Ihan kamala tilanne...
Onko muilla kokemuksia?
Onko jonkun mies toteuttanut uhkauksensa.
Yöllä oli tullut taas viestiä että "älä jätä, en kestä sitä" ja monta kertaa sanonut menevänsä kiikkuun jos jätän.
Tiedän että tuommonen uhkailu on väärin mutta herkkänä ihmisenä en tiedä miten kestäisin jos nuin kävisi. Olisin jo eronnut jos hän ei olis tuolla tavalla kiinni minussa.
Muuten mies on ihan kiltti ja kunnollinen.
Onko muilla kokemuksia?
Onko jonkun mies toteuttanut uhkauksensa.
Yöllä oli tullut taas viestiä että "älä jätä, en kestä sitä" ja monta kertaa sanonut menevänsä kiikkuun jos jätän.
Tiedän että tuommonen uhkailu on väärin mutta herkkänä ihmisenä en tiedä miten kestäisin jos nuin kävisi. Olisin jo eronnut jos hän ei olis tuolla tavalla kiinni minussa.
Muuten mies on ihan kiltti ja kunnollinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
ole, ne viimeisen tekonsa toteuttaa jotka ei siitä etukäteen huutele.
Oli miten oli, toteuttaa tai ei,jutun ydin on siinä, ettei parisuhteessa voi olla tuollaisella syyllä. Jokainen on kuitenkin vastuussa omasta elämästään, sen lopettamisesta tai jatkamisesta.
Joo, näin meilläkin. Ero on tulossa ja valmiiksi masennuksesta kärsivä mies sanoo hoitavansa siitä sitten lopullisen eron. Ahdistaa todella tuo uhkailu, mutta. Hän on aikuinen ihminen, hän on vastuussa itsestään. Meidän suhde ei toimi, eikä sitä uhkailemalla saa toimimaan.
En tiedä, voinko elää sen kanssa, jos hän todella tappaa itsensä. Mutta tiedän, etten voi elää hänen kanssaan. Koetan vain muistuttaa itselleni, että minä en voi elää hänen puolestaan.
Nekin, jotka uhkailevat voivat sen toteuttaa "vahingossa" tai muuten. Mutta sen vuoksi, et voi tätä ainutkertaista elämääsi uhrata. Jos hän im.:n toteuttaa on se hänen oma valintansa. Tosin varmasti se silti olisi sinulle kova paikka. En kuitenkaan kehoita sinua suhteeseen jäämään. Ohjaa häntä ammattiavun pariin.
Ei toteuttanut,mutta uhkaili.Ja silti hengissä näyttää olevan tänäkin päivänä.Mutta,et voi jäädä tuohon suhteeseen,koska uhkailu muuttuu vielä jokapäiväiseksi ja itsemurha vedetään pienenkin riidan sattuessa mukaan.Ja toiseksi,et voi elää toisen puolesta.Koita puhua mies ammattiauttajalle,itse et voi auttajaksi ryhtyä.
lähisukulaisiin kuten siskoon/veljiin tai vanhempiin?
Ei toimimattomaan suhteeseen voi jäädä tuolla perusteella.
vastauksista...
Ymmärrän sen järjelläni että en ole vastuussa toisen elämästä, en voi vain sen takia olla hänen kanssaan että hän ei kestä ilman minua. Tunnen olevani kuin "sidottu" tähän mieheen.
En ole aikaisemmin tuntenut tämmöistä miestä...
Hänen vanhin veljensä on tehnyt itsemurhan kun hänen vaimonsa oli hänet jättänyt. En tiedä onko tämä sitten "sukuvika". Ahdistavaa ainakin on. Elämä on kiinni yhdestä ihmisestä... Sanoo että ilman minua hänellä ei ole elämässä mitään sisältöä.
Jos pystyn hänet jättämään niin varmaan otan yhteyttä vanhempiinsa tai siskoihinsa.
Tällä hetkellä alan jo itse toivoa kuolemaa...
Hae itsekin apua tilanteeseesi. Sitäkään ei kannata pitkittää. Mainitsit miehesi veljen tehneen im:n. Se on yksi suuri riskitekijä miehesi kannalta.
En tiedä on mies iso- vai pikkuveli, mutta veljestähän mieluusti otetaan mallia. Jos nyt veli on itsarin tehnyt, niin ei sitä kyllä tarkoita, että tämän perääsi ruikuttavan miehen kantti kestää samaan.
Mies taitaa olla läheisriippuvainen? Ei sun naisena tarvitse aikuista miestä alkaa perässä raahaamaan! Mies on ITSE vastuussa tekemisistään ja etenkin tulevaisuudestaan, sen jälkeen kun sinä lähdet.
Älä ryvetä itseäsi liian kauan tuossa liitossa, tuollainen ruikuttaja keksii aina lisää aiheita...
Muista... yksi ainoa elämä! Voimia!
munkin mies ilmoitti kerran viiltelevänsä itseään, kun olin riidan yhteydessä pakannut parin päivän kamat ja koiran ja lähdössä kotoa. ilmoitin miehelle, et mulle on ihan turha tuommoisia uhkauksia ladella ja mua ei saa pidettyä kotona uhkaamalla itsensä vahingoittamisella. mies ei ole tuon jälkeen edes yrittänyt heitellä tuommoisia uhkauksia. ja toisekseen, jos miehesi haluaa oikeasti tappaa itsensä, et sä aikuista ihmistä pysty millään estämään sitä tekemästä.
Sitäpaitsi hän kertoi joskus että oli noin kuukausi ennen tapaamistamme mennyt vinnille ja soittanu itelleen ambulanssin ja kun oli kuullu et ambulanssi tuli niin hypänny kiikkuun. Eli eikö silloin pitäs selvittää että mikä on syy ettei halua elää vaan tekee tuommosia tempauksia mitkä ei todellakaan ole läheisille mukavia.
