Uskomuslääkintää vuosisata sitten

Louis Kuhne, puuseppä

1900-luvun alussa toi eräs Louis Kuhne-niminen puuseppä kaikkiin sairauksiin tehoavan kuhne-kylpemisen kaikkien tietoisuuteen. Se lähti ajatuksesta että on olemassa vain yksi sairaus, joka syntyy ruumiiseen kertyneistä vieraista aineista, ja niistä päästiin eroon vain kuhne-kylvyillä, siis ammeessa kylpemällä.

Kuhnelta kysyttäessa että mitä olivat ne ruumiiseen kertyvät vieraat aineet hän ei koskaan vastannut mitään, mutta oli sitä mieltä että koko silloinen lääketiede jouti romukoppaan.

Hän perusti Saksaan suuren parantolankin, jossa kylvettiin ja parannuttiin vaivasta kuin vaivasta ilman lääkkeitä ja leikkauksia. Kuhne itse sanoi parantuneensa monesta vaivasta kylpyjensä avulla.

Kuhne kirjotti kirjan Kasvonilmeoppi, jossa kerrottiin miten ihmisen kasvojen ilmeistä pystyttiin päättelemään mitä sairauksia ihminen sairasti. Kirjaa julkaistiin noin kymmenellä eri kielellä.

Suomen lääkärikunta tietysti nousi takajaloilleen, mutta parantolan toimintaan se ei vaikuttanut, siitä tuli entistä suositumpi. Ja Suomessa kuhne-kylvyt saivat aina vaan isompaa jalansijaa.

Suomessakin muutama laillistettu lääkäri alkoi uskomaan Kuhnen oppeihin, joukossa mm. tri E. W. Lybeck, Elimäen parantaja. Kyseinen lääkäri vastusti myös rokotteita.

Varmasti mainitut henkilöt pitivät itseään "ennakkoluulottomina toisinajattelijoina" kutsuivat itseään skeptikoiksi ja väittivät virallisen lääketieteen johtavan ihmisiä harhaan ja vastustajiaan he kutsuinevat auktoriteettiuskovaisiksi perässähiihtäjiksi.

Nyt on aika ajanut ohi kuhne-kylvyistä. Nyt moiset kuhne-opit herättävät epäuskoisia päänpudisteluja ja hymyn täyttämiä epäuskoisia tuhahduksia, mutta jokaisella aikakaudella on omat vaihtoehtoislääketieteen edustajansa.

Näillä samoilla argumenteilla täällä tuputetaan VHH:ta, mutta varmasti sadan vuoden kulutta VHH herättää samanlaisia tuntemuksia kuin kuhne-kylvyt nykyään. Sadan vuoden kuluttua kirjotetaan kirjoja miten eräs herra M. Vantaalta paasasi VHH:n kaikenkattavaa terveysvaikutuksesta ja miten laillistettu lääkäri-herra H. kirjoitti siitä kirjoja.

Aika muuttuu mutta ihminen aina vaan haluaa uskoa ihmeisiin, ja aina löytyy joku joka hurahtaa täysin ja kokonaan tällaisiin uskomuksiin. Turha mainita että Kuhne itse vaurastui huomattavasti keksintönsä seurauksena.



[copied]

15

348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nyt näin

      Kauniina päivänä päätit tälläisen luettavan meille vhh-laisille laittaa.
      Kiitos nyt kumminkin.
      Voisitko kertoa miten päättyi yks tv.sarja kun jäi viimeinen osa näkemättä.
      Siinä oli punainen auto ja paljon ihmisiä joku lauloikin.

