Enkelini pirstottiin tänä yönä, viimeinen hatara toivon saareke jäi epätoivon valtameren alle. Mitä on jäljellä luuserimiehellä - tehdä töitä niin kovalla tahdilla että kuolee sydänkohtaukseen ennen kuin täyttää 40. Elleivät osakkeenomistajat, niin edes osastopäällikkö arvostaa uhrausta sen ohikiitävän hetken kun muistopuhe pidetään ruokalassa kaksitoista-nolla-nolla.
Tuntuuko tämä nyt sitten hyvältä, olenko tyyni kun hyävksyn tosiseikat - en alkuunkaan, lähinnä tekisi mieli itkeä.
Tuntuuko tämä nyt sitten hyvältä, olenko tyyni kun hyävksyn tosiseikat - en alkuunkaan, lähinnä tekisi mieli itkeä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
tuo mitä podet on kuuluisa "oneitis-syndrooma" josta kannataa vaan päästää irti. Ei kannata antaa elämän valua ohi vain sen takia että joku YKSITTÄINEN nainen ei vastannutkaan omia odotuksia. Tsemppiä!
Sulla ei ole muuta velvollisuutta tälle yhteiskunnalle joka sinutkin on osittain kasvattanut kuin tehdä töitä. Tee töitä 40h viikko ja vielä puolipäiväisenä jossain toisessa paikassa. Anna kaikkesi. Sulle ei ehkä kiitoslaulut soi tai herrat pokkuroi mutta ainakin olet anatanut kaikkesi yhteiskunnan eteen. Ole paras siinä mitä teet. Itse olen tehnyt tätä jo useamman vuoden ja ainut tilanne jossa meinasin liikuttua oli kun kokenut työntekijä sanoi että tältä porukalta homma kyllä hoituu. Ei mitään puolentunnin kahvitunteja tai rokulipäiviä. Ei mitään puolillavaloilla himmalilua vaan niskalimassa painamista ja neljätä vaihdat hommia.
Kusetussysteemin perusidea on se että rahanahneet virkamiehet kuppaavat rahaa veronmaksajilta muka "hyväntekeväisyyden" nimessä.
Luuletko että sosiaalitoimiston tätejä paljoakaan kiinnostaa saatko sinä päivärahasi? He saavat rahaa sinun juoksuttamisestasi. Heille on tärkeintä että he saavat palkkaa ja rahaa tililleen. "Auttamis" ja "solidaarisuus" puheet on kusetusta: ei siinä ketään auteta, ainoa mitä ne haluaa on lisää virkoja ja lisää palkkaa tileilleen.
että et tarvitse edes mitään sosiaali turvaa koska yleensä rahaa on huomattavasti enemmän kuin tarvitset, mutta idea ei ole päästä kenenkään yläpuolelle tai riippumattomaksi kenestäkään vaan tehdä työtä kaikista parhaitaten. Kun päättäjät päättävät viedä työn johgonkin halpamaahan se on ihan sama. huomaavat etteihän nämä pysty ikinä tekemään samalla teholla kuin ennen mutta takaisin ei oel paluuta. Mulle on oikeesti ihansama mitä muut ajattelevat työstäni tai muusta toiminnastani koska pärjään vallanmainiosti ilman työtäkin mutta kun tässä maassa kuitekinkin työtä riittää niin miksi en tekisi? En yritä todistaa kellekkään mitään tai saada jonkun hyväksyntää vaan tehdä työn mahddollisimman tehokkaasti. Esim ajankohtaisessa kakkosessa kerrottiin kiinalaiesesta työntekijästä joka teki suomessa töitä mutta oli yllättynyt siitä miten suomalaiset saivat enemmän aikaan 8 tunnissa mitä kiinalaiset 12 tunnissa. Mulle riittää töitä vaikka työnantaja antais mulle potkut tiedän sen mutta silti teen työni mahdollisimman tehokkaasti ja hyvin. Se on mun ainoa arvokkuus. Nautinnon voin saada siitä että kun mut sanotaan irti tai työt loppuu niin teholukemat laskevat todella paljon. Mulla on nytkin niin paljno rahaa että olisi sama kuin jäisin eläkkeelle mutta kun en osaa olla tekemättä mitään niin teen mieluummin työtä.
Itse hyppäsin Oravanpyörästä irti jo kymmenen vuotta sitten, ja edelleen on ihanaa elämä, materialismi on kuvottavaa, elän vaatimattomasti, tulen toimeen vähällä.
Kun vielä olin mukana oravanpyörässä, niin aina piti
saada uutta tavaraa, joka tuntui hetken hyvältä, ja sitten hetken päästä se ei enää tyydyttänytkään.
En minä nyt sentään aivan kurjudessa elä, onhan mulla tietokene ja laajakaistaliittymäkin, ja jonkin verran kuitenkin tuloja, en minään pummina elä, joskus on jopa kiirettä työssä, mutta tämä on aivan omaehtoista pienyrittämistä, mitä harrastan, siis todella harrastan, en koe tätä sillai edes työksi, niin kuin koetaan joku toimisto tai tehdastyö, en viitsi paljastaa mitä teen, koska siitä saattaisi helposti minut tunnistaa, koska olen aka harvinainen tapaus, siis näillä nurkilla.
Mutta tuloni siis riittävät vaatimattomaan mökkiin maalla, ja on jopa mopo, sen verran olen antanut periksi materialismille, mutta pääasiassa kuljen polkupyörällä.
Aino ongelma on, ettei tahdo löytää naista, joka tulisi jakamaan kanssani elämäntapani ja elämänarvoni, naiset ovat niin materialistisia, kerran olen ollut avoliitossa, mutta se kaatui juuri siihen, että nainen ja minä halusimme kumpikin niin erialaisia asioita elämältä, minä tätä nykyisenlaista, hän hienon kodin, uralla etenimistä, minunkin olisi pitänyt olla joku urakiituri, mutta olen täysin kunnianhimoton ihminen, ja luonnollisesti tiemme erosivat, näin jälkikäteen oli aika ihmeellistä, että edes päädyimme yhteen.
Silti, jokainen valitsee oman elämäntapansa, en voi tyrkyttää arvojani muille, jokaisen on löydettävä elämässä se oma juttu, mutta minä vain en näe mitään järkeä siinä, että stressaa työssään vain siksi että on varaa ostaa ympärilleen kaikenlaisia kalliita leluja.
Sinä olet se heppu, joka ylläpitää sitä yhtä nuhjuista kirjakauppaa torin kulmalla.
Ei sillä varmaan omaisuuksia ansaita, mutta työaika kuluu mukavasti, kun on paljon hyvää luettavaa. Ja joidenkin asiakkaiden kanssa varmaan mielenkiintoisia keskusteluja.
onnellinen:) Rahan ja tavaran hankkiminen on kuin pohjaton suo. Lopulta mikään ei riitä, eikä varsinkaan tyydytä.
Mä teen palkkatyötä juuri sen verran, ettei yhteiskunnan tarvii mua elättää. Kotia, jossa on hyvä olla, ei välttämättä saa rahalla.