Meilläpä mies synnytti lapset ja jäi töistä pois vauvoja tuudittelemaan. Minä jatkoin töitä, etenin ja palkka nousi ihan mukavasti, kun ei tullut useaan otteeseen katkoja työelämään. Mies jäi ihan omasta tahdostaan kotiin ja on hoitanut lapset ja siinä sivussa kodinkin niin, että olen voinut rauhassa keskittyä itseeni ja työuraani. Minä tietysti maksoin asunnon, koska eihän se miesraukka mistään rahaa saanut. Ensin oli surkea isyyspäiväraha, ja sitten vieläkin surkeampi kotihoidontuki. Meidän yhteiseksi hyväksihän se mies tietenkin niitä lapsia hoisi, mutta totuus on se, että minä maksoin monen vuoden ajan asunnon ja ruuat. Välillä piti lainata miehellekin rahaa, että sai ostettua itselleen sukat. Eikähän kotona lapsia hoitava mies mitään muuta tarvitsekaan.
Mies ei koskaan ymmärtänyt, että liike-elämä ei tule toimeen ilman minua. Miehellä ei pyöri päässä muuta kuin lapset (jälkeenpäin ajatellen, itsehän se ne halusi ja hommasi, joten omapa on ongelmansa) ja kotityöt. Kiitosta ei ole kuulunut, vaikka minä raadan hiki päässä perheen elannon eteen ja vien joka kolmas päivä roskat. Autonkin tankkaan aina kun olen ajanut tankin tyhjäksi, enkä ole mieheltä apua pyydellyt. Ei pitäisi olla valittamista, koska jaan kotityöt hänen kanssaan. Viime viikollakin katsoin lasten kanssa televisiosta yhden ohjelman, että saisi herra rauhassa levätä. Kun ohjelma oli loppu ja olisimme lasten kanssa halunneet syödä, ei herralla ollutkaan sitten ruoka valmiina.
Olinpa sitten eräänä iltana rentoutumassa ystävättärieni kanssa ravintolassa, ja tapasin miehen, joka osasi keskustella älykkäästi. Ihan kuin hän olisi koskettanut sieluani pelkällä katseella. Tunsin itseni niiiiiin vapaaksi. Tällaisesta rakkaudesta en ole aiemmin osannut edes uneksia. Oli kertakaikkiaan upeaa keskustella miehen kanssa, joka ei vaatinut mitään, vaan jonka kanssa aidosti viihtyi.
Laitoin miehelleni välittömästi tekstiviestin, että avioliittomme on nyt loppu. Asunto menee myyntiin. Asunto on minun, koska olen sen kokonaan maksanut, joten olisi epäoikeudenmukaista, että mieheni veisi siitä puolet.
Tässä suunnittelin, että voisin viedä lapset vaikka parin vuoden päästä lomalle johonkin huvipuistoon. Täytyy ensin odottaa, että kasvavat, koska nyt on vielä liian hankalaa. Enkä taida oikein ehtiäkään, koska ilmoittivat juuri Terätädit ry:stä, että kuoroharjoituksia pidetään nyt viitenä päivänä viikossa.
Herra ex ehti tähän väliin jo lähettää tekstiviestin, että lapsia pitäisi tavata tässä parin vuoden aikanakin säännöllisesti. Arvasin, että ei tästä mitään tule. Täytyy soittaa lastensuojeluun, että herra ex haluaa estää minun tapaamiset lasten kanssa ja vaikeuttaa hyvän äiti-lapsisuhteen syntymistä. Tämä on miehen puolelta selvää kiristystä. Mutta minähän en suostu. Elin jo koko avioliiton ajan miehen käskyjen alla ja kuuntelin samaa nalkutusta kaikki vuodet. Nyt ei ole enää miehellä mitään sanomista mihinkään, ja minä tapaan lapsiani milloin huvittaa.
Nyt ei jaksa enää miettiä mitään ikäviä juttuja.
Kyllä elämä on ihanaa!
Mies ei koskaan ymmärtänyt, että liike-elämä ei tule toimeen ilman minua. Miehellä ei pyöri päässä muuta kuin lapset (jälkeenpäin ajatellen, itsehän se ne halusi ja hommasi, joten omapa on ongelmansa) ja kotityöt. Kiitosta ei ole kuulunut, vaikka minä raadan hiki päässä perheen elannon eteen ja vien joka kolmas päivä roskat. Autonkin tankkaan aina kun olen ajanut tankin tyhjäksi, enkä ole mieheltä apua pyydellyt. Ei pitäisi olla valittamista, koska jaan kotityöt hänen kanssaan. Viime viikollakin katsoin lasten kanssa televisiosta yhden ohjelman, että saisi herra rauhassa levätä. Kun ohjelma oli loppu ja olisimme lasten kanssa halunneet syödä, ei herralla ollutkaan sitten ruoka valmiina.
Olinpa sitten eräänä iltana rentoutumassa ystävättärieni kanssa ravintolassa, ja tapasin miehen, joka osasi keskustella älykkäästi. Ihan kuin hän olisi koskettanut sieluani pelkällä katseella. Tunsin itseni niiiiiin vapaaksi. Tällaisesta rakkaudesta en ole aiemmin osannut edes uneksia. Oli kertakaikkiaan upeaa keskustella miehen kanssa, joka ei vaatinut mitään, vaan jonka kanssa aidosti viihtyi.
Laitoin miehelleni välittömästi tekstiviestin, että avioliittomme on nyt loppu. Asunto menee myyntiin. Asunto on minun, koska olen sen kokonaan maksanut, joten olisi epäoikeudenmukaista, että mieheni veisi siitä puolet.
Tässä suunnittelin, että voisin viedä lapset vaikka parin vuoden päästä lomalle johonkin huvipuistoon. Täytyy ensin odottaa, että kasvavat, koska nyt on vielä liian hankalaa. Enkä taida oikein ehtiäkään, koska ilmoittivat juuri Terätädit ry:stä, että kuoroharjoituksia pidetään nyt viitenä päivänä viikossa.
Herra ex ehti tähän väliin jo lähettää tekstiviestin, että lapsia pitäisi tavata tässä parin vuoden aikanakin säännöllisesti. Arvasin, että ei tästä mitään tule. Täytyy soittaa lastensuojeluun, että herra ex haluaa estää minun tapaamiset lasten kanssa ja vaikeuttaa hyvän äiti-lapsisuhteen syntymistä. Tämä on miehen puolelta selvää kiristystä. Mutta minähän en suostu. Elin jo koko avioliiton ajan miehen käskyjen alla ja kuuntelin samaa nalkutusta kaikki vuodet. Nyt ei ole enää miehellä mitään sanomista mihinkään, ja minä tapaan lapsiani milloin huvittaa.
Nyt ei jaksa enää miettiä mitään ikäviä juttuja.
Kyllä elämä on ihanaa!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Turha valittaa, elämä on valinnoista kiinni, joko pysyy junan kyydissä tai jää asemalle. Turha tällaista käänteistä nyyhkyjuttua naisena olosta tehdä.
Itse olen kotona äitiyslomilla ollut ja pienellä äitiysrahalla aika paljonkin hankintoja hoitanut, myös maksanut YHTEISTÄ asuntovelkaa, enkä penniäkään mieheltäni pyytänyt.
Turha sitä nyyhkiä, että jää kotiin yhteisiä lapsia hoitamaan jne jne... päiväkodit on keksitty: virikkeitä, yhteistoimintaa, sosiaalisuutta.
Ja saahan "tarinasi mies" asunnon ja ruokaa pöytään, joten siinä palkkaa joutenolosta. Ja todellakin, jos jotain muuta haluaa...niin voihan vaikka jakaa aamuvuorossa Hesaria!
Huomioikaa: Ketään ei pakotetaa jäämään kotiin, vaikka moni mies siihen ehkä myöntyy (naiset osaavat olla aika vakuuttavia miehille mystisillä alueilla).
