Yleensä naiset syyttää miestään siitä, ettei hän osaa puhua asioista.
Nyt, yhden (avo)eron jälleen kokeneena, ja myöskin tätä palstaa lukeneena, ja paljolti tarnoita aiheesta kuulleena (joo, osaan kyl suodattaa katkeruuden ym. pois jutuista)olen tullut siihen johtopäätökseen, että ei se Suomityttökään niitä puheliaimpia ole.
Kotona mättää, ja asiasta puhutaan....Netissä, kavereille, mutsille..ihan kelle vaan, paitsi sille, jonka kanssa pitäisi. Omalle Miehelleen.
Tai kuten minun tapauksessani, Perjantaina tulee viestiä, Rakastan Rakastan, lauantaiyöksi ei edes ilmestytä kotiin.
Ei kiellä, ei selitä, Ei kerro mitään. Muuta kuin et "näin kävi, voitko poistua elämästäni. Mun on paha olla, kun et sä tajunnut et mä halusin.." Hopeat jakoon, ja kaks viikkoo aikaa häipyä (ruhtinaallista, eikö?). Siis mun syy, kun emäntä lähtee jakaan kylille. V***u, ajatustenlukijako mun pitäisi olla? Ja kyseessä ei ollut edes ihan teini, vaan 30v nainen.
Aika kylmää.
Aiemmin tuossa luin tytöstä, joka on pari kuukautta sisustanut omaa kämppää...
Voi Jeesus Arvoisat Naiset, Mikä Teitä riivaa..
Nyt, yhden (avo)eron jälleen kokeneena, ja myöskin tätä palstaa lukeneena, ja paljolti tarnoita aiheesta kuulleena (joo, osaan kyl suodattaa katkeruuden ym. pois jutuista)olen tullut siihen johtopäätökseen, että ei se Suomityttökään niitä puheliaimpia ole.
Kotona mättää, ja asiasta puhutaan....Netissä, kavereille, mutsille..ihan kelle vaan, paitsi sille, jonka kanssa pitäisi. Omalle Miehelleen.
Tai kuten minun tapauksessani, Perjantaina tulee viestiä, Rakastan Rakastan, lauantaiyöksi ei edes ilmestytä kotiin.
Ei kiellä, ei selitä, Ei kerro mitään. Muuta kuin et "näin kävi, voitko poistua elämästäni. Mun on paha olla, kun et sä tajunnut et mä halusin.." Hopeat jakoon, ja kaks viikkoo aikaa häipyä (ruhtinaallista, eikö?). Siis mun syy, kun emäntä lähtee jakaan kylille. V***u, ajatustenlukijako mun pitäisi olla? Ja kyseessä ei ollut edes ihan teini, vaan 30v nainen.
Aika kylmää.
Aiemmin tuossa luin tytöstä, joka on pari kuukautta sisustanut omaa kämppää...
Voi Jeesus Arvoisat Naiset, Mikä Teitä riivaa..
Vastaukset 12
Vanhimmat
Epäilin aiemmin että on vain omaa kuvitelmaani että suomalaisilla naisilla olisi käsittämättön asenne miehiin, moni sanoi että sama paskaa se on joka maassa nykyaikana.
Toi ulkomaalaisten keskustelupalsta antoi kuitenkin asiaan uutta perspektiiviä, käypä katsomassa.
http://www.uranus.fi/en/discussion/open.php?id=49003
Hank kirjoitti: "Well, its simple. Finnish women are never satisfied with anything. Finnish men get to hear so many times they're not good enough they start to believe it."
Aika laittamattomasti todettu : D
mielenkiintoista tekstiä. Olen samaa kuullut myös ulkomaalaisilta kolleegoiltani. Jotain outoa on suomalaisen naisen kyvyssä sitoutua parisuhteeseen. Toki hyvä ulkomaalaisille miehille, jotka hakemat panoa etelässä tai täällä kotimaassa. Tarjontaa riittää. Onneksi ovat riittävän fiksuja pysymään erossa pitkistä suhteista. Suomeen on kehittymässä tulevina vuosina eläkeläisten sinkkunaisten ryhmä, joiden ainoa huvi on istua kiikkutuolissa ja muistella omia kokemuksiaan. Ainoa seuralainen on kodinhoitaja tms. kerran päivässä. Omat lapset kun ovat maailmalla ja kiireisiä omien kokemustensa metsästämisessä, jonka elämän tavan äidiltään oppivat.
