Onko avoliitossa järkeä?

2 kertaa avoliitossa olleena olen tullut samaan tulokseen. Seuraavaa kertaa ei enää tule.

Olen täsmälleen samaa mieltä. Pitkässä ja intensiivisessä seurustelusuhteessa oppii tuntemaan toista yhtä hyvin kuin avoliitossa.

Sitä paitsi avioliiton nostalgia on täysin kuralla, kun vuosia yhdessä vessan jakaneet ja joka yö yhdessä nukkuneet parit sitoutuvat avioliittoon. Hääyö vastaa korkeintaan tavallista lauantai-iltaa, jos sitäkään.


Miksi oikeastaan pitää enää edes häitä, kun kaikki on jo miljoonaan keraan koettu ja nähty??? Jos avioliitto ei kerran merkitse avoparien mukaan mitään, niin miksi he sitten puhuvat jatkuvasti että "sitten kun mennään naimisiin". Paradoksaalista minun mielestäni.


Avoliitto on avioliiton keveämpi nykyversio, sillä nykyään kaikki pitää saada nopeammin ja halvemmalla (ei hääkustannuksia yms. tarkoitan). Sitten vikistään, kun seksi ei suju, vaikka jokaisen pitäisi ymmärtää, että jos kaksi alle parikymppistä suuntaa puolen vuoden / vuoden tuttavuuden jälkeen yheen, niin arki lyö väkisinkin naamalle. Sitä ei ymmärretä, vaan sännätään taas uuteen avoliittoon tai petetään kumppania. Ihmetellään vain silmät ymmyrkäisinä, että mikä on, kun seksi ei luista... :D

Miksi pitkästä seurusteluajasta ei voi nauttia. Se on yksi vaihe ihmisen elämässä ja siitäkin vaiheesta voi oppia. Jos on toisen kanssa tosissaan, niin ei ole mikään kiire. Onhan tarkoitusena viettää koko loppuelämä yhdessä.

Monet avoliiton vastustajat pitävät avoliittoa vain "avoimena" liittona, jossa osapuolet eivät halua sitoa itseään toiseen liian vakavasti. Yleensä jätetään huomioimatta se tosiasia, että monilla avoliitto on tärkeä välivaihe matkalla kohti avioliittoa. Minä en sano avoliitostani, että "meidän liitto kestää ja on kestänyt niin ja niin kauan", koska avoliittomme ei tule kestämään, vaan muuttuu avioliitoksi muutaman vuoden kuluessa. Tämän päätimme parin vuoden avoliiton jälkeen, jolloin alkuhuumakin oli jo ohi.

Avoliiton merkitys on tärkeä, koska se auttaa näkemään, onko avopuolisosta myös aviopuolisoksi. Tätä ei voi tietää ennen kuin on elänyt yhteistä arkea. Ehdottomasti mieluummin kannattaa erota avoliitosta kuin avioliitosta, mutta avoliittoonkaan ei kannata turhan kevein perustein mennä. Avoliiton aikana emme aio lapsiakaan hankkia, ne kuuluvat vasta avioliittoon. Ikuista avoliittoa en minäkään kannata, koska avioliittoa puoltavat niin monet asiat.

on nimenomaan juuri se, että opitaan tuntemaan kumppani niin hyvin että tietää toimiiko suhde vai ei. avioliittoonhan ei kai kenenkään mielestä kannata rynnätä laput silmillä?

itselleni avioliitto sen sijaan merkitsee sitä, ettei miehen tarvitse tunnustaa isyyttään, että koko perheellä on sama sukunimi, sekä turvaa vanhuuden päiville. tällaisia käytännönasioita lähinnä, en usko että suhde siitä kuitenkaan muuttuu.. ehkä jonkinlainen tunne että tässä ollaan nyt tosissaan voi tulla..

joka tapauksessa haluan naimisiin ennen kuin lapsia tulee. ennen ei avioitumisella olisi ollut väliä mutta jotenkin kummasti se mieli on muuttunut :D

avokin kanssa päätettiin muutama viikko sitten (kahden vuoden vauvakuumeen jälkeen), että aletaan yrittää lasta vuoden kuluttua. avioliitosta ei oltu puhuttu mitään, joten mies vähän hämmentyi. ei ollut koskaan kuulemma miettinyt naimisiin menoa, muuta kuin että "ehkä sitten joskus". aika jännä sinänsä koska yhteinen lapsi on mielestäni paljon suurempi asia kuin minkään mailman liitot.. :) vaikka eihän siinä myöhemmin avioitumisessakaan mitään vikaa ole, tuntuu vain siltä että se sitten voisi unohtua kokonaan..

nyt sitten keskustelemaan avioliiton ihmeistä... tuntuu kyllä hieman hassulta käydä nämä keskustelut näin päin :D

Ei se avioliittokaan ole tae sitoutumisesta hamaan hautaan.

