tein sen sitten, hain asuntoa ja tein määräaikaisen vuokrasopparinkin. olin kyllä jutellut (ja kyllä - "uhitellutkin") asiasta jo pitkään, mies ei vain tainnut uskoa. sanoin mitä tekoja vois yrittää, ei mennyt oikein perille. vika kuulema vain minussa, vain minulla oli ongelmia hänen mielestään.
ei työtä ei mitään yritystä tilanteen parantamiseksi, kyllästyin kertakaikkiaan.
mies jäi yhteiseen asuntoon, omaisuuden jako oli lähinnä vitsi. eipä sillä, ei meillä ole isoja omaisuuksia, kodin irtaimisto vain ja velat.
tänään hain loppuja, lähinnä krääsäähän se oli, ja palautin avaimet.
kuulema lähtijä saa kärsiä. hänelle jäi kaikki olennainen tavaramielessä.
ei ole itkettänyt missään vaiheessa. suhde oli platoninen jo vuosia, ja ystäville saatoin puhua miehelle en.
itku saattaa tullakin jossain vaiheessa, mutta ei sen takia että olisi miestä ikävä, näin uskoisin.
harvoin oli hauskaa yhdessä, ja vain muutaman tunnin ajan.
kunnioitus rapisi vuosien saatossa, salaisuuksiakin oli.
maton alle lakaistut ongelmat kasvoivat ja kasvoivat, ja teot joita ei voi unohtaa söivät rakkauden.
kaveruussuhde se oli.
tuntuuhan tämä kummalliselta, ja asuntoa jossa elelimme en toki vihannut. enkä miestäkään voi sanoa vihaavanai. Mutta en rakastakaan. parisuhde se ei ollut. joten turha oli kai kiusata ja sitoakaan toista.
hänellä näytti olevan sormus kun kävin. itse en ole pitänyt pitkiin aikoihin. en vaan ole voinut en halunnut.
tallessa se on.
mietin olisko pitänyt sanoa miehelle, ottaa puheeksi, että nyt ollaan vapaita. ettei kuvittele että palaan tuotapikaa.
en ensinnäkään voisikaan palata, on sitova sopimus.
ja niin paljon pitäisi muuttua, aivan liian paljon, ei ole mahdollista.
ja vaikka hänestä tulisi suorastaan pyhimys, niin on asioita joita ei vaan voi unohtaa koskaan. niitä on puolin jos toisinkin.
ei en ole itse täydellinen, en virheetön, en pyhimys enkä enkeli.
kaikki ei vaan aina onnistu. kuulema en ole tehnyt mitään asioitten eteen, paitsi valittanut.
hänen lempilause on että "jos ei viihdy niin aina voi lähteä, ei siitä tartte tehdä numeroa senkun lähtee."
ja toinen "älä aina valita vaan tee asialle jotain."
no, minä tein.
hän sanoi ettei lähtö ole mikään ratkaisu, että se on pakenemista.
onko noinkaan.
myöskin rakasti sanoa (mun mielestä lähinnä uhkailua) että "ne on niitä valintoja ja niitten kans on elettävä."
hän tulee pärjäämäään rahallisesti hienosti. muusta en sitten tiedä.
mutta kumpi on parempi, asua vaikka kultalinnassa jos ei synkkaa yhteen kuten pariskunnalla kuuluu, vaiko sitten köyhemmin kunhan on onnellista..
pakko elää päivä kerrallaan ja katsoa miten elämä alkaa soljua, vaikka tuppaan murehtimaan kaikkea etu- ja takakäteen.
kuitenkin meillä on vain aina tämä päivä jonka vuoksi voi työskennellä.
ei työtä ei mitään yritystä tilanteen parantamiseksi, kyllästyin kertakaikkiaan.
mies jäi yhteiseen asuntoon, omaisuuden jako oli lähinnä vitsi. eipä sillä, ei meillä ole isoja omaisuuksia, kodin irtaimisto vain ja velat.
tänään hain loppuja, lähinnä krääsäähän se oli, ja palautin avaimet.
kuulema lähtijä saa kärsiä. hänelle jäi kaikki olennainen tavaramielessä.
ei ole itkettänyt missään vaiheessa. suhde oli platoninen jo vuosia, ja ystäville saatoin puhua miehelle en.
itku saattaa tullakin jossain vaiheessa, mutta ei sen takia että olisi miestä ikävä, näin uskoisin.
harvoin oli hauskaa yhdessä, ja vain muutaman tunnin ajan.
kunnioitus rapisi vuosien saatossa, salaisuuksiakin oli.
maton alle lakaistut ongelmat kasvoivat ja kasvoivat, ja teot joita ei voi unohtaa söivät rakkauden.
kaveruussuhde se oli.
tuntuuhan tämä kummalliselta, ja asuntoa jossa elelimme en toki vihannut. enkä miestäkään voi sanoa vihaavanai. Mutta en rakastakaan. parisuhde se ei ollut. joten turha oli kai kiusata ja sitoakaan toista.
hänellä näytti olevan sormus kun kävin. itse en ole pitänyt pitkiin aikoihin. en vaan ole voinut en halunnut.
tallessa se on.
mietin olisko pitänyt sanoa miehelle, ottaa puheeksi, että nyt ollaan vapaita. ettei kuvittele että palaan tuotapikaa.
en ensinnäkään voisikaan palata, on sitova sopimus.
ja niin paljon pitäisi muuttua, aivan liian paljon, ei ole mahdollista.
ja vaikka hänestä tulisi suorastaan pyhimys, niin on asioita joita ei vaan voi unohtaa koskaan. niitä on puolin jos toisinkin.
