Olen vuosi sitten muuttanut erilleen miehestäni.Lopulista avioeropaperia en ole vielä saanut postitettua, aikaa on vielä pari kuukautta.
Nyt olen alkanut pähläilemään, josko paluumme yhteen kuitenkin onnistuisi.Olemme "väleissä", tulimme juuri sukulaisen valmistujaisita jossa olimme yhdessä. Ex on kunnon mies, luotetavakin(?), mutta henkinen väkivalta oli viimein se joka suhteemme rikkoi.Hän alkoi saamaan raivokohtauksia syynä minun harrastukseni, jonka johdosta jouduin olemaan jonkun verran poissa kotoa.Niin hänkin oli harrastuksensa johdosta, ehkä enemmänkin, mutta se olikin kuulemma ihan eri juttu.
Hän kohteli minua monesti itsestään selvyytenä, jolle sai olla tyly ja joskus ilkeä myös ystävien seurassa.Monet ystävät kun kuulivat erostani sanoivat, että kaunan jaksoinkin sitä kohtelua.
No, nyt sitten ex väittää, että hän oli silloin sairas ja nyt hän on parantunut.Hän on käynyt muutamaan otteeseen terapiassa ja nyt lopetti sen, kun ei enää tarvitse sitä.
Hän on komea ja fiksu, osaa seurustella ihmisen kun ihmisen kanssa ja meillä on pitkä liitto takana.
Toinen syy eroomme oli se, ettei ollut muuta yhteistä kun seksi.Sekin loppuaikoin minun puoletani antamista perherauhan vuoksi ja se ettei mieheni kestänyt takaiskuja, siis sitä etten halunnut.Usein sain peilailla haluuako hän ehkä tänään ja tein aloitteen vastentahtoisesti, että hän vaan pysyisi hyväntuulisena.Luulin myös, etten tule taloudellisesti ilman häntä toimeen .toisin kuitenkin on käynyt.
Nyt kuitenkin mietin voisiko yhteiselo vielä onnistua.Minun käy häntä myös sääliksi, sillä hänellä ei ole oikein kunnon ystäviä ja viettää aika paljon aikaa yksin.
Tänään erotessamme näin hänen ilmeestään, että hän oli ajatellut ehkä muuta tämän illan osalle kuin sen, että kylmästi nousen autosta ja sanon hei.Huono omatunto jäi siitäkin vaivaamaan..En ollut kiltti taaskaan hänelle.
Joskus olen erittäin onnellinen tässä pienssä omassa kodissani, joskus kyllä ajattelen, että olisiko meistä vielä pariksi..Ikävöinyt en oikeastaan kovin paljoa häntä ole snan varsinaisessa merkityksessä.Minun on vaan niin paha olla hänen puolestaan?
Olenkohan tunnevammainen?
Nyt olen alkanut pähläilemään, josko paluumme yhteen kuitenkin onnistuisi.Olemme "väleissä", tulimme juuri sukulaisen valmistujaisita jossa olimme yhdessä. Ex on kunnon mies, luotetavakin(?), mutta henkinen väkivalta oli viimein se joka suhteemme rikkoi.Hän alkoi saamaan raivokohtauksia syynä minun harrastukseni, jonka johdosta jouduin olemaan jonkun verran poissa kotoa.Niin hänkin oli harrastuksensa johdosta, ehkä enemmänkin, mutta se olikin kuulemma ihan eri juttu.
Hän kohteli minua monesti itsestään selvyytenä, jolle sai olla tyly ja joskus ilkeä myös ystävien seurassa.Monet ystävät kun kuulivat erostani sanoivat, että kaunan jaksoinkin sitä kohtelua.
No, nyt sitten ex väittää, että hän oli silloin sairas ja nyt hän on parantunut.Hän on käynyt muutamaan otteeseen terapiassa ja nyt lopetti sen, kun ei enää tarvitse sitä.
Hän on komea ja fiksu, osaa seurustella ihmisen kun ihmisen kanssa ja meillä on pitkä liitto takana.