Hassu provo, mutta vastataan nyt kumminkin. Kun sanoit, että avoliitot purkautuvat lähes aina. Mites, kun me elimme avoliitossa monenmonta vuotta ja lopulta - menimme naimisiin. Ei purkautunut liitto. Olemmeko poikkeus? Jos myöhemmin sitten sattuisikin purkautumaan, niin menee tilastosi taas hiukan vinksalleen, kun laitetaan ruksi avioerojen sarakkeeseen (ei tosin ole näköpiirissä sitäkään).

Ja sama vakavammin. Avoliitto on erinomainen vaihtoehto opetella tuntemaan toinen. Yhä nuoremmat haluavat nykyään leikkiä kotia jonkun kanssa. Miksipä siis ei avoliitossa mieluummin kuin avioliitossa, jonka purkautuminen on jo juridisesti isompi homma. Ja vaikka olisi vähän vanhempikin eikä teini enää, niin eiköhän silti ole hyväksi oppia tuntemaan toista. Onko mielestäsi järkevämpää rynnätä oitis avioon ihmisen kanssa, joka on vielä suhteellisen vieras? Ja vannoa hänelle "kunnes kuolema meidät erottaa..."?

Mistä teitä muuten sikiää, jotka aina silloin tällöin avaatte tämän saman keskustelun? Miksi toisten avo-onni jurnii?

Voiko olla mitään sen typerämpää kuin mennä justiinsa hetikohta seurustelun aloittamisen jälkeen naimisiin?
Kyllähän on nimittäin niin, että ihastuminen sattaa kestää n. vuoden ja sen jälkeen tulee ehkä rakastuminen, mutta itse rakkaus kehittyy vasta vuosien mittaan.
ja kuka voi väittää tuntevansa toisen tarpeeksi hyvin vuoden tai alle vuoden yhteiselolla mennäkseen naimisiin?
Varmasti hyvin monessa tapauksessa tuhoon tuomittu avioliitto.

Tiesitkös että avoliitolla on pitkät perinteet suomessa? Satakunta vuotta sitten syrjäkylillä pantiin vaan nyytit yhteen ja tehtiin lapsia. Köyhälle kun avioliitosta oli vain menoja eikä mitään hyötyä, koska omaisuuttakaan ei ollut.

Tilastot ovat niin kuin ne tulkitaan. Avioliittokin on on puoleksi lupaus erosta, koska noin puolet avioliitoista hajoaa.

Avoliitto on hyvä vaihtoehto silloin, kun opetellaan yhdessä elämistä. Samoin se on erinomainen vaihtoehto vanhemmalla iällä. Ei tule riitoja omaisuudesta tai lasten perinnöistä. Keskinäinen testamentti on aina mahdollista tehdä, jos haluaa.

Elämä ei oikeastaa kulu hukkaan. Se kuluu vain siinä tapauksessa että antaa toisten ohjailla sitä. Jos teet aina niinkuin "pitää", voi olla että aikasi on kulunut tyhjään - eli toisten toiveiden täyttämiseen.

Ehdotin avioliittoa avopuolisolleni. Hän sanoi ok, se käy. Mutta mikään kiire ei ole. Mitään häitä ei järjestetä.

Itse en halua avioliittoon. Elämänkatsomukseni on näin vanhemmalla iällä muuttunut. Minusta on paljon arvokkaampaa se, että ihminen sitoutuu toiseen vapaaehtoisesti, ilman mitään saktioiden pelkoa. Kieltämättä se vaatii vahvuutta, toinen on koska tahansa vapaa lähtemään. On vain luottamus, ja usko että hän on vierelläni loppun saakka.

Teidätkö että oikesti mikään ei takaa sitä, että parisuhde kestää lopun elämääsi. Se on vain teistä kahdesta ja kohtalosta kiinni. Puolisosi voi päättää, ettei hän haluakkaan elää kanssasi ja mikään ei estä häntä hakemasta yksipuolista eroa. Voi tulla myös päivä jolloin puolisosi ei enää ikinä palaa luoksesi, kuolema on siitä ikävä asia.

Minä haluan olla koko ikäni oma minäni. Oma nimi, oma suku, ei mitään liittymistä mieheni sukuun. Koska sitä avioliitto on. Minusta ei vaan sais Virtasta tai Jokista, jos en sitä ole syntymästäni asti ollut.

