Erottiin miehen kanssa n. vuosi takaperin. 3 lasta, 14 vuoden liitto. Mies kai kyllästyi minuun, homssuiseen kotiäitiin. Otti nuoremman ja haki eroa. Itse en olisi halunnut, mutta minkä voin kun toinen vaan ottaa ja lähtee..
Olen itsekseni pohtinut, ja ystävänikin ovat minulle sanoneet, että syy saattoi olla siinä että ensisijaisesti halusin tulla äidiksi. Kun sain lapset, joita olin nuoresta saakka toivonut ja suunnitellut, ehkä unohdin itseni. Mies ei olisi kolmatta halunnut ja tein oman päätökseni asiasta. Ehkä se oli viimeinen niitti. Mies hoitaa lapsia yhtä paljon kuin minäkin, vaikka olenkin päähuoltajana. Olen ajatellut että onko tämä biologinen äidiksitulemisen halu ollut liian voimakas ja avioliitto murtui sen takia? Onko muille käynyt näin? Olen onnellinen lapsistani, mutta olen tällä hetkellä myös perin yksinäinen.
Olen itsekseni pohtinut, ja ystävänikin ovat minulle sanoneet, että syy saattoi olla siinä että ensisijaisesti halusin tulla äidiksi. Kun sain lapset, joita olin nuoresta saakka toivonut ja suunnitellut, ehkä unohdin itseni. Mies ei olisi kolmatta halunnut ja tein oman päätökseni asiasta. Ehkä se oli viimeinen niitti. Mies hoitaa lapsia yhtä paljon kuin minäkin, vaikka olenkin päähuoltajana. Olen ajatellut että onko tämä biologinen äidiksitulemisen halu ollut liian voimakas ja avioliitto murtui sen takia? Onko muille käynyt näin? Olen onnellinen lapsistani, mutta olen tällä hetkellä myös perin yksinäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Luulisin että tulevalla ex-vaimollani oli samanlainen "äitivietti".
Tarinamme on lyhyt (5v josta 4v aviossa), mutta sisältää 3 lasta.
Itse en eroa halua, mutta tuntuu ongelmamme olleen liian isoja meille molemmille.
Otan osaa suruusi.Miehiä on maailma täynnä ei sen yhden perään kannata haikailla.Elämä tuo ja vie.Mun ukkoni tuijotti kaksi viikkoa tv:Stä jääkiekkoo ja mä olisin kaivannut sen huomiota.Lopulta kun se valvotti lapsiakin sillä mä hermostuin sille ja käskin sen painua äitinsä luokse katsomaan sitä hemmetin toosaa.Se lähti ja haukkui mut ja lapset ja jätti mut sanaakaan sanomatta yksin.viikkoon en kuullut siitä mitään ja mä jouduin kiusaukseen yhden miehen kanssa ja kamalassa ikävässäni tartuin oljenkorteen ja vieraaseen syliin.Nyt epäilen olevani raskaana toiselle ja mieheni on palannut kotiin..nyt nämä molemmat hylkääjä ja hyväksikäyttäjä vaativat mun tekemään aborttia,koska ne oli vastuuttomia.Lapsi pitäsi tappaa niitten paskapäiden takia.Ennen otan eron ja jätän ne mätänemään tänne.Lapsen haluan itselleni.Saan varmaan koko sukumme vihat niskaani.tai sitten en.paskat tää on mun elämäni.omapahan on perseeni.
Turha miehiä syyttää. Itse menit jakamaan tuheroa seurauksista välittämättä.
Et missään tapauksessa ole kypsä äidiksi.
Tuohan on selvä provo.
Edes jätettynä miehenä en usko, että noin v-mäisiä naisia on olemassa.
Ap:lle sanoisin, että ei olisi kannattanut yksin päättää siitä viimeisestä lapsesta.
Olet varmaan myös laiminlyönyt miestäsi.
Mieskin jopa kaipaa hellyyttä ja läheisyyttä.
Toisaalta kedehdin miestäsi, että on sitä ollutkin ainakin kolme kertaa.
Meillä ei ensimmäisen lapsen jälkeen kertaakaan.
Sitäkään asiaa ei saisi aivan yksin päättää.
"Toisaalta kedehdin miestäsi, että on sitä ollutkin ainakin kolme kertaa.
Meillä ei ensimmäisen lapsen jälkeen kertaakaan.
