Itseä ärsyttää kun olen yrittänyt pöytää varata, suurin osa näistä paremmista paikoista on ihmisillä, jotka pitävät pöytää monta kuukautta ja tavarat ovat aina samat.
Mielestäni esim. kk on sopiva aika minkä voisi putkeen yhtä pöytää pitää, vuokratkoon sitten toisen jos haluaa.
Toinen asia joka siellä ärsyttää suunnattomasti ovat muutamat ihmiset, pörräävät siellä joka ilta(aina kun itse käyn ovat siellä muutamat tuttuni ovat kiinnittäneet myös siihen huomion) ja tonkivat kaikki tavarat joita myyjät sinne tuovat. Saavat näin parhaat päältä ja itse myyvät vähintään tupla hinnalla omassa pöydässä.
Nämä tyypit "puhuvat" puhelimeen, jotta pöydän täyttäjä ei tajuaisi heidän kyttäävän kokoajan tämän tavaroita, ja juoksevat kuin päättömät kanat ympäriinsä sellaista vauhtia että olen pari kertaa meinannut lentää nurin erään henkilön takia.
Ja jos itse löydät sieltä jonkun edullisen tuotteen, saat näiden kyylääjien vihaiset katseet niskaasi.
Kerran myös eräs näistä yritti tulla tutkimaan ostoskoriani nähtyään siellä erään koriste esineen, jonka olisi itse kuulemma halunnut.
Viittä vaille ettei yrittänyt sitä koristani siepata.
Hankkikaa ihmiset muutakin elämää kuin kippikset!
Mielestäni esim. kk on sopiva aika minkä voisi putkeen yhtä pöytää pitää, vuokratkoon sitten toisen jos haluaa.
Toinen asia joka siellä ärsyttää suunnattomasti ovat muutamat ihmiset, pörräävät siellä joka ilta(aina kun itse käyn ovat siellä muutamat tuttuni ovat kiinnittäneet myös siihen huomion) ja tonkivat kaikki tavarat joita myyjät sinne tuovat. Saavat näin parhaat päältä ja itse myyvät vähintään tupla hinnalla omassa pöydässä.
Nämä tyypit "puhuvat" puhelimeen, jotta pöydän täyttäjä ei tajuaisi heidän kyttäävän kokoajan tämän tavaroita, ja juoksevat kuin päättömät kanat ympäriinsä sellaista vauhtia että olen pari kertaa meinannut lentää nurin erään henkilön takia.
Ja jos itse löydät sieltä jonkun edullisen tuotteen, saat näiden kyylääjien vihaiset katseet niskaasi.
Kerran myös eräs näistä yritti tulla tutkimaan ostoskoriani nähtyään siellä erään koriste esineen, jonka olisi itse kuulemma halunnut.
Viittä vaille ettei yrittänyt sitä koristani siepata.
Hankkikaa ihmiset muutakin elämää kuin kippikset!
Vastaukset 17
Vanhimmat
No näinhän se kyllä asia on että muutamissa pöydissä on aina samat tavarat ja joissakin jopa aika kalliit hinnatkin.Mutta toisaalta tyhmähän ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa ja monissa tuotteissa on kuitenkin halvemmat hinnat kun kaupoissa ja mistäpä muualta sen tavaran tai vaatteen saa halvemmalla kun kirppikseltä jos sen todella tarvii niin ihmiset on kyllä valmiita maksaan vaikka olisikin vai muutaman euron halvempi hinta.Toisilla vaan on tarkoitus päästä tavaroista vain eroon eli silloin niitä löytöjä tekee...Ja niinhän se on että iltaisin siellä on paljon ihmisiä jotka etsivät löytöjä jos joku tuo halvalla myyntiin jonkin arvokkaamman tavaran niin tottakai sellainen on kiva löytää vaikka sillä ei itse mitään tekisikään se on sitä liiketoimintaa osa myyjistä sielläkin tekee aika isoa tilitystä niillä löydöillä jotka tietenki sitten myyvät kalliimalla pois tätä toimintaa tuskin koskaan saa karsittua pois mutta olisihan se edes kohteliasta kysyä lupa ennenkun syöksyy myyntiin tulevien tavaroiden kimppuun. Tiedän itsekkin että siellä on muutama ihminen sellainen joka työntyy toisten koriin katsomaan mitä löytyi jne...
