Manninen ehdotti

Yle:

Manninen ehdotti arvonimeä salaiselle tukijalleen

Keskustan kansanedustaja Hannes Manninen on ehdottanut vaalirahoittajalleen vuorineuvoksen arvonimeä. Entinen kuntaministeri on yksi 24 suosittelijasta, jotka esittivät konsernijohtaja Kyösti Kakkoselle vuorineuvoksen arvonimeä. Asiasta kertoo Iltalehti.

Manninen ilmoitti vasta 19.5.2008, että hän on saanut Kakkosen rahoittamalta Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistykseltä 10.000 euroa vaalitukea viime keväänä. Puolet summasta tuli Mannisen mukaan niin myöhään, ettei sitä tarvitsisi edes ilmoittaa.

Kyllä lapin keput on kieroja...HYI!
3330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tennilä ja Manninen kinasivat työttömyyden hoidosta eduskunnassa
20.05.2008

Lapin kansanedustajat kiistelivät työttömyyden hoidosta eduskunnassa tiistaina. Vasemmistoliiton kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä ihmetteli, miksi hallituspuolueet haluavat vähentää työttömyyttä vain työvoiman liikkuvuutta lisäämällä.

- Pakko onkin ihmetellä miten keskustalainen valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja ja Lapin edustaja Hannes Manninen on voinut tällaisen kannanoton valiokunnan mietintöön kirjoituttaa, Tennilä latasi.

Manninen vastasi kritiikkiin, että vasemmisto turvautuu kaikessavanhoihin fraaseihin.

Uudellamaalla työttömiä oli maaliskuussa 4,8 prosenttia, mutta Kainuussa ja Pohjois-Karjalasssa yli 13 prosenttia ja Sallassa peräti 20 prosenttia. Erot ovat suuremmat kuin julkisista työvoimapalveluista säädetty laki sallii.

Äänestä

tulla vastikettakin,eihän kukaan ilmaiseksi rahaa jakele nyky yhteiskunnassa

Äänestä

Rikoslain 16 Luku eli rikokset viranomaistoimitaa vastaan:

Eli mihin Ne kansanedustjat jotka ovat antaneet väärää tietoa vaalirahoituksestaan ovat mahdollisesti syyllistyneet.


7 § (24.7.1998/563)
Rekisterimerkintärikos
Joka

1) aiheuttaakseen oikeudellisesti merkityksellisen virheen viranomaisen pitämään yleiseen rekisteriin antaa rekisteriä pitävälle viranomaiselle väärän tiedon tai

2) hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä taikka toista vahingoittaakseen käyttää hyväkseen 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla aiheutettua virhettä,

on tuomittava rekisterimerkintärikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

8 § (24.7.1998/563)
Väärän todistuksen antaminen viranomaiselle
Joka antaa viranomaiselle oikeudellisesti merkityksellisen totuudenvastaisen kirjallisen todistuksen tai siihen rinnastettavan teknisen tallenteen taikka laadittuaan sellaisen todistuksen tai tallenteen antaa sen toiselle sanottuun tarkoitukseen käytettäväksi, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, väärän todistuksen antamisesta viranomaiselle sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Väärän todistuksen antamisesta viranomaiselle tuomitaan myös viranomaisen erityisen valvonnan alaisen toiminnan harjoittaja taikka tämän edustaja tai palveluksessa oleva henkilö tai valvottavan yhteisön tilintarkastaja, joka lakiin perustuvan tarkastuksen yhteydessä tai lakiin perustuvaa ilmoitusvelvollisuutta muuten täyttäessään antaa valvovalle viranomaiselle oikeudellisesti merkityksellisen totuudenvastaisen suullisen tiedon.

Eli kuuden kuukauden vankeustuomio olisi kansanedustajille ihan paikallaan.... ja toki linnatuomion jälkeen harkiitavaksi voiko enää jatkaa eduskunnassa rikollisen taustan vuoksi.

Piikkiq

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


arvonimeä salaiselle kirjoitti:

Yle:

Manninen ehdotti arvonimeä salaiselle tukijalleen

Keskustan kansanedustaja Hannes Manninen on ehdottanut vaalirahoittajalleen vuorineuvoksen arvonimeä. Entinen kuntaministeri on yksi 24 suosittelijasta, jotka esittivät konsernijohtaja Kyösti Kakkoselle vuorineuvoksen arvonimeä. Asiasta kertoo Iltalehti.

Manninen ilmoitti vasta 19.5.2008, että hän on saanut Kakkosen rahoittamalta Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistykseltä 10.000 euroa vaalitukea viime keväänä. Puolet summasta tuli Mannisen mukaan niin myöhään, ettei sitä tarvitsisi edes ilmoittaa.

Kyllä lapin keput on kieroja...HYI!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu