Lapsi pilaa parisuhteen?

Vähän sama tilanne menossa, vaikka olenkin jo kallistunut sille kannalle, että lapsi "hankitaan", jos niin nyt voi sanoa kenenkään siitä kimpaantumatta. Samat asiat mietityttää ja pelottaa kuin sinuakin. Ei auta kuin yrittää pitää itsensä synnytyksenkin jälkeen vielä naisen näköisenä, isosta vaivannäöstä huolimatta, on se kuitenkin muiltakin onnistunut.
Ja vielä lisäksi pelottaa sekin, kun on nähnyt ympärillä monien miesten pettävän vaimojaan/tyttöystäviään raskauden aikana, vaikka lapsi on kuinka alunperin miehen haluama.
Parisuhde joka tapauksessa kokee lapsen myötä melkoisen mullistuksen, ja jotkut jopa kaaoksen.. saa sitten nähdä miten itsellä käy, jos vihdoin onnistuu, yritystä on takana jo jonkin aikaa.
Ennen kuin "projektiin" lähdin, mietin kuitenkin läpi sen, että mitä jos suhde hajoaakin, olenko valmis elämään yksin lapsen kanssa, pitämään huolta ja hoitamaan lapsen yksin. Päädyin vastaamaan kyllä, ja siinä oli vastaus itsenni.
Sinunkin kannattaa miettiä asia, koska jos huonosti käy, ja ero jostakin syystä tulee, on nainen 98% tapauksista se, joka lapsen huoltaa.

Oma mieheni halusi minua enemmän lasta ja on hoitanut tytärtämme (5 vuotta) todella paljon ja mielellään. Tyttären ollessa pieni parisuhde oli enemmän taka-alalla, mutta on siitä sitten piristynyt jopa paremmaksi kuin ennen (= enemmän seksiä ja toisen huomioonottamista). Turha kai on vetää mitään yleispäteviä johtopäätöksiä miehistä tai naisista; meitä on monenlaisia.

aikuinen voi pilata parisuhteen, koska parisuhteessahan on kaksi aikuista...

Se miksi yhteiselo natisee ja nitisee lapsen myötä johtuu siitä, että vanhemmat pelkäävät kaikkea sitä mitä lapsi tuo tullessaan, ts. rajoituksia lähinnä ajan käytön suhteen.

Kolmen lapsen äitinä voin sanoa, ettei lapsille todellakaan pidä "uhrata" elämäänsä. Meillä helpotti paljon, kun voin olla kotona hoitamassa lapsia heidän ensimmäiset vuotensa. Mies pystyi keskittymään töihin ja minä hoidin kodin. Pystyin myös jatkamaan harrastuksiani ja tapaamaan ystäviäni entiseen tapaan.

Kun lapset olivat ihan pieniä, olin lähes yksinhuoltaja, koska mieheni oli aina töissä. Rankkaa, mutta antoista aikaa silti. Jostain luin hyvän neuvon "älä hanki lapsia enempää kuin jaksat yksin hoitaa". Se mahdollisuus on aina otettava huomioon, etenkin äitien. Tosin tiedän kyllä eronneen yksinhuoltajamiehenkin, jonka ex-vaimo tuskin koskaan hoitaa lasta!

Olisiko teillä pientä lasta lähipiirissänne, jota voisitte "lainata" aina silloin tällöin. Silloin miehesikin saisi oikean tuntuman lastenhoitoon, jota voisi joskus harjoittaa ilman sinuakin...

Meille kävi niin, että vaimoni omistautui lapselle niin täydellisesti, että minä lakkasin kokonaan olemasta. Hän on lapsen kanssa kaiken ajan, minkä vain voi.
Sukupuolielmää ei tietenkään enää ole, eikä mitään muutakaan mitä ei voi tehdä lapsen kanssa.
Kahdeksan vuoden aikana olen saanut vaimoni vain elokuviin yhden ainoan kerran. Puolitoista tuntia istuimme hiljaa teatterissa, ja äkkiä kotiin.
Tiedän, että minun pitäisi lähteä, mutta miten voin jättää oman lapseni noin maanisen äidin hoidettavaksi? Niinhän siinä tietysti kävisi.
Minusta hän on hoidon tarpeessa, mutta miten tuollaisen asian esittää, ja kenelle?
Suskille sanoisin, että suhtautumisesi varmasti muuttuu, kun lapsi syntyy.
Meille lapsi tuli "luonnostaan" mitenkään suuremmin suunnittelematta, ja vei minulta vaimon.

Ainakin minun vaimoni on vaan "jalostunut" lasten myötä. Ulkönäköä myöten.Parisuhdekin on saanut uutta sisältöä.

Lapset ei pilaa mitään, mikä ei olis ennestään jo rikki.

Kyl se miehen mielenkiinto lopahtaa ilman lapsiakin.

Mulla on vähän samantapainen tilanne. Minä en tosin pelkää mieheni kiinnostuksen lopahtamista, vaan pelkään sitä, että meillä on jotain ns. "ylimääräistä" et me ei voida enää mennä minnekkään vapaasti, eikä saada olla kahdestaan. ärsyttää, kun toisaalta haluaa lapsia, mutta toisaalta ei haluaisi menettää itsessään ja miehessäni sitä kaksinkeskeistä rakkautta...

Mulla tilanne on se että mies halusi lapsen ja tavallaan "puhu" mut ympäri. Ennen vauvaa ei pari suhteessa ollut ongelmia, raskaus aikana mies aivan ihana. Vauvan synnyttyä mies jatkaa omaa elämää muuttamatta siitä mitään, kommonikaatio on olematonta ja nälvii ja huutaa mulle mennessään.
mun on aika usein turha ehdottaa romantiikkaa, että vaikka kaksin ulos joskus syömään kun ei suostu vauvaa hoitoon antamaan (9kk) eikä myöskään ite hoida jos en erikseen pyydä.
Parisuhde on ollu aika pahasti solmussa siitä asti ku vauva tuli.
Meinaa neuvot loppua ja väsyä.

Haluat sitä tai et, kun vauva(t) astuu kuvioon, parisuhde lähtee menemään kuin vuoristorataa pitkin alas. Yleisemmin vauvan tulo on juuri se isoin vuoristorata mikä pitää yhdessä käydä läpi, aika moni siihen kuitenkin kyllästyy ja suhde tuppaa siihen.

Vaikka omissa lapsissa on varmasti ihania asioita, on niissä paljon huonojakin. Usko tai älä, mies saattaa hetken aikaa olla innoissaan lapsesta (varsinkin jos on poika) mutta se lopahtaa parin viikon/kuukauden jälkeen. Sinä se joudut lasta hoitamaan pidemmän päälle, joten jos et kykene pystyväsi olemaan lähes yksinhuoltaja lapsellesi, älä todellakaan hanki lasta. Myöskin kotityöt jäävät sinulle ja on totta, että monesti myös miehen menot saattavat lisääntyä. Jotkut miehet eivät yllättäen kestäkkään sitä rasitusta minkä vauva tuo, joten he yrittävät vältellä sitä olemalla paljon töissä ja kavereiden luona.

Kotityöt myös jäävät sinulle, puhumatta siitä että kun on lapsi, sinulla on vielä enemmän kotitöitä. Jaksatko sitä? Oletko varmasti puhunut miehen kanssa siitä mitä vauva tuo, siis niistä haitoista? Siitä jaksaako mies olla se joka herää yöllä vauvan itkuun, vauvan vaippojen vaihto, ulkoiluttaminen, ruokkiminen, jne... Entä jos vauva syntyykin sairaana/kehitysvammaisena, mitä sitten?

Kannattaa kaikki nämä käydä lävitse, ennenkuin rupeatte yrittämään. Jos kuitenkaan yhtään epäilet olevasi valmis, jätä vauva tekemättä.

On parempi olla itsekäs ja olla tekemättä lasta, kun hankkia lapsi sen takia koska toinen tahtoo ja sitten kun suhde katkeaa, niin saatat kantaa kaunaa entiselle siitä että ylipäätäänsä puhui sinut ympäri niinkin suureen asiaan kuin lapsi.

Sukulaispariskuntani oli onnellinen, aina hyvällä tuulella ja sosiaalisia ihmisiä. Heillä oli sellainen kipinä välillään, näki heitä missä tahansa. Heti kun lapset tulivat, katosi heidän väliltään se kipinä, ovat suurimmaksi osaksi huonolla tuulella ja nainen tiuskii yllättävän paljon. Ovat sentään vielä yhdessä ja toivon että heidänkin suhde pysyy pystyssä, mutta on turha kenenkään väittää, että lapsen kanssa eläminen olisi jotenkin pelkkää ihanuutta.

Parin ekan rivin perustella: älä h-ssä tee ikäpäivänä lasta / lapsia. Lasten takia ei tosin tarvitse 'uhrata' mitään, mutta "lapsellisen ja itsekkään" on parempi hoidella vain itsensä eikä tehdä pikkuisia kärsimään siitä, että kukaan ei välitä.

kaivella 8 vuotta vanhoja keskusteluja.

Riippuu vähän minkä ikäsinä niitä lapsia tehdään.. Itse en tiedä pariskuntia joissa miehiä ei olisi enää lapsen syntymän jälkeen lapsenhoito kiinnostanut.

Jaaa, mutta minä tiedän miehiä, jotka eivät ole halunneet lapsia, kun olisivat menettäneet paapottavan, hellittävän ja hoidettavan paikan jollekulle muulle. Siis aikuiseksi kasvamista ei ole tapahtunut ollenkaan eikä yhtään.

Ei se mukuloiden hankkiminen todellakaan ole mitään onnea, mikäli lähtöajatus on tuo. Ymmärrän ihan täysin.

Itselläni kävi niin että muksu tuli suunniteltua aiemmin. Lapsiahan ei tehdä vaan niitä saadaan kun luonto päättää ja ehkäsyt pettää. Lopputulos on se, että lapsi on tervetullut, rakas ja hauska, mutta kyllä tämä raskasta on ja jäi vähän sitä tutustumista puolisoiden väliltä. Intoa en puhku vieläkään. Teillä se nyt ei ole ongelma.

Kiinnostus puolisoon ei ole kummaltakaan hävinnyt. Aviopuoliso on edelleen se ykkönen, kuten pitääkin ja kumpikin hoitaa lasta yhdessä ja erikseen. Kyllä siihen neljä jalkaa tarvitaan.

Lohtua kyllä tuo se, että on täysin itsestä kiinni miten elämänsä viettää tästä eteenpäin yhdessä. Siihen voi vaikuttaa, onko vain pullantuoksuinen koti-isä tai omissa menoissa ramppaava harrastelijatäti-vaimo tai äitihahmo. Meillä lapsen pienuus ei ole este parisuhteen hoitamiselle. Televisio pidetään useimmiten kiinni ja jutellaan, hellitään ja keskitytään ja leikitään yhdessä mukulan kanssa. Se lähentää. Myös tämä netti pitää joskus laittaa kiinni. Ja joskus harvoin vanhemmat pääsevät pariksi tunniksi livahtamaan treffeillekin kun lapsi pääsee isoäidille.

Jos kohdallesi sattui niin onnellinen tapaus, että hän on valmis auttamaan sinua lasten hoidossa ja itse pyytää sinulta lasta, niin ehdottomasti kannattaa synnyttää lapsi.

Hirveän usein miesten etääntymiseen perheestä vaikuttaa itse nainen, joka on niin tohkeissaan perheen uudesta tulokkaasta, ettei anna miehen mitään tehdä, vaan haluaa hoitaa lasta itse ensimmäiset elinkuukaudet. Miestä myös kritisoidaan milloin mistäkin; pitää lasta väärin, ruokkii väärin ja muutenkin tekee kaiken mahdollisen väärin. Moni mies tuntee tämän vuoksi, että parempi on jättää lapsi naisen hoidettavaksi, kerta nainen niin tohkeissaan muksusta on ja mies tekee kaiken mahdollisen väärin. Tässä vaiheessa nainen itse työntää miehen pois perheestä, jolloin mies paremman puuttuessa keskittyy muihin asioihin.

Jossain vaiheessa naisen yltiömäinen hoivaamisvietti lopahtaa ja hän alkaa nalkuttaa miehelle, ettei tämä osallistu tarpeeksi perheen arkeen ja lapsen hoitoon. Ai, pitäisikö hänen muka osallistua kerta hänet on alusta alkaen työnnetty perheestä pois?

Ajatelkaa nyt miehen tilannetta; hänet on työnnetty lapsen syntymän jälkeen pois perheestä ja nyt vaimo nalkuttaa hänelle. Totta kai, hän tuntee itsensä ulkopuoliseksi, jota vain hyväksikäytettiin siittäjän, ja vaimon nalkutus ärsyttää. Kaveripiirissä, töissä ja harrastuksissa hän tuntee itsensä tarpeelliseksi ja hyväksi ihmiseksi, kun taas kotona olo on miehelle kuin helvetissä olisi. Yhtään en ihmettele, että tälläisissä suhteissa mies on enemmän ulkona kuin kotona.