Minun mielestäni jos jatkuvaa pöytää pitää niin sitä pitää muunnella/alentaa hintoja että tavara menee kaupaksi ja jos jokin ei mene kaupaksi viedä se takaisin kotiin ja tuoda erinlaista tavaraa tilalle eikä piettää 5 vuotta samoja tavaroita jotka ei mene millään kaupaksi.Ja jos puhutaan varastotien kirppiksestä niin onhan siellä paljon pöytiä ja eiköhän niissä suurimmassa osassa käy ihan samalla tavalla kauppa käy ehkä ihan takimmaiset pöydät jää joillakin katsomatta mutta muuta eroa en ole huomannut.
Mutta sekin on pakko todeta että joillekkin ihmisille tämä on harrastus ja kyllähän tälläkin voi hieman tienata lisää käyttövaraa että tätä käyttäytymistä ei varmaan koskaan saada loppumaan.
he ovat koijareita. Olen kulkenut Suomea ristiin rastiin ja törmännyt monen kaupungin kirpputoreilla tähän samaan juttuun. Niinpä olenkin oppinut näkemään, mitkä pöydät ovat ns. koijaripöytiä ja mitkä pöydät ovat tavallisten kirpputori-ihmisten pöytiä.
Kaikista parhaimmat löydöt tekee ns. pihakirppiksillä. Joillakin kirpputoreilla kun on enemmistö pöytiä varattuna näille koijareille.
Usein koijarit kyttäävät kun täytät omaa pöytää ja menevät jopa laukuille tonkimaan. Ja se on kyllä totta, että voit löytää oman tavaran koijarin pöydästä tuplahinnalla.
Rovaniemen kirppareista huonot puolet
tuhat-tori on sellainen että se menee kiinni 17.00 ja sinne saa mennä täyttään pöydät 17.00-18.00 arkipäivisin muistaakseni.Sen jälkeen kun pöydäntäyttäjät on lähteneet kirpparin omistaja käy itse läpi pöydät ja ostaa arvokkaammat tavarat itselleen ja myy ne itse tietenki kalliimalla pois.Ja kun kaverini vein sinne huonekaluja myyntiin omistaja sano oman mielipiteensä hinnasta ja se lopulta laitettiin hintalappuun mutta kun halusi alentaa hintaa niin meni 3 viikkoa ennenkun sai hinnan muutettua kun sanottiin vaan että kyllä se sillä menee"halusi kai itselleen enemmän rahaa kun sai provikat"Lisäksi omistaja minun tietojen mukaan harrastaa myös osto ja myyntitoimintaa joka ei ole kirpputoritoimintaa omasta mielestäni.siellä kuuleman mukaan pitäisi olla valvontakamerat mut muutamilla tutuilla hävinny jotain ja ollu muka sellaisella alueella ettei sitä näe tiedä sitten...asiakaspalvelu on joskus aika töykeää.
Varastotien kirppis taas sen pitäjä ostaa ruotsista muutamalla eurolla kuolinpesiä ja myy niitä tavaroita siinä keskivälissä"moni tavaroista on rikki kannattaa tutkia tarkkaan ja monissa ruotsinkielinen teksti" ja huonekalupuolella siksi ei anna muiden oikein tuoda huonekaluja myyntiin kun tarvii itse niitä tiloja"tuo esim vanhoja huonekaluja jotka itse on saanu muutamalla eurolla ja pyytää satoja ruotsistahan niitä halvalla saa kun siellä ei ole ollut sotaa ja kaikki vanhat huonekalut on säästyneet tai viety sinne"Tämäkin vähän niinku osto ja myynti meininkiä onkohan luvallista?"
Lisäksi sinne on tuotu nyt uutta tavaraa myyntiin "onko luvallista?"
Hintalappuja välillä väärissä laatikoissa,tavaroita katoaa joko ne varastetaan tai hintalaput jossain.Kannattaa myös katsella kassan takaosaan jos pöydillä näkyy omia tuotteita joku saattanu viedä jos hintalappu lähteny tai joku jättäny tarjouksen tai sitten kukaan vaan ei ole jaksanut viedä sitä takaisin pöytään jos joku ei olekkaan halunnut ostaa.
Paljon myös löytyy toisten pöydiltä omia tavaroita.Ja onhan siellä myös heti ovesta sisään tultaessa pöydänalla kauhea romuläjä jonne kulkeutuu tavaroita joissa ei hintaa sieltä saattaa myös löytyä omia.Siivous on jäänyt hieman vähemmälle villakoirat juoksentelee siellä täällä.
Että onhan näissä parantamisen varaa molemmissa mut siltihän niissä asiakkaita riittää ja hyvä niin tavara ainakin kiertää...
Ja vielä muutama sana spr kontista sinne kun viedään tavaroita esim suurinosa vaatteista heitetään roskiin meneekö sitten lie kaatopaikalle.Lisäksi omasta mielestä siellä on todella kalliit hinnat kun kuitenkin lahjoituksena saatu ja noista vaatteistakin kun laskettais hintoja 1-5e välille niin varmasti menisi kaikki kaupaksi mut halvin tuote sielläki taitaa olla 3e tai yli.
Ja moni hokee sitä et menee hyvään tarkoitukseen ne rahat jos oikein muistan luin tsunami kirjan ja siinä sanottiin etteipä menny spr avut perille kelle lie sitten menivät katoaahan ne rahat jonnekkin.
olivat suureta osin virheellisiä.
..tuhattorin henkilökuntaa ja Jaria. Sinun kannattaa todella tutkiskella itseäsi onko omassa toiminnassasi kaikki kohdallaan.
Nuo "lieveilmiöt" mitä luettelit tuossa ovat tyypillistä kirpputorikäyttäytymistä kautta koko maan. Asiat ei sillä korjaannu että osoittelet sormella kirppareita tällaisella yleisellä forumilla. Jos olet puhekykyinen niin ainahan voit neuvotella kirpputorin vastaavan kanssa huomaamastasi problematiikasta. Asioihin on silloin mahdollisesti edes odotettavissa korjaus.
Eläköön kirpputorit Rovaniemellä! Ne toimivat juuri niinkuin pitääkin kuten muuallakin Suomessa.
Tämähän on vaan minun mielipide asiasta ja kokemuksista kyseisillä kirpputoreilla.
Ja tiedän senkin että suomessa on samanlaisia käytäntöjä muillakin kirpputoreilla.Ainahan pitäjät yrittävät tehdä mahdollisimman hyvän tilin itselleen niinkuin kaikki yrittäjät.
Yksi huono puoli varastokirpparilla on se, että siellä on erittäin huono ja töykeä asiakaspalvelu! Tuhat-torilla myyjät ovat ystävällisiä ja mukavia. Pitäisi muistaa aina että ilman asiakkaita heillä ei olisi töitä.
samaa mieltä. Itsellä ollut joskus huonekaluja tuhat torilla myynnissä. Laittoivat tuotteisiin kalliimman hinnan mitä olimme sopimukseen pistäneet. Huomautin asiasta heille, viikon päästä kävin siellä uudelleen eikä hintaa oltu vaihdettu.
Tuolla laillaillahan voi ihmistä huijata, laittaa suuremman hinnan kuin mitä sovitaan. Ja kun tuote menee kaupaksi, ottaa "ylimääräiset" rahat itselleen.
ostaa tavaraa kirppikseltä ja aukioloaikojen puitteissa ! Se on saletti se. Mikään laki ei kiellä.Ja kun tavara on oma,sen jälkeen sille saa tehdä mitä haluaa. En tiedä oletko ihan perillä asioista...Jaa,mutta näyt sitten itsekkin siellä iltaisin liikkuvan :) Vain sinullako pitäisi olla oikeus siihen aikaan käymiseen ?? Taidat olla kateellinen,kun joku muukin ehtii jotain rohmuamaan...
Jokaisella on oikeus kirppiksellä käydä. Monethan kuten itsekin, pääsevät töistä yleensä vasta klo. 15-16 aikaan, joten en siellä juuri ehdi käydä.
Itselläni oli vasta varastotiellä pöytä ja juuri tällainen henkilö, joka siellä iltaisin häärää(joka ilta paikalla ollut kun olen vienyt tavaraa) tuli viereen kyttäämään, kun olin pöytääni tavaraa viemässä.
Lopulta kysyi että saako katsoa tavaroita, jotka olivat siis silloin suljetussa laukussani. Kieltäydyin. Mutta heti kun aukaisin laukun yritti tunkea käsiään sinne. Huomautin hänelle, että haluan ihan rauhassa järjestää tavarani etenkin kun muutamasta hinta puuttuu.
Kuulinpas sitten miten haukkui minua viereisellä käytävällä toverilleen kun ei päässyt ensimmäisenä tavaroideni kimppuun.
Kyllä jokaisella pitäisi olla oikeus rauhassa tavaroitaan järjestellä ilman että jonkin sortin korppikotka lauma kyttää niskan takana.
Aika hauskoja oikeastaan nuo kärkkyjät..Onhan se ahdistavaa kun joku tuijottaa vieressä hinnoittelua. Toisaalta se kärkkyjä taas odottaa tekevänsä löydön. Oma äiti asuu eri paikkakunnalla (onneksi..heh) ja tekee juuri tuota kärkkymistä. Onpa ostanut itselleen monet kerrat senteillä design- lasia yms, kun myyjä ei ole tajunnut arvotavaran olevan kyseessä.
