miten selvitä kun ex oli sekä elämän rakkaus sekä paras kaveri jonka kanssa tuli jaettua kaikki ilot ja surut sekä omat hassuttelut? omat vanhat kaverit ovat muuttaneet pois ja ryypätäkkään ei töiden takia voi. tuntuu että seinät kaatuu päälle!
elämän rakkaus ja paras kaveri
vituttaa.
103156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
toi se on just se eron paskamaisin asia. mä oon tilanteessa jossa mun on valittava mitä haluan, eron ja itsenäisyyttä ja uutta elämää, vai jatkaa saman kumppanin kanssa, ja vaikka edellinen vaihtoehto houkuttelee, juuri toi sun tilanne saa mut miettimään. jos joku tietää ratkaisun niin kertokaa ihmeessä!
On kai vaan kestettävä tyhjyyttä ja annettava tunteiden tulla ja mennä. Kyllä se helpottaa ja pikku hiljaa tilalle tulee uutta.
Jotkut hakevat epätoivoisesti jonkun korvikkeen. Ei kai sekään kiellettyä ole, mutta olisi hyvä selvittää edellinen itselle, muuten törmää samoihin ongelmiin taas uudessa suhteessa tai tulee satuttaneeksi tätä uutta ihmistä jos on etsinyt vaan ensiapuna haavavoihinsa.
Minä suosittelen suremista, ihan rehellistä itkemistäkin. Se on itsesääliä parhaimmillaan ja se puhdistaa.
Pikku hiljaa voi myös kohdata vihan tuntemuksia. Ne polttaa vanhan karstan pois.
Tuttujen ja sukulaisten seuraankin voi hakeutua ja tietty tutustua uusiin ystäviin, heti kun jaksaa.
Kyllä siitä selviää ja vahvistuukin jopa!
Voin sanoa nyt näin - kokemuksen rintaäänellä, juuri pitkään samassa tilanteessa oltuani.
Joku päivä tajuaa, että olikin parempi, että tuli ero -kait.
elämää on kuitenkin aina .sitä ei saa unohtaa eikä koskaan päästää irti.tämä kaikki tosiaan vahvistaa. hitaasti mutta varmasti.
Minullakin vahvistuminen tapahtuu tosi hitaasti ja aaltoilemalla. Välillä on parempi ja välillä taas vaikeampaa.
Mutta tämä, missä nyt olen, verrattuna eron loppuaikoihin (suhde oli tosi vaikea pitkään ja siitä oli tosi vaikea lähteä, jäädäkään ei voinut koska hajosin siihen)on huomattavasti tasapainoisempaa olemista, vaikka ei helppoa.
Samaistuin kertomuksessasi ex:ääsi. Kuten sanoin, itse jouduin lopettamaan suhteen sen mahdottomuuden takia, mutta ei lopettaja sen helpommalla pääse.
juuri tuo vahvistuminen kestäää ja ottaa aikaa ja vie voimat nollaan. kuitenkin vahvistut ja kasvat henkisesti koko ajan.kaikki tapahtuu jopa vuosien aikana.suru käy ja on pois piteneviä aikoja..kutenkin sinä olt ja pysyt.voimia sulle....
Luulin, että sinä olit tuo ketjun aloittaja, mutta et tainnutkaan.
Anyway, nämä jättämiset ja jätetyksi tulemiset ovat kai kaikille yhtä tuttuja, universaaleja juttuja. Sitä suhtautuu vaan välillä liian dramaattisesti omaan elämäänsä. Siksi kai ero voi tuntua maailmanlopulta.
Kauniisti exästä kirjoitit. Niin, kun toinen on lähtenyt elämästäsi pois, varsinkin jos ei ole lapsia, olo on tyhjän päällä.
Mikään ei huvita, ja juominen ei ratkaise tilannetta.
Ystävät? missä ne on kun niitä eniten tarvitsis?