Moikka! Naisena täytyy tunnustaa että olet jotakuinkin oikeassa, vaan mitä tehdä tilanteessa kun on miehelleen sen miljoonat kerrat sanonut että oikeasti, missä näyttö että rakastat eikä pelkät sanat. ja toinen ei halua kuin vaan itselleen pelkkää hyvää. hierontaa puutarhanhoitoa jne. Kaikki hyvä kelpaa, kunnes tulee aika taas kerran että minä haluaisin halin tms. ei tietoakaan tuollaisista jutuista. Eiköhän se ole tämä maailmanmeno joka saa ihmiset välinpitämättömäksi ja tunteettomiksi ja valittamaan ku kaikki on huonosti. ei osata enää arvostaa niitä turvallisia ja luotettavia asioita voimaa antavia asioita kuten esim perhe, elämänkumppani. haetaan vaan kaikkea uutta seikkailuajne. Ihmiset hyvät yksinkö haluatte keinutuolissa istua vanhana ja surra kun ei ole ketään. Hei arki on tylsää ei ihminen jonka olet valinnut, tai joka on valinnut sinut
Minä miehenä olen ainakin sen miljoona kertaa halannut, pussannut, sanonut rakastavani, hoidan lapsia, teen ruokaa, käyn töissä, jne. Mutta vaimo halusi tästä kaikesta huolimatta erota, koska elämä on tylsää. Revi nyt sitten siitä. Taitaa olla aika vaihtaa ulkolaiseen.
tylsä,en tiedä,minkälainen kunnon miehen ja retkun välimuoto sitä olisi pitänyt olla,että olisi kelvannut.
Että naisesi oli se jolla on ongelma, et sinä. Kyllä niitäkin on jolle kelpaa ns. kunnon mies hyvinkin, etenkin niissä jotka on jo olleet liitossa pelimiehen kanssa ja katkeroitumisen sijaan kasvaneet aikuisiksi.
http://prycless.orsm.net/php/showme.php?file=/prycless45/images/prycless883.jpg
Heillä on vain tylsää ja jossain mielen sopukoissa itää villejä haaveita!
Kun kotona mättää, ja asiasta puhutaan ensin keskustellen muutama VUOSI sittemmin riidellen. Aina lopputulos on se että sovitaan miten asioita muutetaan. Muutaman kuukauden kuluttua räjähtää taas samoista aiheista. En jaksa enää tyhjiä lupauksia. Koen etten ole tarpeeksi tärkeä että toiveillani olisi merkitystä. Kun kaipaan hellyyttä minut työnnetään pois. Mikä minä olen tässä suhteessa? Jääkaapin täyttöautomaatti, siivousrobotti ja pyykkäriämmä.
Siksi minun on pakko puhua kavereille, mutsille..ihan kelle vaan JOKA KUUNTELEE ja purkaa pahaa oloani.
Tai sitten nainen on suorittaja tyyppiä jonka elämän arvot ovat suunnilleen ne että aina pitää olla jotain parempaa ja hienompaa:
Käydään koulut, valmistutaan, ostetaan talo ja auto, mennään naimisiin, hankitaan lapsi, hoidetaan lasta ja mennään takas töihin -> Ja sitten nainen alkaa vasta todella pohtimaan että mitä sitä elämältä oikein haluaa!
Tälläisen kriisin minä sain "silmilleni" kun exä alkoin viime kesänä pohtimaan omaa elämäänsä. Huom! omaa elämäänsä, ei meidän yhteistä.
Siinä sitten vieressä yrität toista auttaa ja kuunnella kun toinen selittää että ei, tämä on jotain mitä minun täytyy yksin käydä läpi.
Ja sitten saat kuunnella sitä että no niin, olen elänyt vanhempieni ehdoilla koko elämäni, tehnyt kuten he halusivat jne. Ja kun kysyt että menitkö sinä naimisiinkin vanhempiesi takia niin vastaus on että et sinä ymmärrä...
