Nyt on itsellä sellainen olo että ajatuksissa ei ole mitään järkeä enkä tiedä mitähän tässä tekisi.
En halua mitään valmiita vastauksia enkä tietenkään haluaa elää elämääni muiden neuvojen mukaan mutta tässä tilanteessa olisin erittäin kiitollinen muiden mielipiteistä ja mahdollisista samankaltaisista kokemuksista.
Eli. Olen melkein 20-vuotias tyttö. Elelen tällä hetkellä Briteissä ja täällä ollessani olen tavannut erään miehen. Hän 38-vuotias, eli 18 vuotta vanhempi.
Liikuttiin samoissa piireissä ja meidän juttu alkoi kaveripohjalta, oltiin tosi hyviä ystäviä. Sitten se vaan muuttui vakavammaksi, se sama vanha tarina.
Tässä ei ole kyse hyväksikäytöstä, tiedän että olen nuori mutta pidän itseäni kuitenkin henkisesti vähän vanhempana. Enkä myöskään etsi isän-korviketta.
Tämä mies ei todellakaan vaikuta 38-vuotiaalta, joten sen takia meidän ikäero on niin "helppo" unohtaa. Meillä on tosi paljon yhteistä ja minun on niin helppo puhua sen kanssa. Hän on todella suloinen, ihana ja romanttinen - en ole ikinä tavannut poikaa/miestä joka olisi niin herkkä.
Nyt kun tuntuu että suhde on muuttumassa vakavammaksi olen alkanut todella miettiä tätä meidän ikäeroa.
Tiedän sen jo nyt että äitini ei sitä ymmärtäisi. (Ja lisäksi siihen sitten että mies ei ole suomalainen; ei niin että äidilläni olisi mitään brittejä vastaan mutta englantia osaamattomana se varmasti pitäisi tilannetta aika hankalana kun tottakai se haluaisi jutella ja tutustua kumppaniini kunnolla.)
En myöskään näe että muukaan sukuni sitä ihan heti hyväksyisi. Tottakai he rakastaisivat minua silti, mutta kuitenkin...
Miehen vanhempien suhtautumista en uskalla edes ajatella. Heidän ikäero on 16 vuotta eli tavallaan he ovat olleet samanlaisessa tilanteessa, mutta tiedän että se äiti ei minua hyväksyisi.
Paljon olen myös miettinyt miten meidän kaverit suhtautuisivat siihen. Olen ollut pari kertaa ulkona miehen kavereitten kanssa ja minä kyllä sovin siihen porukkaan ihan hyvin, minut otettiin vastaan tosi hyvin. Kyllähän ne vähän ihmetteli ja piti sitä ehkä vähän outona, mutta ei ollut mitään ongelmia.
Minun kavereita, ne kun on Suomessa, ei ole tietenkään tavattu. Uskon että moni kavereistani olisi varmasti aika shokissa kun saapuisin baariin 38-vuotiaan kanssa. Mutta sitten taas tiedän että alkushokin jälkeen kaverini tykästyisivät varmasti tosi paljon tähän mieheen koska hän on aivan upea persoona, tulee toimeen kaikkien kanssa ja sopisi ilman mitään ongelmia alle kolmekymppisten seuraan.
Olen tätä aika paljon miettinyt itseäni kannalta, eli mitä muut ajattelisivat siitä että _minulla_ on noin paljon vanhempi mies, ikään kuin minun pitäisi sitä jotenkin hävetä. Mutta paljon olen myös miettinyt sitä mitä mies joutuisi kestämään minun kanssani. Hän on aika korkeassa asemassa työpaikallaan ja en todellakaan näe itsenäni hänen seuralaisenaan jollain illallisella. (En ole sen tyyppinen tyttö/nainen joka käyttää pikkumustaa tai muuta vastaavaa.) En todellakaan haluaisi "tahrata" hänen mainettaan, if that makes sense. :/
Tulevaisuus mietityttää myös.. Kun olen 30, mies on melkein 50. Kun olen 40, hän lähes 60. Mies on sanonut että häntä huolestuttaa se että kyllästyn fyysisesti häneen, eli häntäkin tämä mietityttää..
Henkisellä tasolla ollaan uskomattoman läheisiä mutta raaka fakta on se että me ollaan elämissä niin eri vaiheissa. Minä aloitan syksyllä yliopiston Skotlannin puolella, mies on kiinni Englannissa työpaikan ja lastensa takia. Ja tiedän sen että jos tästä tulisi pysyvä suhde niin me jäätäisiin tänne, minusta ei olisi reilua pyytää häntä muuttamaan Suomeen, en todellakaan halua vetää häntä pois lastensa läheltä.
Jotenka... mielipiteitä? Onko meidän tilanne ihan toivoton?
Erittäin mielelläni kuulisin ihmisiltä jotka ovat parisuhteessa isosta ikäerosta huolimatta. Kertokaa joku minulle että suhde voi toimia vaikka ollaankin eri vuosikymmeniltä.
En halua mitään valmiita vastauksia enkä tietenkään haluaa elää elämääni muiden neuvojen mukaan mutta tässä tilanteessa olisin erittäin kiitollinen muiden mielipiteistä ja mahdollisista samankaltaisista kokemuksista.
Eli. Olen melkein 20-vuotias tyttö. Elelen tällä hetkellä Briteissä ja täällä ollessani olen tavannut erään miehen. Hän 38-vuotias, eli 18 vuotta vanhempi.
Liikuttiin samoissa piireissä ja meidän juttu alkoi kaveripohjalta, oltiin tosi hyviä ystäviä. Sitten se vaan muuttui vakavammaksi, se sama vanha tarina.
Tässä ei ole kyse hyväksikäytöstä, tiedän että olen nuori mutta pidän itseäni kuitenkin henkisesti vähän vanhempana. Enkä myöskään etsi isän-korviketta.
Tämä mies ei todellakaan vaikuta 38-vuotiaalta, joten sen takia meidän ikäero on niin "helppo" unohtaa. Meillä on tosi paljon yhteistä ja minun on niin helppo puhua sen kanssa. Hän on todella suloinen, ihana ja romanttinen - en ole ikinä tavannut poikaa/miestä joka olisi niin herkkä.
Nyt kun tuntuu että suhde on muuttumassa vakavammaksi olen alkanut todella miettiä tätä meidän ikäeroa.
Tiedän sen jo nyt että äitini ei sitä ymmärtäisi. (Ja lisäksi siihen sitten että mies ei ole suomalainen; ei niin että äidilläni olisi mitään brittejä vastaan mutta englantia osaamattomana se varmasti pitäisi tilannetta aika hankalana kun tottakai se haluaisi jutella ja tutustua kumppaniini kunnolla.)
En myöskään näe että muukaan sukuni sitä ihan heti hyväksyisi. Tottakai he rakastaisivat minua silti, mutta kuitenkin...
Miehen vanhempien suhtautumista en uskalla edes ajatella. Heidän ikäero on 16 vuotta eli tavallaan he ovat olleet samanlaisessa tilanteessa, mutta tiedän että se äiti ei minua hyväksyisi.
Paljon olen myös miettinyt miten meidän kaverit suhtautuisivat siihen. Olen ollut pari kertaa ulkona miehen kavereitten kanssa ja minä kyllä sovin siihen porukkaan ihan hyvin, minut otettiin vastaan tosi hyvin. Kyllähän ne vähän ihmetteli ja piti sitä ehkä vähän outona, mutta ei ollut mitään ongelmia.
Minun kavereita, ne kun on Suomessa, ei ole tietenkään tavattu. Uskon että moni kavereistani olisi varmasti aika shokissa kun saapuisin baariin 38-vuotiaan kanssa. Mutta sitten taas tiedän että alkushokin jälkeen kaverini tykästyisivät varmasti tosi paljon tähän mieheen koska hän on aivan upea persoona, tulee toimeen kaikkien kanssa ja sopisi ilman mitään ongelmia alle kolmekymppisten seuraan.
Olen tätä aika paljon miettinyt itseäni kannalta, eli mitä muut ajattelisivat siitä että _minulla_ on noin paljon vanhempi mies, ikään kuin minun pitäisi sitä jotenkin hävetä. Mutta paljon olen myös miettinyt sitä mitä mies joutuisi kestämään minun kanssani. Hän on aika korkeassa asemassa työpaikallaan ja en todellakaan näe itsenäni hänen seuralaisenaan jollain illallisella. (En ole sen tyyppinen tyttö/nainen joka käyttää pikkumustaa tai muuta vastaavaa.) En todellakaan haluaisi "tahrata" hänen mainettaan, if that makes sense. :/
Tulevaisuus mietityttää myös.. Kun olen 30, mies on melkein 50. Kun olen 40, hän lähes 60. Mies on sanonut että häntä huolestuttaa se että kyllästyn fyysisesti häneen, eli häntäkin tämä mietityttää..