Toinen syy eroomme oli se, ettei ollut muuta yhteistä kun seksi.Sekin loppuaikoin minun puoletani antamista perherauhan vuoksi ja se ettei mieheni kestänyt takaiskuja, siis sitä etten halunnut.Usein sain peilailla haluuako hän ehkä tänään ja tein aloitteen vastentahtoisesti, että hän vaan pysyisi hyväntuulisena.Luulin myös, etten tule taloudellisesti ilman häntä toimeen .toisin kuitenkin on käynyt.
Nyt kuitenkin mietin voisiko yhteiselo vielä onnistua.Minun käy häntä myös sääliksi, sillä hänellä ei ole oikein kunnon ystäviä ja viettää aika paljon aikaa yksin.
Tänään erotessamme näin hänen ilmeestään, että hän oli ajatellut ehkä muuta tämän illan osalle kuin sen, että kylmästi nousen autosta ja sanon hei.Huono omatunto jäi siitäkin vaivaamaan..En ollut kiltti taaskaan hänelle.
Joskus olen erittäin onnellinen tässä pienssä omassa kodissani, joskus kyllä ajattelen, että olisiko meistä vielä pariksi..Ikävöinyt en oikeastaan kovin paljoa häntä ole snan varsinaisessa merkityksessä.Minun on vaan niin paha olla hänen puolestaan?
Olenkohan tunnevammainen?
Vastaukset 12
Vanhimmat
laitoit.
antaa minun käsityskykyni puitteissa sellaisen käsityksen että välität paljon hänestä ja jossain sopukoissa uskot että kuulutte yhteen.
Sinun pitää varmistaa tunteesi ja ajatuksesi vaikka käyttää kolmatta osapuolta joka ei ole liian läheinen peilatakseesi ajatuksesi.
Miehesi lienee ajatellut jotain saman suuntaista kuin sinä.
Olisi hienoa uskoa, että hän on parantunut jostain sairaudesta.
Vaikea uskoa, että psyykkisestä sairaudesta paranisi tuossa ajassa.
Ennemmin uskoisin, että hän on tullut järkiinsä.
Avioliitto on tarkoitettu ikuiseksi vaikka sitä ei nykyään hevillä uskoisi.
Vielä vähän aikaa sitten avioero oli kuitenkin harvinaisuus.
Olette nyt kummatkin eläneet yksin vaikka uusia kumppaneita varmaan olisi löytynyt.
Ette ole halunneet niin.
En yleensä kannusta lämmittämään vanhaa suhdetta, mutta sinun tapauksessasi mietin, että sinua saattaisi jäädä vaivaamaan, että olisiko se sittenkin onnistunut?
Teillä on selvästikin tunteita puolin ja toisin joten ehkä teidän kannattaisi katsoa miten tauko on tehnyt tehtävänsä.
Sitähän sinä haluat? Eikö totta?
Tunnevammainen sinä et taatusti ole. Päinvastoin.
Eropaperit ehtii tehdä milloin tahansa. Älä mieti mitään määräaikoja vaan sitä miltä teistä tuntuu.
Pidä asuntosi ja seurustelkaa!
Älä kaiva menneitä vaan aseta ehtoja mitä tulevalta kumppaniltasi vaadit.
Lähipiirissäni on vastaava tapaus, tosin potenssiin jotain hurjempi, ja heillä menee nykyään hienosti vaikka sitä ei kukaan koskaan ikimaailmassa olisi voinut uskoa.
Et voi hävitä mitään vaikka ei onnistuisikaan, mutta saisit ainakin mielenrauhan.
Minä kyllä uskon ja toivon, että teille tulee unohtumaton kesä!
hyvä ihminen mene kimppaan uudelleen exäsi kanssa. Mies tuskin on "parantunut" käydessään muutaman kerran terapiassa. Voi tietenkin kuvitella niin.
Mitä iloa sinulle on miehestä, jonka kanssa yhteistä on ollut vain seksi? Ja sitäkin sinä olet osittain harrastanut vain pitääksesi miehen tyytyväisenä?! Miksi teidän pitäisi takaisin kimppaan, kun tunnet vain sääliä miestä kohtaan? Haloo!
erottuasiKIN seurustella hänen kanssaan. Silloin hänen tulee ansaita sinut joka päivä, eikä vain silloin, kun on alttarilla sanottu "tahdon".
