Miksei se lyöminen koskaan lopu? Aina sitä toivois, että jos tää olis nyt se viimeinen kerta. Eikä asiaa helpota sekään, että meillä on kaksi pientä lasta, joita isä kuitenkin rakastaa ja pitää hyvänä. niistä en tahdo luopua, enkä miehestänikään, ainoastaan siitä väkivallasta. Saiskohan sen puhuttua johonkin terapiaan, auttaako ne edes? Ihmettelen vaan... Haluaisin joskus tuntea itseni tärkeeksi. Edes kerran...
Elämää helvetissä!
SamanlainenSatu
141735
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Lyhyesti: Mikäli haluat eroon väkivallasta, sinun on luovuttava siitä miehestä. Muuta tietä ei ole eikä tule.
Väkivalta ei lähde mitenkään itsekseen pois. Se pysyy ja pahenee vaan vuosien mittaan. Mieti itse, mikä sinulle on tärkeää.
Jos oma elämäsi, terveytesi ja hyvinvointisi on sinulle tärkeää, otat lapset kainaloon ja lähdet turvakotiin.
Jätä mies telmimään omineen kotiin.
Turvakodin löydät osoitteesta: www.turvakoti.net.
ja hysterioissaan, vuodesta toiseen...ei näitä kannata kuunnella pätkääkään. Ovat luonnonluomia "rautakankia", mutta täysin vailla järkeä.
omalle käyttätymisellesi jotain, et alentuisi niin hirveästi.... antaisit ilman suurempaa "melua", ympäristön ymmärtää että sinuun ei kosketa. Et myöskään itse aloita.....
Lukekaa Patrik Conroyn kirja nimeltä Vuorovetten Prinssi.
Tai katsokaa siitä tehty samanniminen elokuva.
Siinä kuvattu miten väkivalta lapsuudessa vaikuttaa (isä ja äiti tappelee)aikuisuuteen saakka.
BYÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖRGH!!
Meilläkin oli kaksi pientä lasta, mies hakkasi vähintään kerran viikossa minut mutta omien sanojensa mukaan rakasti lapsia (ja tietysti aina anna-kulta-anteeksi-vaiheessa myös minua). Viimeinen lyönti oli liikaa, jotenkin vain tuli raja vastaan vaikka kyseessä ei ollut mikään "normaalia" pahempi hakkaus. Seuraavana päivänä miehen ollessa poissa pakkasin tärkeimmät tavarat ja lapset ja lähdin turvakotiin. Ensimmäinen puoli vuotta oli tuskaisen vaikea, olin palaamassa mieheni luo vähintään kerran viikossa. Lasten parempi olo sai minut kuitenkin pysymään poissa. Luulin, että lapseni olivat ihan onnellisia "vanhassa" kodissammekin mutta parissa vuodessa olen nähnyt heissä tapahtuvan muutoksen parempaan: he nauravat enemmän, eivät säpsähtele, halaavat spontaanisti ja ovat ihania, avoimia ihmisalkuja. Itsekin hengitän vapaasti ensimmäistä kertaa moneen vuoteen.
Käy tutustumassa narsistien uhrien sivuihin. Vertaistukea ei voita mikään. Mitä enemmän saat tietoa ja varmuutta siitä, ettei miehesi koskaan tule muuttumaan, sitä helpompi sinun on tehdä päätöksesi.
Mieti, milloin viimeksi olet elänyt ilman pelkoa? Se on mahdollista, usko pois!
Voimia!
Edellinen kirjoittaja kevensi sydäntään seuraavasti:#Viimeinen lyönti oli liikaa, jotenkin vain tuli raja vastaan vaikka kyseessä ei ollut mikään "normaalia" pahempi hakkaus.#
Minkälainen mahtaa olla sitten se "normaalia" pahempi hakkaus? Viittä vaille henki veks?
Ja mikä normaali hakkaus.
vakavilla asioilla?
Uskon että ymmärsit, mitä tuon kirjoittaja tarkoitti. Vai etkö sittenkään?
Outoa että joku tulkitsi kysymyksen viisasteluksi. Todella outoa.
Missä menee karkeusraja?
Normaalin ja normaalia pahemman hakkauksen välillä? Missä raja menee???
Missä vaiheessa uhri alkaa jaotella väkivaltaa tuolla tavoin?
Kysymys oli asiallinen.
Vastauksena kysymykseesi siitä, mikä on "normaalia" hakkausta...
Alkuperäiseen viestiini laitoin nuo lainausmerkit juuri siksi, ettei "normaalia" hakkausta/ väkivaltaa ole olemassa. Yksikin lyönti on todellakin liikaa, yhtäkään väkivallan tekoa ei tule sietää!
Parisuhteessa väkivaltaa kokevien koko maailmankuva vääristyy pikkuhiljaa, kaikki epänormaali tuntuukin yht'äkkiä normaalilta. Jos et itse ole väkivaltaa lähisuhteessa kokenut, tuskin pystyt koskaan ymmärtämään, miltä elämä kieroutuneessa elämäntilanteessa tuntuu. Hyvä niin, sillä en koskaan toivo samaa tilannetta kenellekään.