Jos alusta alkaen hoidat lastanne kun mies on töissä ja yöllä, mutta kun mies tulee kotiin, saa hän osallistua jaksamisensa mukaan lapsenne hoitoon. Myös yhteiset menot pitää järjestää säännöllisesti. Lapsen tekoon täytyy mielestäni ryhtyä vasta sen jälkeen, kun mies suorastaan anelee sitä vaimoltaan. Lapsen synnyttyä naisen taas tulee kiittää miestään päivittäin heidän yhteisestä lapsesta ja korostaa niin sanoissaan kuin teoissaan perheen hienoutta.

Onneksi tuli valittua ulkomainen mies joka on tottunut elamaan suurperheessa ja jossa pienet tulokkaat ovat osa normaalia elamaa. Lasten lasnaolo ei koeta taakkana vaan lapset otetaan mukaan joka paikkaan. Heihin suhtaudutaan luonnollisesti, he eivat esta menoja eika muutakaan.

Vain suomalainen kauhistuu kun lapsi tulee ja vie kaiken. Suomessa kun on totuttu ajattelemaan vain itseaan ja omia menoja. Tahan elamaan ei kuulu siskojen tai veljien lapset, eivatka sukulaisten lapset.

Oma mies suhtautuu kuin lapsi on normaali osa elamankulkua ja se on rikastuttava tekija, ei koyhdyttava, ja niin parisuhteessa kuin perheessa mennaan mentaliteetilla SE JOKA JAKSAA JA EHTİİ, TEKEE.

No ei tässä enään mitään teinejä olla ja miehellä on aikasemmasta liitosta teini ikäinen lapsi.
Olkaa iloisia jos se mies kotona tekee ja hoitaa lasta, mutta kun tuntuu tuo telkkari ja netti olla kiinnostavammat kun tuo vauva joka on 9kk jo ollut.
Vauva on ihana ja rakas ja helppokin vielä, mutta toivoisin silti saavani mieheltäni apua enemmän kun hän työttömänä on ollut koko ajan. Omat harrastukset, se netti ja telkkari tosiaan kiinnostaa enemmän joten lapsen hoito jää kokonaan äitin harteille.
Vauvan hoidon päälle saa vielä mieheltä mäkätyksen, huudon ja naljailun kun en oikee jaksa vielä pitää kotia tip top kunnossa.
Tulee ja menee niin ku iteesä huvittaa, ovelta vaa huutaa meneväsä, ei muuta ku perumaan omia suunnitelmia.
Kyllä tässä pikkusen se parisuhde kärsii ja hellyyttäkään ku ei oikeen saa.
Silloin harvoin kun vauva on muutaman tunnin iso vanhemmilla hoidossa niin meillä on kahestaa "ihan kivaa" ja sit vauvan kotia tulon myötä taas arki jatkuu ja mun pitäs jaksaa kaikki yksin.

Aikanaan pantiin lapsi alulle, kun avioliitossa näin on tapana. En pitänyt toisten lapsista juurikaan, mutta kun omani syntyi, olin aivan myyty ja toistenkin lapset tuntuivat ihanilta.

Koskaan ei tiedä etukäteen, miten lapsen saanti vaikuttaa itseen tai puolisoon.

Meille lapset olivat elämän suola ja rikastuttaja. Itsestä tuli epäitsekkäämpi ja lapset olivat nro 1.

Nyt pitkästä avioliitosta eronneena, en tiedä, mitä olisin tehnyt, jollei minulla olisi ollut lapsiani ja lapsenlapsiani tukena, tietysti ystävistä puhumattakaan.

Sinun tapauksessasi, koskaan ei pidä hankkia lasta, jos toinen on alusta lähtien sitä vastaan. Se tietää vain umpikujaan joutumista.

Vauva oli harkittu ja haluttu ja minulle kaikessa se nro 1!
Parisuhteeseen kaipaisin hellyyttä ja kommonikaatiota vauvan lisäksi ja YHDEN perheen. Enkä kahtä elämää samassa osotteessa, minun ja vauvan elämä=1 ja miehen elämä=1.
Ei luulis olevan paljoa haluttu mutta niin se vaan välillä ilmeisesti menee.
Lapseni on ihana, sulonen ja rakastettu, päivieni ilo.
Vain parisuhde on ns katkolla ja pahassa umpisolmussa.