Nyt pyydän apuasi.
Katsos, olen todella avuton sosiaalisesti ja minua eivät kiinnosta lähtökohtaisesti ihmiset joita tuolla kadulla liikkuu. En näe heidän sisäisiä järjestyksiään, minun intressini tutustua heihin koska "he ovat olemassa" on täsmälleen nolla.
Esim. kouluaikoina seura valitsi minut. Kutsui juhliin tai tuli kylään. Koulu on kuitenkin osittain pakko-kommunikaatiota ihmisten kesken joten siellä väistämättä seuloutuu "oma porukka" jossain mielessä. Aikuisiällä tälläistä ei ole.
Nyt kysynkin sinulta ratkaisua tähän dilemmaan: En ole sulkenut ihmisiä pois mutta minua ei kiinnosta tutustua koska oletan että suurimmalla osalla tuolla ulkona lampsivista ihmisistä ei ole minulle juurikaan annettavaa. En tarvi ihmisiä olemiseeni, se sujuu keskenään. Tarvin ihmisiä joilla on sellaisia piirteitä jotka minua kiinnostavat. Ne piirteet ovat ensisijaisesti henkisiä ja niitä ei näytetä arkikommunikaatiossa.
Nyt siis kysynkin: Miten "ulkomaailmassa" tutustun niihin ihmisiin jotka minua voivat liikuttaa ja jotka voisin kokea mielenkiintoiseksi? Aikani ja jaksamiseni on rajallinen kuten myös sosiaaliset taitoni ovat suorastaan perkeleen heikot. Sikäli kun en jo valmiiksi tiedä ihmisestä sitä että hän on minun tyyppiäni luultavasti tapan kaiken kiinnostuksen hyvinkin nopeasti jurottamalla ja töksäyttelevilläni puheilla.
Minusta netti on loistava tapa seuloa ja havaita ihmisiä. Täällä tarina on pysyvässä muodossa, kirjoitettua ja sitä voi analysoida ja keskustelijoita havaita pitkälläkin tähtäimellä. 3 tunnin harkinta-aika vastauksissa antaa sosiaalista pelivaraa jos sitä tarvitaan.
Miksi oikea elämä on parempi kuin netti? - etenkin minun kaltaiselleni turjakkeelle.
Muuta en kysy.
Katsos, olen todella avuton sosiaalisesti ja minua eivät kiinnosta lähtökohtaisesti ihmiset joita tuolla kadulla liikkuu. En näe heidän sisäisiä järjestyksiään, minun intressini tutustua heihin koska "he ovat olemassa" on täsmälleen nolla.
Esim. kouluaikoina seura valitsi minut. Kutsui juhliin tai tuli kylään. Koulu on kuitenkin osittain pakko-kommunikaatiota ihmisten kesken joten siellä väistämättä seuloutuu "oma porukka" jossain mielessä. Aikuisiällä tälläistä ei ole.
Nyt kysynkin sinulta ratkaisua tähän dilemmaan: En ole sulkenut ihmisiä pois mutta minua ei kiinnosta tutustua koska oletan että suurimmalla osalla tuolla ulkona lampsivista ihmisistä ei ole minulle juurikaan annettavaa. En tarvi ihmisiä olemiseeni, se sujuu keskenään. Tarvin ihmisiä joilla on sellaisia piirteitä jotka minua kiinnostavat. Ne piirteet ovat ensisijaisesti henkisiä ja niitä ei näytetä arkikommunikaatiossa.
Nyt siis kysynkin: Miten "ulkomaailmassa" tutustun niihin ihmisiin jotka minua voivat liikuttaa ja jotka voisin kokea mielenkiintoiseksi? Aikani ja jaksamiseni on rajallinen kuten myös sosiaaliset taitoni ovat suorastaan perkeleen heikot. Sikäli kun en jo valmiiksi tiedä ihmisestä sitä että hän on minun tyyppiäni luultavasti tapan kaiken kiinnostuksen hyvinkin nopeasti jurottamalla ja töksäyttelevilläni puheilla.
Minusta netti on loistava tapa seuloa ja havaita ihmisiä. Täällä tarina on pysyvässä muodossa, kirjoitettua ja sitä voi analysoida ja keskustelijoita havaita pitkälläkin tähtäimellä. 3 tunnin harkinta-aika vastauksissa antaa sosiaalista pelivaraa jos sitä tarvitaan.
Miksi oikea elämä on parempi kuin netti? - etenkin minun kaltaiselleni turjakkeelle.
Muuta en kysy.
