Tavallinen tarina, vai onko?
Tutustuin uudelleen vanhaan ystävään, emme olleet olleet yhteyksissä kymmeneen vuoteen. Mies kertoo eronneensa 1. vaimostaan ja ottaneensa "ensimmäisen joka tuntui hyvältä" eron jälkeen. He saivat kaksi lasta ja olivat yhdessä jo tottumuksesta. Jotakin kuitenkin puuttui. Mies ihastui minuun ja tunne oli molemminpuolinen. En kuitekaan voinut olla syynä mahdolliseen eroon ja otin takapakkia kuukausiksi. Tilanne jäyti paikoillaan, minä menin omia teitäni.
Sitten kuulin että suhde kariutui, emme olleet vieläkään yhteyksissä. Kului pari kuukautta erosta, kun kävimme sitten treffeillä ja aloimme tapailla. Ex-avovaimo pisti asian minun piikkiin, että suhde katkesi. Mies oli kertonut ja "tunnustanut" että oli ihastunut minuun. Tunne on kyllä molemminpuolinen, sitä en kiellä, ja siksi haluan katsoa onko tällä tulevaisuutta. Entinen on nyt alkanut aivan älyttömän sodan minua kohtaan. Ei anna tavata lapsiaan, haukkuu minkä ehtii kaikille, jotka jaksavat kuunnella, kertoilee pitkin kaupunkia juttuja minusta, myös ihmisille, jotka tuntevat minut (muutamia yhteisiä tuttuja), on ottanut yhteyttä jopa miehen ex-vaimoon ja hakenut taustavoimia.
Mies ei halua asiaan sotkeutua enempää, mutta minun mielestä heidän tulisi keskustella asia selväksi, miksi ero lopulta tuli. "Tunnustus" oli ollut vain jäävuoren huippu, monet muut asiat olivat painaneet suhdetta paljon kauemmin, mutta niitä entinen ei suostu hyväksymään. Hän sai hyvän syntipukin minusta, sai katseen muualle kuin itseensä ja suhteeseensa sen kariuduttua.
Olen ollut neutraali asian suhteen, koska se ei kuulu minulle, tämäkin rassaa entistä, koska yritti saada sanasodan aikaan minun kanssa ja ehkä oikeutusta omaan pahaan oloon. En lähde sellaiseen matkaan. Hankala puolustautua aseettomana, en haluaisi tehdä tästä suurempaa numeroa (mitä nyt kyllä jo teen).
Onko teillä kokemusta tällaisten tapausten kanssa? Meneekö ajan kanssa ohi? En mieti tätä jatkuvasti, mutta pikkuhiljaa tuntuu ottavan liian suuret mittasuhteet tähän elämän raadollisuuteen.
Tutustuin uudelleen vanhaan ystävään, emme olleet olleet yhteyksissä kymmeneen vuoteen. Mies kertoo eronneensa 1. vaimostaan ja ottaneensa "ensimmäisen joka tuntui hyvältä" eron jälkeen. He saivat kaksi lasta ja olivat yhdessä jo tottumuksesta. Jotakin kuitenkin puuttui. Mies ihastui minuun ja tunne oli molemminpuolinen. En kuitekaan voinut olla syynä mahdolliseen eroon ja otin takapakkia kuukausiksi. Tilanne jäyti paikoillaan, minä menin omia teitäni.
Sitten kuulin että suhde kariutui, emme olleet vieläkään yhteyksissä. Kului pari kuukautta erosta, kun kävimme sitten treffeillä ja aloimme tapailla. Ex-avovaimo pisti asian minun piikkiin, että suhde katkesi. Mies oli kertonut ja "tunnustanut" että oli ihastunut minuun. Tunne on kyllä molemminpuolinen, sitä en kiellä, ja siksi haluan katsoa onko tällä tulevaisuutta. Entinen on nyt alkanut aivan älyttömän sodan minua kohtaan. Ei anna tavata lapsiaan, haukkuu minkä ehtii kaikille, jotka jaksavat kuunnella, kertoilee pitkin kaupunkia juttuja minusta, myös ihmisille, jotka tuntevat minut (muutamia yhteisiä tuttuja), on ottanut yhteyttä jopa miehen ex-vaimoon ja hakenut taustavoimia.
Mies ei halua asiaan sotkeutua enempää, mutta minun mielestä heidän tulisi keskustella asia selväksi, miksi ero lopulta tuli. "Tunnustus" oli ollut vain jäävuoren huippu, monet muut asiat olivat painaneet suhdetta paljon kauemmin, mutta niitä entinen ei suostu hyväksymään. Hän sai hyvän syntipukin minusta, sai katseen muualle kuin itseensä ja suhteeseensa sen kariuduttua.
Olen ollut neutraali asian suhteen, koska se ei kuulu minulle, tämäkin rassaa entistä, koska yritti saada sanasodan aikaan minun kanssa ja ehkä oikeutusta omaan pahaan oloon. En lähde sellaiseen matkaan. Hankala puolustautua aseettomana, en haluaisi tehdä tästä suurempaa numeroa (mitä nyt kyllä jo teen).
Onko teillä kokemusta tällaisten tapausten kanssa? Meneekö ajan kanssa ohi? En mieti tätä jatkuvasti, mutta pikkuhiljaa tuntuu ottavan liian suuret mittasuhteet tähän elämän raadollisuuteen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mahdollista pysy itse rauhallisena äläkä lähde suunsoittoon mukaan, ajattele niin että kyllä ääntä maailmaan mahtuu. Itse sain vastaavanlaisen ryöpyn niskaani muutama vuosi taaksepäin ja vaikka nyt se voi sinusta tuntua että tilanne on pysyvä, niin voit huokaista, kyllä se menee ohi.
Katkeruus ja kauna, olkoonkin se vaikka niin että kohde on väärä, täytyy näköjään käydä läpi ja nyt siellä on se vaihe menossa.
Niin kauan kun sanoilla ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä anna heidän vaahdota, sinä itse tiedät mitä olet tehnyt, sanonut jne...
Kaikista vastahyökkäyksistä paras on että pysyt rauhallisena jatkossakin.
Kannattaa tosiaankin tuollaisessa tilanteessa pyrkiä itse pysymään rauhallisena ja neutraalina. Ei pidä lähteä mukaan sanasotaan ja loanheittoon, eikä alentua samalle tasolle näiden vihanpitäjien kanssa. Aika tekee kyllä tehtävänsä. On tosin tullut vastaan sellaisia tapauksia, joille viha ja katkeruus ovat elämän suurin käyttövoima, eivätkä lopeta ikinä loanheittoa, kohteet vain vaihtuvat. Koeta kestää, vaikka kuinka rassaisi. Osoita olevasi loanheittäjien yläpuolella.
Itse joskus seurustelin hetken aikaa miehen kanssa jolla oli kaksi lasta ja sen eksän mielestä minä olin kodin rikkoja. Todellisuudessa kyllä tämä mies itse rakastui minuun ja sanoi monet kerrat eksälleen ettei rakasta sitä vaan minua. silti tuli yöllä tekstareita siltä naiselta tosi ilkeään sävyyn. kai se vaan ottaa koville ettei toinen enää rakastakaan ja kuvitttelee että ilkeilyllä mies palaa takaisin.lopetin kyllä suhteen, koska minusta ei ollut äitipuoleksi kahdelle lapselle, enkä jaksa sitä, että elämään kuuluu jollain tavalla katkera nainen joka ilkeilee.