Eli hänellä on tämä itsetuhoisuus ollut jo jossain määrin ennen minua, mutta nyt kun olen jättämässä häntä niin hän sanoo sen syyksi. Sanoo joskus jopa että haluatko murhan omalletunnollesi.
Ei taaskaan kiltit ja kunnolliset kelpaa? :)
Tommoset äijät ja ämmät pitäis saada johonkin hoitoon ja äkkiä.
Kyseessä on mielenterveydellinen häiriö, ei kenenkään pidä alistua toisen ihmisen tahtoon väkisin,ei ainakaan millään uhkailuilla.
Omapahan on vikansa jos ei kestä eroa, ei varmaan kestä mitään muutakaan elämässä tommoset itsarilla uhkailijat.
Jos joku on idiootti haluaa tappaa ittensä tommosen takia niin antaa mennä vaan.
Onhan näitä nähty ennenkin niin paljon et kun ei muka kestetä eroa niin tapetaan itsensä tai pahimmassan tapauksessa muitakin ihmisiä.
Anna tappaa, sillähän siitä pääsee. Tähän mennessähän ei olekaan vielä käyttänyt väkivaltaa itseään vaan sinua kohtaan. Niin, henkinenkin väkivalta on väkivaltaa.
Noh, ajattelitko elää loppuelämäsi hänen kanssaan? Luuletko, että hän ei tulisi vaan yhä enemmän enemmän riippuvaiseksi sinusta ja myöhemmin irtipääsy olisikin jotenkin helpompaa?
Siinäkö se on taikalause, jota tottelet? Jos et sitä ja tätä, mä tapan itteni? Voithan soittaa poliisille ja sanoa, että siellä se aikoo tollo aikoo tappaa itsensä, jutelkoon sitten niitten kanssa enemmän.
Että kokee elämänsä merkityksettömäksi ilman toista?
Katselin tänään hautakiviä oikaistessani uimarannalle. Näin siellä perhehaudan jonne oli kuopattu isä, äiti ja kolme lasta. Vanhemmat olivat eläneet yli 85 vuotiaiksi molemmat.
Heidän kuolinpäivillään oli 5 päivää eroa.
Kolme lasta. Yli 85 vuotta elämää takana.
Mieti sitä.
Ehkä se on sitä tosirakkautta? Mutta se, että toinen tahtoo lähteä ja toinen kiristää itsemurhalla jäämään, ei ole.
"Mutta se, että toinen tahtoo lähteä ja toinen kiristää itsemurhalla jäämään, ei ole."
Mitenniin? Se on ehkä ylilyönti, hätääntyneen ihmisen pelkoreaktio. Se ei tarkoita rakkauden - TUNTEEN - epätodellisuutta.
Rakkaus ei ole looginen. Et voi määrittää rakkautta sillä mikä aiheutuu pelosta ja tuo itsemurhalla uhkaaminen on takuuvarmasti pelon aiheuttama reaktio. Se aiheuttaa varmasti pelkoa myös kumppanissa mutta koska uhataan ITSEmurhalla ei kumppaniin kohdistu MINKÄÄNLAISTA UHKAA.
Jos tuo alkuperäinen ei rakasta kumppaniaan tai tahdo olla hänen kanssaan niin miksi hän ei meille viestissään kerro niin? Pelkästään se uhkaus ei voi riittää syyksi filosofisesti. Jos minun rakastamani kumppani uhkaisi itsemurhalla jos jätän niin menisin hänen viereensä, ottaisin käsistä kiinni ja sanoisin : "Rakas, sinun ei tarvi tappaa itseäsi. En ole lähdössä minnekään. Rakastan sinua."
Miksei alkuperäinen tee näin?
"Olisin jo eronnut jos hän ei olis tuolla tavalla kiinni minussa."
Se miten alkuperäinen kokee tilanteen ei ole näkemys siitä mikä on hänen kumppaninsa sielunelämä. Valinta jäämisestä on ap:n - se ei tarkoita että hän välttämättä havaitsee asioita oikein vaan on jossain rajatilassa itse lamaantuneena ja pelko lamaannuttaa kyvyn käsitellä muita tunteita.
Täysin mahdollinen skenaario.
Puhumme nyt ihmisistä. Emme koneista tai oppikirjateorioista. Pitää pystyä katsomaan tekstin taakse, ajattelemaan myös AP:n heikkouksia ja sokeutta tilanteelle. Sekin on mahdollista.
JUURI sen vuoksi hän uhkailee, koska hän tietää, että se UPPOAA sinuun!
Että...
Kumman valitset?
- sen miehen "paapomisen"...? (vaikka siinä sivussa uhraisit oman elämäsi)
- OMAN elämäsi???
Minun entiseni uhkailu myös itsemurhalla koko ajan kun olin häntä jättämässä ja sen jälkeenkin kuin jätin tuli viestejä ja maileja koko ajan että miltä tuntuu kun olen aiheuttanut hänen itsemurhan.
Miehellä oli enemmän tai vähemmän mielenterveysongelmia kaikkien muidenkin ongelmien seassa. Monta vuotta ennen kuin tapasimme oli yrittänytkin itsemurhaa, mutta ystävä oli ehtinyt hätiin. Pelkäsin siis todella että toteuttaa uhkauksensa, koska itsekin voin sanoa ettei hänellä montaa hyvää syytä silloin ollut elää. Asiat täydellisen huonosti.
Mutta niin kuin muutkin ovat sanoneet, sinulla on vain yksi elämä ja sinä päätät siitä. Aivan kuten miehesikin omastaan. Itse jätin mieheni ja kyllä hän siitä loppu peleissä yli pääsi. Soitti kerran itselleen myös ambulanssin kun oli niin sekaisin että alkoi itsekin pelätä mitä tekee itselleen jos ei saa hoitoa.
