Tuki kummastuttaa? perusteet?
Lainaus:
Kemijärven pelastaja on pahasti velkaantunut
Kemijärvelle liimapuupalkkien tuotantoa suunnitteleva Anaika Group on pieni ja rajusti velkaantunut yritys. Silti se kaavailee Itä-Lappiin 24 miljoonaan euron investointia, jonka avulla korvataan osa Stora Enson lakkautettavan sellutehtaan työpaikoista.
Yhtiön taloudellinen tilanne käy ilmi tilinpäätöstiedoista, jotka se toimitti kaupparekisteriin viime viikolla. Numeroiden perusteella Anaika on riskiyritys.
Anaikan tilikausi oli poikkeuksellisen pitkä, sillä se sisälsi vuoden 2006 ja puolet viime vuodesta. Edellinen raportoitu tilikausi oli kalenterivuosi.
Puolentoista vuoden aikana yhtiö keräsi liikevaihtoa 1,9 miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 251 000 euroa ja tulos ennen veroja 19 000 euroa.
Anaikan tase on kaukana normaalista. Omavaraisuusaste on vain 2,5 prosenttia, kun vakavaraiseksi luokiteltu yritys yltää 40 prosenttiin.
Omaa pääomaa Anaikalla on vain 24 000 euroa ja lainaa melkein kahdeksan miljoonaa euroa, mutta yhtiön mielestä valtaosa vieraasta pääomasta ei ole "oikeaa" velkaa, vaan pääomalainaa. Se maksetaan takaisin, kun yhtiön liiketoiminta joskus pääsee kunnolla vauhtiin. Jos bisnekset epäonnistuvat, laina vaihdetaan omaan pääomaan. Silloin omistajatkin vaihtuvat. Anaikan maksuvalmius on kireä. Taseen mukaan viime kesäkuun lopussa yhtiön rahat ja pankkisaamiset olivat vain 6 500 euroa.
Uuden liimapuutehtaan kustannusarvio vaikuttaa alamittaiselta. Kemijärvellä tarvitaan muun muassa tukkien lajittelulinja, kuorimo, sahakoneita, kuivaamot, puristinkoneita ja höyläämö sekä koneita pakkaamista ja kuormaamista varten. Kokeneiden sahamiesten mukaan 24 miljoonaa euroa ei riitä, vaikka osa investoinneista toteutettaisiin omana työnä.
Kemijärven uutta tehdasta arvostelevat kiivaasti muut palkintekijät ja paikalliset sahat. Vastarinta on luonnollista, sillä Anaika kiristää kilpailua raakapuusta ja liimapuun asiakkaista. Anaika aikoo valmistaa liimapalkkeja kuitupuusta. Stora Enson palkkimiehet ovat neljä kertaa selvittäneet tätä ideaa, ja aina lopputulos on ollut sama: se ei kannata. Tuotantoon tarvitaan järeämpiä runkoja. Stora Enson ohella valtio osallistuu Kemijärven jälkihoitoon tarjoamalla Anaikalle avustuksia.
Kilpailun vääristäminen
Suomen Sahat ry ihmettelee liimapuutehtaan perustamista Kemijärvelle ja pelkää tukin puutteen uhkaavan Lapissa jo toimivia sahoja.
”Hanke on todellinen isku alueella nykyisin toimivia sahoja vastaan”, toimitusjohtaja Jukka-Pekka Ranta sanoo. Hänen mukaansa Anaika Groupin johdon ilmoittama pyöreän puun tarve 150 000 – 250 000 kuutiometriä vuodessa on paha aliarvioi tai sitten tiedottaminen on ”tarkoitushakuista”. Anaika Group on kertonut suunnitelmistaan käyttää liimapuutuotantoon Kemijärvellä kuitupuuta tukin sijaan.
Ranta laskee 100 000 kuutiometrin liimapuun tuotantoon tarvittavan ”erityisesti pohjoisen oloissa” yli 500 000 kuutiometriä pyöreää puuta, oli sitten kyseessä järeä tukki, kuitupuu tai pikkutukki.Ranta muistuttaa, ettei kaikki sahatavara käy liimapuun tuotantoon, kolmasosa tuotannosta eli sivulaudat eivät kelpaa. Myös osa sydäntavarasta ei käy liimapuun tekoon. Ranta ihmettelee mahdollista valtion tuen käyttöä sahan ja liimapuutehtaan rakentamiseen. Työ- ja elinkeinoministeriö, TE-keskukset ja Finnvera ovat jo vuosia korostaneet, ettei perussahatavaran tuotantoon pidä missään tapauksessa investoida.
Niinpä niin!

Vastaukset 32
Vanhimmat
Vaihtoehtona edelliselle olisi, että lopettaisit copy/pastetuksen etenki kun kyseessä on toisten tekstit.
kun joku tuo asioita esille... koita ymmärtää ei sinun ole täällä pakko notkua.
Ei vituta se, mutta te tehtaanvinkujat vitutatte minua ja kohta suurinta osaa ihmisistä. Paskahousuissa itkette että teiltä vietiin tehdas ja sitten muka yritätte saada tehtaan takaisin sillä että vastustatte kaikkea suupielet vaahdossa punaliput hulmuten. Menkää vaikka Korean demokraattiseen tasavaltaan jossa tehtaat on kansan ja työläisten. Siellähän menee hyvin. Ja se on oikea paikka teille, etenkin sinulle joka et osaa yhtään omaa jäsenneltyä omaa mielipidettä esittää. Vaikutat apukoulun priimukselta.
KIRJOITTELU!
työnnät itekki tulemaan... Kuules apukoulun priimus kyllä se on sullaki purukuminansiota, että leuat on nuinkin hyvin kehittyneet. Sinulla ilmeisestikin vituttaa se ylikaiken, että massaliike on saanut paljon myönteistä julkisuutta Kemijärvelle. Toisinsanoen sinä reppana olet kateellinen... mutta lohduta sillä tiedolla itseäs ettei sinusta olisi ollut noin isoissa jutuissa mihinkään. Katsos siellä pitää nuppipelata...kuitenkin taitaa olla sinulle paras, että jauhat sitä paskaas täällä... terapiaa...terapiaa.
Täällä Kemijärvellä olisi ihmisiä, jotka haluavat TÖIHIN! Massaliike estää sen tai oikeastaan Kemijärven valtuuston enemmistö.
Nämä 25 valtuutettua ovat työllisyyden vastustajia, kun epätoivoisilla hakemuksilla viivästyttävät uuden tehtaan tulon ja muutoinkin tekevät vahinkoa Kemijärven maineelle.
Sellunkeitto Stora Enson toimesta on ohi. Nyt on kyse siitä, saako tänne tulla muuta työtä. Miksi edes pitäisi Stora Enson jatkaa toimintaa, kun Massaliikkeen johtajilla on rahat uutta tehdasta varten. Tämä on julkisesti annettu lupaus.
pelkkää propagandaa hah!hah! haa!Luulekkos,että tuota kukaan uskoo?
torvelo on täällä toitottanut tuota samaa jo monta kuukautta, ei vishin osaa muuta edes vinkua! (ts. levy jäänyt päälle)!
Tähän tulollaanolevan liimapuuseikkailun varaan laskiessanne Te Kemijärveläiset voitte toki olla tukirahojen pyörimisen ajan onnellisia "tulevista työpaikoistanne" mutta mitäs sitten tehdään kun tuki loppuu?
Kuvaputkitehdas lienee avainsana, ja se, että on turha jälkeenpäin tulla mutisemaan etteikö olisi asiasta etukäteen varoitettu.
Massaliike ei ole sen enempää kuin vain pelkkä itsesäilytysvaiston ja terveen järjen ilmentymä, sekä hätähuuto maamme epäonnistunutta politiikkaa kohtaan.
