Los dementitos

Tuli vaín tänän mieleen kun näin kaupngissa komean tunturin ajelavan kesän lämmössä että eikö näille hyvän tekijöille tulisi järsjestää kemi-tornio kaupungin järjestää jonkin moista kiitosta vuosien mittaisesta hyvän tekemisestä niin sotaveteraanien ja lasten sairaalan hyväksi.
Vuodesta toiseen kalenteri myynnillä ja muilla tapahtumilla on keränneet rahaa hyvään tarkoitukseen ihan omalla ja sponsoreiden avulla kymmeniä tuhanisa euroja ovat jakaneeet eri tahoille.Olisiko jo kaupunkien aika herätä ja tarjota hyvätahson lähettiläille edes jonkinlaista huomiota.
Itse asia koskettaa lähinnä omalapsen sairauden vuoksi.kyseinen kerho on tuonut iloa myös lapselleni erinlaisilla lahjoituksille joita ovat sairaalekkin antaneet.Tieän että asia kuulostaa "kornilta" mutta ajatelkaa itse olisitteko valmis kaikkeen tähän touhuun mitä he ovat tehneet.
Kaunis kiitos koko los dementiitos kerholle kaikesta! vaikka ette kunniaa saisikaan niin olen kuitenkin ikuisesti kiitollinen kaikelle mitä teette.olette ansaineet kiitosta !
varmasti tiedätte tekevänne hyvää vaikka tuskin kiitosta muilta tahoilta saattekaan.
Ihailen panostanne ja toivottavasti joku taho teidätkin palkitsee.Sillä mikään ei voi enempää säväyttää kuin lapsen ilo saadessa uusia leluja ja ym asioita sairaudwen vastapainoksi sairaalaan.

Kiitos
21357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

MITES TUO TOIMII JA MISSÄ, tahdon tietää sitten kiittää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihaílija kirjoitti:

Tuli vaín tänän mieleen kun näin kaupngissa komean tunturin ajelavan kesän lämmössä että eikö näille hyvän tekijöille tulisi järsjestää kemi-tornio kaupungin järjestää jonkin moista kiitosta vuosien mittaisesta hyvän tekemisestä niin sotaveteraanien ja lasten sairaalan hyväksi.
Vuodesta toiseen kalenteri myynnillä ja muilla tapahtumilla on keränneet rahaa hyvään tarkoitukseen ihan omalla ja sponsoreiden avulla kymmeniä tuhanisa euroja ovat jakaneeet eri tahoille.Olisiko jo kaupunkien aika herätä ja tarjota hyvätahson lähettiläille edes jonkinlaista huomiota.
Itse asia koskettaa lähinnä omalapsen sairauden vuoksi.kyseinen kerho on tuonut iloa myös lapselleni erinlaisilla lahjoituksille joita ovat sairaalekkin antaneet.Tieän että asia kuulostaa "kornilta" mutta ajatelkaa itse olisitteko valmis kaikkeen tähän touhuun mitä he ovat tehneet.
Kaunis kiitos koko los dementiitos kerholle kaikesta! vaikka ette kunniaa saisikaan niin olen kuitenkin ikuisesti kiitollinen kaikelle mitä teette.olette ansaineet kiitosta !
varmasti tiedätte tekevänne hyvää vaikka tuskin kiitosta muilta tahoilta saattekaan.
Ihailen panostanne ja toivottavasti joku taho teidätkin palkitsee.Sillä mikään ei voi enempää säväyttää kuin lapsen ilo saadessa uusia leluja ja ym asioita sairaudwen vastapainoksi sairaalaan.

Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu