Saatana käyttää ihmisen lihaa, ihmisen lihallista mieltä, välineenään. Ihmisen tunteita on helppo käyttää paholaisen hyväksi, sillä se saa ihmiset sidottua uskoonsa.
Virret toimivat yhtenä osana tunteiden nostatusta, ne tuovat muistoja, antavat elämyksiä, niitä laulamalla saa kokea yhteishenkeä muiden kanssa.
"Maan korvessa kulkevi lapsosen tie".
Kuinka rakas se monille onkaan, se nostattaa kyyneleet silmänurkkiin ja tuo lapsuuden mieleen. Se saa sitomaan ihmiset siihen vanhemmilta opittuun tyhjänpäiväiseen uskoon, siihen joka vuosisatoja on tätäkin maata hallinnut.
Kun liha elää, Saatana hallitsee sitä. Lihan täytyy kuolla, jotta Kristus saisi sijan. Kun Kristus saa sijan, tällöin myös pahan valta on nujerrettu, ihmistä ei hallitse Saatanan kanssa liitossa elävä liha, vaan Kristus ihmisessä.
Virret
66
2992
Vastaukset
- yhden asian.
Musiikki on Jumalan antama lahja. Taivaassakin lauletaan ylistystä.
- Naomi
mutta niitä lauluja ei käytäkään valheenherra hyväkseen, ne lauletaan totuudessa, niitä lauluja ei voi lihallinen mieli hallita, mutta tämän maailman herra hallitsee lauluillaan ihmisen lihallista mieltä.
- Naomi
Kun totuuden tuomion sanoina otat, olet itsesi sillä tuominnut.
- miten olet
Naomi kirjoitti:
mutta niitä lauluja ei käytäkään valheenherra hyväkseen, ne lauletaan totuudessa, niitä lauluja ei voi lihallinen mieli hallita, mutta tämän maailman herra hallitsee lauluillaan ihmisen lihallista mieltä.
eksytetty pois Jumalan Sanasta ja lupauksista.
Palaa takaisin, jos vielä pystyt. Jeesuksen Kristuksen armo ja rakkaus riittää sinullekin. - Naomi
miten olet kirjoitti:
eksytetty pois Jumalan Sanasta ja lupauksista.
Palaa takaisin, jos vielä pystyt. Jeesuksen Kristuksen armo ja rakkaus riittää sinullekin.ja lupauksesi on ilmeisesti virren veisuun voimassa?
- Naomi
etten ihan ymmärrä, mitä ajat takaa?
Liittyykö tämä vastauksesi aloitukseeni? - näin on
Naomi kirjoitti:
etten ihan ymmärrä, mitä ajat takaa?
Liittyykö tämä vastauksesi aloitukseeni?KariHenrik yrittää ohjata sinua maltillisempaan suuntaan, mutta ethän sinä voikaan ymmärtää, kun et ole omien sanojesi mukaan vielä Pyhää Henkeä saanut, kun et ole ahdasta porttiakaan vielä läpikäynyt.
Silti vaan opetat suuna päänä. - hildurvonhopsis
Useimmat hengelliset laulut ja virret ovat minulle tuttuja.
Näin sanoo Raamattu:
16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.(Kolossalaiskirje 3:16)
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible - Naomi
ei ole sanoa, että jokin asia ei sinänsä olisi sallittua. Kysymyshän on siitä missä hengessä toimii. Onko Jumalan vai Saatanan henki ohjaamassa. Jumalan hengessä vaeltava, se ei saa uskoon vaikuttavia tunteita virsistä, koska häntä ei liha ohjaa.
- seliseliseli

seliseli. Muuta en sano jutuistasi.
ei pysty joukkojaan Jeesuksen Hengen omistajaksi opettaa,
niin jollakin heidän täytyy ihmisten pahaa oloa hoitaa, ja siihen
sopivat virret erittäin hyvin, samoin kuin kauneimmat joululaulut,
Ja niiden tarkoitus on tällainen:
"Kun Herran Henki siirtyi pois Saulista, Ja Herran lähettämä paha henki
alkoi ahdistaa häntä. Saulin palvelijat sanoivat hänelle:
"Huomaathan, että Jumalan lähettämä paha henki ahdistaa sinua.
Antakoon siis kuninkaamme käskyn, niin palvelijat hakevat miehen,
joka osaa soittaa harppua. Jos paha henki taas yllättää sinut,
niin hän soittaa harppuaan ja sinun tulee hyvä olla."
"Aina kun Jumalan lähettämä paha henki yllätti Saulin, Daavid
tarttui harppuunsa ja soitti. Silloin Saulin ahdistus helpotti,
hänen tuli parempi olla ja paha henki jätti hänet rauhaan."seliseliseli kirjoitti:
seliseli. Muuta en sano jutuistasi.
kerran sinulle paljastuu mitä olikaan seliseli seli.
- Eiköhän se Herra
TeuvoSuni kirjoitti:
ei pysty joukkojaan Jeesuksen Hengen omistajaksi opettaa,
niin jollakin heidän täytyy ihmisten pahaa oloa hoitaa, ja siihen
sopivat virret erittäin hyvin, samoin kuin kauneimmat joululaulut,
Ja niiden tarkoitus on tällainen:
"Kun Herran Henki siirtyi pois Saulista, Ja Herran lähettämä paha henki
alkoi ahdistaa häntä. Saulin palvelijat sanoivat hänelle:
"Huomaathan, että Jumalan lähettämä paha henki ahdistaa sinua.
Antakoon siis kuninkaamme käskyn, niin palvelijat hakevat miehen,
joka osaa soittaa harppua. Jos paha henki taas yllättää sinut,
niin hän soittaa harppuaan ja sinun tulee hyvä olla."
"Aina kun Jumalan lähettämä paha henki yllätti Saulin, Daavid
tarttui harppuunsa ja soitti. Silloin Saulin ahdistus helpotti,
hänen tuli parempi olla ja paha henki jätti hänet rauhaan."itse anna sen voiman siihenkin kenelle tahtoo?
Muista tämä:
"Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".
Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi." Eiköhän se Herra kirjoitti:
itse anna sen voiman siihenkin kenelle tahtoo?
Muista tämä:
"Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".
Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi."pystyn jokaisen hänen seuraansa haluavan johdattamaan
ahtaalle portille asti, ja ottamaan todesta kaikki ne Jumalan
Hengen kutsut, joilla hän omansa pois porttolaumoista kutsuu:
Ensimmäinen kutsu vuonna 56, 6.Kor.14-7:1:
"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään
oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä. Voivatko
Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka
ei usko? Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin?
Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut:
- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen
oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani. Siksi Herra sanoo:
- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko
mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Jumalanne
ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.
Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee
puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten
pyhittää elämämme kokonaan hänelle."
Toinen kutsu vuonna 61-62, Hepr.13:12-14:
"Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen
kansan omalla verellään. Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle,
hänen häväistystään kantaen. Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan
me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee."
Kolmas kutsu vuonna 96, Ilm.18:3-5:
"Sen porton viiniä, vihan viiniä, ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman
kuninkaat (siis esivallat) ovat irstailleet hänen kanssaan ja kaikki maailman
kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään
Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi:
"Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi
ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille,joilla
häntä lyödään. Hänen syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä
Jumala unohda hänen pahoja tekojaan."
Kun valitun lihan himojen vallassa vaellettu tie päättyy ahtaaseen porttiin, jossa
Jeesus Kristus repii hänestä pois juurineen synnin siteet ja suorittaa hänelle
sen sydämen ympärileikkauksen, jossa tuo syntinen luonto revitään pois, ja
hänet puetaan siihen taivaan hääjuhliin tarvittavaan pukuun eli Pyhään Henkeen,
on hänestä silloin tullut vanhurskas, eli taivaan juhliin kelpaava Jumalan valittu,
joista Paavali näin osuvasti kirjoittaa:
"Kun olitte synnin orjia, ette voineet palvella vanhurskautta. Minkä sadon te
siitä korjasitte? Kaikkea sellaista mitä nyt häpeätte, sillä sen loppuna on kuolema.
Mutta kun nyt olette päässeet vapaiksi synnistä ja tulleet Jumalan palvelijoiksi,
te korjaatte satona pyhityksen ja saatte lopuksi ikuisen elämän
Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä
Kristuksessa. Jeesuksessa, meidän Herrassamme."- Seliseliseli
ArmiK kirjoitti:
kerran sinulle paljastuu mitä olikaan seliseli seli.
Mutta tuskin se sinulle koskaan kirkastuu. Sen verran syvällä valheessa olet.
- alex-kasi
Uskotko että ihmisen ei tulisi tuntea lainkaan - siksi että hän eksyy tunteisiinsa?
Siis ihan vain normaalisti ajatellen ilman mitään kummallisia uskomuksia - luuletko että olet itse lakannut tuntemasta? Jotenkin saa sen kuvan että ajattelet - että koska ihminen on niin vajavainen - hänen pitäisi lakata tuntemasta??
Kuka sellaista opettaa sinulle? Teuvo?
Mikä on seurauksena tuollaisesta ... sekasorrosta.. ei ihme että olette niin synkkää porukkaa.. ja kaiken pitää olla tuskaa. Ja kaikki vain siksi että Teuvolla oli vaikea lapsuus.
Totuus on että ihmisen tulee olla rehellinen tunteissaan - ei lakata tuntemasta.. se ei todellakaan ole oikea tie.
Etkö usko että jokainen ihminen ajattele mitä tapahtui ennen, eilen, viime vuonna - eikä sitä voi tehdä ilman tunteita.
Oikeastaan on niinkin että jopa KAIKKI mitä ihminen ajattelee esimerkiksi tekojensa seurauksena on jäljellä ihmisessä ja vaikuttaa jopa hänen lapsiinsa ... lasten lapsiinsa ja lasten lasten lapsiinsa - heidänkin tunteisiinsa..
Ala alusta - lue Raamattua ...- Naomi
inhimilliset tunteet ja uskon toisiinsa. Jumalan antamaan uskoon ei tule vaikuttaa tunteet. Tunteet vievät helposti harhaan, tunteet antavat eksyttää.
Kyllä minäkin tunnen: itken, nauran, olen surullinen, olen onnellinen.
Mutta uskoa tunteet eivät saa viedä, sillä olipa ihmisen tunteet mitkä vain, Jumalan totuus on ja pysyy sellaisena kuin Jumala ne tahtoo olevan, ne eivät ole tunteista kiinni. - Naomi
ivallinen heti alkuunsa.
Et halua edes kuulla mitä sanon, koska sinussa on iva ja pilkka. Miksi tunnet ja elät uskoasi tunteittesi kautta? tässä keskustelussakin siirrät tunteitasi Totuuden tuojia kohtaan sanomiisi asioihin, todellisuudessa sinua vie sinun lihasi, se ohjaa toimintaasi. - alex-kasi
Naomi kirjoitti:
inhimilliset tunteet ja uskon toisiinsa. Jumalan antamaan uskoon ei tule vaikuttaa tunteet. Tunteet vievät helposti harhaan, tunteet antavat eksyttää.
Kyllä minäkin tunnen: itken, nauran, olen surullinen, olen onnellinen.
Mutta uskoa tunteet eivät saa viedä, sillä olipa ihmisen tunteet mitkä vain, Jumalan totuus on ja pysyy sellaisena kuin Jumala ne tahtoo olevan, ne eivät ole tunteista kiinni.tunnet: itket, naurat, olet surullinen, olet onnellinen mutta sanot että ne eivät vaikuta uskoosi :)
Tekeekö itkusi, naurusi, surusi, onnesi ja muut tunteesi uskosi toiseksi?
Huomaatko itse että puhut "puppua" :)
Ja kuka on väittänyt että Jumala muuttuisi ihmisten tunteiden mukana? En ole koskaan tavannut vielä sellaista uskoa vaikka paljon olenkin maailmaa kiertänyt.
Voi hyvä tyttö, yrittäisit nyt edes pitää jalalkasi maassa. Ensin keksit asian mistä saat ihmisiä mollata, sitten keksit todisteita olettamaasi ihmisten ajattelu tapaa vastaan .. ja kaikki tapahtuu vain sinun päässäsi... (ilman tunteita :)
Asia on helppo ja yksinkertainen:
Ihmisen tulee yrittää olla REHELLINEN elämässään..
miksi?
että pelastuisi?
EI - VAAN KOSKA SE ON OIKEIN.
Vaikka ei ihminen edes pelastuisi tästä kuoleman tilastaan (minkä hän Jumalan lupauksen mukaan voi tehdä) se ei oikeuttaisi meitä tekemään vääryyttä ..
Matt. 11:29,30
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja OPPIKAA MINUSTA, sillä minä olen HILJAINEN JA NÖYRÄ sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä." - alex-kasi
Naomi kirjoitti:
ivallinen heti alkuunsa.
Et halua edes kuulla mitä sanon, koska sinussa on iva ja pilkka. Miksi tunnet ja elät uskoasi tunteittesi kautta? tässä keskustelussakin siirrät tunteitasi Totuuden tuojia kohtaan sanomiisi asioihin, todellisuudessa sinua vie sinun lihasi, se ohjaa toimintaasi.puhut liikaa - Naomi.
- Naomi
alex-kasi kirjoitti:
tunnet: itket, naurat, olet surullinen, olet onnellinen mutta sanot että ne eivät vaikuta uskoosi :)
Tekeekö itkusi, naurusi, surusi, onnesi ja muut tunteesi uskosi toiseksi?
Huomaatko itse että puhut "puppua" :)
Ja kuka on väittänyt että Jumala muuttuisi ihmisten tunteiden mukana? En ole koskaan tavannut vielä sellaista uskoa vaikka paljon olenkin maailmaa kiertänyt.
Voi hyvä tyttö, yrittäisit nyt edes pitää jalalkasi maassa. Ensin keksit asian mistä saat ihmisiä mollata, sitten keksit todisteita olettamaasi ihmisten ajattelu tapaa vastaan .. ja kaikki tapahtuu vain sinun päässäsi... (ilman tunteita :)
Asia on helppo ja yksinkertainen:
Ihmisen tulee yrittää olla REHELLINEN elämässään..
miksi?
että pelastuisi?
EI - VAAN KOSKA SE ON OIKEIN.
Vaikka ei ihminen edes pelastuisi tästä kuoleman tilastaan (minkä hän Jumalan lupauksen mukaan voi tehdä) se ei oikeuttaisi meitä tekemään vääryyttä ..
Matt. 11:29,30
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja OPPIKAA MINUSTA, sillä minä olen HILJAINEN JA NÖYRÄ sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."sanoa?
Esitätkö jotain neuvonantajaa? Jumala ohjaa tietäni, hän antaa sanat ja ymmärryksen. En tarvitse Saatanan lähettiläitä neuvonantajikseni. Älä tytöttele, ja yritä sillä asettaa itseäsi ikäänkuin toisten yläpuolelle neuvomaan. Olen Jumalan luoma, Hänen totuutensa tuoja, ja Hänen totuuttaan tuon, ihmisten neuvoja en kaipaa.
Toimit itse juuri niiden tunteittesi mukaan, et pysty ottamaan vastaan totuutta, vaan se aiheuttaa sinussa vihaa, se viha saa sinut tällä palstalla käymään totuuden tuojien kimppuun.
Viittaat rehellisyyteen, sillä haluat ilmeisesti tuoda esiin että olen mielestäsi epärehellinen. Totuus on puhdas, siinä ei ole vilpin vilppiä, joten miksi syytöksiä heität? - alex-kasi
Naomi kirjoitti:
sanoa?
Esitätkö jotain neuvonantajaa? Jumala ohjaa tietäni, hän antaa sanat ja ymmärryksen. En tarvitse Saatanan lähettiläitä neuvonantajikseni. Älä tytöttele, ja yritä sillä asettaa itseäsi ikäänkuin toisten yläpuolelle neuvomaan. Olen Jumalan luoma, Hänen totuutensa tuoja, ja Hänen totuuttaan tuon, ihmisten neuvoja en kaipaa.
Toimit itse juuri niiden tunteittesi mukaan, et pysty ottamaan vastaan totuutta, vaan se aiheuttaa sinussa vihaa, se viha saa sinut tällä palstalla käymään totuuden tuojien kimppuun.
Viittaat rehellisyyteen, sillä haluat ilmeisesti tuoda esiin että olen mielestäsi epärehellinen. Totuus on puhdas, siinä ei ole vilpin vilppiä, joten miksi syytöksiä heität?Jumalan luoma tyttö, jolle seuraavat RAAMATUN SANAT sopívat erittäin hyvin:
Matt. 11:29,30
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja OPPIKAA MINUSTA, sillä minä olen HILJAINEN JA NÖYRÄ sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."
Nuo sanat eivät olleet minun vaan Raamatusta.
Ja siinä ei puhuta Teuvosta - oli Teuvon lapsuus sitten kuinka vaikea tahansa (ilman pilkkaa sanottu - vain siksi koska tekin muokkaudutte Teuvon traumojen seurauksena).
Ymmärrätkö nyt paremmin?
Asia on siis helppo ja yksinkertainen:
Ihmisen tulee yrittää olla REHELLINEN elämässään..(ja nyt ajattelemme etupäässä niitä sinun aloituksessasi esiin ottamia tunteita).
Miksi tulee yrittää olla REHELLINEN?
Että pelastuisi (palkan toivossa)?
EI - VAAN KOSKA SE ON OIKEIN OLLA REHELLINEN,
vaikka ei ihminen edes pelastuisi tästä kuoleman tilastaan (minkä hän Jumalan lupauksen mukaan voi tehdä) se ei oikeuttaisi meitä olemaan epärehellisiä..
Naomi - Puhut niin paljon "puppua".
Nyt pitäisi uskovaisten analyseerata virren veisuunsakin, oliko tämä nyt oikea tunne tai oliko tässä nyt jotain minusta itsestäni joka ei ihan oikeata olekaan? Ja johtuuko se nyt siitä että suutuin eilen naapurille vai siitä että olen perinyt sen isoäitini luonteen hän kun oli sitä kiukkuista sorttia..