Ja kyllä, minun tilanteessani tuo "henki pois"-hakkaaminen ei ollut mitenkään poissuljettu tilanne, turhankin tuttu. En vain alkuperäisessä vastauksessani halunnut liikaa korostaa sitä, että oma suhteeni oli aikaajoin erittäin raakaa väkivaltaa sisältävä. En halunnut luoda alkuperäiselle kirjoittajalle tunnetta siitä, että mikäli hänen tapauksessaan väkivalta on esimerkiksi "läpsäisyjä" toisinaan (ei siis esim. tajun pois hakkaamista, luiden murtamista yms.), hänellä olisi yhtään sen huonompi syy jättää miehensä. Kuten sanoin: JOKAINEN lyönti (pienikin läpsäys!) on liikaa ja enemmän kuin hyvä syy lähteä.
Toivottavasti tämä selvensi, mitä tarkoitin :)
Ja alkuperäiselle kirjoittajalle: Edelleen toivon sinulle kaikesta sydämestäni voimia lähteä ja hankkia sinulle ja lapsillesi se elämä, jonka olette ansainneet ja joka teille on oikeasti vielä mahdollinen!
ELin itse lumesuhteessa ja uskoin että suhteemme olisi kestävä ja kukoistava. Jatkuvat riidat erinäisistä asioista saivat pinnan kireälle. Erään riidan päätteeksi mieheni tönäisi minua pakastinarkkua päin ja kolautin selkäni kivuliaasti. En miettinyt hetkeäkään. Jätin kihlasormukseni pöydälle ja lähdin samantien. Varsinkin kun on lapsia päätös voi olla vaikea mutta totuus on ettei mies muutu. Väkivalta pahenee vuosivuodelta ja lopulta se menee hengenvaaralliseksi kun mies rupeaa käyttämään kättä pidempää. Luota itseesi ja kerää rohkeus paeta lastesi kanssa. Ei sinun tarviste kestää hakkaamista oli syy mikä tahansa.
Onhan noita terapioita, mut jos ihminen on omaksunut tietyn käyttäytymismallin ja väkivaltainen käyttäytyminen on hyväksytty juuri tuolla "ehkä tämä kerta oli viimeinen"-ajattelumallilla ja suhteeseen jäämisellä.. ei se tuu koskaan miksikään muuttumaan. Mä en käsitä kuinka kukaan nainen voi altistaa lapsensa tuollaiselle, nekun eivät saa valita missä asuvat. Nainen voi.
VÄKIVALTA VAIN PAHENEE...VÄKIVALLAN KÄYTTÄJÄ
EI ARVOSTA TOISTA INHIMILLISELLÄ TASOLLA...
HÄN EI KYKENE SIIHEN...KOSKA HÄN ON SAIRAS...
EI EDES YMMÄRRÄ TEKOA VÄÄRÄKSI...
JÄTIN MIEHENI KOSKA VÄKIVALTA VAIN JATKUVASTI
TULI RAAEMMAKSI...REPÄISI KÄTENI LÄHES IRTI JA
SIITÄ TULI PUOLI VUOTTA SAIRASLOMAA.
EN VASTAA PUHELUIHIN...LAITTAA TEKSTREITA:KAIPAA,RAKASTAA,ÄLÄ VIHAA MINUA.
JÄTIN JUURI LOPULLISEN ERON PÄÄTÖKSEEN.
...VÄKIVALTA ON RIKOS JA TUOMITTAVA TEKO.
Älkää koskaan MILLOINKAAN jääkö väkivaltaiseen suhteeseeen lapsen/lasten takia. Te ette voi ymmärtää (kuin oman kokemuksen kautta) mitä sellainen lapselle tekee. Aivan sama sanooko mies/nainen että rakastaa lapsiaan; ehkä rakastaakin mutta millainen aikuisikä tulee teidän lapsillenne kun se näkee kun äiti/isä hakataan henkihieveriin? Kokemusta on sen verran, että koskaan en unohda näkyjä, sanoja ja ääniä, kun äiti sai selkäänsä. Kaikki se loppui vasta kun olin itse 20 vuotias. Äiti sanoi aina että lasten takia jäi, vaikka me kuinka yritettin sanoa ettei jäisi, että mekin päästäisi turvaan.
Kohta 30 vuotta olen ja vieläkin asia vaivaa. Omalla tavallaan takaraivossa kokoajan. Tulee uniin, omiin riitoihin aviosiipan kanssa ym. Koittakaa ymmärtää lapsiannekin ja kuunnella mitä heillä oikeasti on sanottavana. Vaikka he ovat lapsia, he ovat väkivaltaisessa perheessä saaneet viimeisen päälle kovan kasvatuksen henkisesti ja voin väittää että vaikka lapset ei näkisikään tilannetta, niin he silti tietävät mistä on kysymys. Jälkiä kun ei pysty aina peittämään.