Jotain rajaa pitäisi saada koko Lapin läänin edustajaksi itsensä korottaneen kansanedustaja
E-J Tennilän molähdyksiin televisioiduilla eduskunnan kyselytunneilla.
Tennilän osallistuminen keskusteluun on useimmiten johonkin henkilöön käyvä irrallisuus, viuhtovalla mölähtelyllä, nykyään useimmiten "Lapin kansan" tai "Lapin vähäosaisten" tai "Lapin kurjuuden" ainoana edustajana. Tennilä useimmiten osuu meneillä olevan aiheen pintaan mutta ei useinkaan huomaa, että hänen Lapin kansan nimissä esittämänsä menneen ajan retoriikkamölähdyksensä voi aiheuttaa naureskelua lappilaisiakin kohtaan. Varttuneemmat tietysti ohittavat Tennilän menneenä stalinistina mutta nuoremmat voivat ehkä assosioida lappilaiset ja Lapin alueen jotenkin Tennilään.
Lapin luonto, lumivarmuus, tilavuus yms. tarjoavat matkailuyrittämiselle erinomaisia kehitysmahdollisuuksia, varsinkin kun Alpeilla lumi sulaa pohjoisen ulottuvuuden laareihin.
Ylen poliittisen paikallisosaston kasvatti Paavo Väyrynen on miehistynyt nykyrealiteetteihin ja pyrkii toimimaan kaikkien suomalaisten parhaaksi. Ainakin naureskelu on loppunut.
Jos Lapin stalinisteilla ei ole enää muuta kuin Tennilä, niin menisikö liikaa solidaarisuuden puolelle, jos kurjuuden tavoittelua harrastettaisiin jatkossa vain omissa, ei lappilaisten ja Lapin läänin nimissä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen ihan samaa pannut merkille. Hyvin kirjoitettu.
Kyllähän ET puhuu yleensä asiaa, mutta "viikon vanhaa". Mutta ei sitä voi muutkaan edustajat oikein rahkeillaan rehvastella. MItä tekee esim sossujen ainoa eli Ojala-niemelä, ei rouva uskalla ottaa mitään kantaa Pallakseen, vaikka on muoniosta kotoisin.
Eikä Väyrysen pate ole sanonut sanaakaan ydinvoimasta, alueensa Kemi-tornioseudun kuntaliitos-asioista eikä seurujärvikään ole enää saamelaisuuttaan korostanut, taitaa pääkaupungin humu vielä pohjoisen pojan mennessään.
Että näin sitä alueen omat edustajat kommentoivat alueemme omia ongelmia. Kun ne ovat osa valtakunnallista politiikkaa, ovat hissun kissun. Manninenkin on nykyään vain kainuun puolestapuhuja, jätti tornion asian sikseen kun ministeripesti loppui.
Entisenä aikana Ylen paikallitoimitukset tuottivat virkamiehiehiä ja toimenhaltijoita paikallishallintoihin ja kansanedustajiksikin.
Noilla TV:stä vieläkin tutuilla ilmapalloilla oli tärkeä rooli silloisessa yhteiskunnassa.
Nyt avoimessa yhteiskunnassa on eräänä menneen ajan sosiaalisena ongelmana Ylen paikallistoimitukset. Vakanssikapasiteettia pitäisi sopeuttaa objektiiviseen uutisointiin ja tiedonsiirtotekniikan osaamiseen sekä yhtiölle määrättyjen, kuluttajien hyväksymien tuotehintojen tavoittelemiseen.
Sosiaalinen ongelma tulee siitä, että yhtiön ns. ajankohtaistoimitusten operatiivinen johto massiivisine kenttäorganisaatioineen ei ole helposti nykyisen työlainsäädännön puitteissa vaihdettavissa jäsenkirjapätevyydestä journalistiseen pätevyyteen, vaikka urbanisoituva Suomikin tarvitsisikin, nyt jos koskaan, kehäkolmosen ulkoista, oikeaa, kehittävää ja riippumatonta aluetiedotusta.
Monella journalistin uraa ajattelevalla ja siihen oikean koulutuksen, jopa Tampereen yliopiston nykyään lähes TV2-vapaassa tiedotusopillisessa tiedekunnassa, hankkivalla ei ole asiaa Ylen täpötäysiin paikallistoimituksiin, vaikka journalistinen halu vetäisikin yhteiskunnalliseen tiedotustoimintaan oman asuin- ja paikkaseudun asioissa.