Olemme olleet naimisissa toistakymmentä vuotta, mutta vuoden verran olen pyöritellyt mielessäni avioeroa. Minulla ja miehelläni ei tunnu olevan enää mitään yhteistä (lasten, talon ja velkojen lisäksi). Tänä syksynä tein päätöksen avioerosta ja olen jutellut siitä jo lasteni kanssa (ala-asteikäisiä). Itse uskon selviäväni erosta, koska olen aina hoitanut lapset ja kodin yksin tähänkin saakka, mutta lapsilla on hyvä isä, kuinka he selviävät tästä? Lasten takia sydän särkyy. Olenko liian itskäs ihminen kun en kestä kulissiavioliittoa?
Muutto edessä
Surullinen lasten vuoksi
61492
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
pitääkö lapsiin yhteyttä ja tajuaako lapsien arvon. Mielestäni ei tarvitse nykypäivänä kulissiliittoa pitää jos ei ole muuta yhteistä kuin lapset. Kokeile kuitenkin ehkä ensin perheneuvolaa, löytää se ihminen kenen kanssa menit yhteen ja jos ei onnistu niin ainakin yritit.
Olen samaa mieltä edellisen vastaajan kanssa, että ensin pitää yrittää kaikkensa, jotta liitto eheytyisi. Sitten jos ero kuitenkin tulee, tietää, ettei ole mitään kaduttavaa.
Erosta viisastuneena suosittelen yrittämistä. Koska edessä saattaa olla monin verroin hankalempia tilanteita ja pulmia mihin nyt olet törmännyt tässä parisuhteessa. Suosittelisin molemmille osallistua NKYn.Parisuhde leiriä. Sanoisin sitä verraten kovaksi molemmille! Sieltä saattaisi löytyä jotain uutta!
Omaisuus jaettu. jaska
Tarinasi kuulostaa hyvin tutulta. Minä vain olen pohtinut eroa jo yli vuoden.
Minulla on yksi kouluikäinen lapsi. Hänen kanssaan olen asiaa käynyt läpi monia kertoja. Samoin olen mieheni kanssa käsitellyt eroasiaa, mutta useimmiten se tapahtuu jonkun riidan yhteydessä. Aikoinaan hän ehdotti eroamista ensin.
Olen miettinyt ja miettinyt, miten tehdä oikein. Pohtinut hyviä ja huonoja puolia ja niin valitettavaa kuin sen onkin, löydän vain huonoja puolia. Olemme erilaisia ihmisiä, se on todettu jo kauan sitten. Mutta silti sanotaanhan, että vastakohdat täydentävät toisiaan. No, meillä niin ei ole käynyt. Tunteet ovat kadonneet vuosien saatossa. Myös yksi erittäin raskauttava syy on mieheni alkoholin käyttö, jota en alkoholistiperheessä kasvaneena voi hyväksyä. Hän on ns. suurkuluttaja. Asiasta on käyty tuhansia keskusteluja, mutta tuloksetta. En kannata absolutismia, mutta alkoholia osataan käyttää myös kohtuudella ja siten, että siitä ei tule ongelmaa.
Lapseni takia olen tätä tivolia yrittänyt pyörittää. En moiti miestäni lapsen isänä. Siinä roolissa hän on hyvä. Mutta mitä oma elämäni tulee olemaan, jos se jatkuu onnettomana?? Ja mitä mieheni elämä? En usko, että hänkään haluaa lopun ikänsä elää onnettomassa liitossa. Mielestäni jokaisen pitäisi ajatella myös itsensä hyvinvointia tällaisissa tilanteissa. Koska vanhempien hyvinvointi heijastuu myös lapsiin. Ja lapsissa on tulevaisuutemme.=))
Kiitos kaikille vastanneille. Olen yrittänyt saada mieheni jonnekin "perheterapiaan" tai vastaavaan, mutta hän ei lähde. Kysyin, rakastaako hän minua ja hän ei pystynyt siihen vastaamaan. Myös minun puoleltani tunteet ovat hävinneet. Olen elänyt niin monta vuotta tuntien hirvittävää tyhjyyttä...mutta enää en jaksa. Olen tehnyt päätökseni ja se on avioero. Lapsista murehdin, mutta jos ero sujuu sovussa niin toivon, että he selviävät siitä...tai pakkohan se on. Onhan heillä vielä äiti ja isä, mutta asuvat eri osoitteissa. Ja jollei äidin ja isän ole hyvä olla yhdessä, niin kyllä lapset siitäkin joutuvat kärsimään.
Itse mietin eroa 35 vuotta ja nyt ei eroa tarvitse enään miettiä kun mieheni teki itsemurhan ! Nyt on helppo elää. Tsemii sinne. Kyllä se aikanaan tasottuu !