...sinulla ei ole oikeanlaiset syyt palata. Toki takana on paljon, kuten pitkä liitto ja välittäminen, mutta en usko, että mies tavoistaan niinvain eroon pääsee. Yhteenpaluu voi olla "ensihuumaa", mutta sen jälkeen....
Mieti tarkkaan omia tunteitasi ja sitä onko parempi nyt vai hänen kanssaan.
Säälistä tai kiltteydestä on turha palata. Älä yritä elää miellyttämällä muita, silloin unohdat itsesi. Luulen, että miehesi samalla kun käytti hyväkseen miellyttämisenhaluasi halveksi sinua ihmisenä.
No et.
Hieman sokea kyllä.
Kenenkään ei pidä olla toisen kanssa säälistä.
Tämä lauseesi:"Ikävöinyt en oikeastaan kovin paljoa häntä ole snan varsinaisessa merkityksessä.Minun on vaan niin paha olla hänen puolestaan?"
kertonee oikean syyn, miksi edes ajattelet moista. Jos teillä ei ole mitään yhteistä, niin kuin sanoit tai jos hän käyttää henkistä väkivaltaa sinua kohtaan, eikä seksikään enää toimi yms. asioita, niin kysympä vain, että miksi edes ajattelet tuota palaamista vanhaan.
Terapiat hän on lopettanut koska ei OMIEN PUHEIDENSA mukaan tarvitse sitä. Kuinkahan on oikeasti?
Mietipä vaikka näitä nyt ensin alkuun. Ja tee vasta sitten päätös. Vaikka se ero sitten sattuisikin, se ei takuulla satu niin paljon kuin saman vanhan toistuminen. Ja koko eroprosessi uudestaan...
Vanha kansa sanoi: "Ainoa mikä paranoo lämmittämällä on lihasoppa"
Naisilla on tapana vispata ns. haluta takaisin vanhaan suhteeseen, vaikka se olisi ollutkin onneton.
Jatka eteenpäin ja katso mitä elämällä on sinulle tarjottavana, äläkä jatka vanhaa.
Kun minä jätin mieheni ja meinasin tuntea sääliä häntä kohtaan, minua muistutettiin: sääli on väärä syy seurustella toisen kanssa. Ja: jokainen on vastuussa vain itsestään, sinä et ole vastuussa miehestäsi.
Nuo ajatuksesi viittaavat ehkä läheisriippuvuuteen. Myös minä luulen että jos palaatte yhteen, mies jatkaa samaan malliin. Mielestäni jos eroaa, kannattaa tehdä se kunnolla, ottaa todellinen irtiotto, eikä olla tekemisissä vähään aikaan. Hyysäämistä ei pidä jatkaa, toisen, aikuisen ihmisen, on aika oppia olemaan omilla jaloillaan. Minä ainakin aloin täysillä elämään omaa elämääni, tein erilaisia irtautumisharjoituksia jopa mielikuvien tasolla, katkaisin miekalla siteet ym. Kiitin, päästin irti ja hyvästelin menneen. Pyysimme anteeksi toisiltamme.
Pari kuukautta oli vaikeaa, mutta nyt olen todella onnellinen ja tunnen eron onnistuneen todella hyvin vaikka siitä on vain 5 kk. Tuntuu pahalta katsoa ystäviäni jotka roikkuvat vanhoissa suhteissaan jopa 5 vuotta eron jälkeen.
Myös kurjassa jamassa ollut ex-mieheni voi nykyisin hyvin. Juopottelu tosin jatkuu. Olemme tekemisissä silloin tällöin, mutta ei liikaa.
Olisi varmasti kamalaa, jos en olisi päästänyt kunnolla irti. En haluaisi miettiä ja jahkailla. Nyt on kesä ja elämä on edessä!