Vastaukset 24
Vanhimmat
ollut häätäjiä. Kuten RE komensi k32:n pois ja hän loukkaantuneena lähti eikä häntä ole sen koommin täällä näkynyt.
Muina miehinä RE itse palasi paikalle parin päivän poissa olon jälkeen.
(Kyllä minä sen tiedän nettikokemuksellani, haluan vain hänen oikeasti yrittävän kerrankin asettua jonkun kenkiin ihan aikuisten oikeasti.
Veikkaan vastauksen olevan : "Pyri olemaan joku kuka/mikä et oikeasti ole.")
Pyrkimys olla jotain, on aina pyrkimystä olla jotain, mitä ei ole. Kukaan ei ole poikkeus siinä.
heh :)
Sitä varmaan kutsutaan harjoitteluksi olla se mitä haluaa olla. Jotkut osaa harjoitella paremmin kuin toiset, toiset lähinnä vain maalata naamareita.
toisille (kuten sinulle) ystävyyssuhteet merkitsevät todellisuudessa hyväksikäyttösuhdetta. :)
helpompaa ja nopeampaa. Löytyy niitä naamarin maalamisen ammattilaisiakin, jotka mielellään maalavat naamarit muillekin. Tai opettavat miten se tehdään.
Kummallisia ovat ihmiset.
se todellisuus, se todellisuus.
Omapa on sado-masokistinen suhteenne, jos on.
Niin. Ja kun menen ulos teen sitä juurikin ollakseni erossa asioista. Toisin sanoen, ulkona - vaikka olisin kaupungissa ihmisten keskellä - koen sen yksinäisyyden kaikkein vahvimmin ja välillä juurikin etsin sitä rauhaa, koen irrallaanolemisen tunteen kaikkein voimakkaimmin juuri ihmisten keskellä - sellaisten ihmisten keskellä joille minä olen ohikiitävä hahmo näkökentässä enkä mitään muuta.
Kaupan kassat, palvelutiskit, kaikki se rutiini - se edustaa minulle juurikin yksinäisyyttä ja ei-henkilökohtaisuutta. Siellä se on kaikkein kärjistetyimmillään.
Ja koska olen melko täydellinen erakkoluonne pidän siitäkin tunteesta, se ei ahdista minua - vaan on lohduttavaa koska havaitsen että maailma on juuri sellainen kuin käsitän sen olevan.
Otaksä tän tosissas?
Etkö sinä ota?
En. Pitäisikö?
Sitä se vapaus on.
Ja katso aloituksia/viestäjä ja tee omat johtopääksesi. Tähänkö ryhmään kuulut, haluat samaistua? Pari normityyppiä palstalla joskus käynyt, mutta liuenneet pikaisesti. Me white trashit vaan jäljellä:(
Tämä on tarinoiltaan persistentti kahvila jossa on lauma vakioasiakkaita. En samaistu kaikkiin, en samaistu itseasiassa kehenkään. Katselen mitä muut tekevät ja odotan sitä ahaa-elämystä.
Yksi sellainen on jo tullut. Itseasiassa jo ennenkuin tulin ML-palstalle. Voin sanoa että intuitioni poimi joukosta sen helmen ja vieläpä puhtaasti kirjoitetun tekstin perusteella.. :D
"Pari normityyppiä palstalla joskus käynyt, mutta liuenneet pikaisesti."
Hyvä. Vähemmän seulottavaa.
....
Netti on kuin kuriton kakara. Se nielee ihmisiä ja muuntaa heitä usein paskaksi. Tosin sitä paskaa seulomalla saattaa hyvinkin löytää ne jotka eivät ole tehty mätänemään suolessa; heidät on tehty jostain muusta kuin enemmistö.
Joskus vertasin tätä palstaa yöjunan ravintolavaunuun/tupakkakoppiin, jossa ihmiset tulevat ja menevät enemmän tai vähemmän humalassa ja jauhavat paskaansa sen aikaa, kunnes asemansa tulee kohdalle. Virkistävää arjen ohella- jotain Aitoa vaihteeksi.
Ahaa-elämyksestä...mitä sitten? Toinen on kuitenkin varattu tai asuu jossain vitun korvessa?:)
Se ravintolavaunuvertaus oli loistava. Joku kusipää vaan poisti sen alotuksen joskus tässä kun poisteli viestejään, ni sitei tääl enää oo. Muistan kyl hyvin ko. kommentin.
Se fiilis vaan tästä tulee. Tosin livenä kaikki räkänokat heivattaisiin vittuun sieltä, eli kaikki feikkipellet jäävät uupumaan. Joo, teillä rekatuilla on paha tapa "komistaa" ihteään:)
mutta koetan jotain raapustaa aikani kuluksi.