Tuo ajattelutapasi muistuttaa pahasti sitä kun muutamat kyselevät: Onko tanssi syntiä? Onko nenän kaivaminen syntia? onko..onko.. ei sellainen toimi elämässä - JOKAINEN elämää vastaan tehty teko on syntiä - se on syntiä koska se ON syntiä
Ei ole niin että joku olisi päättänyt jossain ja ensin miettinyt että mikäs tässä nyt pantaiskaan synniksi.. pump pump puu ... joo tanssi .. panehan sihteeri listalle ja sitt... joo nenän kaivaminen .. tjah ehkei nyt sentään .. ei kuule otetaan nenän kaivaminen pois listalta ainakin toistaiseks.. sano juu...
Naomi - ehkä ei sinun pitäisi ruveta opettajaksi.. :). - Naomi
alex-kasi kirjoitti:
Jumalan luoma tyttö, jolle seuraavat RAAMATUN SANAT sopívat erittäin hyvin:

Naomi - ehkä ei sinun pitäisi ruveta opettajaksi.. :).että silloin kun ihmisen usko on lihallista, silloin myös virren veisuu on tunteissa, virttä veisataankin oman lihan tunteen palossa ja vallassa, luullaan veisaavan Jumalalle, kun todellisuudessa veisataankin vain itselle, siitä syystä kun virren veisuu antaa tunteen "oikeasta uskosta", se tuo "upeita" fiiliksiä, tuo yhteishenkeä, silloin tuntee olevansa yhtä kaikkien muiden "uskovaisten" kanssa.
En ole sanonut missään että virren veisuu olisi syntiä, olenko niin tehnyt? Miksi siis laitat sanoja suuhuni? Vai etkö todellakaan ymmärrä mitään siitä mitä sanon, vai etkö tahdo ymmärtää? - alex-kasi
Naomi kirjoitti:
että silloin kun ihmisen usko on lihallista, silloin myös virren veisuu on tunteissa, virttä veisataankin oman lihan tunteen palossa ja vallassa, luullaan veisaavan Jumalalle, kun todellisuudessa veisataankin vain itselle, siitä syystä kun virren veisuu antaa tunteen "oikeasta uskosta", se tuo "upeita" fiiliksiä, tuo yhteishenkeä, silloin tuntee olevansa yhtä kaikkien muiden "uskovaisten" kanssa.
En ole sanonut missään että virren veisuu olisi syntiä, olenko niin tehnyt? Miksi siis laitat sanoja suuhuni? Vai etkö todellakaan ymmärrä mitään siitä mitä sanon, vai etkö tahdo ymmärtää?Mikä sinulle on syntiä?
- Naomi et voi
Naomi kirjoitti:
että silloin kun ihmisen usko on lihallista, silloin myös virren veisuu on tunteissa, virttä veisataankin oman lihan tunteen palossa ja vallassa, luullaan veisaavan Jumalalle, kun todellisuudessa veisataankin vain itselle, siitä syystä kun virren veisuu antaa tunteen "oikeasta uskosta", se tuo "upeita" fiiliksiä, tuo yhteishenkeä, silloin tuntee olevansa yhtä kaikkien muiden "uskovaisten" kanssa.
En ole sanonut missään että virren veisuu olisi syntiä, olenko niin tehnyt? Miksi siis laitat sanoja suuhuni? Vai etkö todellakaan ymmärrä mitään siitä mitä sanon, vai etkö tahdo ymmärtää?nähdä kenenkään ihmisen sydämeen. Jumala yksin voi. Ja Jumala on luonut ihmiseen tunteet, joten älä sinä suotta hätäile laulavista ihmisistä ja heidän tunnetiloistaan.
Epäiletkö, ettei Jumala voi kääntää myös ihmisen mielen, kun Hän niin haluaa ja katsoo aiheelliseksi.
Muistapa, että Jumala on kaikkivaltias ja Hän vie alkamansa työn päätökseen jokaisen valittunsa kohdalla.
- Ei ole sopivaa, että
nainen koroittaa äänensä ja puhuu joutavia!
Anna mieluumin tämän virren sanojen puhutella paatunutta omaatuntoasi:
"Kiitos olkoon Jumalalle, Karitsalle,
olen armoliitossa! ninut kalliisti hän
osti, minut nosti kadotuksen kuopasta.
Armon Henki johdattakoon, kiiruhtakoon,
matkamiestä lähtemään maailmasta turmeluksen,
ahdistuksen, kotihinsa pyrkimään.
Purjeisiini tuulta anna, mua kanna meren yli
mailleni. Pidä Jeesus itse perää, Herra herää!
Muuten hukkuu haahteni.
Auta, pakohon kun kerran yli virran Baapelista
riennämme, että kotimantereilla kanteleilla soivat
kiitosvirtemme.
Siellä riemun maassa taivaan, alta vaivan päästyä
sua kiitetään. Siel ei aalto uhkaa laivaa, synnit
vaivaa, siel ei itke yksikään.
Siel on kirkas lasimeri,
pyhäveri kiitosvirtenämme on. Siellä aina
Jumalalle, Karitsalle ylistys soi loputon.
Sydän hämästyypi näissä ilohäissä, lunastetut
riemastuu. Yljän eteen ihmeissänsä ystävänsä
kasvoillensa kumartuu."
Elsa Holmstein 1735.
Uudistanut Wilhelm Malmivaara 1893.
Virsikirja 1938.- Naomi
se sieltä, Saatanan joiku. Sinua ja tuntojasi virsi varmasti herkistää, mutta Jumala ei toimi niin että antaisi musiikin viedä tunteita ja tuntoja. Jumala puhuu toisin, Jumala taivuttaa aivan toisin kuin jonkun virren kautta.
Aloituksen aihe sinun viisainta lukea ja tarkkaan. Sillä siinä on Jumalan sanaa sinulle. - virsiä veisaat?
Naomi kirjoitti:
se sieltä, Saatanan joiku. Sinua ja tuntojasi virsi varmasti herkistää, mutta Jumala ei toimi niin että antaisi musiikin viedä tunteita ja tuntoja. Jumala puhuu toisin, Jumala taivuttaa aivan toisin kuin jonkun virren kautta.
Aloituksen aihe sinun viisainta lukea ja tarkkaan. Sillä siinä on Jumalan sanaa sinulle.Ja kenen lempivirttä haukut Saatanan joikuksi? Etkö sinä nainen koskaan ajattele, mitä sinä suustasi päästelet!
- Teuvon virttä
Naomi kirjoitti:
se sieltä, Saatanan joiku. Sinua ja tuntojasi virsi varmasti herkistää, mutta Jumala ei toimi niin että antaisi musiikin viedä tunteita ja tuntoja. Jumala puhuu toisin, Jumala taivuttaa aivan toisin kuin jonkun virren kautta.
Aloituksen aihe sinun viisainta lukea ja tarkkaan. Sillä siinä on Jumalan sanaa sinulle.Saatanan joikuksi? Onko sinusta Teuvo Saatanasta, kun on tämän lempivirrekseen ilmoittanut?
- Naomi
Teuvon virttä kirjoitti:
Saatanan joikuksi? Onko sinusta Teuvo Saatanasta, kun on tämän lempivirrekseen ilmoittanut?
Saatana toi valheen hengessä sen, sen takia se joikusi.
- Olen "laulanut"
Naomi kirjoitti:
Saatana toi valheen hengessä sen, sen takia se joikusi.
tämän virren Teuvolle ennenkin!
- tämän virren
Naomi kirjoitti:
se sieltä, Saatanan joiku. Sinua ja tuntojasi virsi varmasti herkistää, mutta Jumala ei toimi niin että antaisi musiikin viedä tunteita ja tuntoja. Jumala puhuu toisin, Jumala taivuttaa aivan toisin kuin jonkun virren kautta.
Aloituksen aihe sinun viisainta lukea ja tarkkaan. Sillä siinä on Jumalan sanaa sinulle.Jumalasta olevaksi, ja olisit vihdoinkin vaiennut! Mutta nyt kun sinä vain jatkoit pilkkaasi, niin tiedät, mistä hengestä se nousee?
- Naomi
Olen "laulanut" kirjoitti:
tämän virren Teuvolle ennenkin!
ei toisesta totuuden omasta "laulele". Jos nyt ymmärsin oikein mitä ajat takaa. Joten en usko että olet se mitä yrität antaa ymmärtää, sillä totuudessa ei ole salakähmäisyyttä, totuus on puhdas ja vilpitön.
Teuvo ei kuuntele takanapäin herjaamisia, hän on oikeamielinen Jumalan profeetta, hänelle on annettu ymmärrys ja puhdas sydän.
Ja jos olisitkin "laulujasi" laulanut, totuus paljastaisi pimeytesi kätköt, sillä Jumalalle kaikki on avointa, ei ole mitään salattavaa.
Et ole tullut Jumalaa tuntemaan, jos et ole näitäkään asioita vielä tiennyt. - Naomi
tämän virren kirjoitti:
Jumalasta olevaksi, ja olisit vihdoinkin vaiennut! Mutta nyt kun sinä vain jatkoit pilkkaasi, niin tiedät, mistä hengestä se nousee?
- Teuvolle laulaneeni!
Naomi kirjoitti:
ei toisesta totuuden omasta "laulele". Jos nyt ymmärsin oikein mitä ajat takaa. Joten en usko että olet se mitä yrität antaa ymmärtää, sillä totuudessa ei ole salakähmäisyyttä, totuus on puhdas ja vilpitön.
Teuvo ei kuuntele takanapäin herjaamisia, hän on oikeamielinen Jumalan profeetta, hänelle on annettu ymmärrys ja puhdas sydän.
Ja jos olisitkin "laulujasi" laulanut, totuus paljastaisi pimeytesi kätköt, sillä Jumalalle kaikki on avointa, ei ole mitään salattavaa.
Et ole tullut Jumalaa tuntemaan, jos et ole näitäkään asioita vielä tiennyt.Teuvo on totuuden oma, mutta sinä reppana olet eksyksissä, etkö sitä vieläkään ymmärrä? Keskustelusi minun kanssani on loppunut:
Anna siis mieluumin tämän virren sanojen puhutella paatunutta omaatuntoasi, niin että ymmärtäisit Jumalan lahjan, etkä sanoisi sellaista epäpyhäksi, minkä Jumala on puhdistanut:
"Kiitos olkoon Jumalalle, Karitsalle,
olen armoliitossa! minut kalliisti hän
osti, minut nosti kadotuksen kuopasta.
Armon Henki johdattakoon, kiiruhtakoon,
matkamiestä lähtemään maailmasta turmeluksen,
ahdistuksen, kotihinsa pyrkimään.
Purjeisiini tuulta anna, mua kanna meren yli
mailleni. Pidä Jeesus itse perää, Herra herää!
Muuten hukkuu haahteni.
Auta, pakohon kun kerran yli virran Baapelista
riennämme, että kotimantereilla kanteleilla soivat
kiitosvirtemme.
Siellä riemun maassa taivaan, alta vaivan päästyä
sua kiitetään. Siel ei aalto uhkaa laivaa, synnit
vaivaa, siel ei itke yksikään.
Siel on kirkas lasimeri,
pyhäveri kiitosvirtenämme on. Siellä aina
Jumalalle, Karitsalle ylistys soi loputon.
Sydän hämästyypi näissä ilohäissä, lunastetut
riemastuu. Yljän eteen ihmeissänsä ystävänsä
kasvoillensa kumartuu." - Naomi
Teuvolle laulaneeni! kirjoitti:
Teuvo on totuuden oma, mutta sinä reppana olet eksyksissä, etkö sitä vieläkään ymmärrä? Keskustelusi minun kanssani on loppunut:

kasvoillensa kumartuu."Teuvolle laulellut, mielenkiintoista.
