Juu, eli pakko oli tulla tänne purkamaan ajatuksia..musta tuntuu että mä en enää tiedä mikä on normaalia suhteessa ja kuinka paljon pitää toisen vuoksi sietää..
ollaan miehen kanssa kinattu jo jonkinaikaa taloudellisesta tilanteestamme..kaikki alkoi siitä, kun sanoin miehelleni tammikuussa että alkaa katselemaan kesätyötä itselleen (aloittanut syksyllä opiskelut..).Kerroin, ettei töitä niin vain löydy kesäksi, itse sen tiedän sillä opiskellut olen jo vuosia..Noo, hän lupasi, mutta työnhaku ei ollut järin aktivista. Itse löysin maaliskuussa mielekkään kesätyön, mutta vaati sekin lukuisia yhteydenottoja. Mieheni tuudittautui ajatukseen, että kyllä niitä töitä löytyy. Itse olen hänen puolestaan kirjoittanut useita hakemuksia, sillä aina hänellä ollut tärkeämpää tekemistä (esim. tietokoneella pelailu..). Mies nirsoillut koko ajan töiden suhteen, sanoin että joskus vaan täytyy tehdä työtä mikä ei ole mukavaa (itsekin olen lukuisia paskahommia kesänajan tehnyt..). Nyt tilanne on se, että taloudellinen vastuu kaatuu kokonaan niskaani. Itse olen paiskinut kevään ajan puolipäiväisenä töissä ja opiskellut samalla. Ja vihdoin kun minulla olisi mahdollisuus hengähtää parin viikon ajan, niin ei ole varaa mennä esim. edes tapaamaan siskoani, jota en ole nähnyt vuoteen. Olen niin katkeroitunut. Muistelen viime toukokuuta, jolloin mieheni ilmoitti että teet töitä toukokuun ajan, sillä hän ei minua elätä kesäkuuta. Kesäkuu oli mieheni lomakuu, ja perustelut oli että hän haluaa kerrankin nauttia olostaan. Itse ymmärsin asian täysin, ja mielestäni mies ansaitsi lomansa. Mutta nyt tilanne on päinvastainen, ja mies ei ole juurikaan asian eteen mitään tehnyt, että minullakin olisi joskus aikaa hengähtää. En tiedä enää nipotanko turhasta, mutta mielestäni se vain kuulostaa erikoiselta.
Ja muutenkin on alkanut mies ottamaan pattiin. Olemme asuneet yhdessä nelisen vuotta, ja koko tuon ajan (valehtelematta) olen herättänyt mieheni töihin ja nykyään kouluun. Jos itse olen ollut pois kotoa, niin silloin soitan ja herätän mieheni jotta herää menoihinsa. Tiedän, että omaa vikaani osittain, kun suostun tuollaiseen, mutta itseäni pelottaa esim. se ettei mieheni suorita riittävästi opintoja, jolloin kela kimpussa. Näin ollen asia koskee myös minua, sillä meillä yhteinen talous.
Aargh, en tiedä enää seurustelenko miehen vai pikkukakaran kanssa. Vituttaa olla aina huolehtimassa ja toisinaan tuntuu että vastuu yhteisistä asioista kaatuu minun niskaani.
Jotenkin tällaiset asiat on alkaneet vaikuttamaan ratkaisevasti siihen missä valossa näen mieheni. Tuntuu että minun pitäisi aina luopua, ja mitään en saisi vaatia. Rakastan toki miestäni, hänessä paljon hyvää jne. mutta viimeaikoina on alkanut vituttaamaan suuresti hänen "lapasuutensa". Mitä minä teen?Kertokaa kun itse en tiedä?Miten saada aikuinen mies ojennukseen?Vai olenko itse niuhopaska?