Henkisellä tasolla ollaan uskomattoman läheisiä mutta raaka fakta on se että me ollaan elämissä niin eri vaiheissa. Minä aloitan syksyllä yliopiston Skotlannin puolella, mies on kiinni Englannissa työpaikan ja lastensa takia. Ja tiedän sen että jos tästä tulisi pysyvä suhde niin me jäätäisiin tänne, minusta ei olisi reilua pyytää häntä muuttamaan Suomeen, en todellakaan halua vetää häntä pois lastensa läheltä.
Jotenka... mielipiteitä? Onko meidän tilanne ihan toivoton?
Erittäin mielelläni kuulisin ihmisiltä jotka ovat parisuhteessa isosta ikäerosta huolimatta. Kertokaa joku minulle että suhde voi toimia vaikka ollaankin eri vuosikymmeniltä.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Miten haiskahtaa että kyseessä on islamilainen?
Heh, ei ollenkaan. Valkoinen britti ( ateisti). :)
Minulla on hieman samanlainen tilanne, mutta asumme mieheni kanssa suomessa ja samassa kaupungissa ja kummallakaan ei ole lapsia. Teillä on myös suhteessa otettava lapset huomioon, kun he tarvitsevat kuitenkin isää ja isä haluaa olla heidän elämässään.
Olin siis itse 21-vuotias ja mieheni 39-vuotias. Mieheni on myös nuorekas enkä tunnista häntä ollenkaan oman ikäisekseen. Alussa en edes tiennyt mieheni ikää, mutta sen selvittyä sillä ei ollut enää merkitystä. Olemme olleet nyt viisi vuotta yhdessä. Meilläkin ollaan suhteessa edetty hitain askelin, mutta ikäero ei ole kummallekaan ollut mikään este. Nyt ollaan ajateltu muuttaa yhteen ja olen mieheni kanssa onnellinen. Läheiset ovat suhtautuneet asiaan ihan hyvin. Kaikille en heti kerro ikäeroamme koska tiedän sen aiheuttavan vaan kummastusta.
Itse olen kuitenkin onnellinen.
Miesten kyky siittää lapsia vanhemmalla iällä on melkein parempi kuin samanikäisillä naisilla. Julkisuudessakin on paljon isiä, jotka ovat tehneet lapsia 40 .
Jokainen tekee itse ratkaisunsa ja elää sen mukaan. Jotkut eivät voi sulattaa ikäeroa mutta toisille se ei ole mikään este onnelliselle elämälle. Teillä on tietenkin eri maanosan, lasten ja kulttuurierot vielä voitettavana, mutta kaikki järjestyy jos itse on siihen valmis.
juuri parinkymmenen vuoden ikäerolla.. itse aluksi kauhistelin mutta kun olet tutustunut tarkemmin ja seuraillut tilannetta sivusta niin onhan se ihan ok. ei se ikä rakkautta katso. ja kuitenkin kun olet jo itse parikymppinen, eriasia jos olisit alaikäinen.. kaverillani on myös lapsi tämän vanhemman miehen kanssa ja kaikki hyvin. tsemppiä sinulle :)
vanhalla miehellä,nyt se ikäero vielä menee mutta
todellakin tuo suhde 40-60 on hirveä yhdistelmä.
Olet nainen silloin parhaimmassa iässä ja ukkosi
harmaantunut jopa erektiovaikeuksissa oleva
vanha mies...ei kannata...
En tietysti tunne miestä, mutta itse olin 20v naimisissa 20v vanhemman miehen kanssa. Nyt olen vähän yli 40v ja emme ole enää yhdessä. Miten kypsyinkään siihen, että kun itse aikuistuin, niin mies pysyi ihan yhtä "poikamaisena" kuin ennenkin. Hän ei suostunut vanhenemaan ja alkoi olla jo naurettavaa kun minusta tuli joku status hänelle. Nuorempi vaimo, joka pönkitti hänen itsetuntoaan. Saimme myös lapsia ja hän oli enemmän heidän kaveri kuin isähahmo. Jos nyt saisin valita tällä ymmäryksellä, niin olisin valinnut toisin.