Anteeksi nyt näin suorapuhe, mut sä olet aika pahantekijä. Jos sä olisit ollut se joka olisi jäänyt kotiin niin sä olisit sä et olisi varmaan oikein tykännyt jos miehesi olisi yhtä-äkkiä hakenut eroa susta. Samalla kun vihaa lapsiaan.
Tunnut olevan vähän semmoinen hepsankeikka, jolle lapset eivät oikeasti merkitse mitään elämässäsi. OLet uraihminen ja tukkaputkella meniä. Mieti oikeasti tahdotko sinä yrittääkää luoda lapsiisi mitään kontaktia, koska et varmasti ainakaan omalla aikataululla saa aikaiseksi mitään muuta kuin vijoittuneen lapsen mielen. On parempi olla poissa kuvioista kokonaan, jos et kerran voi elää ollenkaan lapsesi ehdoilla. Tämä kun tarkoittaisi aika paljon siitä vapauden luopumista, urasi hiljentämistä ja itsekeskeisenajattelun luopumista.
Uskon että jonain päivänä tajaut tehneesi virheen, koska erosit miehestä ja perheestäsi, vain omien syittesi takia. On aika tyypillistä että se joka on kotona on hunompi tuloisempi siillä hetkellä ja se toinen käy siksi töissä että rahaa tulisi edes jostain menoihin. Jos miehesi on sen verran ollut reipas, että on katsonut sinun olevan tärkeämpi kuin hän niin kiitos sinulta siihen on ollut aika kova kiitos.
Toivottavasti voit antaa joskus itsellesi anteeksi tekosi, sillä sitä sinä tulet tarvitsemaan ihan aidosti.
Kai tuosta kirjoituksesta selvästi paistoi että kyseessä on vähän ironinen "toisinpäin" käännetty tarina perheenisästä joka on toiminut noin. Sinänsä hyvä tehokeino, mutta koska kyseessä katkeranoloinen yksipuolinen tarina niin ainakaan minussa tämä ei herättänyt varmaan toivottua reaktiota. Nämä tarinat ei koskaan ole näin yksipuolisia ja toisen puolen kertomus voisi poiketa tästä täysin, vaikka ymmärrän kyllä petetyksi tulemisen tunteen itse avioeron kokeneena. Itse asiaan sen verran kommenttia, että toki yhteinen omaisuus on aina yhteistä, oli sen kuka tahansa ansainnut. Itse olin meillä se joka talon ym. tienasi, mutta en missään vaiheessa ole kiistänyt etteikö ex-vaimoni olisi tehnyt osuutta kotonaan. Toisaalta tästä kotityö-hommasta, sitäkin kokeilleena (nyt yh:na elellyt) voin sanoa että kyseessä on tosiaan joidenkin naispuolisten henkilöiden luoma illuusio hirveästä uhrautumisesta ja työmäärästä. Itsellä on hyvin riittänyt aika lastenhoitoon, siivoamiseen ja ruuanlaittoon vaikka teen aivan normaalia päivätyötä. Vapaapäivät ja lomat lasten kanssa taas tuntuu oikeasti "lomalta" vaikka kuinka pitäisi tehdä kotitöitä siinä sivussa. Eli siitä on aivan turha ruikuttaa jos ei oma innostus riitä töihinmenoon, kyllä se oikea työ vaatii myös hetken lepotauon illalla ja sen jälkeen jaksaa myös taas lasten kanssa puuhata.
Just niin! Olen täysin samaa mieltä, hyvin kirjoitettu!! Onko se sitten siitä kiinni, että moni mies osaa paremmin suunnitella ajankäytön eikä tuhlaa aikaa turhaan voivotteluun.....tai säälipisteiden hakuun.
En kuule usko että asia on noin, kun näitä nyky naisia katselee. Niin vaan mennään nokka pystyssä omaan asuntoon asumaan ja sitten otetaan lapset mukaan ja mies on niin perseestä ollut, vaikka todellisuudessa nainen oli se mätä ja sillä siisti.
