rajalla

1447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kauhujen kylä
15.5.2008 1:44
Jo kahdeksan perhettä on muuttanut pakoon naapuriterroria.


Naapuriterrorin vaiheet:

1999: Veikko hakattiin sairaalaan.

2004: Risto puukotettiin teho-osastolle.

2006: Laukauksia ikkunaan.

2008: Perheenisää lyötiin kirveellä.
Väkivallantekojen ja solvausten kohteeksi joutuneet perheet ovat 22 vuoden ajan yrittäneet eri keinoin saada viranomaiset puuttumaan naapuriterroriin - tuloksetta.

Perhe omistaa talonsa, heitä ei voida häätää.

Emäntä kuoli taannoin, mutta perhettä johtaa 73-vuotias isä. Tyttäret pitävät omaishoitajina huolta isästä ja veljistä. Osa heistä on kärsinyt lyhyitä linnatuomioita, osa ei syyntakeettomina ole joutunut tekosistaan vankilaan.

- Minun puukottajani oli vuoden pari suljetussa laitoksessa. Sen jälkeen viranomaiset soittivat ja kysyivät, mitä olen mieltä, kun hän muuttaisi takaisin naapuriin. Sanoin, että sama homma tulee olemaan, jos päästätte sen kotiin, rajanaapuri Risto Vainikainen kertoo.

Puukottaja palasi kylälle, Vainikainen kohtaa tämän kasvotusten melkein päivittäin. Oikeuden määräämiä kipukorvauksia hän ei ole saanut.

- Tämä on viranomaisten täyttä hampaattomuutta, naapuri raivostuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tapahtuu kirjoitti:

http://64.233.183.104/search?q=cache:tqLiT0XgvJMJ:keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000001260&posting=22000000035275678 iltalehti vojakkala romaanit&hl=fi&ct=clnk&cd=2&gl=fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu