Olen parikymppinen nainen, avomieheni on minua kymmenisen vuotta vanhempi. Olemme asuneet yhdessä n. 1,5 vuotta. Pitkin yhteiseloamme meillä on ollut pahoja riitoja. Aikaisempi suhteeni repi minut rikki, ja avomieheni tiesi heti alkuunsa, että minulla on ollut vaikeaa, ja että luottamukseni on tuolloin petetty pahasti.
Mieheni on puolentoistavuoden aikana valehdellut useasti; ei aina suurista asioista, kerran todella pahasti ja minun on ollut vaikea unohtaa asia. Minulla on ollut huono tapa vetää asia esille riita-tilanteissa. Hän siis myönsi valehdelleensa, vaikkei ensin sitä myöntänyt..
Pelkään jääväni yksin. Tänään minut kohtasi tunne, että "olen kokenut tämän aiemminkin". Mieheni valehtelee taas "samantyyppisestä" asiasta. Minulla on siitä vedenpitävät todisteet, jotka voin omin silmin nähdä. Kysyin asiasta ja hän kieltää kaiken, eikä hänellä omien sanojensa mukaan ole lisättävää siihen, eikä muutakaan puhuttavaa. Pyydän häntä olemaan rehellinen, jotta voisimme selvittää asiat. Tiedän, etten voi antaa periksi jos hän valehtelee valehtelemistaan, mutta silti pelkään sortuvani, ja että annan asian olla.Viime valheesta jo sanoin, että kerran kun vielä niin suhde on päättynyt, kun en jaksa enempää. Mieheni todennäköisesti tiedostaa heikkouteni asiassa.
Olen kuullut hänen entisistä suhteistaan samantapaisia "selittämättömiä" tapauksia, jotka mieheni on kiistänyt. Meillä on ollut suhteemme aikana myös muita riitoja, esim. rahaan liittyen, johon on myös kuulunut mieheni valheita. Välillä minusta tuntuu, ettei mieheni arvosta minua ollenkaan. Olen väsynyt kaikkeen. Enkä vain väsynyt, vaan todella väsynyt. En tiedä mitä tehdä. Alkaa tuntua siltä, että mielenterveyteni alkaa kärsiä tästä ja mieheni onkin sanonut minua mielipuoleksi joskus. Jos jollain on samantapaisia kokemuksia tällaisesta, ja miten siitä selvisi, niin lukisin mielelläni. Ja kiitos, jos luit tämän. Minua auttoi jo tämän asian kirjoittaminen.
Mieheni on puolentoistavuoden aikana valehdellut useasti; ei aina suurista asioista, kerran todella pahasti ja minun on ollut vaikea unohtaa asia. Minulla on ollut huono tapa vetää asia esille riita-tilanteissa. Hän siis myönsi valehdelleensa, vaikkei ensin sitä myöntänyt..
Pelkään jääväni yksin. Tänään minut kohtasi tunne, että "olen kokenut tämän aiemminkin". Mieheni valehtelee taas "samantyyppisestä" asiasta. Minulla on siitä vedenpitävät todisteet, jotka voin omin silmin nähdä. Kysyin asiasta ja hän kieltää kaiken, eikä hänellä omien sanojensa mukaan ole lisättävää siihen, eikä muutakaan puhuttavaa. Pyydän häntä olemaan rehellinen, jotta voisimme selvittää asiat. Tiedän, etten voi antaa periksi jos hän valehtelee valehtelemistaan, mutta silti pelkään sortuvani, ja että annan asian olla.Viime valheesta jo sanoin, että kerran kun vielä niin suhde on päättynyt, kun en jaksa enempää. Mieheni todennäköisesti tiedostaa heikkouteni asiassa.
Olen kuullut hänen entisistä suhteistaan samantapaisia "selittämättömiä" tapauksia, jotka mieheni on kiistänyt. Meillä on ollut suhteemme aikana myös muita riitoja, esim. rahaan liittyen, johon on myös kuulunut mieheni valheita. Välillä minusta tuntuu, ettei mieheni arvosta minua ollenkaan. Olen väsynyt kaikkeen. Enkä vain väsynyt, vaan todella väsynyt. En tiedä mitä tehdä. Alkaa tuntua siltä, että mielenterveyteni alkaa kärsiä tästä ja mieheni onkin sanonut minua mielipuoleksi joskus. Jos jollain on samantapaisia kokemuksia tällaisesta, ja miten siitä selvisi, niin lukisin mielelläni. Ja kiitos, jos luit tämän. Minua auttoi jo tämän asian kirjoittaminen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
nuo ongelmat, ne ovat miehesi ongelmia, ei sinun. Ei sun tehtävä ole kantaa vastuuta siitä että miehesi valehtelee. Ei todellakaan! Rakasta nyt itseäsi sen verti, ettet suostu sietämään tuollaista epäkunnioitusta. Miehesi selvästi tietää että annat kuitenkin anteeksi, ei hän ole tuollaisia tosissaan ottanut että lähdet jos vielä kerran jää kiinni. Tiesit varmaan sen itsekin, ettet kuitenkaan lähde jos näin kävisi. Ja tiesit että niin käy.
Olen itse elänyt valehtelijan kanssa, joka oli muuten myös kymmenen vuotta vanhempi. Vaikka eihän sillä iällä tässä merkitystä. Kai siinä nuoruuden sinisilmäisyys karisi, kun tajusin ettei ikä tuo välttämättä jokaiselle ihmiselle kypsyyttä, jotkut pysyvät ikuisesti vastuunpakoilijoina, sellaisina ihmisinä jotka syyttävät teoistaan aina muita.
Sekin on turhaa miettiä miksi mies valehtelee. Vaikka kuinka olisi ollut onneton lapsuus ja valehteleva isä jne, niin ei se valehteluun oikeuta eikä sinun tarvitse sitä hyväksyä. Ymmärtää voi jotain mutta hyväksyä ei. Sehän on juoppojen ja kaiken maailman riippuvaisten vakiolause, että siksi juo kun sinä aiheutat tai kun sinä kyttäät tai kun lapsena oppi jo sen ja sen mallin. Älä alistu tuollaiseen, maailmassa on kunnollisiakin ihmisiä.
Oletko koskaan kyseenalaistanut perusteita, joilla olet suhteen aloittanut? Kyseessä vasta toinen vakava suhde sinulla kenties, mutta jos kummatkin "paljastuvat" samanlaisiksi..viehättääkö tietty miestyyppi, petettiinkö ja valehdeltiinko kenties kotonasikin? itse olen ainakin huomannut, että sairaalla tavalla on aikuisiällä etsinyt sellaisia kumppaneita, joissa on ne samat asiat jotka lapsena on eniten satuttanut tai harmittanut isässä tai äidissä. Menee ehkä keittiöpsykologian puolelle, mutta sitä todella tarvitsin kunnon terapiaa myöten, että pääsin irti valehtelevasta miehestä! Suosittelen sinullekin, ennen kuin sairastut itse. Sitten on vielä vaikeampi lähteä. Ei suhteessa kuulu voida pahoin. Jos niin on, terve ihminen ymmärtää silloin lopettaa suhteen. Sairas jatkaa. Kovaa tekstiä, mutta niin se vain on. Tsemppiä sulle!
Olen ajatellut paljon kirjoittamiasi asioita jo aiemmin. Tiedän, että puhut täyttä asiaa. Silti pelkään antavani periksi, ja jatkan parisuhdettamme. Olen todella heikko, tiedän sen. Minulla ei ole lähellä ketään sellaista, kuka minua voisi asiassa edes tukea, kun läheiset asuvat kaukana, enkä toisaalta jotenkin edes halua puhua heille asiasta.. Tavallaan tunnen olevani syypää tähän kaikkeen, vaikka tiedän etten ole..
Olen viisikymppinen nainen, avomieheni pari vuotta minua nuorempi. Yhteistä taivalta 30v. Noin setsemän vuotta sitten avokkini otti yhteyttä nuoruudentuttavaansa (nainen)ja alkoi mahdoton tekstiviestien vaihto (500 viestiä/kk). Välillä avokkini kävi kotipuolessaan, jossa tämä perheeni rikkoja ja itse avioliitossa oleva nainen asui. Niin mitä silloin tapahtui, voin vain arvailla. Minulle valehdeltiin ja salailtiin asioita, eli näitä tapaamisia joita oli useita, useita, useita. Pari vuotta tämän jälkeen nainen päätti ystävystyä minun kanssani ja kertoi olevansa avokkini kanssa VAIN ystävä ja ujuttautui perhetutuksi (siis kyläiltiin puolin ja toisin perheet keskenään) näytteli jotain ystävää minulle. Kaikkea en jaksa edes tähän kirjoittaa, mutta tämän vuoden alussa sattumalta sain tietää, että suhde seläntakanani oli jatkunut pari vuotta. Sitten oli loppunut kun tämä nainen oli päättänyt jatkaa oman miehensä kanssa. Sain myös tietooni, että avokkini oli jo yhteydessä vanhaan heilaansa (ensirakkauteensa) kotipaikkakunnallaan ja suunnitteli tapaamista hänen kanssaan salaa minulta tietty. Yritin olla yhteydessä tähän naiseen, hänellä ei kuulemma ollut minulle mitään sanottavaa ei puhuttavaa, kun yritin asiaa selvittää puhumalla, tuli luuri korvaan, mutta luulen että tämä naimisissa oleva h.... lopetti kiinni jäätyään yhteydenpidon (varma asiasta en ole tänäkään päivänä). Ja tämä ensimmäinen petturi nainen, olen pyytänyt monta kertaa jättämään perheeni rauhaan, mutta viestit vaan kulkee edelleen. Tällä naisella on itsetunto niin alhaalla, että täytyy saada kehuja koko ajan vieraammilta miehiltä omasta ulkonäöstään, muuten tulee masennus. Itselleni on tämän seurauksena alkanut olut maistumaan, tiedän että se on tyhmää, mutta auttaa ainakin minua pahimman yli. Lähteä en voi koska meillä on velkaa talosta senverran etten tulisi enää toimeen vuokranmaksun ja velanmaksun kanssa ja pari vielä alaikäistä lasta huollettavana. Toivottavasti tämä auttoi myös sinua, helpottaa ainakin itseäni kun saa asioita edes kirjoittaa, minä kun en saa kertoa näistä sukulaisille enkä tuttaville (avokki ei halua kenenkään tietävän mikä petturi hän on). Vaikka on minulla yksi henkireikä sukulaisissa jolle olen voinut asioita kertoa, mutta hänkin on kaukana eikä muuta yhteyttä ole kun sähköposti. Näemme vain ehkä kerran vuodessa toisiamme. Vanhempi lapsistani aloittaa opiskelun syksyllä toisella paikkakunnalla ja nuoremman kun saan vielä oman elämän alkuun (hänkin jo ammattiin valmistavaan menossa) niin hih hei, eihän minua pidättele silloin enää mikään, ei edes velat. Hyvää jatkoa sinulle, " jatkuvat ongelmat" et ole yksin.
Katso googlest psykopatia niin viisastut.!