Sanoin hänelle myös että jos hän sanoo minulle että tappaa itsensä, soitan poliisit paikalle. Ja niin soitinkin. Sen jälkeen ei tullut enää "itsemurhaviestejä", taisi ymmärtää että joka kerta soittaisin vain poliisit hänen asunnolleen.
Kuukausi tai pari hänellä meni täysin pimennossa sekaisin. Sitten ymmärsi itsekin hakea apua. Kävi terapiassa ja sai mielialalääkkeet, jotka todella ovat auttaneet. Nyt hänellä jo asiat paremmin ja halu elää tulossa takaisin.
Muutkin siis valitettavasti ovat olleet kanssasi samassa tilanteessa. Tiedän tasan mitä käyt läpi. Itsekin menin silloin aivan sekaisin enkä tiennyt mitä tehdä. Nyt ahdistaa muistella ja kirjoittaa. Joka tapauksessa molemmat meistä on nyt hengissä enemmän kuin aikoihin, kumpikin omalla vastuullaan.
Toivottavasti kaikki päättyy hyvin.
"Muuten mies on ihan kiltti ja kunnollinen."
No miksi sitten olet lähdössä?
Jostain se mies on saanut päähänsä että olet jättämässä häntä koska uhkaa tappaa itsensä.
Jos se on väärinkäsitys niin olis syytä oikaista asia. Jos VAIN JA AINOASTAAN tuosta uhkauksesta on nyt tullut se syy lähteä niin sitten filosofisesti mitään ongelmaa ei ole - koska et ole lähtemässä - jolloin miehen ei tarvi vetää itseään kaulakiikkuun roikkumaan - jolloin uhkaus on pelkkä muodollisuus, huomionhakemista ja tilanteen tarkistus.
Silloin ratkaisu on se että vakuutat hänelle että kaikki on hyvin ja jatkatte elämää onnellisena.
Miehillä on tunteet. Tiesitkö? Hyvinkin syvät ja välillä ahdistavat tunteet ja juuri siksi me tarvitsemme naisen apua välillä uskoaksemme itseemme.
...
Älä kuuntele muita. He ovat pelkkiä kanoja tai idiootteja. Minä olen sitä 1% ihmisistä jotka ymmärtävät toisia ihmisiä eivätkä tee hataria johtopäätöksiä kevyin perustein.
Voi tietenkin olla että sinä itseasiassa olet se miehelle tuhoisa asia. Sanoit että olet lähdössä - onko sille jokin muukin syy kuin tuo uhkaus?
Jos hän on yrittänyt parhaansa, olette olleet yhdessä, hän on rakastanut sinua ja tehnyt hyvin - ja silti sinä olet lähdössä... (Miksi olet lähdössä? Toinen mies? Kyllästyminen? Uuden ja jännittävän haku?) - niin silloin allekirjoitat oikeastaan miehelle ajatuksen että hänen elämänsä tärkein asia, rakkaus - on kuraa.
Miksi lähdit suhteeseen tuon miehen kanssa jos et halua häntä?
Ihmisille jotka uskovat ja elävät tosirakkauden mukaan moinen paska saattaa hyvinkin olla liikaa. He laittavat kirjaimellisesti tunteissaan ja tahdossaan elämänsä peliin. Heittäytyvät suhteeseen AIVAN KOKONAAN. Panostavat rakkaudessaan kaiken ja tahtovat olla onnellisia ja odottavat että TOINENKIN TEKEE NIIN.
Nyt sitten olet lähdössä. Miksi? Ruoho vihreämpää aidan toisella puolella? Elämässä ei ollutkaan hohtoa? Vaihtamalla paremmaksi? - Minä vain kysyn. Mikä meni vikaan?
Jos ongelma on siinä ettet tuntenut kumppanisi tarpeita ja tahtoa tarpeeksi mennessänne yhteen niin silloin virhe on todellakin sinun. Jos otit elämällään mukana olevan ihmisen suhteeseen kanssasi ja annoit hänen rakastua niin silloin se sydän on sinun käsissäsi.
Joko otat tai jätät. Tee se päätös omassa päässäsi ja elä sen mukaan. Jos et rakasta tuota miestä niin silloin hänen elämänsä ei loppujen lopuksi ole sinulle paskankaan vertaa arvokas. Hänen kohtalonsa on se ja sama sinulle, siksi olet vapaa.
¨
Jos taas välität niin välitä sitten loppuun saakka. Rakasta. Rakasta sellaisena kuin hän on, vajavaisena - ihmisenä - juurikin kaltaisenasi. Älä jää puolitiehen.
Sun mielestäsi on siis ihan ok, että suhteessa on kaksi osapuolta: vahva ja heikko. Se vahva on tässä tapauksessa antanut sen heikon rakastua itseensä ja nyt hänen täytyy loppuelämänsä huolehtia tästä, rakastaa vaikka ei rakastuttaisi, pysyä yhdessä vaikka suhde ei tunnu enää toimivan. Ryhtyä terapeutiksi, tukihenkilöksi ja unohtaa, että oma elämä voisi olla toisaalla...
Jos se on tosirakkautta, niin miksi se mies ei tässä tapauksessa tarjoudu keskustelemaan, kehittämään suhdetta, yrittämään? Miksi hänen keinonsa on uhata itsemurhalla? Se ei taatusti vie asioita yhtään parempaan suuntaan.
"Sun mielestäsi on siis ihan ok, että suhteessa on kaksi osapuolta: vahva ja heikko."
No siltä se tässä tapauksessa näyttää. Luuletko että on olemassa jonkinlainen yleispätevä parisuhde jota kaikki parit soveltavat?