Isot uhkakuvat vaanivat jo nyt tuota "teidän" anaikaanne, ei tule olemaan helppoa jos rasvapalkkia meinaatte.
t: mensan rappio-osasto.
Massaliike syöttää tuota tietoa, että liimapuutehdas ei kannata. Varmaan iloitsisivat, jos se ei tulisikaan. Tällaisia ovat kaupungin johtavat miehet! Sellunkeitto ei jatku nuissa tiloissa, joten tehkää oma tehtaanne ja aloittakaa osakeanti ja antakaa uuden yrittäjän tulla vanhoihin tiloihin, mitä kyllä ette pysty estämäänkään.
muitakaan yrityksiä vastaan, sen tietää jokainen!
Vain ja ainoastaan metsäsektorin ja teollisuuden puolesta taistellaan, nimittäin kun ne loppuu niin loppuu täältä kaikki! Sitä eivät näytä kaikki uskovan! Kyse on pääelinkeinosta.
pölvästi
No eikö massaliikkeen kannattaisi sitten laittaa voimavaransa tämän uuden tehtaan suunnalle ? Kyseessä on kuitenkin aikamoinen projekti.
En ainakaan itse usko millään, että nämä haltuunotto ja lunastukset tulisivat toteutumaan.
Olen samaa mieltä. Höpötykset koneiden purkamisen estämiset eivät sellunkeittoa jatka eikä jotku lunastusluvat. Ei saisi vastustaa liimapalkkitehtaan tuloa, kyllä sinnekin riittää halukkaita mennä töihin. Sitähän Massaliike tekee, kun ei salli uuden yrittäjän tulla tehtaalle. Vaikka sellua siellä ei kuitenkaan enää keitetä.
Jos tulee kokonaan uusi tehdas - niin sen suora työllistävä vaikutus on xxx henkilöä ja lisäksi rakennustyöt työllistävät huomattavasti enemmän kuin mahdolliset vanhan tehtaan muutostyöt. Uusi tehdas on lisäksi aina uusi, vanha muutettunakin aina vanhempi.
Lisäksi vanhan tehtaan tiloihin on tulossa tämä uusi yrittäjä.
Tässä yhtälössä työpaikkoja on kokonaisuudessaan huomattavasti enemmän. Uusi tehdas tottakai maksaa enemmän (mutta jo siksikin siihen, mm. investoijien/ partnereiden/ operaattorin hakuun ynnä muuhun pitäisi panostaa huomattavan paljon) - mutta todennäköisyys sille, että tämä haltuunotto/ lunastushakemus ei mene läpi on mielestäni melkoinen. Eikö silloin kannattaisi panostaa enemmän suunnitelma b:hen ??? Jos vaihtoeohto a pettää, niin silloin ollaan huomattavasti enemmän lähtökuopissa mahdollisen suunnitelman b:n kanssa.
Päätös selutehtaan lopettamisesta on tehty.
Päätös on metsäteollisuuden tarpeista tehty.
Päätös pitää.
Onko Stora-Enso pääsyyt tehtaasta eroon ?
Onko Stora-Ensolle yhdentekevää paljonko tehtaan sulkeminen maksaa jatkossa ?
jos vastaus on :
-yhdentekevää mitä kustannuksia tehtaasta vielä syntyy,niin asia on Kemijärveläisten kannaalta hyvin.
jos vastaus on :
-sulkemisesta aiheutuvat kustannukset pitää saada minimaalliseksi,niin asia ei ole hyvä Kemijärveläisten kannalta.
Kuinka olisi mahdollista päästä mahdollisimman pienillä kustannuksilla eroon siitä vastuusta joka on syntynyt sulkemista edeltäneenä ajanjaksona ?
Kuinka vastuu siirretään ?
Kuka vastaa (ketkä vastaavat) mahdollisen uuden yrittäjän ajautuessa selvitystilaan kaikista niistä eteentulevista kustannuksista joita seuraava lopetuspäätös tuo mukanaan ?