Jos sinun tilanteessasi kuitenkin mies on kasvanut aikuiseksi myös henkisesti, niin katsele ja kuuntele rauhassa, ilman mitään nopeaa sitoutumista. Jokainen kuitenkin kulkee oman polkunsa.
Minulla on miesystäväni kanssa ikäeroa 12 vuotta. Itse olen 17 ja hän 29. Monet ovat kauhistelleet miesystävän ikää aluksi, mutta kun ovat nähneet tilannetta enemmän ja huomanneet wettä ei ole mitään "vaaraa", he ovat tottuneet tilanteeseen ja hyväksyneet sen. Tiedän myös sen, että monet kauhistelevat tätä viestiä lukiessaan. Se on karu totuus.
Myös meillä elämäntilanteet ovat täysin erilaiset. Minä olen lukiossa toisella luokalla kun taas miesystävä on ollut kiinni työelämässä pitkän aikaa ja nähnyt elämää paljon enemmän mitä minä. Me kuitenkin pystymme keskustelemaan asioista luontevasti. Voimme kumpikin puhua omista asioistamme ja ottaa kantaa toisen tilanteisiin. Siinä mielessä ei oikeastaan koskaan ole ollut ongelmaa.
Monet myös varmasti omissa pienissä mielissään miettivät ja tuomitsevat välittömästi, että mies on raiskari tms pedofiili. Asia ei kuitenkaan ole niin. Suhteessamme olemme edenneet hitaasti ja kunnioitamme toisen tahtoa asioissa. Mihinkään ei ole kiire...
Itse kannustaisin sinua tarttumaan "tilaisuuteen", vaikka asiat tuntuisivatkin hankalilta, kaikki kyllä selkiintyy ajan myötä. Itse olen saanut tältä suhteelta paljon hyvää. Mm. se että kasvaa henkisesti ja oppii ajattelemaan toisin ja ottamaan muut ihmiset huomioon. Ajatusmaailma laajenee.
Mun sisko seurusteli 17vuotiaana 52 vuotiaan miehen kanssa ja saivat 2 lasta....
Nyt kyllä eronnut ja sisko ymmärsi, että ei ollut järkevää....
Eihän siinä nyt periaatteessa mitään vikaa ole. Mutta kuten itsekin sanoit olette eri elämäntilanteissa. Ja ehkä sinä et tässä kohtaa vielä ajattele lapsia, mutta entä jos joskus haluatkin? Haluaako miehesikin lisää lapsia, myös sitten vielä vanhempana? Eihän se fyysisesti mahdontonta olisi mutta jaksaisiko hän. Ja sitten toinen asia, tiedän että on inhottavaa miettiä tällaista nyt mutta ajattele kun olet 60, ja jäämässä eläkkeelle, ja miehesi on 80, eikä luultavasti enää elä kauaa. Joutuisit viettämään parhaan eläkeikäsi aivan yksin, tai sitten hoitaen vanhaa miestäsi. Eihän se nyt mikään este ole, eikä tietenkaan edes ajankohtainen asia. Mutta kannattaa miettiä ennalta tällaisia asioita, ettei tule yllätyksiä.
Eihän se ikäero tuossa vaiheessa haittaa,mutta
todellakin vanhemmalla iällä,kun mies hiipuu
ja itsellä täysi vauhti päällä.Ei kannata pidemmän
päälle.Mulla oli avon kanssa 13 v. ikäeroa,itse
lähenin 50 ja hän oli yli 60.Sexihalut loppui ja
kaikki yhteinen mielenkiinto.En edes haleja saanut,
muusta puhumattakaan,eikä asiasta haluttu
keskustella.Mulla tuli 50 villitys melkein 3 vuoden
selipaatin jälkeen.Kerroin miehelle haluavani nauttia elämästä,
hän oli omien sanojensa mukaan jo kokenut kaiken.
Suhde päättyi yhteiseen sopimukseen.Hän oli todella vanhan
oloinen ja pukeutui sen mukaan.
Hänen mielenkiintonsa minuun loppui kaikessa.
kukapa tietäisi etukäteen pohtia edes osaa edessäolevista asioista, saati ottaa huomioon, tai peräti tietää, miten tulee menemään.
Kuolema ei esimerkiksi noudata mitään oletettua kutsujärjestystä, eikä kenekään lähtovuoroa voi tietää etukäteen.