Ei ole. Jokainen ihminen on omanlaisensa; siten jokainen parisuhde on omanlaisensa.
"Se vahva on tässä tapauksessa antanut sen heikon rakastua itseensä ja nyt hänen täytyy loppuelämänsä huolehtia tästä"
Kuten sanoin, on se vaihtoehto ettei rakasta - ole koskaan rakastanutkaan - ja lähtee välittämättä toisen tunteesta ja siitä millainen toinen on. Jos se toinen listii itsensä niin sitten listii. Sitähän tässäkin viestiketjussa on moneen kertaan tarjottu ratkaisuksi.
"Jos se on tosirakkautta, niin miksi se mies ei tässä tapauksessa tarjoudu keskustelemaan, kehittämään suhdetta, yrittämään? Miksi hänen keinonsa on uhata itsemurhalla?"
Et tiedä onko hän yrittänyt. Sitä ei kerrota tuossa tarinassa. Jos hän on omilla kyvyillään yrittänyt kaikkensa ja nyt tuo toinen on kuitenkin lähdössä - ja se on tuo toinen joka ei ole yrittänyt - niin tuo itsemurhauhkaus on ikäänkuin parkaisu rakkauden ja parisuhteen puolesta.
Ettekö te ole koskaan rakastaneet oikeasti? Tiedättekö miltä rakkaus tuntuu, miltä sen menettäminen tuntuu?
Minä en ihmettele niitä jotka kokevat elämänsä järjen katoavan rakkauden loppumiseen. En ole itse itsemurhaajatyyppinen, itse kärsin aina rakkauden loppumisesta hyvin vakavan masennuksen ja tunnen loputonta ahdistavaa tyhjyyttä. Mutta mä olenkin niitä ns. "vahvoja". Kaikki ei ole, se ei tarkoita että ne jotka on mua heikompia olis jotenkin huonompia. Heitä vaan tarvisi rakastaa koska sehän heidät vahvaksi tekee.
Pelko kumppanin menetyksestä on murskaava rakastavalle osapuolelle. Se aiheuttaa ylilyöntejä. Se kannattaa tiedostaa ja niitä ylilyöntejä voi pitää myös positiivisena mittarina todellisesta tunteesta. Me emme ole täydellisiä, et sinä enkä minä.
Jos asia on todellakin niin vaikea käsittää kuten tästä viestiketjusta ja sen vastauksista voi päätellä niin osa (Ehkä valtaosa?) ihmisistä on oikeasti aika pirun tunneköyhiä ja epäempaattisia joille elämä ja parisuhteet on loogista/psykologista peliä ja kumppanin todellinen luonne ja arvomaailma merkityksetön eikä noista välitetä vakavaan parisuhteeseen ryhtyessä.
No, toisaalta itse tuolla arvelet kaikenlaista lähtijän motiiveista ("ruoho vihreämpää aidan toisella puolen" jne.) ja esität hyvinkin yleispätevänä parisuhteen mallina sitä, että itsemurha on aina tosirakastuneen hätähuuto.
Voihan se olla sitä. Toisaalta se voi olla myös keino lopettaa kaikki keskustelu suhteen tilasta. Umpikuja. Jos et oo mun kanssa, tapan itseni. Kun niillä sanoilla on saanut toisen muutaman kerran jäämään (ja vaikenemaan), niitä käyttää jo automaattisesti pienemmässäkin ristiriitatilanteessa. Jos systemaattisesti aina uhkaa itsemurhalla, kun toinen haluaa puhua siitä, miten meillä menee, onko se "parkaisu rakkauden ja parisuhteen puolesta"?
Vastaan tähän yhteen viestiin yhteisesti kaikkiin ketjun viesteihisi.
Vaikutat näiltä idealisteiltä, jotka uskovat että jos on parisuhteeseen kerran ryhtynyt niin siinä täytyy pysyä loppuelämänsä. Jos on kerran rakastanut niin rakkaus ei kuole koskaan? Vaikka tuo onkin kunnioitettava ihanne niin ei se nyt kuitenkaan aina tunnu menevän niin. Tuota käsitystä viljelevät usein sellaiset, jotka eivät pysty itse hyväksymään eroa jostain vanhasta suhteesta, jossa vastapuoli ilmoittaa rakkauden loppuneen. Toinen joukko ovat sitten sellaiset, joilla ei ole paljoa ihmissuhdetaitoja ja eivät ymmärrä miten esim. parisuhteen dynamiikka toimii. En väitä että sinä kuuluisit kumpaankaan ryhmään. Rakkauden kohde ja rakkauden antaja muuttuvat molemmat paljon ajan myötä. Jos rakkaus olisi vain tunne eikä mm. tekoja ja aina tilanteeseen liittyvää niin se voisi toki jatkua vuosikausia muuttumattomana. Mutta kun se ei ole sitä. Tämä toki on tässä vain minun mielipiteenäni (myönnän sen suoraan) ja en hyväksy käytöstäsi, jossa olet se besserwisser, joka tietää elämän tarkoituksen.
Jopa tuo valitsemasi nimimerkki kertoo jo sinusta sen mitä monen tarvii sinusta tietää. Eli uskot kenties että sinun mielipiteesi on ainut oikea ja kaikki muut ovat väärässä? Siihen tuo viittaa.
Sanot mm. että jos rakastaa toista niin pitäisi jäädä. Ei se minusta nyt noinkaan mene eli jos (kuten muissakin viesteissä on todettu) se tarkoittaa sitä, että on henkisen väkivallan kohteena koko loppuelämänsä ("jos lähdet nyt baariin etkä jää kotiin minun kanssani niin minä tapan itseni" -tyylisesti) niin sekö täytyy vain kestää? Moni vakavaan parisuhteeseen ryhtyvä (mm. minä itse) toivoo että rakkaus olisi ikuista ja että kaikki asiat menevät hyvin. Mutta jos eivät mene niin se ei silti tarkoita sitä, että olisi vastuussa ikuisesti toisen hyvinvoinnista.
