Tyttäremme meni koulussa juttelemaan kouluterveydenhoitajalle, koska oli peloissaan isänsä uhkauksista. Isä oli suutuspäissään uhkaillut häntä, koska hän oli kertonut minulle isän puhelusta, jonka ei olisi pitänyt kantautua korviini. Kouluterveydenhoitaja teki lastensuojeluilmoituksen. Mitä tästä nyt seuraa meille? Onko kellään kokemuksia vastaavanlaisesta? Minkälainen prosessi on odotettavissa?
lastensuojelu ilmoitus
mitä tapahtuu
163269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
alalla työskentelen.. Käytännössä ottavat sossusta yhteyttä ja selvitätte asian ja tilanteen heille ja jos kaikki ok, niin asia jää siihen. Jos ei, niin yrittävät miettiä miten teidän perhettä pitäisi ja voisi tukea.
Joskus voi käydä niinkin, etteivät pidä ilmoitusta minään, eivätkä ota myöskään yhteyttä. Vaikka periaatteessa niin ei saisi käydä.
Älä kuitenkaan turhaan huolehdi, asioilla on tapana selvitä! Voimia! =)
Vai yrittää lastensuojelu miettiä miten perhettä voisi tukea, varsinainen vitsi.
Lastensuojelu on kunnissa ajattu niin alas, että voit olla aivan huoleton: asiat jäävät siellä melkovarmasti MIETTIMISEN YRITTÄMISEEN.
voihan se olla, että tässä tapauksessa tilanne menisi LAIN kirjaimen mukaan!
Kieltämättä hyvä kommentti! Nauratti alalla työskennellyttäkin..
... on saanut mun kosketuksiin sisäisen Xantippani kanssa.
Harmi vaan että pennut menee tärviölle hulluexän kynsissä apua tilanteeseen odotellessa.
perheväkivalta ja siihen liittyvät asiat ovat lastensuojelussa aika vakavasti otettavia asioita, ja varsinkin jos ilmoituksen on tehnyt tuollainen taho kuin kouluterveydenhoitaja, niin siihen varmasti reagoidaan. lain mukaanhan kaikki ls-imoitukset tulisi selvittää, mutta resurssien puutteessa ei aina mahdollista. Prosessi etenee siten, että teitä tavataan ja lastensuojelun tarvetta kartoitetaan. jos lapsi on kokenut väkivaltaa ja siihen on edelleen olemassa uhka, tai jos esim. miehesi ei suostu yhteistyöhön viranomaisten kanssa (epäilyksiä herättävää ja lisää huolta lasten puolesta) niin lastensuojelun on ryhdyttävä toimenpiteisiin väkivallattomien olosuhteiden takaamiseksi lapselle.
Tärkeää on, että lasta ei syyllistetä siitä, että on puhunut asioistaan. asia on varmasti ahdistanut häntä kovin, ja lapsella on oikeus saada apua tilanteeseensa.
alalla työskenneellä naurattavan. taikka sitten olet tosiaankin väärällä alalla.
jollei sattuisi tietämään millä tolalla lastensuojeluasiat TODELLISUUDESSA on.
"Isä oli suutuspäissään uhkaillut häntä, koska hän oli kertonut minulle isän puhelusta, jonka ei olisi pitänyt kantautua korviini."
Tyttö siis kertonut ahdistavasta kokemuksesta kouluterveydenhoitajalle.
Fiksu tyttö. Tasapainoton isä.
Tilanne selvitetään takuuvarmasti miksi lasta uhkailtu ja miten.
Hyvä ehkä meidän kannalta, että asiaa selvitellään. Isän tasapainottomuus on johtanut sellaiseen pettämiskierteeseen, joka rasittaa koko perhettä. Puhelu koski treffien sopimista jonkun kanssa ja tyttö oli sen kuullut. Huolissaan kun oli asiasta halusi siitä kertoa minulle. Isä sitten oli raivoissaan, kun sai tietää hänen siitä kertoneen ja vielä kehtasi kieltää koko asian. Seuraavana päivänä sain toiselta taholta tietää, että asia on tosi.
Tilanne on isän kannalta nyt riistäytynyt käsistä, koska on tytärtä uhkaillut ja täysin syyttä.
On hyvin ikävää, että lapset ovat joutuneet mukaan tähän aikuisten kriisiin.