Joskus nuori ja verevä lähtee ennen vanhaa ja raihnaista, loppujen lopuksi hyvinkin usein.
Ihan turha periaatteessa käydä siis pohtimaan, miten elämä on joskus kun olet kuudenkymmenen. Kukaan ei tiedä, onko edes olemassa ja elossa tuolloin. On vain tämä päivä, se kannattaa elää mahdollisimman täydesti. Rakastaa ja olla rakastettu ilman sen suurempia takuita vuosikymmenien päähän, koska kukaan niitä ei anna, kukaan niitä ei saa.
Eli.. jos teillä on hyvä keskenään, jättäkää turhat pohtimiset. Tietysti, jos alkaa tekemään ongelmaa asiasta, mikä ei ensinnä kuulu kenellekään toiselle, eikä kenenkään toisen mielipide sitä pitäisi ratkaista, voi olla, että ettei ole kypsä tuohon suhteeseen.
Jos on tarpeeksi itsellinen ja aikuinen, tietää että on elettävä sitä mitä on, silloin kun se on kohdalla.
missään.. Käytännön asiat voi aina järjestää, ja yllättävän hyvin ihmiset sopeutuvat uusiin tilanteisiin. Eli ei kai tuossa sinäänsä mitään ongelmaa ole.
Ongelmat tulevat vasta sitten myöhemmin. Itseäni mietityttäisi se, että mies luultavasti kuolisi paljon ennen minua.. Eli siinä mielessähän kannattaisi ottaa nuorempi mies :D MUTTA eihän sitä koskaan tiedä!
Parasta varmaan kuunnella omaa sydäntäsi ja nauttia tästä hetkestä. Olla kiitollinen kaikista elämän kokemuksista! Onnea teille :)
Minulla ja miehellä ikäeroa 13-vuotta. Olen kans miettinyt, onko se meidän tapauksessa liikaa. Mies on kyllä nuorekas, urheilullinen jne, mutta lähinnä tulevaisuudennäkymät pelottaa. Hän ei halua elämältään enää muuta, kuin lapsia. Minä taas haluan vielä opiskella, ehkä nähdä maailmaa jne. Ts. hän on jo nuoruutensa elänyt ja elämänsä kokenut kun taas minä olen aloittelemassa sitä omaa elämää, ja vasta suunnittelemassa ja pähkäilemässä mitä haluan tehdä.
Toisaalta olen aina ollut rauhallinen ja järkevä, en mikään pintaliito bilettäjä, vaan viihtynyt kotona. Joten siinä suhteessa rauhoittunut mies ei oo mulle välttämättä mikään huono vaihtoehto. Myös se vähän häiritsee, että hänellä on enemmän kokemusta kuin minulla. Joskus ollut haaveena sellainen kokematon mies, jonka kanssa vois yhdessä käydä näitä juttuja läpi. Jolle kaikki olis yhtä uutta ja ihmeellistä.
en ymmärrä mitä vähän vaille 20 vee likka näkee 38 vuotiaassa ukonkäppänässä!
onko se sitä että mies antaa ja ostaa kaiken mitä uskaltaa pyytää, vai se turvallisuudentuntu että :"ei se kai mua petä kun on mua vanhempi ja järkevämpi".
itse en kestäisi jos joutuisin katselemaan itseäni n. 20vuotta vanhempaa miestä, ja kuuntelemaan niitä iänikuisia tylsiä juttuja.
kuvittele nyt vähän, miehellä on jo lapsia ja varmaan se ex-vaimo jossain, ja sinä olisit valmis äitipuoleksi?epäilenpä!
ota huomioon myös se että mies on jo kokenut nuoruutensa, ja sinä vasta aloittelet elämääsi.
mieti asioita 5-10 vuoden päähän, onko se mies yhä niin "nuorekas", ja jaksatko olla se kiltti pikkuvaimo, jolla ei menojalka vipata.
kohta sinäkin "mummoudut" sen miehen ajatusmaailman ja juttujen mukana.
itse en kyllä sekaantuisi noin vanhaan käppänään jolla jo lapsiakin on, koska arvostan itseäni sen verran etten tuhlaa aikaa ukkomiehiin, saatika tylsiin tietokonenörtteihin.
ja toisekseen, jos todella rakastaisitte toisianne, ei kai niillä muiden ihmisten mielipiteillä olisi väliä.