Nykyään kun ei löydy enää niitä uhrautuvia naisia, jotka tajuaisi että jos aikoo lapsia tehä on se työ myös sen mukaan tehtävä, eikä kitistävä. Mut ei naiset juoksee uransa perässä, itsenäisyyden ja vaikka minkälaisen oikeudenmukaisuuden. Todellisuus on sitä että se joka hoitaa lapset kotona niin hoitaa ne ja myös kotityöt niin kuin jaksaa. Se joka käy töissä, tuo rahan laskuihin ja leivän pöytään. Silloin kun ollaan yhdessä ollaan yhdessä ja arvostetaan toisen tekemisiä, vaikka ne ei olisi just sillä viikolla saman määräisä.
Ja toivottavasti sitä alkais myös löytyä miehiä, jotka kanssa tajuaisi sen tekee asian heti alkuunsa selväksi että turha viksitä jos mua ei kiinnosta mikään, koska silloin moni nainen säästyis syviltä tuskilta.
Taas missasit hieman pointtini. Kommenttini koski tuota alkuperäistä asettelua, kyseessä ei ollut kenenkään omakohtainen kirjoitus vaan katkeran naisen kirjoitus siitä miten hän kokee oman miehensä toimineen. Se tekee kirjoituksesta mustavalkoisen eikä kerro koko totuutta, sen uskon että mies on tässä väärin tehnyt mutta syy/seuraussuhde on aina monimutkaisempi. Se että monella nykyajan naisella on arvomaailma täysin hukassa on tosiasia jonka olen itsekin kokenut. 15v jälkeen "hyvän" avioliiton jälkeen ex-vaimolleni iski uusi kiima-aika päälle ja siinä oli turha hyvillä ominaisuuksilla kilpailla. Luonteeltaan hän oli täysin mätä vaikka lapsista huolehtikin kiitettävästi, onnekseni hän näytti luonteensa myös avioero/huoltajuus käsittelyssä ja sain lapset taisteltua itselleni. Eli tässä olen kanssasi täysin samaa mieltä, mutta itsepä olin nuorena tyhmä ja tuollaisen vaimon valitsin (kaunis mutta luonnevammainen) kun parempiakin olisi ollut mistä ottaa. Mutta joskus pitää nämäkin asiat oppia kantapään kautta, seuraavalla kerralla olen kyllä tarkempi tuon luonteen suhteen. Tässäkään asiassa en ala marttyyriksi, eli en voivottele miksi hän tekemättä mitään vei puolet omaisuudesta tai että miksi meni pettämään. Jokainen on kuitenkin itsestään vastuussa ja toisen syyttely omista virheistään on ajanhukkaa. Oli sitten kyse töihinmenosta tai puolisonvalinnasta, kukaan ei ole toista tähän pakotttanut!
välillä tuntui ylivoimaiselta,se siivoaminen..Pitkän työpäivän jälkeen olisi ollut ihana levätä..
Entinen ei jälkiään juuri siivonnut,marisi kyllä kun ei sukkia löytänyt puhtaana(mitäs ei tuonut pyykkikoriin,aina piti etsiä sohvatyynyjen välistä ja sängyn alta)Ja ruoan piti olla aina viimosen päälle,ei koskaan saanut laittaa mitään puolivalmista,vaikka olisi ollut 13 tuntia töissä..
Nyt pääsen yh:na paljon helpommalla! Kun 7 vuotias lapsi osaa siivota jälkensä,ja minä itse,ei kaaosta pääse syntymään.Ja välillä syödään kalapuikkoja :)
...mihin totuttaa. Minä laitoin joskus exälle hernekeittopurkin avaajan lautaselle odottamaan ja lähdin itse jumpalle, kun alkoi ruoasta valittamaan.