Live-elämässä täytyy lähtökohtaisesti vaan ottaa riskejä ja jaksaa aina vaan. Sieltä ne helmet seuloutuu. Sitten kun ne on saatu seulottua, niin niistä pidetään kiinni. Minulla on edelleen ystäviä, joihin olen tutustunut yli 25 vuotta sitten.
Tietysti homma käy sitä vaikeammaksi, mitä vaikeampi on itse. Erikoinen persoona löytää vastaavia vaikeammin kuin normaalimpi kaveri.
Avoin suhtautuminen ja hyväksyvä ote ovat niitä asioita joilla tulee toimeen mitä erilaisimpien ihmisten kanssa. Olen huomannut että riittävällä tutustumisella jokaisesta ihmisestä löytyy mielenkiintoisia juttuja. Jos pyrit pääsemään yhteyteen vain sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa koet olevasi täydellisesti samalla aaltopituudella, niin niitä ihmisiä ei ole muita kuin sinä. Elämästä voi tulla yksinäistä. Jonkinlaista nöyryyttä tässä varmaan tarvitaan.
Jos lähtökohtaisesti suhtautuu jo epäilevästi ja vihamielisesti, niin homma on entistä vaikeampaa.
Tuohon viimeiseen ja varsinaiseen kysmykseesi en osaa vastata. Onko oikea elämä edes kaikille parempi kuin netti?
"Avoin suhtautuminen ja hyväksyvä ote ovat niitä asioita joilla tulee toimeen mitä erilaisimpien ihmisten kanssa."
Minä tulen halutessani toimeen kenen kanssa tahansa, paitsi ehkä "asennevammasta kaks askelta väkivaltaan" tyyppien tai muuten täysien jurpojen kanssa.
Se pärjääminen ei tarkoita että he kiinnostaisivat tai tahtoisin minkäänlaista pysyvää kontaktia vaikka tiedänkin pärjääväni erittäin hyvin halutessani. Se pärjääminen on sitä että mä vetäsen sen "mua kiinnostaa sun asias" roolin päälle. Töissä teen sitä jatkuvasti; tulee asiakkaille hyvä mieli. Mulle se ei anna mitään.
"Jos lähtökohtaisesti suhtautuu jo epäilevästi ja vihamielisesti, niin homma on entistä vaikeampaa."
Tästä ei ole kysymys. Keskimäärin ihmiset ei yksinkertaisesti kiinnosta. He saavat kulkea ohi, niin minäkin teen. Porukassa tuolla ei ole sinänsä mitään vikaa mielestäni, mä hyväksyn heidän elämänsä automaattisesti. Se on perusihmisarvoa jota kunnioitan itseasiassa ihan saatanasti. Se ei kuitenkaan tarkoita että mua nappais niitten asiat tai keitä he on henkilökohtaisella tasolla.
reaalissa ole pakko sosialisoida kenenkään kanssa, jos ei sitä halua. Eihän se mikään ongelma ole.
Tuolla avoimella suhtautumisella tarkoitin sitä, että antaa toisille niitä mahdollisuuksia ihan oikeaan ja henkilökohtaiseen tutustumiseen. Ei se ole mitään roolileikkiä. Aluksi tylsiltä vaikuttavista tyypeistä voi oikeasti löytyä mielenkiintoisia juttuja. Ja minä ainakin haluan pitää ystävinä/kavereina monenlaisia ihmisiä. Toisissa kiinnostaa toiset asiat ja toisissa taas toiset. Ja kaikkien kanssa ei ole pakko olla tekemisissä jatkuvasti. Itseasiassa minulla on sellaisiakin ystäviä joita näen kerran pari vuodessa.
Ja niin kuin jo sanoin, vaikeille ihmisille tämä on vaikeaa. Onneksi en ole, enkä edes yritä olla noin persoonallinen.
... eipä tietenkään. Pälli.
Ei tosielämä ja netti sulje toisiaan pois. Vaikka jotkut kivenkovaan muuta väittävätkin.
Itsekään en oikein ymmärrä mitä annettavaa kadulla lampsivilla ihmisillä olisi minulle, enkä ole myöskään koskaan pokannut naista kadulta.
En oikeasti usko että kukaan tutustuu ulkmaailmassa kehenkään, sen verran juroa porukkaa ainakin suomalaiset ovat. Jos mies ei liehittelele naisia niin on satavarma että naiset eivät ainakaan laita tikkua ristiin asian eteen. Että näillä mennään.