Joka tapauksessa en tahdo aloittaa tästä mitään aiheen ohi menevää väittelyä vaan yritetään pysyä aiheessa.
"Vaikutat näiltä idealisteiltä, jotka uskovat että jos on parisuhteeseen kerran ryhtynyt niin siinä täytyy pysyä loppuelämänsä."
Olen idealisti mutta tunnustan tosielämänkin. Minusta tuossa tilanteessa kuitenkin pelko on tällä hetkellä se kantava voima ja pelossa ihminen tekee usein virhevalintoja tai alisuorittaa defensiivisesti.
Kaikki eivät ole vahvoja. Havaitsen sen sekä AP:stä että etenkin hänen kumppanistaan. Siksi rakkaudelle on annettava tilaa toimia ja olisi etsittävä se pelon juuri. AP:n kumppani on altis pelolle ja ääriratkaisuille (joko rakkaus tai kuolema) - ja AP itse on altis ahdistukselle ja siitä johtuville mahdollisille virhearvioille vaikka niille välttämättä ei ole mitään perustetta tai tarvetta.
Tahdon vain osoittaa että kannattaa sittenkin miettiä mikä on todellinen riski rakkaudessa - jos sitä on? Ap ei ole edelleenkään kertonut syytä miksi olisi lähdössä; paitsi tuo uhkaus - ja tuo uhkaus voidaan kokea myös parisuhdemyönteisenä ilmiönä - JOS molemmat rakastavat toisiaan. Vaikkakin pelosta lähtenyt teko tuo selvästi on niin silloinhan oikea ja parisuhdemyönteinen suunta on katsoa voiko sille pelolle jotain. Tunteeko AP oikeasti kumppaniaan? Pitäisikö hänen? Hän on jumalauta SUHTEESSA tuohon ihmiseen, se merkitsee jo helvetin paljon itsessään - sanoisin että jopa velvoittaa ymmärtämään tai pyrkiä ymmärtämään kumppaniaan; ja tavallaan siinä että AP tulee tänne kyselemään on jos se ymmärtämisen yritys. Ja minähän puolustan ihmistä ja inhimillisyyttä.
"Sanot mm. että jos rakastaa toista niin pitäisi jäädä. Ei se minusta nyt noinkaan mene eli jos (kuten muissakin viesteissä on todettu) se tarkoittaa sitä, että on henkisen väkivallan kohteena koko loppuelämänsä"
Tulee myös rakastaa itseään. Se tarkoittaa että suunta pitää olla kohti sitä syytä miksi sitä väkivaltaa käytetään. Rakkaus sekä itseään että kumppaniaan kohti voi toteutua vain siten että suunnataan sinne juureen, ja eikö juuri rakkauden tähden niin tulisikin tehdä? Entä seuraava suhde jossa tulee ongelmia? Taas itserakkauden nimissä lähdetään ja etsitään sitä ihmistä jossa ei ole virheitä?
Jos omat keinot loppuu kesken niin sitten yhdessä terapiaan ja katsotaan mitä ammattilaisen kanssa voi tehdä. Nimenomaan YHDESSÄ terapiaan. AP ei kertonut mitä on yrittänyt tehdä, voin olettaa että "ei juuri mitään, kauhistellut vain.".
Rakkaus on tekoja kuten sanoit. Se että ei hyväksy sitä väkivaltaa ei tarkoita ettäkö olisi aiheutettava pelkoa toiselle lähdöstä. Se on defenssi. Miksei voi sanoa : "Jos jatkat uhkailuasi loukkaat minua ja suhdettamme todella syvällisesti ja sitten harkitsen tämän suhteen jättämistä. Tarkoitukseni kuitenkin on olla kanssasi siksi tähän suhteeseen ryhdyin, sinun tulisi ottaa myös minun tahtoni ja toiveeni huomioon. Olen kanssasi jos et tee sitä mahdottomaksi. Älä uhkaa minua. Sinulla ei ole mitään syytä tehdä niin.". Kovin moni tällä palstalla ei ole kuullut assertiivisuudesta selvästikään. "Tulos tai ulos." - Just joo.
"Moni vakavaan parisuhteeseen ryhtyvä (mm. minä itse) toivoo että rakkaus olisi ikuista ja että kaikki asiat menevät hyvin. Mutta jos eivät mene niin se ei silti tarkoita sitä, että olisi vastuussa ikuisesti toisen hyvinvoinnista."
Kannattaisi tiedostaa että se rakkaus ja toisen ymmrätäminen vaatii myös ponnisteluja ja myös oma kumppani voi aiheuttaa ahdistusta. Jos tahtoo kestävää rakkautta käytännössä KAIKISSA suhteissa tarvii joskus korjata jotain. Se että ongelmien tullessa pakenee tai jää passiivisesti odottamaan ihmettä ei ole kestävän rakkauden mukaista. Nollatoiminta "Hae apua" tai senkaltaiset jutut eivät ole muuta kuin passiivisuutta.
Tosin joku on sanonut että tosirakkaus on vaikea laji, siksi niin harvat sitä harjoittavatkin. Kovin monet ovat pelkkiä turisteja jotka jättävät heti kun tulee oikeasti vaikea paikka.
Minusta on ok jos kantaa kumppaniaan hetken jos hän ei itse jaksa. Tämä individualismia palvova kulttuuri on ihan perseestä.
Tietenkin voi kantaa, pitkäänkin. Joskus kuitenkin tulee vastaan se raja, jolloin pitää tehdä ratkaisut. Ei voi jääd vain siksi, että toinen uhkaa äärimmäisillä keinoilla.