No huh huh rankkoja mielipiteitä etten sanoisi, mutta tottahan tuokin tosin on.
Oisi kai kuitenkin hyvä muistaa sekin, että ihmisten henkinen ikä ei välttämättä vastaa sitä fyysistä ikää. Toinen voi olla henkisesti nuorempia ja toinen taas vanhempi. Tärkeintä on että ajajtusmaailmat kohtaava. Monet vanhemmat miehet saattavat todellakin olla hyvin nuorekkaita eivätkä noita tylsiä juttuja kertovia jääriä...
Lopuksi vielä se,että paha mennä toisten tunteita arvioimaan ja epäilemään.("ja toisekseen, jos todella rakastaisitte toisianne, ei kai niillä muiden ihmisten mielipiteillä olisi väliä."). Viestiketjun aloittajalla oli tarkoitus saada neuvoja "ongelmaansa" ja tukea ihmisiltä, eikä toruja tms.
Jaksamisia sinulle joka panit tämän ketjun alulle, uskon että löydät oikean ratakisun. :) tsemppiä.
*ratkaisun piti sanomani :S
Kiitoksia kaikille jotka vastasitte! :) (Niin positiiviset kuin negatiivisetkin vastaukset.)
Viiden viikon päästä lähden Suomeen kesäksi. Ollaan tästä nyt juteltu ja mies oli sitä mieltä että sitten nähdään todella että onko tämä jotain isompaa, eli mitenkä pystytään erossa olemaan. Tosi ihana olisi kyllä kokeilla sitä yhdessäoloa "ihan kunnolla", eli että yhdessä asuttaisiin ja siinä sitten näkisi sitä arkea.
Ja olen toisaalta myös miettinyt että hyvänen aika, eihän minun pakko ole elämääni suunnitella tässä vaiheessa eläkkeelle asti. Siis että jos kävisi niin että päädytään yhdessä asumaan, niin sitten kokeillaan: jos pysytään yhdessä, tosi mahtava juttu - mutta jos ei, niin se on harmi mutta elämä jatkuu ja meitä ei vaan ollu tarkoitettu yhteen.
Mutta niin hyvät fiilikset minulla tästä miehestä on että en ole valmis vaan jättämään tätä tähän. :)
nyt,älä vielä tee mitään tulevaisuuden suunnitelmia aika näyttää tuleeko siitä mitään.Mulla samanikäinen mies,mutta ite olen jo 48 ja hyvin menee,mutta tuskin me avioon koskaan mennään.
Suuresta ikäerosta on harmia ja hyötyä.Meillä 23 vuotta ikäeroa,minä 21 ja mies 44..Ollaan jo pari vuotta oltu yhdessä,juuri ostettu oma talo.Alun perin oltiin seinänaapureita,silloin olin vielä kihloissa oman ikäiseni kanssa,mutta jotenkin siinä sitten kävi näin..ei varmaankaan teidän tilanne ole toivoton,aina ei kannata ajatella kaikkia asioita niin järjellä,tekee mitä sydän sanoo..kyllä suhde voi toimia vaikka on eri vuosikymmeniltä,kyllähän se toki edellyttää että nuorempi osapuoli jo aikuistunut ja vanhempi ei mikään käppänä.Vanhemmat ottanut asian hyvin.Kyllähän muut ihmiset kauhistelee.En kyllä voisi kuvitella enää seurustelevani oman ikäisten kanssa.
-Ensinnäkin: miehen otat itsellesi, et äidillesi, et sukulaisille, et kavereille... vain itsellesi!!!!
-Ikäero ei haittaa mitään... tiedän pareja joilla on ikäeroa jopa enemmänkin
-suhde toimii jos ollaan samalla aaltopituudella
-itselläni on 13 v vanhempi mies eli vähän vähemmän ikäeroa, mutta 38 vuotias todellakin voi olla nuorekas (nm kokemusta on ;) se riippuu niin elämäntavoista ym.. ym...