ollaan miehen kanssa kinattu jo jonkinaikaa taloudellisesta tilanteestamme..kaikki alkoi siitä, kun sanoin miehelleni tammikuussa että alkaa katselemaan kesätyötä itselleen (aloittanut syksyllä opiskelut..).Kerroin, ettei töitä niin vain löydy kesäksi, itse sen tiedän sillä opiskellut olen jo vuosia..Noo, hän lupasi, mutta työnhaku ei ollut järin aktivista. Itse löysin maaliskuussa mielekkään kesätyön, mutta vaati sekin lukuisia yhteydenottoja. Mieheni tuudittautui ajatukseen, että kyllä niitä töitä löytyy. Itse olen hänen puolestaan kirjoittanut useita hakemuksia, sillä aina hänellä ollut tärkeämpää tekemistä (esim. tietokoneella pelailu..). Mies nirsoillut koko ajan töiden suhteen, sanoin että joskus vaan täytyy tehdä työtä mikä ei ole mukavaa (itsekin olen lukuisia paskahommia kesänajan tehnyt..). Nyt tilanne on se, että taloudellinen vastuu kaatuu kokonaan niskaani. Itse olen paiskinut kevään ajan puolipäiväisenä töissä ja opiskellut samalla. Ja vihdoin kun minulla olisi mahdollisuus hengähtää parin viikon ajan, niin ei ole varaa mennä esim. edes tapaamaan siskoani, jota en ole nähnyt vuoteen. Olen niin katkeroitunut. Muistelen viime toukokuuta, jolloin mieheni ilmoitti että teet töitä toukokuun ajan, sillä hän ei minua elätä kesäkuuta. Kesäkuu oli mieheni lomakuu, ja perustelut oli että hän haluaa kerrankin nauttia olostaan. Itse ymmärsin asian täysin, ja mielestäni mies ansaitsi lomansa. Mutta nyt tilanne on päinvastainen, ja mies ei ole juurikaan asian eteen mitään tehnyt, että minullakin olisi joskus aikaa hengähtää. En tiedä enää nipotanko turhasta, mutta mielestäni se vain kuulostaa erikoiselta.
Ja muutenkin on alkanut mies ottamaan pattiin. Olemme asuneet yhdessä nelisen vuotta, ja koko tuon ajan (valehtelematta) olen herättänyt mieheni töihin ja nykyään kouluun. Jos itse olen ollut pois kotoa, niin silloin soitan ja herätän mieheni jotta herää menoihinsa. Tiedän, että omaa vikaani osittain, kun suostun tuollaiseen, mutta itseäni pelottaa esim. se ettei mieheni suorita riittävästi opintoja, jolloin kela kimpussa. Näin ollen asia koskee myös minua, sillä meillä yhteinen talous.
Aargh, en tiedä enää seurustelenko miehen vai pikkukakaran kanssa. Vituttaa olla aina huolehtimassa ja toisinaan tuntuu että vastuu yhteisistä asioista kaatuu minun niskaani.
Jotenkin tällaiset asiat on alkaneet vaikuttamaan ratkaisevasti siihen missä valossa näen mieheni. Tuntuu että minun pitäisi aina luopua, ja mitään en saisi vaatia. Rakastan toki miestäni, hänessä paljon hyvää jne. mutta viimeaikoina on alkanut vituttaamaan suuresti hänen "lapasuutensa". Mitä minä teen?Kertokaa kun itse en tiedä?Miten saada aikuinen mies ojennukseen?Vai olenko itse niuhopaska?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuten tuossa itsekin totesit niin omaa vikaasi osittain (työhakemusten kirjoittelu, aamulla herättäminen jne), mutta toki mies loppupeleissä on itse itsestään vastuussa. Ja vaikuttaa tosiaan vahvasti siltä että melkein äitinä hänelle toimit kertomasi perusteella.
Et kerro minkä ikäisiä olette, mutta suuresti vaikuttaisi siltä että nuoria. Ja ei mies tuosta koskaan aikuistu jos ei hänen sitä tarvitse tehdä. Jos kiltisti maksat sen että hän on kesän kotona niin tuskinpa hän kovin motivoituneesti mitään itsensä eteen tekee.
Sanoit että teillä on ollut asioista riitoja jne. Mutta onko ollut keskusteluja? Eli oletko esim. rauhallisesti selittänyt miltä sinusta tuntuu tuo, että hän sai rauhassa lomailla ja sinä maksoit omat kulusi, mutta nyt päinvastaisessa tilanteessa sinä olet taas se maksava osapuoli?
Jos ei sana mene perille niin se on "mies vaihtoon " -tilanne sitten edessä. Vaikka kuinka rakastaisit häntä niin jos jatkat hänen äitinään toimimista niin ei se nyt prkl siitä tilanne ainakaan paremmaksi muutu vuosien varrella.
T. Mies
Tosiasia on että et voi muuttaa miestäsi haluamaksesi, voit muuttaa vain itseäsi.
Mielestäni tuo tarinasi kuulosti siltä että sinun kannattaa oikein tosissaan harkita suhdettanne. Onko tämä mies todella sellainen, jonka kanssa haluat elää? Nimittäin siihen voit vain sinä itse vaikuttaa. Elämäsi on kuitenkin juuri sitä mitä teet siitä. Keskustelukin saattaa auttaa joskus, mutta hankala on vanhoja tapoja alkaa muuttamaan. Jos alkaa tuntua siltä että suhteessa on enemmän huonoa kuin hyvää, niin kannattaako sellainen? Siinäpä vähän miettimistä. Luulenpa kyllä että tiedät jo itse vastaukset.