Olemme ollet avioliitossa useamman vuoden. Yhdessä olo on ollut yhtä ylä ja alamäkeä. Ollaankin aikoinaan asuttu puoli vuotta erossa, se tapahtui minun aliotteesta (vaimo), lähtö ja takaisin yhteen muutto. Kertaakaan mieheni ei pyytänyt tule takaisin.
Meillä on totuttu tekemään kaikki miten minä sanon. Välillä tuntuu, että ero olisi parempi ratkaisu suhteellemme, jos sanon miehelleni vaikka, että erotaan niin hän kommentoi siihen, erotaan sitten.
Koskaan hän ei ole sanonut, haluan olla yhdessä ja rakastan sinua, en halua rikkoa tätä liittoa. Hän onkin sanonut, kun olen huomauttanut miksei hän sano niin, että vastaanko tässä pitäisi laittaa.
Syntymäpäivinä hän ei onnittele eikä äitienpäivänäkään. On sanonut etten ole hänen äiti.
Vapaaaikanakin melkein meillä keskustellan enimmäkseen minun aloitteesta, ilmeisesti hänellä ei ole minun kanssa mitään puhuttavaa.
Koskaan en ole tuntenut, että olisi hänen kainalossan turvassa(turvallinen olo).
Jos minulla on huolia tai muuta vastaavaa en voi puhua niistä hänelle, koska hän ei ymmärrä. Olenkin sanonut, psykologillekkos tässä pitäisi käydä kertomassa tunteistaan.
Kyllä puolison pitäisi olla paras ystävä.
Olenkin sanonut,että meillä ei ole ystävyyttä niin ei voi olla rakkauttakaan.
Kiitos kaikille jotka kävitte lukemassa tätä tekstiä ja Hyvää kesää kaikille ja toisille ainakin onnellista avo tai avioliitoa!
Meillä on totuttu tekemään kaikki miten minä sanon. Välillä tuntuu, että ero olisi parempi ratkaisu suhteellemme, jos sanon miehelleni vaikka, että erotaan niin hän kommentoi siihen, erotaan sitten.
Koskaan hän ei ole sanonut, haluan olla yhdessä ja rakastan sinua, en halua rikkoa tätä liittoa. Hän onkin sanonut, kun olen huomauttanut miksei hän sano niin, että vastaanko tässä pitäisi laittaa.
Syntymäpäivinä hän ei onnittele eikä äitienpäivänäkään. On sanonut etten ole hänen äiti.
Vapaaaikanakin melkein meillä keskustellan enimmäkseen minun aloitteesta, ilmeisesti hänellä ei ole minun kanssa mitään puhuttavaa.
Koskaan en ole tuntenut, että olisi hänen kainalossan turvassa(turvallinen olo).
Jos minulla on huolia tai muuta vastaavaa en voi puhua niistä hänelle, koska hän ei ymmärrä. Olenkin sanonut, psykologillekkos tässä pitäisi käydä kertomassa tunteistaan.
Kyllä puolison pitäisi olla paras ystävä.
Olenkin sanonut,että meillä ei ole ystävyyttä niin ei voi olla rakkauttakaan.
Kiitos kaikille jotka kävitte lukemassa tätä tekstiä ja Hyvää kesää kaikille ja toisille ainakin onnellista avo tai avioliitoa!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mihin hänessä aikoinaan rakastuit?
Luettuani viestisi tulee mieleen kysymys, oletko antanut hänen olla mies? antanut kehuja pienistä "miestöistä", pönkittänyt hänen miehuuttaan?
oletko mahdollisesti vahingossa ahdistanut hänet nurkkaan, ajanut tukkoon? niin ettei mies eää viitsi reagoida koska se johda juuri mihinkään, eikä hänen mielipiteitään kuitenkaan kuunnella.
Kaipauksesi kohteet ovat aika tyypillisen kuuloisia naisille, näin miehenä voin sanoa ettei se ole ihan sama asia miehelle, ja konfliktia syntyy tästä. Itse esimerkiksi en halua vaimostani varsinaisesti ystävää vaan naista ja rakastajatarta jolle antaa sitä turvaa. Miehelle se tarkoittaa fyysistä turvan antamista. En mielelläni kuuntele vaimoni työpaikkaongelmia ja sen sellaista jorinaa, koska ei niihin voi mitään sanoa kun ei tunne ihmisiä ja tapahtumia.
Kyllähän miehesi aika jörrikältä kuulostaa jos ei syntymäpäiviä ja äitienpäiviä muista, mutta toisaalta se ei ole miehen mielestä kovin vakava asia. Vanha vitsi siitä että kun mies sanoo että rakastan sinua, niin se tilanne pysyy kunnes toisin ilmoitetaan, ei ole täysin tuulesta temmattu.