Jos kerran olet totuuden oma, uskallat varmaan ilmoittautua kuka olet, etkä nimimerkittömänä ole siellä puskan takana. - Naomi
Teuvolle laulaneeni! kirjoitti:
Teuvo on totuuden oma, mutta sinä reppana olet eksyksissä, etkö sitä vieläkään ymmärrä? Keskustelusi minun kanssani on loppunut:
Anna siis mieluumin tämän virren sanojen puhutella paatunutta omaatuntoasi, niin että ymmärtäisit Jumalan lahjan, etkä sanoisi sellaista epäpyhäksi, minkä Jumala on puhdistanut:
"Kiitos olkoon Jumalalle, Karitsalle,
olen armoliitossa! minut kalliisti hän
osti, minut nosti kadotuksen kuopasta.
Armon Henki johdattakoon, kiiruhtakoon,
matkamiestä lähtemään maailmasta turmeluksen,
ahdistuksen, kotihinsa pyrkimään.
Purjeisiini tuulta anna, mua kanna meren yli
mailleni. Pidä Jeesus itse perää, Herra herää!
Muuten hukkuu haahteni.
Auta, pakohon kun kerran yli virran Baapelista
riennämme, että kotimantereilla kanteleilla soivat
kiitosvirtemme.
Siellä riemun maassa taivaan, alta vaivan päästyä
sua kiitetään. Siel ei aalto uhkaa laivaa, synnit
vaivaa, siel ei itke yksikään.
Siel on kirkas lasimeri,
pyhäveri kiitosvirtenämme on. Siellä aina
Jumalalle, Karitsalle ylistys soi loputon.
Sydän hämästyypi näissä ilohäissä, lunastetut
riemastuu. Yljän eteen ihmeissänsä ystävänsä
kasvoillensa kumartuu."tulisi sieltä kiven takaa tulla pois, häntä ja korvat näkyvät ;)

kasvoillensa kumartuu."Yhdestä kadotuksen kuopasta, Suomen luterilaisesta kirkosta,
hän minut aivan kirjaimellisesti nosti kirkkauteensa.
Missä sinä olet tätä minulle laulanut?
- USKOSSA
olen saanut, Jumalalle kiitos olla koko elämäni ja usko on vaikuttanut ja ohjannut kaikissa elämäni ratkaisuissa.
Kiitos äidilleni, että jo niin pienenä, etten edes muista, hän kertoi minulle rakastavasta Jumalasta ja Jeesuksesta Kristuksesta, joka on kaikkien lasten ystävä. Hän laittoi pienet kädet ristiin ja opetti turvaamaan Jumalaan!
Rukoilemaan, jos peloittaa tai on paha olla. Ja kiittämään ja kertomaan riemunikin Jumalalle!
Monet kauniit lasten virsien säkeet ovat vieläkin tuttuja lapsuudesta. Kuten nämäkin:
"Mä taimi olen sun tarhassas ja varten taivasta luotu,
sun Isällisehen huomahas, jo syntymästäni suotu!
Mua suojaa sä Isä armoinen, sun Henkes voimala
vielä, ja tieni johdata taivaaseen iäiseen elohon
siellä."
Jumala on pitänyt hyvää huolta ja kaikki se uskon seurauksena saatu oikeudenmukaisuus on seurannut koko elämän ja pitänyt omantunnon herkkänä.- USKOSSA
En tiedä, että miksi nyt pitäisi kaikki se oikeudenmukaisuus, rakkaus Jumalaan ja lähimäisiin heittää romukoppaan ja lähteä johonkin syyttäjähengen täyttämään ihmisuskoon toisia tuomitsemaan ja valehtelijaksi haukkumaan?
Minusta se ei ole Jumalan Hengessä tapahtuvaa rakkaudellista nuhtelua, vaan räyhäämistä. Uskon aivan samoin ja samaan Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoa syntyiseen Poikaan, puolestani ristiinnaulittuun Vapahtajaan lunastajanani, kuin lapsenakin!
Miten se nyt olisi muuttunut joksikin saatanaksi, kuten täälä syyttäjähenngen vallassa olevat haluavat syyttää ja työntää pois siitä uskonvarmuudesta, joka on pitänyt uskoani yllä koko elämäni.
Lisäksi Herra on ollut uskollinen ja antanut myöskin uskonkasvun ja uskon hedelmät vaikuttaa elämässäni tahtomallaan tavalla. Herra on uskollinen!
Kiitän Jumalaa uskovaisista vanhemmista, minulle se mitä he ovat minulle kertoneet Taivaan Isästä ja Jeesuksesta ei ole ollut "tyhjänpäiväistä!"
- Naomi
uskosta elät. Miksi tahdot elää vanhempiesi uskosta, toisten ihmisten uskosta, miksi Jumalan antama usko ei kelpaa?
- Naomi
USKOSSA kirjoitti:

että joutuisit pois siitä valheellisesta "uskonvarmuudesta" joka sinussa on? Miksi pelkäät horjumista, jos se kerran niin "varmalla" pohjalla on?
Et voi elää vanhempiesi uskosta, sinun tulee saada usko lahjaksi Jumalalta, se on tuskien tie, tie ahtaalle portille Jeesuksen kohtaamiseen. - MYÖS USKOSSA
USKOSSA kirjoitti:
En tiedä, että miksi nyt pitäisi kaikki se oikeudenmukaisuus, rakkaus Jumalaan ja lähimäisiin heittää romukoppaan ja lähteä johonkin syyttäjähengen täyttämään ihmisuskoon toisia tuomitsemaan ja valehtelijaksi haukkumaan?
Minusta se ei ole Jumalan Hengessä tapahtuvaa rakkaudellista nuhtelua, vaan räyhäämistä. Uskon aivan samoin ja samaan Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoa syntyiseen Poikaan, puolestani ristiinnaulittuun Vapahtajaan lunastajanani, kuin lapsenakin!
Miten se nyt olisi muuttunut joksikin saatanaksi, kuten täälä syyttäjähenngen vallassa olevat haluavat syyttää ja työntää pois siitä uskonvarmuudesta, joka on pitänyt uskoani yllä koko elämäni.
Lisäksi Herra on ollut uskollinen ja antanut myöskin uskonkasvun ja uskon hedelmät vaikuttaa elämässäni tahtomallaan tavalla. Herra on uskollinen!