Jotain pitäisi harrastaa, mut päässä pyörii vain ne ihanat muistot rakkaasta, jota ei voi enään koskettaa, tai edes soittaa hänelle. Se on kaikkein vaikeinta, kun jää totaalisen yksin.
Mulla erosta jo 10kk, en ole vieläkään päässyt tunteistani eroon exääni kohtaan.
Rakastin häntä koko sydämmestäni, mutta kun se ei rittänyt? Olimme pitkään yhdessä, kaikki jo pitivät meitä itsestäänselvyytenä, mutta kasvoimme kai erillemme? Olen yksinäni, ei kavereita nää kun treeneissä 1 kerran viikossa, siksi lähdenkin joka päivä ulos kävelemään, ja kuuntelen musiikkia. Se on helpottanut ettei tarvitse nyhjöttää himassa yksin.
Onneksi on kesä, ja valoisat illat. Jaksan päivä,
päivältä paremmin, mutta unohtanut en ole ihmistä, joka merkitsi minulle paljon, ja vielä enemmän!
Tuossa edellisessä viestissä oli tosi paljon sinulle (ja minulle) jaksamisen ohjeita, tartutaanpa niihin, ja itketään vaik yhdessä?
Kyllä me selvitään tästä!
Oikein itkettää kun 2 paskaa on erotettu toisistaan.!
Vaikeita asioitahan nämä ovat. Mutta sen nyt ainakin voi sanoa, että viina ei ole ratkaisu. Ymmärrän sen, että silloin tällöin saattaa olla jopa hyvä tyhjentää mieli, mutta vaarana siinä on, että tulee tavaksi.
Rehellinen sureminen lienee paras lääke, kuten joku jo totesi. Siitä se sitten pikku hiljaa helpottaa. Tärkeää myös olisi, ettei jää yksin. On hyvä puhua jollekin, keventää sydäntään. Vanhemmat, ystävät tai ihan ulkopuolinen kuuntelija, esim. pappi. Eikä tarvitse olla mikään himouskovainen, saa olla ateistikin. On vain niin, että papit ovat yleensä hyviä kuuntelijoita ja lohduttajia. Yhteyden saa näppärästi netin kauttakin ainakin isommissa seurakunnissa.
Itselläni erosta nyt noin puolitoista vuotta. Olin aloitteentekijä ja elän jo uudessa suhteessa. Mutta yhä tuntuu välillä hyvin vaikealta. Itsesyytökset, pelko toisen romahtamisesta, häpeä ja kai on pakko myöntää, että välillä kaipauskin. En ole mitenkään ylpeä itsestäni, enkä kaipaa sääliä. Eron syy oli tavanomainen - loitoontuminen toisesta, ennen niin rakkaasta ihmisestä. Kultaako aika muistot, varmasti tässä on sitäkin. Enkä tiedä, tekisinkö nyt toisin. Mutta ainakin harkitsisin tarkemmin. Paras lääke minulle olisi se, että näkisin toisen selvinneen ja olevan onnellinen.
Sä rakastat sitä entistä. Petit itsesi. Sen näkee tosta jo läpi. Anteeksi rankat sanani.
Mä en aio ottaa ketään pitkään aikaan koska en pysty. Mun sydän jäi hänen luokse, ja sen tulen kertomaan hänelle kun hänet näen. En voi pelata, en ole sellainen ihminen. Aion sanoa asian hänelle niin kuin se on vaikka tekisi mieli kostaa ja olla ilkeä. Ei, tulen sanomaan hänelle että rakastan ja rakastin ja mikään ei nyt helpota mun surua. Se on totuus ja totuuden tiellä kuljen kuten aina. En voi olla sydämelleni epärehellinen, mennä itsepetokseen. Sydän haluaa rakastaa, ei sille mitään voi. Toivon suuresti että ajallaan se lakkaa tuntemasta ja toivon että tilalle tulee jotain mutta sen aika ei ole pitkään aikaan. Tiedän että selviää mutta itseni tuntien, se vielä kauan.