Jep, myönnetään että tällaisiakin tapauksia on varmasti paljon jossa joko henkilö itse tai hänen puoliso tekee asioista paljon vaikeampia kuin ne oikeasti pitäisi olla. Kalapuikot tai italianpata, lasagne tms. muu nopea ruoka on ihan hyvää ja ravitsevaa ruokaa sekin, varsinkin arkipäivinä tulee itselläkin näitä suosittua. Ja lapsille maistuu :). Itselläkin on osaltaan jopa helpottunut elämä, vaikka aikaisemmin vaimo oli se joka sapuskat laittoi. Nyt sentään voi rauhassa ilman hirveää jäkättämistä laittaa isommat lapset pihalle sekä kaapata kuopus syliin katsomaan pikkukakkosta samalla kun itse ottaa sen 15-30min torkut. Kummasti antaa energiaa loppuillan puuhiin ja jos tätä palstaa joku avioliitossa lukeva edes tavaa niin suosittelen tuon pikkuhetken sille perheen työläiselle antamaan, ei ole ihme jos makaa kokoillan sohvalla kun työpäivä vie mehut eikä hetken rauhaa sallita.
Kunnioitan sinua oikeasti, sinulla on hyvä ja oikeanlainen asenne asioihin. Noin itsekin tein, välillä voi kodin siivousta katsoa "läpi sormien" ja antaa kiva hetki lapselle. Nyt ovat jo suht isoja.... ja olen tyytyväinen, koska välimme ovat erittäin läheiset.
Olen ehkä niitä naisia, jotka eivät turhasta stressaa, tietyt periaatteet toki olla pitää.
Se hernekeittojuttu oli vain osoitus siitä, että aikuisen ihmisen on turha alkaa kiukuttelemaan ja vaatimaan toiselta, olimmehan molemmat tasavertaisesti työelämässä. Monella onkin vikana vaatia aina muilta, itselläni lähtökohta on etten voi vaatia muilta enempää kuin mihin itse pystyn.
Noinhan se joskus menee tällaisissa avioero tapauksissa.
Tietenkin henkilöt ovat oikeassa elämässä päinvastoin, mutta hyvin avasit ihmisten silmät.
Jos/kun mies käyttäytyy just noin kuten kuvailit, niin sanotaan vaan että onpas se paska sika. Mutta jos nainen oikeasti tekis noin, niin kaikki olisivat ihan kauhuissaan ja ajattelisivat että nainen on paha, paha, paha.
ja toiset viel jaksaa komentoida.. huhuh...
Höh, kuka tuon viestiin oikeasti tosissaan otti? Siinähän on niin selkeästi tietyin tehokeinoin kritisoitu kotiäidin surkeaa kohtaloa kun mies ottaa ja jättää vaikka äiti on kodin ja lapset hoitanut. Tekeekö tuon tietyn käänteisen kerronnan kirjoittamistapa siitä provon, mene ja tiedä...
kirjoittama.. vai ettekö tosissaan sitä huomaa.. joten provo..
Aika hyvä! Noinhan ne asiat monesti menee. En yhtään ihmettelis, jos vaikka joku akka oikeesti tekis noin. Olen tässä viime viikkoina oppinut,että kaikki akat on kieroja pirulaisia. Mulla piti olla maailman kiltein vaimo, vaan niin se perhana petti sekin. Eli kun kerran tämä petti, niin kaikki ne pettää. Olut ei petä!!! Kippis!!!
Ihan oikeasti nauroin alkuperäistä kirjoittaessani. Ei kaikkeen tarvitse niin totisesti suhtautua. Asenteista kertovat monet kommentit. Vain muutama, onneksi sentään, vastaus on sellainen, että kirjoittaja selvästi pystyy katsomaan asioita useista eri näkökulmista, mutta valitettavan usein ihmiset vain hyökkäävät lukematta tarkemmin, ajattelematta mitään ja ymmärtämättä häivääkään.
Tämä mikään provo ollut. Kai sen nyt hölmökin tajuaa, että mies ei voi synnyttää.