"
Hah, kerran sain lapseni äidiltä lapsen syntymän jälkeen. Muija tuli humalassa "tuulettumasta" (oli kyllä sille kanaemolle tarpeenkin käydä jossain muuallakin kuin alepassa ja neuvolassa) ja siinä sitten kiksautin - vähän höveli kun oli. Muija rupes aktin jälkeen itkemään. Eipä sitten enää kiinnosta toista kertaa edes yrittää.
Yhteishuoltajana kaikki paremmin, saa hoitaa lasta ja saa hoidella naisia. Vuoroviikoin.
Kätinät nolla. Kiitostakin saattaa nykyään saada, jos jotain ekstraa lapselle keksii tai hankkii.
En usko siihen että miehesi kyllästyi sinuun
Syy voi olla myös se että sinä unohdit miehesi keskityit vain lapsiin ja heidän tarpeisiin.
Unohtui se asia että vanhempien suhde on lasten koti. Ja että vastuu suhteesta on molemmilla.
Jep. Mies oli sinulle väline. Nyt kun saavutit sen, mitä halusit, et tarvitse miestä enää.
..samaa mieltä olen, sitä saa mitä tilaa.... Hyi hitto oikeasti!
Joskus naiset olivat niitä lapsentekokoneita, halusivatpa tai ei...mutta onnistuuhan se toisinpäinkin jopa nykyaikana. Aina ei edes mieheltä asiaa kysytä... sattuu vain "vahinko". Sairaan edesvastuutonta ja omahyväistä! Suosittelen piuhojen poikkaisua.
Et ole ainoa, siihen voit luottaa.
Minun vaimoni taisi olla samanlainen. Pari vuotta jotenkin elettiin sitä ensihuumaa kun hän tuli raskaaksi. Vuoden päästä toinen lapsi ja kahden vuoden päästä kolmas. Niin hän oli kyllä kertonutkin haluavansa, mutta en ajattelut sen olevan noin konkreettista. Että minut kelpuutettiin vain isäksi ja perheen elättäjäksi.
Siinä ei meidän suhde ehtinyt alkua pidemmälle. Ensimmäisestä lapsesta alkaen minusta tuli kotiorja, olin tiellä, en osannut, minun piti tehdä monenlaista, en saanut harrastaa omia juttujani, koska perhe vaati ja "olinhan minäkin ne lapset halunnut", ym. ym. ym. Vaimolla on vaikeaa, ajattelin. Lasten hoito raskasta jne., vaikka parhaani yritin auttaa.
Yhtäkkiä oli 16 vuotta takana pelkkää motkotusta, valitusta, kiukuttelua. Meidän yhteiselämä ja läheisyys? Se hävisi kun kolmas lapsi oli saanut alkunsa.
Vaimo ei vaan myöntänyt koskaan että halusi minusta vain lapset ja rahani.
Oli pakko erota, koska voin pahoin suhteessa ja aloin jo sairastella. Lähdin vaimon vastustuksesta huolimatta. Olin petturi, perheen jättäjä ym. Yritin, kysyin miksi hän ei voisi olla minulle edes ystävällinen, ymmärtää minua, jne. Siksi että "sinä et ymmärrä etkä osaa". Joten pidin pääni erosta. En olisi enä voinut mistään hinnasta jäädä hänen lähelleen.
Rakastuin toiseen naiseen. Ex vaimo yritti sotkea suhdettamme ja yrittää ajoittain vieläkin. Exäni ei ole minua kai koskaan rakastanut, eikä arvostanut. Mutta hän itse ei sitä ymmärrä. Olen yrittänyt kysyä miksi minun pitäisi jäädä kuuntelemaan hänen motkotustaan ja vastaus on vain, että olen vastuussa perheestä.
Jos olet itsessäsi havainnut että lapset oli liian voimakas vietti, ei siinä mitään luonnotonta ja pahaakaan ole. Kunhan et syyllistä miestä tuosta tunteestasi.
Voit oppia elämään tosiasioiden kanssa kun myönnät sen. Miehelle voi silti olla ystävällinen ;-), teidän ei tarvitse olla vihoissa keskenänne.
Elämä päivä kerrallaan on tärkeintä. Jokainen aamu tiedät mitä eilen oli, ja mitä haluaisit tältä päivältä. Se, saatko sen mitä haluat on monesta kiinni. Myös sinun tulee huomioida muut. Ja senhän olet nyt oppinut eikä luontokaan sotke huomaavaisuuttasi.
Olet matkalla viisaammaksi kuin eilen, mutta kuitenkin niin tavalliseksi ihmiseksi puutteineen.
Toivotan kaikkea hyvää Sinulle :-)