Onko AP edes yrittänyt toimia - ei vain yrittänyt jatkaa - vaan nimenomaan yrittänyt toimia ... vai onko noi lähtemisajatukset ehkä oikeasti ensimmäinen konkreettinen keino asian hoitamiseksi?
Voiko asialle jotain?
Haluaako AP tehdä asialle jotain muutakin kuin vain lähteä?
Sitä ei olla kerrottu. AP saattaa hyvinkin olla jättänyt kertomatta sellaisia asioita jotka syyllistäisivät häntä itseään. Esim. sen millaisessa tilanteessa ja minkä johdosta tuo itsemurhauhkaus on esitetty? Käyttääkö AP esim. jättämisuhkauksia parisuhteessa neuvotteluvalttina? Onko pettänyt?
Tongitaan nyt kunnolla. Jostain hänen kumppaninsa pelko jättämistä kohtaan on syttynyt. Tuskin se kumppani on jatkuvasti esittänyt itsemurhauhkauksia kun kerran suhteeseen on päässyt.
Mikä laukaisi tilanteen? Sen tahtoisin tietää.
Tutustuimme vasta viime syksynä.
Olen jättämässä häntä koska koen että emme kuulu yhteen. Olen elämässäni kokenut tosi rakkautta ja kaipaan sitä.
Rakastan miestä ihmisenä, en todellakaan haluaisi hänen tappavan itseään, vaan löytävän jonkun toisen naisen jonka kanssa olla onnellinen.
En ole mielestäni vahva vaan heikko, en tiedä pystynkö jättämään häntä, ei rakkauden vaan pelon, syyllisyyden ja säälin takia.
Miksi kukaan ei kertonut että joidenkin ihmisten elämä on niin paljon toisesta kiinni. Olen menettänyt edellisen mieheni onnettomuudessa ja tiedän että toisen menettämisestä selviää ja että elämä kantaa, mutta eikö kaikki sitten selviäkään....
Kuoleman kautta kumppaninsa menettämisessä on se "etu" että se kuolema on ehdoton stoppi. Siinä ei ole mitään epäselvää miksi homma loppui, jos toinen kuolee rakastaen se ei jätä jälkeenjääneelle samanlaista epävarmuutta itsestä ja omasta kelpaavuudesta kuin jos joku elävä jättää. Jätetty näkee itsensä huonona ja epäkelpona, olkoot hänen omat valintansa ja tapansa syy jättämiseen.
Ihmiset tarvivat toisiaan. Se on karu totuus. Vahvinkin tyyppi on yksinäinen ellei hänellä ole ketään.
Neuvoisin sinua puhumaan näistä tunteista hänen kanssaan. Kertomaan että et ole hänen kanssaan rakkaudesta vaan pelosta, syyllisyydestä ja säälistä. Kysymään että onko se oikea tapa olla.
Sitäpaitsi. "Jättää" voi tarkoittaa montaa asiaa. Oletko ajatellut että voit olla seurustelematta hänen kanssaan, mutta silti olla läsnä voimakkaasti hänen elämässään, jossain toisessa roolissa? Vaikka tukihenkilönä? Tällöin hän saa mahdollisuuden peilata edelleen itseään kauttasi, kokea välittämistä - AITOA välittämistä - ilman että se kuitenkaan sitoo sinua parisuhteessa.
Ihmisen elämä ei ole kiinni parisuhteista vaan toisista ihmisistä, välittämisestä. Toimiva parisuhde on tästä vahvin mahdollinen side periaateessa ja siksi niin monet siihen tähtäävätkin tuskassaan - vaistomaisesesti. Väitän että tässä oli teidän suhteenne perusta, halusitte parisuhteen mutta se ei ollut kohtaamisenne vaan sisäisten tarpeitten löyhä yhteennivoutuminen. Koska kyse ei ole aidosta yhteydestä toiseen se ahdistaa molempia ja molemmat tuntevat epävarmuutta. Sinulla tämä ilmenee terveemmin sen havainnoimisena ettette kuulu yhteen, hänellä puolestaan pelkona menettämisestä.
Hänen pelkoaan voit vähentää siten että sitoudut häneen mutta et parisuhdetasolla vaan auttajana. Luotettuna. Tämä varmasti myös auttaa syyllisyyteen ja sääliin ja toisaalta hallitsisit myös oman pelkosi koska tarjoat yhä sitä yhteyttä itseesi - muttet parisuhteessa.
Ehdotan sitä yhteisterapiaa. Siitä on sinullekin hyötyä. Aikaisempi menetyksesi kummittelee yhä parisuhdevalinnoissasi koska olet päätynyt yksiin tuon ihmisen kanssa, mitä ilmeisimmin liian hatarin perustein.
Tulevaisuudessa sitten jos molemmat löytävät itsensä ja heikkoutensa ja kohtaavat myös toisensa oikeasti niin miksei siitä sitten voisi tulla aitoa rakkauttakin pitkällä tähtäimellä välillenne. Sen ei tarvi olla tähtäimessä, riittää että se on mahdollisuus (joka ei välttämättä toteudu.)
Ihmiset voivat myös eheytyä ja heistä siten paljastua se kauneus jota voi rakastaa oikeasti.
Olen perheellinen mies ja onnellisessa avioliitossa. Rakastan vaimoani ja lapsiani yli kaiken. Ja myönnän, että tällä hetkellä ei elämässäni parisuhteen ja perheen lisäksi juuri mitään muuta, niin fyysisessä kuin henkissä mielessä ole.