Kuinka saadan kaupaksi sellainen omaisuus jolle ei ole odotettavissa tuottoa?
Kuinka rakennetaan kysyntää niille tuotteille joista on ylitarjontaa ja joiden tuotantokustannuksia ei voida painaa kannattavalle tasolle ?
________________________________________
Mitä eroa yritykselle on lopetta toiminta jossain yksikössä tai tehdä konkurssi koko yrityksen osalta ?
kemijärven takia. Kyse on lähinnä kurssien manipuloinnista, nostoyrityksestä päättömien toimien jälkeen (Consolidated Papers). Stora etunenässä on toiminut hätiköiden ja yksipuolisesti unohtaen kokonaan toiminnan ja ennenkaikkea tuotteiden kehittämisen. Paniikkinappulaa on painettu ja kutsuttu saneeraaja Karvinen hätiin, joten tulokset ovat sen mukaiset! Stora itse on laskenut moneen otteeseen liimapalkkituotannon kannattavuuden ja todennut sen olemattomaksi. Tarkoitus on vain pestä kädet nopeasti Kemijärvi-sopasta! Toisekseen jos konkurssi on yrityksellä edessä, niin minkäs voit? sellaista on kova markkinatalous, epäkelvot yritykset joutaakin kaatua! Pelinpitää silti olla rehellistä, johtavan markkina-aseman väärikäytön kieltää kilpailua säätelevä laki!
maksamaan melkein 5miljrd. euroa, joten ei ihme että paniikki on iskenyt ja rajusti. Se olisi kova kolaus mille yritykselle tahansa!
ollutkaan Storan päätyminen mihinkään selvitystilaan vaan pesänsiivoaminen ja mahdollisen jatkajan päätyminen siihen tilaan että koko paskan siivoaminen jää yhteiskunnan (lähinnä Kemijärveläisten vastuulle).
Stora-Enso lopettaa Kemijärven ja Norrsundetin sellutehtaan varmaankin yksinkertaisesti siitä syystä, koska ne ovat integroimattomat ja pienimmät yksiköt. Esimerkiksi Enocell Suomessa on yli kaksi kertaa suurempi kuin Kemijärvi.
Jos olet mediaa seurannut, niin tiedät että isompiakin sellutehtaita seisotetaan Suomessa tässä puutilanteessa ja pienimpien kohtaloksi, tässä tapauksessa Kemijärven oli joutua suljetuksi. Integraatit jossa on selluputken päässä paperi- tai kartonkikoneita on priorisoitu korkeammalle ja ne pyritään varmaan pitämään ensisijaisesti käynnissä - ainakin omasta mielestäni hyvin ymmärrettävää.
Stora-Ensokin seisottaa sellutehtaita Suomessa, kuten alla olevasta käy ilmi:
http://www.storaenso.com/CDAvgn/main/0,,1_-9134-19049-fi,00.html
Annetaan Anaikan (nyk. Arktos Group) yrittää, jos jollakin on parempi liikeidea, niin siitä vaan yrittämään. Ja jos uuden sellutehtaan haluaa joku pystyttää, niin sellaistahan kukaan ei ole kaiketi estänyt ? Nyt kannattaisi suunnata energia ja tarmo enemmän tulevaisuuteen eikä takertua vanhaan eli sellutehtaaseen. Onhan maailmassa tuhansia muitakin businessideoita. Ja hyviin ideoihin on varmaan saatavissa rakennemuutos/ tai ym. rahoitusta. Miksi esimerkiksi jonkun erikoispaperin teko ei olisi matalamman jalostusasteen omaavan sellun sijaan parempi vaihtoehto ?
Olin itsekin hieman skeptinen siinä vaiheessa, kun kuulin että Kemijärven tehdas suljetaan ja pidin Stora-Enson/ tj. Karvisen päätöstä vääränä. Tänä päivänä olen jo huomattavasti realistisempi asian suhteen ja pidän sitä oikeana - mm. nähden mikä puutilanne, sekä kotimaassa että tuontipuun osalta. Isompia sellutehtaita ei todellakaan seisoiteta huvikseen.
