Onko tietoa mistä/keneltä saa tilattua HYVÄÄ pihamultaa? Siis valmista multaa missä ei olisi enään juurakoita sun muita kantoja matkassa.
Pihamultaa
Mistä
55044
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Moro.
Alakorkalon jäteasemalla ne tekevät multaa ja vieläpä sellasta "paska"multaa jossa kyllä pitäis alkaa nurmen kasvamaan
Napapiirin Resiidum Oy Betonitie 3
Olen ostanut jo monena vuonna sitä kaupungin myymää multaa. Sekä pihalle tarkoitettua että kasvimaalle sopivaa. Kerran rahtasin sitä mökillekin. Edullista, kun vertaa esim. säkkimultaan, muutta ainakin minulle on sattunut sellaista jossa palamisprosessi oli kesken. Sen huomaa siitä kun multa haisee sille ittelleen ja multa on niin kuumaa, että lämpö tuntuu kummpparin läpikin, kun siinä kävelee. Liian voimakasta ja täytyy sekoittaa turvetta, hiekkaa ja savea sekaan sitten siellä omassa pihassa.
Se erä jota vein mökille, sisälsi jostain syystä rikkaruohojen siemeniä ja sain kylkiäisinä mökkipellolleni aivan uuden lajikevalikoiman erilaisia rikkakasveja, joita koko tontillani ei ole iänkuunapäivinä ennen esiintynyt. Kannataa harkita käyttökohteen mukaan ennen kuin ostaa. Nurtsin tekoon kelpaa ja pensasistutuksiin kun "laimentaa" muulla maa-aineksella.
... Muistaakseni tuolta multa maksoi 10€ / peräkärryllinen joten ei ole hinnankiroissa...
En tykännyt kaupungin mullasta, Napapiirin kuljetukselta saa todella hyvää multaa. Ei kasva rikkaruohot. Mutta ne alkavat tehdä vasta heinäkuun puolessä välissä. Mä ainakin odotan, odottamisen arvoista.
Kasvaako siinä sitten mikään muukaan?