Ja toinen on juuri se syy, että naimisiin mennään leskeneläkkeen ja perinnön toiveissa. (Älkää tosikot ottako tosissaan, kärjistetty versio) Eräs vanhempi nainen minulle kerran sanoi, että siksihän sitä naimisiin mennään, perinnön vuoksi. Mutta tämä väittämähän osin pitää paikkaansa. Monet naimisiin menneet tuttavat ovat nostaneet esille juuri sen, että jos toinen sattuu kuolemaan, saa hyvät etuudet suoraan ilman vakuutuksia.

Me ukon kans on mietitty henkivakuutusta ristiin. Mutta vain sen verran, että eloon jäänyt osapuoli vois maksaa asuntolainan pois. Sitäkään kyllä ole paljoa enää jäljellä... Mutta en muuten koe että tarvitsisin rahaa toisen kuoltua, saatikka sitten mitään avustuksia. On kummiski oma työ ja vain yksi lapsi, joka jokatapauksessa saisi omat etuudensa.

Ja pointtina vielä se, että en voisi kenellekään sanoa kunnes kuolema meidät erottaa. Tai no, poikkeus vahvistaa säännön: omalle lapselleni voisin sen sanoa. Mutta en parisuhteessa. Kuka voi sitä luvata? Ihmiset voivat muuttua aivan päinvastaisiksi mihin on tottunut...

Tyytyväinen näin ja rakastunut :) Ihan tarpeeksi kummiskin sitoo jo yhteinen koti ja lapsi. Miks tarvittais papereita?

Yhdessä voi olla elämän loppuun asti, vaikka papin aamenta ei kuuluisi koskaan.

Kyllä minä voin luvata miehelleni, että pysytään yhdessä, vaikkei olisikaan metallirenkaita sormissa. Miksi valtion/kirkon virallistama suhde kestäisi paremmin kuin kahden ihmisen päätös pysyä yhdessä?

Taidetaankin pitää miehen kanssa häät tänään sohvalla. Sitten on sitouduttu ja kiedotaan vaikka vielä sideharsolla varpaat yhteen.. XP
Hohhoi...

Kuinka suuri osa nykyisistä avioliitoista purkautuu? Aika iso osa muuten. Ja miksi? Koska mennään saatana hätäsesti naimisiin, vaikka ei olla tutustuttu. Ennenkin tehtiin näin, mutta ennen ei uskallettu erota! Varsinkin kun oli pentu tulossa. Nykyisin uskalletaan. Siks avoliitossa on järkeä, tutustutaan ensin rauhassa toiseen. Kun tämä arkielämä sujuu ja rakkauden pahimmat huumat on ohi (sehän kestää sen 2-3 vuotta), niin tiedetään onko se toinen oikeasti sitä mitä haluaa..voidaanko perustaa perhe ym. Siksi osa avoliitoista purkautuu, koska he eivät olleet sopivia..mieti, jos nämä törpöt olisivatkin heti menneet naimisiin..olisi erotilastot huomattavasti karumpaa luettavaa. Eli kyseessä ei ole sitoutumiskammosta, vaan siitä, että nimenomaan halutaan olla toisen kanssa ja lähellä..ei hätäillä naimisiin ja sitten huomata, ettei toinen ollutkaan sopiva. Käsittääkseni suurin osa avoliitoista ei päädy eroon, mistä olet tämän tilastotiedon kaivanut? Epäilen suuresti. Tai sitten suurin osa naimisiinmenijöistä ovat juuri näitä töppöjä, jotka menevät suoraan naimisiin tuntematta koko ihmistä. Siitä varmaan johtuu tämän päätelmän mukaan myös suuret erotilastot. Piste. Ei tarvitse heti rynnätä avioliittoon ja tekemään lapsia, ei siinä ole mitään järkeä. On koko loppuelämä aikaa tähän touhuun, niin miksi nekin pitäisi pilata kiireellä?

"Sen myös osoittavat kaikki tilastot koska avoliitot purkautuvat lähes aina."

Vai olisikohan niin, että ne muuttuvat avioliitoiksi ja rikkoutuvat sen jälkeen? Mistä revit sen, että avoliitot päättyvä eroon? Avoliitossa ei ole mitään outoa, outoa on se, että porukka menee naimisiin suoraan ja sitten erotaan, kun ei osata asua yhdessä.

Ahdistais olla kenenkään kanssa missään liitossa.

Jos on hyvä suhde.Mitä pahaa on avolitossa? Ei kai kukaan avolitossa ajttele lesken eläke ja lähiomaisisena oloa. Lähiomaiseksi muten voi nimetä ihan kenet vaan .ei tarvitse olla sukua.Vaan henkilö itse suostuu tehtävään. Avo litossa tosin ei peri toista,jos ei ole testamentia että edes jotain saisi? Kenen nimissä aunto on? Kuoleman tapahtuessa asunosta ähtee se viimeistään jos omistus asunto on kuoleen nimissä.