    • Runsas 30 vuotta sitten eräs keskustapuolueen nouseva poliittinen pyrkyrilääkäri lähti Pohjois-Karjalaan tutkimaan asioita ja kehitti rasvateoriaksi kutsutun menetelmän, jalosti sen sitten varsinaiseksi rasvahysteriaksi ja sen seurauksena terveellisen meijerivoin kulutus romahti ja kansa syö margariineja ja muita keinorasvoja. Kampanja vei miehen sitten pääjohtajaksi asti mutta kansanterveyteen sillä on ollut vain negatiivisia vaikutuksia, sairaudet lisääntyy ja nyt vain odotellaan koska tämä margariiniteollisuuden mannekiini siirtyy palkintorahoineen eläkkeelle ja hänet pitäisi kyllä palkita siitä että sai elämäntyönsä seurauksena nostettua diabeettikojen määrän yli puolen miljoonan.

      • jos vaihtaa

        VHH:n niin kuulostaa aivan samalta. Varmasti herra Kuhnekin otti jonkun Saksan terveysviranomaisen hamapisiinsa ja väitti hänestä samaa kuin sinä Puskasta.

        Nuo kaikki menetelmäsi ovat tyypillisä pseudotieteen merkkejä, ne esiintyvät aina samanlaisina on kyseessä mikä tahansa kusetus.


      • Kokoomus Nuoret

        Runsas 8 v sitten e räs työtön tunari Vantaalta halusi piimäleilimäiset kasvolihaksesna kohentuvan ja liittyi Kokoomuksen vaalilehtien ovelta ovelle jakajaksi.!

        ukkeli tekee sitä edelleen mutta 40 kiloa painavampana


    • JuhSar

      Kuhnen hoitoihin tullaan palaamaan, kun havaitaan, että nykyinen sairauksien hoito farmaseuttisilla lääkkeillä ei koskaan paranna itse tautia vaan peittää taudin oireet. Sittemmin tauti palaa entistä pahempana.

      Kuhnen parannusmenetelmät perustuvat ihmisen luontaiseen parantumiseen erillaisista taudeista. Ns. hierontaistumakylpy on näistä hoitomenetelmistä tehokkain. Kun ao. kylpy yhdistetään höyryttämiseen, eli kuuman vesihöyryn hengittämiseen peitteen alla, saadaan kaikkein tehokkain luonnollinen parannustapa. Höyrytyksen jälkeen on ruumiin lämpötila aina alennettava istumakylvyssä. Jos ottaa kylmän istumakylvyn, n. 12-15 minuuttia, tulee sen jälkeen ruumiin lämpötila palauttaa normaaliksi sängyssä peitteen alla. Viileässä hierontaistumakylvyssä ruumiin lämpötila voi aleta n. 33-35 asteeseen.

      Itse Kuhnen parannusmenetelmä perustuu yksinkertaiseen fysiologiseen vaikutukseen. Ensin taudinaiheuttajat pehmitetään ja saadaan liikkeelle kuuman höyryn (lämpötilan) avulla, ja sitten kylmällä istumakylvyllä vieraat aineet saadaan taas nestemäiseen muotoon ja ne jatkossa poistuvat virtsan kanssa.

      Itse olen menestyksekkäästi parantanut itseni flunssasta, vuotavasta vatsahaavasta, Menieren taudista, pitkällisestä keuhkokuumeesta jne. Tehokkain tietämäni flunssan parannuskeino on paasto ja siihen liittyvä suolenhuuhtelu. Tällä hoidolla olen parantunut kuumeisesta flunssasta 2-3 vuorokaudessa.
      Nykyinen vallalla oleva uskomushoito (lue farmaseuttisilla lääkkeillä hoito) tai ns. prosenttiuskovaisuus, joka perustuu siihen, että kun potilaista suurimman osan olo paranee tietyllä kemiallisella aineella niin se hyväksytään yleiseen käyttöön lääkkeenä. Mielenkiintoisinta ao. asiassa on se, että yksikään farmaseuttinen lääke ei täytä lääkelain tärkeintä lääkkeen määritystä, parantamista "Lääkkeellä tarkoitetaan valmistetta tai ainetta, jonka tarkoituksena on sisäisesti tai ulkoisesti käytettynä PARANTAA, lievittää tai ehkäistä sairautta tai sen oireita ihmisessä tai eläimessä."