Kuvittelisin olevani suunnilleen sellainen henkilö, jollaiseksi sinä AP:n puolison arvelet. En kuitenkaan ikinä uhkaisi itsemurhalla, jos puolisoni ilmoittaisi erosta. Se ei vain ole henkisesti tasapainoisen ihmisen toimintaa. Ja vaikka olisikin, mitä siinä yritetään pelastaa? Kyllä syvä ja vilpitön rakkaus vaatii kehittyäkseen vastarakkautta (ainakin oletuksen siitä) Jos toinen osoittaa, ettei vastarakkautta olekaan (ehkä koskaan ollutkaan) niin kuin toinen on kuvitellut, niin eikö tilanne silloin muutu? Se on varmasti raskasta ja vaatii paljon, jotta siitä pääsee yli, mutta mitään mieltä epätoivoisessa suhteen kasassa pitämisessä ei ole. Suhde pidetään kasassa rakentamalla se uudestaan, jos se on onnistuakseen.
Todistaa vain itsesi puolesta.
Et tiedä millaista on olla toisen päässä etkä koskaan voikaan tietää. Oikeastaan ainoa jolla siihen on jonkinlaiset chanssit on AP ja hän ei ole sen kummempia näkemyksiä aiheesta esittänyt. Päinvastoin, tulee pyytämään täältä näkemystä kumppanista jota ei ilmeisesti tunne kuin semi-syvältä.
"Kuvittelisin olevani suunnilleen sellainen henkilö, jollaiseksi sinä AP:n puolison arvelet."
Et ole lähelläkään jos et voisi kuvitellakaan uhkaavasi itsemurhalla. Älä tee AP:n kumppanista kuvaa itsestäsi koska hän ei selvästikään sitä ole.
Olet myös askeleen liian pitkällä sanomalla "Suhde pidetään kasassa rakentamalla se uudestaan, jos se on onnistuakseen." - Suhdetta ei voi kasata jos toinen ei ole kunnossa. AP:n kumppanilla on ongelma joka pitää ratkaista. Sen sijaan että ratkaisuna käytettäisiin pakoonjuoksemista olisi välittämisen mukaista kohdata ongelma yhdessä ja sitten vasta miettiä sitä suhteenrakennusta. Jättää parisuhde ja jättää ihminen ovat kaksi eri asiaa.
kaikille, erityisesti ainoalle viisaalle.
Vaikutat todellakin ´hyvin oivaltavalta ihmiseltä.
Olen sanonut miehelle että haluaisin joka tapauksessa pysyä hänen rinnallaan ystävänä, koska välitän hänestä paljon. Hänen vastauksensa on että se ei onnistu.
Ymmärrän nyt kuinka väärin olen tehnyt kun en ole ajoissa ollut rehellinen. Hän on antanut minulle sydämensä.
Olen hänen ensimmäinen naisystävänsä vaikka hän on jo 38-vuotias. Varmaan sekin vaikuttaa asiaan. Hän arvostaa minua paljon ja on ollut tosi kiltti. Tunnen suurta syyllisyyttä. Voi kun aikaa voisi kääntää taaksepäin. Tekisin toisin.
Älä turhaan itseäsi ruoski liikaa. Vaikka tuo pasltan ainut älykäs onkin selvästi väittelytaitoinen ja varma mielipiteistään niin hänen mielipiteillään ei tunnu olevan muita kannattajia kuin sinä. Ja sinullakin se saattaa johtua siitä että olet nyt helposti johdateltavissa kun koet tehneesi väärin.
Minä ymmärrän kyllä mistä hän puhuu ja periaatteessa maailma toki voisi olla helpompi paikka elää jos asiat olisivat noin mustavalkoisia kuin hänen mukaansa ne ovat. Mutta ei monikaan parisuhteeseen ryhtyessään ajattele asiaa niin että johtaa tahallaan harhaan vastapuolta. Koska jos joku näin tekee, niin ei hän silloin ole mihinkään parisuhteeseen ryhtymässä, vaan johonkin ihan muuhun (kulissiliittoon). Eli ruoski itseäsi vain jos olet tahallaan johtanut harhaan. Jos et ole ollut varma tunteistasi niin sitä ei vielä voi laskea harhaanjohtamiseksi. Ja jos taas olet tahtonut parisuhteeseen rakkaudesta niin sitten varsinkaan.
Olet hyvin ymmärtäväinen ihminen. Olen kirjoittanut paljon asioita "mitä jos" tyylillä asioista joita et tuonut julki alunperin; tekstiä jonka olisi voinut kokea hyvinkin hyökkääväksi... asioita jotka sittemmin osoittautuivat virheellisiksi arvauksiksi. Huomaan että sinussa on tervettä nöyryyttä ja se on hieno ja alati harvinaisemmkasi käyvä piirre nykyaikana.
Tuo kumppanisi on hyvin ehdoton asiassaan. Hän taistelee selvästi suhteenne puolesta, muttei ehkä huomaa että hän taistelee sinua vastaan ja siksi jo satuttaa suhdettanne. Se on melko ymmärrettävääkin; jos hänellä ei ole ollut naisystävää koskaan hän ei ole myöskään harjaantunut parisuhdeasioissa millään tasolla. Se mikä meille muille tapahtui ehkä 12-20 vuotiaana tapahtuu hänelle vasta nyt. Ja ihmisen kaipuu toiseen ihmiseen on tunnetusti valtava. Siitä voi hiukan mieltää mitä se mies kantaa sisällään ja mikä on se moottori joka tuo sen intensiivisyyden ja sitä kautta sen äärimmäisyyden.
Jos tahdot auttaa häntä niin silloin suhde ja sen jatkuvuus on se mikä miestä ohjaa, sen hän on jo osoittanut. Sinun ei tule huolehtia missään nimessä kaikesta hänen puolestaan; minusta kumppanin rooli tässä välittämisessä on ennekaikkea MAHDOLLISUUKSIEN antaminen, ei ratkaisujen tekeminen. Antaa mahdollisuuden kohdata asiansa esim. terapeutin kanssa. Antaa mahdollisuus kohdata itsensä. Antaa mahdollisuus korjata käyttäytymiskaavojaan. Ehkä - jos siltä vaikuttaa - mahdollisuus jatkaa suhdetta vaikka se nyt katkolle menisikin.