Ainoa neuvoni on, että yritä vahvistaa miehesi miehuutta kehumalla ja antamalla arvoa tämän "mies" suorituksista. Ehkäpä vastineeksi saat mieheltä huomioonottamista, ainakin syytä olisi.
Ehkäpä sinun pitäisi olla hiljaa ja antaa miehen sanoa/ottaa vastuuta. Jos tunnetasolla on kylmää niin kyllä koko kyytikin on kylmää ja silloin on syytä pysähtyä sen eron äärelle.
Ainakin miehesi on juntti. Hyviäkin ominaisuuksia uskon olevan vaikka niistä et mainitsekaan. Olen samaa mieltä että puolisoiden tulisi olla parhaimpia ystäviä; eihän se sulje pois niitä muitakaan rooleja mitä toisiltamme odotetaan. Jos puolison seurassa ei viihdy niin koko suhde on aivan helvettiä. Puolison tulisi piristää arjen keskellä..sunnuntait pärjää yksinkin kun niitä on vain kerran viikossa.
Tässä vielä lisäselvyyttä tekstiini.
Jaa.a, mihinkö rakastuin? Varmaan se oli se tietty rauhallisuus ja ahkera tekemään töitä, sekä varmaan sain silloin hellyyttäkin eri tavalla.
Joo, kyllä miehelläni niitä hyviäkin ominaisuuksia, joista olen kyllä sanonut ihan ääneenkin sekä tietysti myös ne huonotkin, kuten meissä kaikissa on varmaan näitä molempia piirteitä.
Meillä on enää yksi lapsi kotona, tai oikeammin sanottuna murrosikäinen. Toisaalta mietin odotanko vaiko en mitä tekisisn kun nuorimmainen joskus muuttaa pois kotoa, että jos sitten tulisi se uusi nuoruus parisuhteeseen takaisin, koska meillä ei sellaista oikeastaan ole ollutkaan kun oli jo lapsia 20v jo 4 kappaletta.
No, teillä tuntuu olevan erilainen temperamentti-aivan kuten minulla ja miehelläni. Mies on rauhallinen ja mietiskelevä- itse olen vilkas ja erilaisia ideoita pursuava. Itsekin ihastuin juuri mieheni rauhallisuuteen aikoinaan, mutta AINA VÄLILLÄ SE RAIVOSTUTTAA! Kun haluaisi, että mieskin keksisi jotain kivaa, tai yllättäisi joskus jotenkin. Ei sen puoleen, olen saanut hänet vapautumaan jonkin verran, kyllä hän jo nykyisin keksiikin mukavia juttuja, esim. hän ehdotti jive-tanssikurssille menoa- siitä iso kiitos hänelle.
Sinäkin voisit piristää miestäsi ostamalla esim.seksikkäitä alusasuja, laittamalla ihanaa ruokaa (tie miehen sydämeen...)ja vaikka jälkiruuaksi lasillinen miehesi lempiviiniä tms. Kyllä tälläisista pienistäkin jutuista lähtee parisuhde UUSILLE urille! Tsemppiä teille!
"jos sanon miehelleni vaikka, että erotaan niin hän kommentoi siihen, erotaan sitten."
No miksi sitten sanot, että erotaan, jos et halua erota?
Mistä tiedät, mitä mies sillä vastauksella sitten tarkoittaa, ehkä hänkin puuhuu juuri päinvastaista, mitä tarkoittaa? Vai onko se naisen yksinoikeus löpistä mitä sattuu ja miehen pitää aina vastata tarkoittaen juuri sitä mitä sanoo?
Puhu suoraan, niin saat suoria vastauksia.
Miksi suomalaiset naiset jaksavat vuodesta toiseen nököttää näiden aikuisten miesten kanssa, jotka eivät ota mitään vastuuta parisuhteesta eivät osaa kommunikoida saati edes huomioi puolisoaan?
Naisissa on jotain vikaa kun suostuvat tähän vuodesta toiseen ja vielä kehtaavat valittaa netissä. Niin makaa kuin petaa, sano mummokin aikoinaan.
Ulkomailla saa naisena kadullakin enemmän myönteistä huomiota miehiltä kuin suomalaisilta miehiltä parisuhteessa... Surullista kummallekin osapuolelle ja nuorelle polvelle, joka seuraa vanhempiensa mallia...
Mulla oli just tollanen mies. Useimmiten oli hiljaa ja myötäili. Erottiin ja sitten takas yhteen. Olin hänen kanssaan enemmän tottumuksesta ja säälistä. Sitten en enää jaksanut sitä rumbaa, sanoin miehelle puhelimessa, että eikö meidän olisi parempi erota tällaisesta suhteesta ja mies sano erotaan vaan. Ja sitten erottiin, nyt hän on kai suuttunut minulle, ei halua puhua nähdä, kun jätin hänet sillai. Ei varmaan uskonut, että kun sanoin että olisi parempi erota niin sitten erotaan.