...että sosiaalitäti ei beebaansa penkistä nosta moisen pikkuasian takia.
Ainakaan rikkaassa Espoon kunnassa.
Oleellista on aina totuuden puhuminen näissä kuulemisissa.
Jos tässä tapauksessa äiti puhuu suoraan niin kuin asia on, isä sopinut treffeistä ja tytär kuullut, niin se vähentää tyttären syyllisyyttä ja ahdistuneisuutta.
usein vanhemmat "siloittelevat" asioita. Joskus juttu kääntyy päälaelleen ja jälkikasvu vaiennetaan kuka mitenkin. Lopuksi vakuutetaan että "oikeestaan kärpäsestä tehtiin härkänen".
Lapsen suu on helppo tukkia. Aika kovanaama ja sisukas on sellainen lapsi joka kääntyy molempia vanhempiaan vastaan ja pysyy totuudessa.
Sosiaalityöntekijä on täysin avuton jos porukka valehtelee.
Asia mitätöidään ja muksu jää oman onnensa nojaan, vakuuttaen jopa itselleenkin tilanteesta selvitäkseen että ehkä joo tarkemmin ajatellen hän erehtyi. Tämä itsensäkieltäminen näkyy sitten yökasteluina tai muina vastaavina ahdistuskohtauksina jotka kumpuaa useinmiten vain ja ainoastaan perusturvallisuuden järkkymisestä. Koska vanhempiin ei voi luottaa totuuden puhumisessa, niin kehen sitten voi?
Vanhemmat briiffaa jo matkalla tapaamiseen lasta, mitä sanoa jos sossupiru kysyy sitä tai tätä, ja syyllistäminen on tuttua tyyliin: "haluatko sä tosiaan tehdä tään meille, tiedäksä mitä tapahtuu jos sä...haluatko sä hajottaa meidän perheen,jne".
Sosiaalityöntekijän pitäisi kait olla jonkinsortin selvännäkijä että todellinen tilanne paljastuu, jos ainoa rehellinen on ahdistunut lapsi ja fiksunoloiset "huolestuneet" vanhemmat, joiden huolenaihe numero 1 on se ettei sossussakäynti lastensuojeluasioissa tule naapureiden korviin.
on aikuisten välinen parisuhde, eikä sitä ole mitään syytä tässäkään yhteydessä peitellä. Se asia on jo tuotu esiin kun minun kantaani on asiaan kysytty. Toivotaan, että edes siihen on tulossa jotain apua.
Sanotaan usein, että aikuisten välinen parisuhde on lapsen henkinen koti. Sieltähän jälkikasvu ammentaa eväät elämään. Tytär oppii kuinka naista voi kohdella, mikä on naisen rooli ja onko oikein odottaa kunnioittavaa kohtelua ja uskollisuutta omalta tulevalta mieheltään vai alkaako ajatella "kaikki miehet pettää" tai "miehiä pitää pikkasen ainakin pelätä, kun isäkin/äidin poikakaveri aina hakkas".
Poika oppii samalla lailla seuraten äitiään ja isäänsä, että miten parisuhteen dynamiikka toimii ja millä ehdoin. Käyttäytymismallit pureutuu alitajuntaan aika tehokkaasti vaikka tietoisesti aikuisena ajattelisi etten mä ainakaan sitten noin. Kun ihminen tiedostaa asiat ja tapahtuneet mahdollisimman realistisesti voi muutos alkaa. Siksi totuus tilanteesta, kipeäkin, vapauttaa.
Surettaa kun moni saa aivan ihmeellisen mallin parisuhteesta, vain siitä syystä että vanhemmat /tai kasvattajat) eivät kykene selvittämään elämäntilannettaan, vaan toinen joutuu esim. kärsimään. Ja lapsi on aina heikomman vanhemman puolella. Kärsii hiljaa siinä mukana tai vierellä seuraten.
Lapsissa säilyy harvinaisen pitkään myötäsyntyinen oikeudenmukaisuus ja reiluus. Selkäranka. Ne hoksaa, että toi on kyllä väärin, jos todistavat valhetta tai vääryyttä.
Monta kertaa käy surullisesti siten, että lapsi ajautuu perheen omaksitunnoksi tai moraaliseksi vastuunkantajaksi, joka osoittaa ensin sanoin sitten käytöksellään ja lopuksi omalla pahoinvoinnillaan jos joku mättää ja vanhemmat jatkaa perhedynamiikkaa hajoittavia kuvioita.
Kun asia jutellaan perinpohjaisesti lapsen kanssa se auttaa paljon.
Jos lapsi tulee kertomaan, että esimerkiksi topinen vanhemmista sopi vieraan kanssa tapaamisia toisen selän takana,
siitä pitäisi kiittää lasta ja kertoa että oli hyvä asia että tuli sanomaan, sillä niin ei saa tehdä. Ei missään nimessä uhkailla tai rangaista tai syyttää valehtelijaksi. Ja asia selvitetään jatkossa aikuisten kesken.
Lapsi seuraa takuulla mitä tapahtuu jatkossa. Hyväksyykö toinen vanhemmista että peli selän talkana jatkuu, ja näin ollen viestittää lapselle että tuonkaltainen homma on oikeastaan ihan ok.
Ja lapsen ahdistus ja järkytys joutuessaan todistamaan asiaa on itseasiassa ihan joutava tunne, koska kyllä noin voi aikuiset tehdä.
Vai ottaako aikuiset tilanteen hallintaa ja selvittävät asiansa miten jatketaan.
Esimerkistä lapsi oppii. Me voidaan kasvattaa toki lapsista niin suoraselkäisiä kuin selkärangattomiakin. Hyvällä iitsekunnioituksella varustettuja, joita on vaikea petkuttaa tai lyödä.
Tai sitten hämmentyneiksi sieluiksi jotka sadan pettämisen tai pahimmassa tapauksessa lyönnin jälkeen oman elämänsä, toiveensa ja itsensä uhraten kyselevät : Pitäisköhän vielä yrittää, jos se kumppani kuitenkin muuttuisi ja alkaisi tykkäämään ja kohtelemaan mua oikein.
Pallo on teillä aikuiset.
Kukaan sosiaalityöntekijä tai perheterapeutti ei ole mikään taikuri joka fiksaa asiat kuntoon, ovat samanlaisia ihmisiä kuin mekin omine ongelmineen, ja yrittävät lastensuojelulain tai koulutuksensa puitteissa toimia.
Todelliset muutoksen avaimet ovat aikuisilla itsellään.
Ja jos avaimet on hukassa, ne on korkea aika etsiä silloin jos lapsi kertoo perheen ulkopuoliselle aikuiselle että on paha olla, ahdistaa.
Näinhän se asia on kuten kerroit ja sen tiedostankin. Lähinnä toivonkin sitä, että nyt päästäisiin keskustelemaan niistä ongelmista joita on. Tähän saakka se on ollut mahdotonta, koska toinen osapuoli kieltää kaiken eikä halua asiasta puhua vaan kokee sen ahdisteluksi ja riidanhakemiseksi. Minä olisin halunnut puhua asiat selväksi, mutta se ei käynyt. Hän mieluummin jatkaa omia touhujaan ja valehtelee yhä vaan tekemisistään.
Ehdotin jo aikoja sitten, että menisimme pariterapiaan, mutta sekään ei käynyt. Tämä on kai sitten seurausta siitä kun asiat todella menevät solmuun.
Kun kommentoi tai vastailee tai kirjoittaa ajatuksiaa, mitä jonkun kirjoittajan teksti herättää, saattaa sortua ylenmyydentuntoiseen neuvomiseen tyyliin "kyllä minä ainakin tekisin näin",
totuus on kuitenkin se, että on vaikea tietää miltä toisesta tuntuu ja mitkä ovat kirjoittajan motiivit ja toiveet. Täytyisi elää sen toisen ihmisen elämä että osaisi täysin viisaasti, oikeudenmukaisesti ja lempeästi neuvoa. Syyttelemättä tai syyllistämättä.
Siksi päädyn tässä vastauksessani alkuperäisen tekstiin lähinnä toteavaan ja elämän kokemuksen myötä hankittuun vastaukseen.
Monet vaimot jotka kärsivät huikentelevasta, väkivaltaisesta ja valehtelevasta puolisosta, saavat usein todeta että kumppani on kuin liukas saippuapala. Mahdoton saada otetta, jos toinen toimii ja luistelee liitossa mielihalujensa mukaan ja kokee sen oikeutettuna. Mitäs sitä turhia selittelemään, jne.
Tässä tilanteessa puoliso saattaa ajatella, että kun haetaan ulkopuolinen neuvonantaja niin miehen on pakko kohdata elämäntyylinsä seuraukset. Laitetaan ukko seinää vasten. Ajatellaan : nyt hänen on ainakin puhuttava edes jotain tilanteesta.
Samoin on parisuhdeterapian ja perheneuvottelujen laita. Ulkopuolinen apu toimii siinä tapauksessa kun MOLEMMAT sitoutuvat tilanteeseen ja haluavat tosissaan yrittää selvittää asiat että päästään yhdessä eteen päin.
Tilanteessa jossa kumppani ei ota kuuleviin korviinsa toisen ehdotuksia pariterapiasta, asioiden selväksi puhumisesta tilanne on lievästi haastava vaikka kuinka kovatasoiselle parisuhde-auttajalle.
Puhumattakaan puolisosta.
Jos kumppani ei koe tilanteessa mitään korjaamisen varaa, vaan kokee tämänkaltaiset ehdotukset ahdistavana ja riidan hakemisena niin väkisinhän ei ketään neuvottelemaan saa.
Jos suhteessa toinen on aikuinen ja toinen kuin kuriton kakara jonka mielestä on jänskää soitella toisen selän takana salapuheluita ihastuksilleen, niin kyllä se hyvin raskasta sille vakikumppanille on.
Koko ajan saa oppia olemaan pienessä jännityksessä, että kukahan sillä nyt on kierteessä ja missähän se nytkin on, jne..
Kaikkeen tottuu. Myös tuollaiseen elämään. Alkaa ajan myötä pitää normaalina, tai sopeutua tilanteeseen kuka milläkin keinoin.
Jälkikasvulla on eri suhde tilanteeseen. Heillä ei ole elämänkokemusta ja maailma on mustavalkoinen hyvä-paha. Siksi tarvitaan aikuisia jotka ohjaavat ja näyttävät miten vastoinkäymisissä KANNATTAA toimia, kuinka pitkälle kannattaa venyä ja millä ehdoin.
Petetty puoliso voi miettiä millainen ihminen hän itse oikeasti on ja millaisen arvomaailman valinnoillaan välittää lapsilleen. Kaltoinkohdeltu puoliso saattaa yllättää, tehdä täyskäännöksen ja lastensuojelutapaamisen myötä pyytääkin "Kartoittamaan tilannetta millaiset mahdollisuudet on päästä jaloilleen kun kumppani ei kykene vastuulliseen parisuhteeseen ja näinollen katsoo parhaimmaksi antaa pettävän kumppanin mennä aivan vapaasti menojaan houkutuksiinsa ja itse jatkaa elämäänsä lapsen/lasten kanssa."
Jo se kertoo selvää kieltään jos lapsi tukeutuu ahdistuneena ulkopuoliseen auttajaan mieluummin kuin omaan äitiinsä tai isäänsä.
Paljon on myös äitejä, jotka asettavat miehen lastensa edun edelle. Menköön lapset laitokseen kun häiritsevät kumppania, kunhan parisuhde vaan jatkuu. Tai suljetaan silmät insestiltä, väkivallalta tai pettämiseltä kunhan parisuhde vaan pysyy kasassa.
Sitten on äitejä (ja isijä!) jotka nostavat päänsä pystyyn, tarttuvat lasta kädesta ja jatkavat uuteen elämään. Ehkä aluksi peloissaan mutta tarpeeksi päättäväisenä jatkaakseen. Koska sisimmässään tietävät ansaitsevansa jotain parempaa.
Äkkiseltään voisi ajatella tosiaan näin että "todellinen ongelma on aikuisten välinen parisuhde", kuten alkuperäinen kirjoittaja tarkensi.
Asia ei kuitenkaan pidä paikkaansa.
Todellinen ongelma on se, kuten alkuperäisessä tekstissä kuvattiin tilanne eli "isä uhkaillut lasta ja lapsi mennyt PELOISSAAN kesrtomaan kouluterveydenhoitajalle". Noin alkuperäisessä tekstissa tilanne kuvattiin.
Todellinen ongelma on lapsen kokeminen itsensä uhatuksi/turvattomaksi ja siksi tämä on lastensuojeluasia. Miten isä uhkaili?
Parisuhdeasioilla on omat (perheneuvola, perheleirit- terapia,jne.) instanssinsa.