairaudeksi kuten vaikkapa sokeritauti, mikä pysyy kurissa vain oikealla hoidolla (korkki pysyy kiinni ja alkoh. juomatta)?
Alkoholismi on vielä niin tabu ja vaiettu sairaus.
Opittuja tai opetettuja turhia pelkoja on hyvin paljon. Siksi olen oppinut pitämään omana tietonani, että olen raitistunut alkoholisti.
Eipä sitä tosin muinoin työpaikkalääkärikään uskonut, vaan kehoitti menemään lenkille, kun otin puheeksi käsistä riistäytyneen vapaa-ajan alkoholinkäyttöni. Päältäpäinhän 'tämän päivän' alkoholismia ei juurikaan näe...
Sain apua onneksi muita kanavia kautta. Otin vastaan apua, kun sitä hain ja sain 'oikeista' osoitteista. Kynnys oli korkea myöntää epäonnistuneensa, mutta elämän halu oli korkeampi. Onneksi.
No, asiani ovat kunnossa. Tänään. Huomisesta en tiedä, mutta luottavaisin mielin mennään päivä kerrallaan :).