Kiitän Jumalaa uskovaisista vanhemmista, minulle se mitä he ovat minulle kertoneet Taivaan Isästä ja Jeesuksesta ei ole ollut "tyhjänpäiväistä!"
Näiden muutamien tarkoituksena on eksyttää meidät Jeesuksen armahtamat ja pelastamat pois uskostamme.
Ja senhän me tiedämme, kuka sellaiseen toimintaan heitä ohjaa. Ovat sen verran paljon sitä nimeä hokeneet!
Mutta mehän olemme Voittajan puolella, eikä ole hyvä, että alennumme turhanpäiväisiin väittelyihin noiden provosoijien kanssa.
Tällaiset väittelythän siirtävät meidän katseemme pois Kristuksesta, ja juuri siihen nämä pyrkivät.
Herätkää uskonsisaret ja -veljet! - Naomi
MYÖS USKOSSA kirjoitti:
Näiden muutamien tarkoituksena on eksyttää meidät Jeesuksen armahtamat ja pelastamat pois uskostamme.
Ja senhän me tiedämme, kuka sellaiseen toimintaan heitä ohjaa. Ovat sen verran paljon sitä nimeä hokeneet!
Mutta mehän olemme Voittajan puolella, eikä ole hyvä, että alennumme turhanpäiväisiin väittelyihin noiden provosoijien kanssa.
Tällaiset väittelythän siirtävät meidän katseemme pois Kristuksesta, ja juuri siihen nämä pyrkivät.
Herätkää uskonsisaret ja -veljet!"eksyminen" Totuuden puolelle, pois Saatanan helmoista?
- Olen Jumalan lapsi,
Naomi kirjoitti:
että joutuisit pois siitä valheellisesta "uskonvarmuudesta" joka sinussa on? Miksi pelkäät horjumista, jos se kerran niin "varmalla" pohjalla on?
Et voi elää vanhempiesi uskosta, sinun tulee saada usko lahjaksi Jumalalta, se on tuskien tie, tie ahtaalle portille Jeesuksen kohtaamiseen.Jumalan, en yksi ihmisten tahdosta! Mutta Jumalan siunausta on myöskin uskovan kodin oikeamielinen ja rakkaudellinen uskon kasvatus. Se rakkaus on Jumalasta, jossa opin elämän alkeet!
- Naomi
Olen Jumalan lapsi, kirjoitti:
Jumalan, en yksi ihmisten tahdosta! Mutta Jumalan siunausta on myöskin uskovan kodin oikeamielinen ja rakkaudellinen uskon kasvatus. Se rakkaus on Jumalasta, jossa opin elämän alkeet!
ollut Jumalan antamaa uskoa, joka lapsena sinuun istutettiin, se oli perinnäissääntöjä, niitä joista Jeesus raamatussakin varoittaa.
- Aivan varmasti
Naomi kirjoitti:
uskosta elät. Miksi tahdot elää vanhempiesi uskosta, toisten ihmisten uskosta, miksi Jumalan antama usko ei kelpaa?
Olet saanut herjaperkeleen sisimpääsi ja siksi puhut noin. Jeesusta et tunne.
- Naomi
Aivan varmasti kirjoitti:
Olet saanut herjaperkeleen sisimpääsi ja siksi puhut noin. Jeesusta et tunne.
väärämieliset Jeesuksellekin aikoinaan. Niin tänäkin päivänä Jumalan omille.
"Mutta kun fariseukset kuulivat sen, he sanoivat: "Itsensä Belsebulin, pääpaholaisen, avulla hän pahoja henkiä karkottaa.""
Olen kiitollinen siitä, kun saan kokea sitä samaa pilkkaa väärämielisten taholta mitä Jeesuskin sai. - eimeeläpiei
Naomi kirjoitti:
väärämieliset Jeesuksellekin aikoinaan. Niin tänäkin päivänä Jumalan omille.
"Mutta kun fariseukset kuulivat sen, he sanoivat: "Itsensä Belsebulin, pääpaholaisen, avulla hän pahoja henkiä karkottaa.""
Olen kiitollinen siitä, kun saan kokea sitä samaa pilkkaa väärämielisten taholta mitä Jeesuskin sai.masokismi on sielun sairaus. äläkä yritä muuta väittää, eimee läpi. Pilkattavana olo ei tee yhtään paremmaksi uskovaiseksi sinuakaan, ja ei sinua kukaan pilkkais mutta kerjäät sitä ite.
- Naomi
eimeeläpiei kirjoitti:
masokismi on sielun sairaus. äläkä yritä muuta väittää, eimee läpi. Pilkattavana olo ei tee yhtään paremmaksi uskovaiseksi sinuakaan, ja ei sinua kukaan pilkkais mutta kerjäät sitä ite.
"Tyytyköön opetuslapsi samaan kuin opettaja ja palvelija samaan kuin isäntä. Jos talon isäntää nimitetään Belsebuliksi, kuinka paljon helpommin sen nimen saa talonväki!"
- Jokaisella on
Naomi kirjoitti:
uskosta elät. Miksi tahdot elää vanhempiesi uskosta, toisten ihmisten uskosta, miksi Jumalan antama usko ei kelpaa?
oma usko! Mutta olen siitä kiitollinen Jumalalle, että sain jo lapsena oppia luottamaan ja turvaamaan Jumalaan!
- ja miten
Naomi kirjoitti:
ollut Jumalan antamaa uskoa, joka lapsena sinuun istutettiin, se oli perinnäissääntöjä, niitä joista Jeesus raamatussakin varoittaa.
minun vanhemmat ovat uskoneet! Sinun on turha vaivautua haukkumaan ja kiroamaan minua pois uskostani, sillä siinä sinä et tule onistumaan! Minä olen Uskossa Jeesukseen Kristukseen ja pysyn!
Jeesus Kristus Vapahtajani on minut lunastanut ja antanut kaikki syntini anteeksi ja Hän ei jätä, eikä hylkää. Kristuskallio kestää! - sunilaisillekin.
Naomi kirjoitti:
"Tyytyköön opetuslapsi samaan kuin opettaja ja palvelija samaan kuin isäntä. Jos talon isäntää nimitetään Belsebuliksi, kuinka paljon helpommin sen nimen saa talonväki!"
Kun sinua kuuntelee, ei totisesti halua noin ilkeäksi ja rakkaudettomaksi tulla. Sinussa on riivaa! Ei edes uskosta osatommat käytäydy noin ilkeästi ja nurjamielisesti lähimäisiinsä!
- Naomi
Jokaisella on kirjoitti:
oma usko! Mutta olen siitä kiitollinen Jumalalle, että sain jo lapsena oppia luottamaan ja turvaamaan Jumalaan!
Jokaisella ei ole omaa uskoa. Jumalan antama usko on sama.
- Naomi
ja miten kirjoitti:
minun vanhemmat ovat uskoneet! Sinun on turha vaivautua haukkumaan ja kiroamaan minua pois uskostani, sillä siinä sinä et tule onistumaan! Minä olen Uskossa Jeesukseen Kristukseen ja pysyn!
Jeesus Kristus Vapahtajani on minut lunastanut ja antanut kaikki syntini anteeksi ja Hän ei jätä, eikä hylkää. Kristuskallio kestää!tietäväsi, ei usko ole oman tiedon varassa. Tulee olla Jumalan antama usko.
- totuudenko?
Naomi kirjoitti:
"eksyminen" Totuuden puolelle, pois Saatanan helmoista?
"sinä saatanan kusipää, te saatanan tunarit, paska" "sinä saatanan kusipää, te saatanan tunarit, paska" "sinä saatanan kusipää, te saatanan tunarit, paska" "sinä saatanan kusipää, te saatanan tunarit, paska" "sinä saatanan kusipää, te saatanan tunarit, paska"
näin veisailee oppo-isäsi samalla kiimahengella kuin sinäkin yrität mitätöidä valittujen uskoa. - Jumala antaa!
Naomi kirjoitti:
tietäväsi, ei usko ole oman tiedon varassa. Tulee olla Jumalan antama usko.
Silloin et enää syytä ketään, vaan jätät syttämisen saatanan tehtäväksi ja riemuitset siitä mitä olet Jumalalta saanut, Vapahtajasi Jeesuksen Kristuksen tähden.
- suhde Kristukseen.
Naomi kirjoitti:
Jokaisella ei ole omaa uskoa. Jumalan antama usko on sama.
Pidä sinä vaan mielipiteesi, ettei ihminen tarvitse henkilökohtaista uskoa, vaan riittää kun kulkee massan mukana. Me emme usko samoin, sillä minä en kuulu syytähengen uskoon, vaan uskon Jeesukseen Kristukseen, joka sovitti Golkatan keskimäisellä ristillä minunkin syntini, Hänen kauttaan olen parattu(Hän kantoi myöskin sairauteni) ja lunastettu!
- osaa tänne
sunilaisillekin. kirjoitti:
Kun sinua kuuntelee, ei totisesti halua noin ilkeäksi ja rakkaudettomaksi tulla. Sinussa on riivaa! Ei edes uskosta osatommat käytäydy noin ilkeästi ja nurjamielisesti lähimäisiinsä!
Raamatun evankeliumia tuoda, ainoastaan toistelee TS:ltä oppimiaan sanontoja.
Naomin olisi aika ottaa Raamattu kauniiseen käteen ja lukea sitä niin kauan, että totuus valkenee! - Meidän uskoamme
Jokaisella on kirjoitti:
oma usko! Mutta olen siitä kiitollinen Jumalalle, että sain jo lapsena oppia luottamaan ja turvaamaan Jumalaan!
eivät tuollaiset herjaajat horjuta.
- Naomi
Meidän uskoamme kirjoitti:
eivät tuollaiset herjaajat horjuta.
"meidän uskoa", ihmisen omaa uskoa, se ei ole sitä Jumalan antamaa.
- sivukommentti
mutta tässä asiassa olen kanssasi hieman eri mieltä. Esimerkkinä mainitemasi virsi Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, on kyllä monille tuttu ja tuo oman lapsuuden mieleen. Kuuleminen saattaa jäädä nostalgian ja sielullisen kyynelehtimisen tasolle tyyliin: voi kuinka kaunis laulu, ollapa vielä pieni viaton lapsi. Mutta: synnin teille eksynyt aikuinen saattaa toisaalta tuntea piston sydämessään, kun kuulee tuota laulua laulettavan. Lapsuuden viattomuus on menetetty, käsi on ns. "otettu pois enkelin kädestä". Se, mitä äiti ja isä oikeaksi opettivat, on rikottu pahasti ja moneen kertaan. Omat synnit alkavat nousta mieleen ja syntyy todellinen ahdistus ja hätä: minä joudun kadotukseen, kuka voi minut pelastaa?!
Kyllä Jumala minun käsittääkseni voi puhutella ihmistä laulujen kautta.- Naomi
on eri mittakaavaa, kuin virsien koskettavien säkeistöjen tunteiden herkistyminen.
Herra ojentaa, taivuttaa, hioo, antaa raippaa jos lapsi on tottelematon.
Hätäsi tulee sielullisuudesta, lihan herkistymisestä, jos virsien pauhu nostattaa tunnemyrskyn sisimmässäsi.
Jumalan puhe, se on totista. Omat tunteet ja tunnekuohut, ne on ihmisestä itsestään. Naomi kirjoitti:
on eri mittakaavaa, kuin virsien koskettavien säkeistöjen tunteiden herkistyminen.
Herra ojentaa, taivuttaa, hioo, antaa raippaa jos lapsi on tottelematon.
Hätäsi tulee sielullisuudesta, lihan herkistymisestä, jos virsien pauhu nostattaa tunnemyrskyn sisimmässäsi.
Jumalan puhe, se on totista. Omat tunteet ja tunnekuohut, ne on ihmisestä itsestään.näin on.
- aihe on väärällä foorumilla
Virsille on näet ihan oma keskustelufooruminsa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=124&conference=4500000000001445&subcat=2535
Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33381331 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12501Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672255- 1771906
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161482Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91321- 1121317
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601250Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421157