No minulla oli toissavuonna eroprosessi vireillä...Omasta aloitteesta, melkein samoista syistä kuin sinullakin.Muutimme erilleen lopputalvesta ja samoin meni paperit vireille.Mieheni ei sitä tahtonut.Eromme meni riitaisissa merkeissä johon sotkeutui n.puoli sukua ja ystävämme...Emme olleet juurikaan missään tekemisissä toistemme kanssa kunnes kesä rupesi häämöttämään loppuaan tuli myös suru ja kaipuu, suunnaton yksinäisyys.Kaivoin vanhoja valokuvia esille ja rupesin muistelemaan menneitä hyviä aikoja.Jotenkin ne huonot ajat eivät muistuneet enää mieleen siinävaiheessa...Päätin laittaa tekstiviestin kokeeksi hänelle,että minkalainen vastaanotto sieltä tulisi.Sekin viesti oli ihan vain et hei miten menee? Pariin päivään ei kuulunut mitään kunnes sain viestin takaisin.Sekin oli ihan samalla linjalla eli ihan ok kuin itselläs tyylinen...No siitä me sit vaan aloitimme uudelleen tutustumisen,sovittiin vaan et katsotaan ja antaa ajan kulua...Ennen joulua kuitenkin molemmat olivat jo sitä mieltä et muutettaisiin samankaton alle uudestaan koska olimme viettäneet aikaa jo niin paljon yhdessä eli melkein jo asuimme yhdessä.Mutta ennen sitä selvimme asioita ihan puhumalla et miks kävi näin.Teimme myös avioehdon,joka on myös mahdollista tehdä jälkikäteen.sitähän meillä ei entuudestaan ollut.ero paperit eivä kuitenkaan koskaan menneet loppuun asti joten naimisissa ollaan edelleen.Molemmilla oli ollut tässä ero välissä uusia suhteita joten nekin piti niinsanotusti käydä lävitse.Ettei sit joka riidan yhteydessä kaiveta niitä asioita esille ja piikitellä niillä toisiamme.Eli aivan puhtaalta pöydältä!Hankalinta molemmille on ollut taas "lämmitellä" ne sukulaiset ja ystävät ajatukseen! Mutta aika parantaa niidenkin haavat, ainakin osan. On sit taas se toinen osa joka ei ymmärrä tätä sitten alkuunkaan... Molemmat ovat aivan selvästi kasvaneet myös henkisellä tasolla ja ei pidä toisiaan itse selvyytenä, huomio on myös molemminpuolista.Harrastuksia on omia ja myös uutuutena yhteisiä;) Joten pakko sanoa että ero/paussi teki meille molemmille hyvää vaikkei sitä tietenkään kenellekkään saati sitten itselleen toivoisi.Nyt meille on tulossa esikoinen syksyllä ja oma koti on hankittu.Molemmat ovat jo valmiiksi onnesta soikeina tulevasta perheenlisäyksestä.Olo on aivan mahtava! Joten Tsemppiä myös sinne! Jokaisella asialla on tarkoituksensa;)
teille koko sydämestäni!itse olen palaamassa yhteen mieheni kanssa ja tuntuu todella hyvältä.tajuan ja mieheni myös että suhteen eteen on tehtävä myös jotain ja varsinkin itse tajuan etten voi koko ajan olla muuttamassa toista vaan rakastan häntä sellaisena kuin hän on.jokaisella ihmisellä on vikansa..luoja tietää että ainakin minulla.onnea vielä ja koskaan ei ole myöhäistä aloittaa alusta.
Onnea, että löysitte yhteisen sävelen uudestaan. tarinastasi päätellen ette mitenkään valtavan pitkään ole ehtineet edes naimisissa olla.
Lapsi, elämän jatkuminen, oma kasvu, ne luo uusia haasteita, mutta toivottavasti yhteytenne kestää sen karikon.
Yhdessä ollaan oltu jo 10 vuotta, joten lasta harkitsimme jo aiemmin mutta se jäi silloin haaveeksi...Mikä oli hyvä koska kumpikaan ei ollut vielä silloin nähtävästi kypsiä...Suhteen keston toivomme jatkuvan niin kuin vihkkivaloissa lupasimme aikoinaan, kunnes kuolema meidät eroittaa :) Toivottavasti paljon paljon vanhemmiksi ;)