"Stora-Ensokin seisottaa sellutehtaita Suomessa, kuten alla olevasta käy ilmi"
Korjauksena vielä, että saattaa joutua tekemään väliaikaisia tuotannonrajoituksia Suomessa, kuten tiedotteesta käy ilmi.
Kemijärven kaltaiselta paikkakunnalta tuskin löytyy pääomia isoihin investointeihin. Anaika pystyy investoimaan kannattamattomaan liiketoimintaa valtiolta ja Stora Ensolta saamien tukirahojen voimalla. Voi sitä päivää, kun yhtiö joutuu pyörittämään toimintaa omin avuin. Ainakaan tuossa taloudellisessa tilanteessa ja nykyisin markkinahinnoin se ei onnistu.
Lisäksi paikkakunta on kaukana markkinoista. Sellutehdas oli osa eräänlaista ketjua. Puu kaadettiin lapista ja jalostettiin siellä selluksi ja myytiin eteenpäin. Raaka-ainetta ei tarvinnut tuoda kaukaa ja jalostus tapahtuin ns. "matkalla".
Toki liimapalkeissa on vähän sama kaava, mutta kun nytkin sahoja vaivaa tukkipula, niin mistä niitä vielä Anaikalle riittää?
varsinkin lapissa, tukkipuusta vain pulaa! Kuitua riittää yli omien tarpeiden ja nyky polttoaineiden hinnalla jalostaminen raaka-aineiden lähellä on entistä kannattavampaa. Storan yritys kohdistuu ainoastaan puun hintaan ja sen painamiseksi mahdollisimman alas, tästä seuraa nk. nollaraja, joka palautuu automaattisesti lappiin kunhan nykyiset ostosopimukset lakkaavat!
pesusta koko sopasta! Sen varmaan jokainen omilla aivoilla ajatteleva ymmärtää. Sitten on niitä "perskärpäsiä" jotka yrittävät hyötyä tilanteesta kaikin mahdollisin konstein! Välittämättä tippaakaan alueen todellisesta hädästä!
ja kun Anaikan toimitusjohtaja "herra konkurssi" on ministeri Häkämiehen hyvä ystävä, niin mikäs siinä on tukimiljoonia jaellessa.
"Lisäksi paikkakunta on kaukana markkinoista. Sellutehdas oli osa eräänlaista ketjua. Puu kaadettiin lapista ja jalostettiin siellä selluksi ja myytiin eteenpäin. Raaka-ainetta ei tarvinnut tuoda kaukaa ja jalostus tapahtuin ns. "matkalla"."
Ymmärrän tämän kaavan - se toimi aikansa, mutta
valitettavasti vain ajat muuttuivat. Jos Kemijärvellä olisi ollut puolen miljoonan tonnin sellutehdas ja putken päässä paperi-/kartonkikone(et), olisi todennäköisesti joku muu pienempi ja integroimaton tehdas pudonnut pelistä pois tällä hetkellä.
Tämä oli valitettavasti Kemijärven kohtalo.
Tuontipuu on jo nykytulleilla (todella) kallista ja kotimaassakin kuitupuun hinta on noussut reippaasti. Ja jos jostakin sitä kapasiteettia ajetaan alas, niin yleensä pienimmästä päästä ja ei-integroimattomista.
Esimerkiksi biojalostamo/ liukosellutehdas on sinällään ideana OK, mutta jos Stora-Enso ei ole sellaisesta kiinnostunut - niin sitä nyt ei voi siihen pakottaakaan. Yhtiöllähän on jo biodieselkohanke ymmärtääkseni Varkaudessa. Kyllä oman ymmärrykseni ja oikeustajuni mukaan yksityinen yritys saa tehdä itse miten parhaakseen katsoo - niin itsekin yrittäjänä toimisin.
Pitäisi sitten vaan etsiä sitten potentiaaliset investoijat/ operaattorit muualta.
Toisaalta ei Itä-Lapin tilanne nyt välttämättä niin synkkä ole, Soklin kaivoshanke saattaa hyvinkin nytkähtää eteenpäin mitä olen mediasta seurannut jne.
Stora-Enson Amerikan seikkalut olivat varmasti virhe - mutta ei sitä kannata rinnastaa joka asiaan.
Tapahtui Amerikassa mitä tahansa, se ei vaikuta siihen että Suomessa metsäteollisuudessa tilanne ei ole tällä hetkellä hurrauksia aiheuttava. Riittää kun katsoo metsäteollisuusyritysten kannattavuuksia.
Metsäteollisuudessa on maailmanlaajuinen murros menossa, Kemijärvi on tässä vaan pienihiekan murunen joukossa. Arvaapa paljonko esimerkiksi Pohjois-Amerikasta on laitettu koneita ja tehtaita kiinni...kyse ei ole pelkästään Suomesta ja Euroopasta.
Kuitupuun hinta on Suomessa kallistunut reippaasti, vertaapa takavuosiin. Jos sellun hinta lähtee laskuun, olisi Kemijärven kokoisen tehtaan kannattavuus ollut hetkessä aivan toinen.
Ja ei se paljon pitkässä juoksussa auta, jos sellun teosta jäisikin jotain käteen - kun lopputuotteena on paperi- tai kartonki ja jos näiden hintoja ei saada ylöspäin on ongelmayhtälö valmis. Selluhan on tässä tapauksessa vain raaka-aine.
sellutehdas on nykyhinnoilla kannattavampi, kuin paperitehdas. Sellun hinnat ovat korkealla, kun taas paperit ovat halpuneet. Esim. Metsä-Botnia tekee sellunkeitolla hyvää tulosta.
Mutta tietenkin asian kääntöpuoli on se, että sellu on hyvin matalan asteen jaloste, jolloin myös herkkä suhdanteille. Mutta näinhän on ollut aina. Se pätee joka alalla, joka keplottelee maailmanmarkkinahintojen armoilla. Esim. kaivos ja terästeollisuus.
osa Veitsiluodon integraattia, koska toimitti sellua Veitsiluodon tehtaalle. Itse tehdashan perustettiin aikanaan täysin aluepoliittisin perustein. Tuolloin ajat olivat todella huonot, eikä Kemijärven sellu pystynyt huonossa markkinatilanteessa toimimaan itsenäisesti, vaan se liitettiin Veitsiluotoon.
Tietenkään Stora ei turhaan tehtaita pysäyttele, mutta tilanteen jälkihoito ihmetyttää. Stora ei kuitenkaan ole aivan yksityinen yritys, koska valtio (kansalaiset) on siinä suuromistajana. valtio taas tukee konkurssikypsää firmaa miljoonilla ja vieläpä alalla jolla on roimasti ylitarjontaa.
on luvannut "ystävälleen" rahaa Kemijärven "pelastuksesta". Tämä Ainaika-yhtälö on täysin mahdoton. Konkurssikypsä yritys alkaa harjoittamaan ankarasti kilpailtua liimapalkkien valmistusta Kemijärvellä, kaukana markkinoista. Ja aikovat valmistaa liimapalkkeja kuitupuusta? Eikö Kemijärven tehdas suljettu lähinnä kuitupuun pulan ja korkean hinnan vuoksi? Miten kuitupuusta, jonka keskihalkaisija on alle 14 senttiä, voidaan edes valmistaa liimapalkkitehtaan raakaaineeksi sopivaa sahatavaraa? Yleensä sahatukit ovat yli 14 senttisiä ja kunnon sahatavaraa saa vasta yli 20 senttisistä tukeista...ja valtio vielä tukee tätä toimintaa!...
Asiaa on jo kysytty näiltä kotimaan valmiilta liimapuualan toimijoilta, ja tuota samaa ovat myös ihmetelleet.
eihän tässä ole mitään järkeä.