Mitään ei tarvi luvata ehdottomasti, se on sinun oikeutesi. Se ei ole missään nimessä väärin että pitää omaa puoltaan. Ymmärrän että olet varmasti väsynyt tilanteeseen... ja juuri siksi varmasti haluat tehdä pikimiten ne oleelliset ratkaisut. Inhimillisessä mielessä sympatiani ovat yhtälailla sinun kuin hänenkin puolellaan. Mieluiten itse näen tilanteen jossa kaikki saavat ainakin tilaisuuden parempaan.
Toivon jaksamista yhä, kun ratkaisut on tehty se helpottaa huomattavasti. Muista että voit hakea apua myös yksin aluksi ja pyytää tuon miehen myöhemmin mukaan kanssasi.
Minä "seurustelin" monta vuotta sitten noin kaksi kuukautta erään pojan kanssa. Emme asuneet yhdessä, näimme muutaman kerran viikossa.. Ajatusmaailmamme olivat täysin erilaiset, vaikka mukava poika olikin, mutta hänen kanssaan esimerkiksi perheen perustaminen olisi ollut mahdotonta!! Hän erittäin uskonnollinen, minä en. Absolutisti, kerran läimäisi kasvoille kun join yhden siiderin.. Olin tuolloin 18-vuotias, poika 19 vuotta. Rakkakutta en tässä suhteessa tuntenut. En halunnut tämän ihmisen kanssa mitään fyysistä. Tuossa kahdessa kuukaudessa huomasin että tämä ihminen on täysin väärä minulle. Kun sitten asioista keskustelimme, ja sanoin että olen mielelläni hänelle ystävä, että hän on hieno ihminen, mutta parisuhde välillämme on mahdoton...Poika uhkasi itsemurhalla. Yritin puhua hänelle järkeä. Muutaman kerran öisin soitti että nyt hyppään järveen yms yms. Keskustelin hänen kanssaan monta tuntia yössä. Voin sanoa että tuo oli erittäin ahdistava kokemus.. Lopulta sitten jatkoi omaa elämäänsä.
Nyt olen seurustellut kolme vuotta avopuolisoni kanssa. Rakastamme toisiamme ja perheen perustamista suunnittelemme :) Nykyinen rakkaani on paras ystäväni ja intohimoa väliltämme ei puutu. En voisi kuvitella eläväni ilman häntä. Ja kyllä, kumpikaan ei haluaisi jatkaa elämää jos toinen kuolisi..(Tämä nyt ei tarkoita että ero olisi itsemurhan paikka. Kunnioitamme toisiamme emmekä ala uhkailemaan!)
"Rakastatko minua vaikka olen idiootti?"
"Rakastan"
"Kiitos. Nyt en koe itseäni idiootiksi."
Ei se sen vaikeampaa ole.
"Rakastatko minua vaikka olen idiootti?"
"En rakasta idiootteja"
"En siis ole rakkauden arvoinen."
...
lapsellista uhkailua. Jos toteuttaa aikeensa, toivottavasti niin ettei taas joku rekka- tai junakuski näe painajaisia vuosikausia sen vuoksi.
Ero on aina vaikea asia.
Varsinkin silloin kun itse haluaisi jatkaa ja toinen ei.
Mutta tosiasia on se, että jokaisen oma henki on viimekädessä hänen omalla vastuullaan. Kukaan ei ole velvollinen olemaan toisen kanssa ainoastaan siitä syystä, että toinen uhkaa tappaa itsensä, jos toinen jättää hänet.
Kukaan ei siis ole vastuussa toisen itsemurhasta.
Mielestäni on oikein, että tunnet syyllisyysttä ja stressiä asian suhteen, mutta asia vain on niin, että se on hänen oma asiansa, jos hän aikoo tappaa itsensä.
Sinun ei todellakaan tarvitse olla hänen kanssaan siitä syystä, ettei hän vain tapa itseään, jos erehdyt hänet jättämään.
Minulla oli suhde mieheen joka on alkoholisti. Hän sanoi minulle samoin että "menee kanavaan" jos hylkään hänet, hän ei sitä enää kestäisi. Hänellä oli kuitenkin muitakin naissuhteita, ja oli sanonut toisellekin naiselle samoin. Sitten kun heidän suhteensa kariutui ja nainen muutti toiselle puolelle kaupunkia tämä mies jatkoi elämäänsä niinkuin ennenkin. Nyt kun meidän suhde on muuttunut takaisin ystävyydeksi ja soittelemme joskus harvoin, hän on edelleenkin elävien kirjoissa ja jatkaa porskuttamista. Hän yrittää hallita sinua noilla uhkailuillaan. Hän uskoo sinun pysyvän mukana kuvioissa kun pelkäät että hän tekee itselleen joitain. Harvoin kuitenkaan niin käy.
Tämä kyseinen mies kyllä oli uhkaillut aikaisemmin myös lyövänsä kirveellä käteensä. Hänellä oli kirves vaatehuoneessaan. Sitten kerran juovuksissa hän toteutti kyllä sen, mutta silloin oli ollut tosiaan juovuksissa, myöhemmin selvin päin hän katui tekoaan. Uskon kuitenkin että enemmän tuo uhkailu sinunkin tapauksessasi on sitä, että hän yrittää pitää sinusta kiinni uhkailemalla. Etkä voi olla vastuussa hänestä, jokainen tekee omat ratkaisunsa.
Että älä välitä,itseltäänhän hän hengen uhkaa viedä eikä sinulta