-kaikkea hyvää sulle.. älä tuota asiaa murehdi.. älä liikaa mieti tulevaisuutta... eihän me tiedetä kauanko me täällä maanpäällä tallataan, joten nauti nyt!!!=))
jos olet nuorekas ja pidät itsesi fyysisesti hyvässä kunnossa ja pukeudut ajan henkeen ja hoidat ulkonäköäsi. jos vieläpä edellisten lisäksi olet urheilullinen niin nyt kannattaa kuunnella; lähde! et tule 40 löytämään miehestä sitä fysiikkaa ja energiaa mitä itse silloin edustat. suhteenne kuolee eritahtisuuteen, sinä jaksaisit olla aktiivinen mies taas jo mukavuudenhaluinen. sinä seksuaalisesti elämäsi kunnossa ja mies jo viagra reseptin tarpeessa. ulkomuodollisesti sinä olet vielä trimmissä kunnossa hänen pullea pappamassunsa, roikkuvat kivekset ja alati harventuva tukka..... jos laitat nyt tämän edellämainitun vision viereen 35-40 urheilullisen miehen niin kuka voi rehellisesti sanoa kumman kanssa seksi on hauskempaa....! valitan siskoseni mutta myös tästä tärkeästä asiasta on todella kyse!ei ole turhaa legendaa että me naiset olemme vasta 40 parhaimmillamme.
jos taas olet nyt jo akateemiseen tutkijamaailmaan kallellaan, ulkomuotosi ei edusta sinulle sen suurempaa pähkäilyn aihetta, et harrasta mitään fyysistä etkä ole seksuaalisesti aktiivinen etkä omaaloitteinen niin mikä ettei. saatat saada hänet kiinni vanhenemisessa...seurahan tekee kaltaisekseen.
mieheni on kuusikymppinen, eikä hän ole mistään kohtaa pullea, ei roiku kivekset eikä tukka ole harvennut, harmaantunut kylläkin.
Viagrareseptiä ei olla edes mietitty, seksi on hyvin hauskaa ja antoisaa edelleen. En voisi edes kuvitella seksiä jonkun keskenkasvuisen pojan kanssa.
Meillä tosin ei ole ikäeroakaan kuin 12vuotta, mutta silti froggie hyvä, ei tuokaan ihan noin yksiviivaista ole.
olen 20 ja mies on 35...ei ikäero haittaa...aluksi tunteeni ailahtelivat paljonkin mutta nyt en enää välitä mitä muuuuuuuuuuuuuuut ajattelevat ja en välitä että muilla ikäisilläni on nuorempia.
olen onnellinen koska tajusin että vanhemmat miehet ovat kokeneempia ja pitävät parempaa huolta ja ovat joskus romanttisempiakin! nuorista ei ole mihinkään!
Olen täysin samaa mieltä.. vanhempi mies tietää (yleensä) miten naista käsitellään.. turhat nuoruuden kotkotukset on takanapäin ja pystyy keskittyä olennaiseen.. eli parisuhteeseen. JEss... terv. yks niistä jolla on vanhempi mies ja hyvin meneee=)
meillä on 19 vuotta ikäeroa. eli mä oon 19 ja mies 38. hmm.. yleensä ottaen tykkään vanhemmista miehistä.
ollaan oltu yhes nyt puol vuotta ja eteen on tullu ikäviä asioita, sellaisia jotka haittaa mua. näin ei sais ajatella, ikävää kyllä, mutta mun mies on 50-60 vuotiaan näköinen joka ei asiaa auta yhtään.. ulkonäköönhän ei sais kattoa mutta...kyl mä haluaisin että mieheni näyttäis ikäiseltään eikä kymmenen vuotta vanhemmalta! ja ikävintä täs on se, että jos joudun esittelemään ikäisilleni mieheni, MUA HÄVETTÄÄ! Siis mä häpeän rakastani ulkonäön takia. Surullista...
Minulla samankaltainen tilanne. Olen 21-vuotias tytto ja minulla on 35-vuotias brittilainen poikaystava jonka kanssa asun Briteissa. Ikaeroa meilla siis 14 vuotta. Mutta en voisi edes kuvitella elamaani ilman hanta, tuntuu kuin olisin loytanyt puuttuvan puoliskoni.
Aluksi molemmat ihmeteltiin ikaeroa mutta ei enaa, ollaan niin varmoja toisistamme ja siita etta meidan rakkaus kestaa. Laheiset ovat ottaneet meidan suhteen hyvin vastaan, ei mitaan ongelmia. Ollaan kuulemma niin samanlaisia :)
Toivotan onnea sinulle ja jos teidan juttu ei toimi niin Everything's happens for the reason, nain ma uskon.