Kukapa ymmärtää? No, onneksi tuo nainen sitten jäi kiinni pettämisestä ja syytkin selvisi.
Kolmenkympin ikäisellä on kolmenkympin kriisi. Se ei ole diagnosoitu oireyhtymä, mutta jossain kolmenkympin paikkeilla naisille nousee uhma. He etsivät tietoisuuttaan ja itseään, alkavat ottaa elämää omiin käsiinsä elettyään joitain seesteisiä vuosia aikuistumiseen liittyvien tuskien jälkeen.
Se nainen, joka sinut petti?? jätti?? ei varmasti itsekään tiennyt mitä sinua kohtaan tunsi. Ehkä hän ei tunnistanut rakkautta. Sekin on yksilökohtaista tunnistaako rakkauden vai luuleeko rakkaudeksi seksuaalista vetovoimaa yhdistettynä siihen että saa kaipaamaansa hellyttä. Rakkaus on jotain aivan muuta.
Hän oli hukassa itsensä kanssa, mutta älä häntä siitä syytä. Ei siitä voi ketään syyttää. Hänen elämänsä on ollut mitä on. Voit luottaa yhteen asiaan: vaikka hän esittäisi kovaa ja kylmää, ei hän sitä ole. Häntä itseään vaivaa mitä on tehnyt ja se roikkuu hänessä uusien suhteiden mukana, kenties hän kovettaa itseään lisää ettei sitten pode pahempia omantunnon tuskia kun taas menee pieleen.
Kyllä mies osaa puhua, ja nainenkin, mutta nämä kaksi eivät vain ymmärrä toisiaan. Nainen ei ymmärrä miehen lyhytsanaisuutta, mutta ei kyllä pitkäsanaisuuttakaan. Mies taas ei ymmärrä naisten pitkiä ja monimutkaisia lauseita, tai sitä kun asiat aloitetaan liian kaukaa. Sen lisäksi on monisanaisia miehiä ja lyhytsanaisia naisia (kuten minä, vaikkei tämän kirjoituksen perusteella sitä arvaisi...).
Suora puhe koetaan joskus tylynä. Siksi nainen päässään lisää siihen vivahteita jotka saattava aiheuttaa muutoksen itse asiassa. Taas miestä ei ymmärretty. Liian pitkät lauseet herättää epäluuloa: ei mies puhu montaa sanaa? Mitäköhän hän oikeastaan tarkoittaa...
Minä olen suora ja lyhytsanainen. Yleensä olen halunnut jonkin vastauksen sen merkiksi että asia on kuultu. Ymmärryshän jää aina kuulijan vastuulle. Mutta jollei edes kuule ei voi ymmärtää. Silti ex-mieheni väitti usein etten "koskaan" ole sanonut mistä-sitten-olikaan-kysymys. Eli väärinymmärrysten ristiriitaa. Luulen, ettei hän edes kuunnellut. Sillä kokeilin joskus pidemmän kaavan tekniikkaa, käsilläkin viittoen, katsekontaktia, mutta ei... Jo seuraavana päivänä ilmeni että suotta äänihuulia rasitin.
Yhteisymmärrys on parisuhteesa tärkeää. Avioliittoon ei kannata mennä ennen kuin takana on viisi hyvin ymmärrettyä vuotta. Siihen aikaan saa sitten mahtua väärinymmärryksiä kunhan ne opoitaan selvittämään rakentavasti. Jos suhde viiden vuoden aikana lakkaa, on se sen merkki ettei siitä olisi avioliittoa koskaan tullutkaan. Ei silloin pidä katkeroitua. Jos taas 10 vuotta menee avoliitossa, on se jo merkki epävarmuudesta. Silloinkaan ei pidä katkeroitua jos suhde lakkaa. Olitte liian erilaisia, tai erilaisia juuri oleellisissa asioissa. Jossain on toisenalinen ihminen, kunhan ensin opit elämään yksin ja olemaan tyytyväinen siihen mitä on eikä nurkumaan siitä mitä ei ole tai minkä menetti.