Meitä on moneen lähtöön..asiakkaitahan he kärkkyjätkin ovat..ja pitää laittaa pöytään ilmoitus ´ei jälleenmyyjille´ jos asia sapettaa..vaikka estäiskö tuo sitä :)
Onhan ne kärkkyjät inhottavia kun ne tulee siihen selän taakse kurkkimaan mitä tulee myyntiin mutta toisaalta eikö myyjä haluakkin päästä eroon niistä tavaroista mitä tuo myyntiin joten eikö ole ihan sama kuka ne ostaa kunhan ne vaan menee kaupaksi tämähän se kirppiksen perustarkoitus on että kunhan saa ylimääräiset tavarat nurkasta pois ja mitä enemmän menee kaupaksi sen parempi.Ja myyjähän itse päättää myös hinnan tietenki osa hinnottelee kalliimalla ja alentaa hintoja punakynällä jossain vaiheessa jos ei kauppa käy mut osa laittaa valmiiksi kaikkiin halvat hinnat että ne menee heti kaupaksi.
Ja jos ajattelee myyjän kannalta"olen huomannut kun itse vieny tavaroita myyntiin" niin aina kannattais laittaa ensin tavarat esille ja sitten vasta vaatteet niin ne kärkkyjät häipyy siitä aika nopeesti kun ovat nähneet mitä tuli myyntiin, vaatteet suurimalla osalla ei kauheesti kiinnosta.Ja sekin helpottaa asiaa jos on hinnotellu jo valmiiksi kotona tuotteet niin ne tarvii vaan laittaa pöytään ja siinä ei kauaa mene mut jos alkaa väsään hintalappuja niin ne kärkkyjät käy kyttäämässä siin kokoajan ja se alkaa varmasti ärsyttään enemmän.Kärkkyjissä on myös se hyvä puoli että kun illalla vie tavarat myyntiin niin voi hetken seurailla kuinka tyhjäksi pöytä jää että voi tuoda lisää tavaraa myyntiin seuraavana päivänä.
peruskoulun 1 luokkaa kirjoitustaitosi perusteella. Taidat itse kuulua niihin kyylääjiin kun noin heitä puolustelet.
Meillä on ollut pöytä vuokralla muutaman kerran juuri Tuhattorilta. Täytyy myöntää, että henkilökunnan puolelta palvelu on ollut aivan ensiluokkaista. Muutaman kerran on pöydästä viety tavaraa, mutta henkilökunta on aina yrittänyt selvittää asiaa. Valvontakin on ilmeisesti parantunut, koska parilla viime kerralla ei ole hävinnyt mitään. Eikö se myyjälle ole sama kuka ne tavarat ostaa, jos niistä pyytämänsä hinnan saa? Eikö kirpparien tarkoitus ole päästä tavaroista eroon? Jos niistä vielä saa sen mitä haluaa, eikö se ole jo plussaa.
ja siitä hinnoittelusta, ymmärtääkö tavikset että kirpputorin omistajalla on kaikenlaiset yrittäjien velvollisuudet hoidettavana, ei suomessa saa ilmaiseksi pitää kauppaa kyllä yhteiskunta määrää että mitä kuluja sulla on sen vuokran ja ruuan lisäksi, ottakaa valittajat selvää.
On ainakin monesti mennyt aivan päin mäntyä. Myydään jotain kulunutta t-paitaa vitosella. Vasta näin myynnissä uusia iittalan lasejakin, kaupassa olivat n.4€ kappale, kirppiksellä 8€. Lisännyt hintaan vissiin bensakulut?
Ei kai tuollaisia tavaroita kukaan osta.
Ylipäätänsäkin ihmiset saisivat miettiä tarkemmin mitä pöytäänsä tuovat, likaiset ja rikkinäiset vaatteet kannattaa jättää suosiolla pois matkasta, ja laittaa kunnon tavaraa myyntiin.
En käsitä miten ihmeessä joku tuo postikortteja 0.50€/kpl, samalla hinnalla saan kaupasta. Viime viikolla kirppiksellä kävin. Löysin päältäpäin ihan siistin ja hyvää merkkiä olevan kattilan. Mutta kun kannen avasin näky oli järkytys, aivan mustanruskeaksi pinttynyt pohja ja kamala löyhkä. Tällä oli hintaa 4.50€. eihän tuollaisia kukaan tervejärkinen osta.