ei en ole itse täydellinen, en virheetön, en pyhimys enkä enkeli.
kaikki ei vaan aina onnistu. kuulema en ole tehnyt mitään asioitten eteen, paitsi valittanut.
hänen lempilause on että "jos ei viihdy niin aina voi lähteä, ei siitä tartte tehdä numeroa senkun lähtee."
ja toinen "älä aina valita vaan tee asialle jotain."
no, minä tein.
hän sanoi ettei lähtö ole mikään ratkaisu, että se on pakenemista.
onko noinkaan.
myöskin rakasti sanoa (mun mielestä lähinnä uhkailua) että "ne on niitä valintoja ja niitten kans on elettävä."
hän tulee pärjäämäään rahallisesti hienosti. muusta en sitten tiedä.
mutta kumpi on parempi, asua vaikka kultalinnassa jos ei synkkaa yhteen kuten pariskunnalla kuuluu, vaiko sitten köyhemmin kunhan on onnellista..
pakko elää päivä kerrallaan ja katsoa miten elämä alkaa soljua, vaikka tuppaan murehtimaan kaikkea etu- ja takakäteen.
kuitenkin meillä on vain aina tämä päivä jonka vuoksi voi työskennellä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ennenkuin kasvat "aikuiseksi".
Koitat jotenkin onnentunnetta saada toisen ihmisen tekojen kautta, ja sitä kyllä kutsutaan läheisriippuvuudeksi.
Jokainen on kumminkin itse oman onnensa seppä. Toista ei voi muuttaa, muutos lähtee itsestäsi.
Onnea valitsemallesi uhmakkaalle tielle, onhan se muutos, ja muutos on hyvästä. Jos ei ole onnellinen niin jonkin asian on toki muututtava.
Tee palvelus tulevalle miehellesi, ja älä ala seurustelmaan, ennen kuin olet itse edes löytänyt itsesi, sillä muutoin seurustelusuhteesi päättyy ihan samoin kun tämäkin.
jaahas..;)
ei, ei voi toista muuttaa, se kyllä tiedetään, ja perin selväksi tuli, meidänkin tapauksessamme. lakkasin aikaa sitten uskomasta siihen.
aika usea sitä kuitenkin sinnikkäästi yrittää.
avioliitto ja parisuhde yleensäkin on sellainen, että puolitiehen pitää tulla vastaan kummankin. ja jos toista rakastaa, niin sitähän haluaa miellyttää sitä toista.
ei riitä, että toinen yrittää ja toinen sanoo että "minun ei tarvitse huomata epäkohtia eikä tehdä niille mitään." (ihan noilla sanoilla)
ja jos on omasta mielestä aina oikeassa.. elä siinä sitten.
minä kävin kriisi- ym avussa, hän piti sellaisia "akkojen hommana." kerran käytiin yhdessä, mutta hän ei antanut kenellekään muille suunvuoroa (me ja kaksi naista).
muutkin lähipiirissä ovat huomanneet saman, mies korottaa lähinnä äänensä, jos toinen yrittää sanoa mielipiteensä.
yleensäkin "akat" ovat hänen mielestään niitä joilla on (ja AINA) ongelmia, tai jotka kehittelevät niitä.
ellen tietäisi, niin kyseenalaistaisin jopa seksuaalisen suuntautumisensa, niin naisvastainen- ellen sanoisi jopa vihaaja on.
tosin, suhde monta vuotta platoninen, joten..
uhmakas tai en niin esimerkiksi väkivalta- niin henkinen kuin fyysinenkään ei kuulu onnelliseen parisuhteeseeen, varsinkin kun sitä oli jo ennen avioliittoa.
ja on kertakaikkiaan asioita, joiden tapahduttua mikään ei enää palaa ennalleen.
ilmeisesti kirjoitin huonoa suomenkieltä.. (akka kun olen)
et voi todellakaan tietää
jos olet työtön saat asumistuen,mee työharjoitteluun oppisopimuksesta voi löytää työpaikan ,ystäviä ja saa palkan.mutt ei voi ennustaa ootko tehny väärin,pakkoko elää suhteessa jossa ei ole mitään.jos avioehtoa ei ole,omaisuus tuuliajolla,jos ehto ero vireille ja vaadit osuuttasi vaikka rahana.jos saat 15-20 donitsii sillä pääset sijoittamaan omaan asuntoosi,johon myös saa asuntotukia,jos teet osaaikaista siihenkin voi hakea tukea,tilinauhalla.tulot rarkaisee,onnea elämääsi.
työttömyys tässä rissaa tällä hetkellä tosi on. hakemuksia olen laittanut niin paljon, etten edes kaikkia muista.
asumistuki haettu ja saatu.
oppisopimus ei ole onnistanut, sehän se paras olisi. on tässä ammatti takana vaan joko se pitäisi päivittää, tai sitten vaihtaa tyyten.
suhteessa ei tosiaan ollut enää kuin tottumus jäljellä.
avioehto on kyllä olemassa.. noh, ei siis niitä "rikkauksia", tosiaan se irtaimisto "vain", ja on mulle ystävät (niitä on pari kolmekin todella hyvää ja se on rikkaus!) ja tutut sanoneetkin, että tavaraa nyt saa aina vaikka pikku hiljalleen..
että siis antaisin olla koko homman, koska riitaa on totta tosiaan piisannut asiasta ja asiatta jo vuosikaudet muutenkin.
ja tosihan on, että noin niinkuin elämisen kannalta, niin vähän sitä loppujen lopuksi ihan välttämättä tarvitsee.
eron taidan tässä laittaa, siinäkin joutuu maksumieheksi sen hakija, mutta saanpa velan puolitettua.
kiitos sympatiasta.