      Mutta toisaalta eihän lääketehtaiden tavoitteena olekaan ihmisten parantaminen, vaan liikevoiton maksimointi, joka saavutetaan siten, että väestön valtaosa saadaan syömään erillaisia lääkkeitä vaikka heillä ei olisikaan mitään akuuttia sairautta. Näin meistä tehdään sairaita ja riippuvaisia kemiallisista lääkeistä.

      Luonnonhoidolla voi päästä irti tällaisesta lääkeriippuvuudesta. Lääkkeistä vapautuminen edellyttää elintapojen perusteellista muutosta. Ruokavalion osalta tulee siirtyä syömään puhtaita elintarvikkeita, raakaa kasvisravintoa ja kieltäytyä kaikesta prosessoidusta ruuasta. Mitä sairaampi ihminen on sitä vähemmän hän sietää prosessoituja elintarvikkeita. Ja toisaalta mitä terveempi ihminen on sitä paremmin hän sietää kuumennettujakin elintarvikkeita. Mutta kun on ns. kriisi päällä, eli on sairastunut, on ennen kaikkea kuunneltava omaa kehoa. Jos ei ruoka maita, voi ruoasta pidättäytyä 1-4 viikkoon omasta kunnosta riippuen. Kun ruokahalu jälleen palaa, on parasta syödä kasviksia, juureksia ja hedelmiä sellaisenaan tai maitohappokäyneitä juureksia.

      • Heh !

        >

        Tuskin.

        Tuskin tuollaiselle löytyy tieteellisiä perusteita. Kyse on tyhjästä väitteestä. Eihän ihmisen ruumiinlämpö kuitenkaan voin nousta kuin ihan pari astetta (eikä tietenkään laskea).

        >

        Ai ne on oikein kaasumaisina tuossa n. 37 asteen lämpötilassa ? Mutta sitten nesteytyy siinä samassa lämpötilassa (ehkä asteen alemmassa lämpötilassa. Enpä usko, että pystyt osoittamaan taudinaiheuttajia, jotka höyrystyy esim. 37,5 asteessa.

        Katsokaa nyt, miten vammaiseksi ihmiset itsensä tekee kun oikein uskoo mihin tahansa idiotismiin.


    • seuraus sairaus

      Meni ne Kuhne-kylvyt Suomessakin niin pitkälle, että yksi diabeetikko-lapsikin kuoli

    • Heh !

      Tämä on oikein oiva esimerkki, miten joku (jotkut) lääkärit saa päähänsä jonkun oman "hoito"keinon, joka ei mitenkään perustu tieteelliseen tietoon. Sitä kyllä naamioidaan tieteellisyyden kaapuun ja kirjoitetaan jotain kirjoja. Oikeastihan kirjat ovat täyttä huuhaata, mutta tottakai lääkäri on tyytyväinen lisätienesteistä kirjojen muodossa.

      Varokaa kaikkea, mitä ei pystytä tieteellisesti perustelemaan.

    • eikiitosvhh

      Kolmannes kansasta on helposti höynäytettävää ja juuri he sekoavat näihin pseudotieteellisiin ihmehoitoihin ja ruokavalioihin (kuten vhh)

    • Antti Heikkilä

      VHH on sitä tänään

    • Jutta Jyy

      Annika Dahlqvist kuuluu samaan sarjaan.

      • sinne vaan

        Antti Heikkilän perään....


    • uonna 2113

      Sadan vuoden päästä karppausta ihmetellään. miten tuollaiseen on kukaan voinut uskoa?

    • Jörtssse

      Heiiii ,heti kun näin tämän otsikon tuli mielen se ruotsalainen Annika ja sitten tämä lihava suomalainen lääkäri Heikkilä

      • kappas vain

        No niinhn se onkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6705
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      556
      2303
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1867
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      85
      1261
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      98
      1055
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      980
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      89
      953
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      843
    9. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      32
      840
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      147
      767
    Aihe