Joku viisas väitti, että naisella on aina se viimeinen sana hallussaan. Meillä se on toisinpäin ja se kyrsii. Voi helvetti sentään. Mieheni on peruspessimisti. Jalat maassa nilkkoja myöten. Ei aina jaksa raahata perässä. Viimeisin esimerkki on seuraavanlainen: Haluaisn hankkia kanin meille lemmikiksi pienen tyttömme iloksi. Ottaisin itse siitä vastuun, niin häkin siivouksen kuin ruokkimisen jne. Mies sanoo ei tähänkin asiaan. Yrittää vedota siihen,että meillä on tavaraa paikat pullollaan, ettei kanille ole paikkaa. (Mikä ei TODELLAKAAN pidä paikkaansa). Minä olen usein yrittänyt keskustella hänen kanssaan tästä asiasta, mutta keskustelua ei synny. Sanoo vain pysyvänsä päätöksessään. Lapsellista tai ei, välillä mietin, että miten helppoa olisi elo ilman miestä, vaikka häntä paljon rakastankin. Nyt jotenkin on mulla vaihe, etten edes siedä silmissäni koko vätystä. Kun vain uskaltaisin, niin hankkisin sen kanin mitään kysymättä. Yritin kysyä häneltä miksi hänellä on oikeus viimeiseen sanaan joka asiassa. Ei suoraa vastausta tullut. Ei mitään vastausta tullut. Itse se suunnittelee kaikenlaista ja mulle vain ilmoittaa asioista itsestäänselvyytenä. Nyt kokeneemmat naiset, kertokaas vinkkejä miten keskusteluyhteys saadaan auki? Minäkin haluan äänioikeuden!!
Mitä oikea tasa-arvo on?
ihmettelen vain
6671
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aikamoinen ääliö sun miehes. Toisaalta taas, sähän olet hänen kanssaan aina ollut vaikka hän on tuollainen ja luultavasti myös tyytynyt hänen viimeiseen sanaansa.
Se, mitä itse tekisin, niin sanoisin näin:
"Menemme huomenna katsomaan sitä lemmikkikania, jonka ostan lapsellemme... tuletko mukaan, vai jäätkö kotiin??"
Ongelmasi on se, ettet uskalla käyttää ääntäsi ja oikeuksiasi, ei suinkaan miehesi; hänhän on oma itsensä mutta sinä taas et uskalla olla se, mikä haluaisit olla.
Nyt itseä niskasta kiinni ja mieti, mitä tapahtuu jos rupeat elämään, ajattelemaan ja toimimaan itsenäisemmin? Veikkaan, ettei tapahdu yhtään mitään; miehesi korkentaan kommentoi ja saattaa huutaakin mutta mitäs sitten; kyllä maailmaan ääntä sopii.
Kysyit mitä oikea tasa-arvo on. Minulle se on molemminpuolista kunnioitusta ja vapautta olla oma itsensä ja tehdä sekä toteuttaa itselleen luontevia asioita. Tasa-aro on myös yhteistä vastuunkantoa mutta se toteutetaan tietenkin jokaiselle perheelle tai parisuhteelle sopivalla tavalla.
Olen huomannut yli 30 vuoden yrityksen ja erehdyksen kautta, että jos haluan jotakin minun on se hankittava vaan! Olen huomannut senkin, että kauppareissullakin tulen hirveen epävarmaksi, jos mies on mukana - siis yksin kauppaan tekemään päätöksiä!
Mä halusin lastenlapsille mökkösen pihalle ja sitten ostin sen - maksan sen myös kyllä. Ja jos haluan kotiin jotakin ostan myös.
Jos olisin jäänyt odottelemaan keskusteluyhteyttä odottelisin sitä vielä tänäkin päivänä vaikka mistä asiasta! Ja olisin tyytymätön jne jne. Mutta nyt aion tehdä kaiken mahdollisen, mitä haluan ja mikä nyt on terveen järjen rajoissa. :):):)
Entäpä jos miehesi tuntee sinut?
Meillä oli ainakin niin että jos vaimo lupasi hoitaa, niin hoisihan se pariviikoa jonkajälkeen hoitovastuu vaan siirtyi minulle olisitten kyseessä kani ,kissa ja koira
Varmasti tuntee minut. Hoidan meillä huushollin ruuanlaittamisineen ja lapset. Suunnittelen kaupassakäynnit ja teen kahta työtä. Varmasti tuntee. Vastuullisen ja ahkeran vaimonsa! T:Ap
elätettävä siivellä eläjä, mikset uskalla tehdä päätöksiä? Ei mahdu minun päähäni.
Ei se meilläkään mies tyttärelle koiraa halunnut. Kävimme sen kuitenkin hakemassa, kuusi vuotta sitten, ja kovin rakashan se tyttärelle on ollut. Vastuun koirasta jaamme puokkiin tyttären kanssa.