Minulla on hyvä mies, hän on luotettava, uskollinen ja minut huomioon ottava. Ongelmana on, etten rakasta häntä enää intohimoisesti. Välitän hänestä toki ja tykkään olla hänen lähellään.
Suhteestamme puuttuu "se jokin", kipinä joka on hukkunut matkan varrella jonnekin. En halua hänen kanssaan enää seksiä, kuinka voisinkaan? Seksi tuntuu vastenmieliseltä ja likaiselta hänen kanssaan... Olen aina harrastanut edellisissä suhteissakin seksiä vain jos olen oikeasti ollut rakastunut mieheen.
Monet muutkin tavat hänessä on alkaneet ärsyttää, monet pienetkin asiat....
En haluaisi menettää tätä miestäni, koska minun olisi "järkevä" olla hänen kanssaan ja hän kun on oikeasti hyvä mies.
Miten ihmeessä pystyisin rakastumaan häneen uudelleen?
Suhteestamme puuttuu "se jokin", kipinä joka on hukkunut matkan varrella jonnekin. En halua hänen kanssaan enää seksiä, kuinka voisinkaan? Seksi tuntuu vastenmieliseltä ja likaiselta hänen kanssaan... Olen aina harrastanut edellisissä suhteissakin seksiä vain jos olen oikeasti ollut rakastunut mieheen.
Monet muutkin tavat hänessä on alkaneet ärsyttää, monet pienetkin asiat....
En haluaisi menettää tätä miestäni, koska minun olisi "järkevä" olla hänen kanssaan ja hän kun on oikeasti hyvä mies.
Miten ihmeessä pystyisin rakastumaan häneen uudelleen?
Vastaukset 107
Vanhimmat
Yhteistä aikaa kahdenkesken pois kaikesta kiireestä ja arjesta. Lähtekää yhdessä, vaikka jonnekin kaupunkilomalle. Puhukaa, älkääkä ottako paineita seksin harrastamisesta.
kaikkia joskus ärsyttää toinen ja "ne pienetkin tavat" Niin varmaan miestäsikin, mutta rakkaus on joskus vahva, niin niiltä pieniltä ärsyttäviltä tavoilta sulkee silmänsä ja hyväksyy toisen erilaisuuden.
Jos seksi tuntuu likaiselta, onko se sinun päänsisäinen juttu, asia jolle sinun itse pitäisi tehdä jotain. Ehkei se ole miehestäsi kiinni.
Rakastukaa uudelleen, rakkaus on tahdonkin asia, tahdotko rakastaa, kyllä se seksikin sieltä löytyy, kokemusta on itsellä pitkän, pitkän kuivan kauden jälkeen, olemme kuin teinit.
Aina kiinni toisissamme.
Kysyn kuitenkin- miksi pitäisi rakastua? Joskus rakastaminen on tunnetta vähemmän ja tekoja enemmän.
On aikoja jolloin on intohimoa ja aikoja jolloin viihdytään muuten vaan. No minä olenkin mies ja ajattelen aika suoraviivaisesti. En tainnut ymmärtää sinua juurikaan...
pitäis?Eiköhän se ole kaikilla sama juttu että pitkässä suhteessa tunteet jäähtyvä.
Intohimo kai se on sitä alkuaikojen tunnetta jota kutsutaan rakkaudeksi?Mielestäni rauhallinen hyvä perhe-elämä on sitä oikeaa rakkautta,sen kummenpaa ei ole pitemmänpäälle.
Mutta nykyajan naisille se vain ei taho riittää.
kyllä ihan ja vain ainoastaan minun pääni sisällä tämä ongelma, ei mieheni ole tehnyt mitään väärää. Tuntuu joskus todella pahalta kun huomaan kuinka hän yrittää kaikkensa, painostaa seksiin ja kyselee enkö rakasta häntä. Hänkin kärsii tästä. Hän vaistoaa etten rakasta häntä enää, vaikka haluaisin!
Tunteitani en voi pakottaa, mutta olisiko enää mitään keinoa löytää se kadonnut rakkaus?
Tämä voi olla jonkun mielestä tyhmä kysymys, mutta minulle tämä on tärkeää.
Kyllä meillä muillakin on rakastumisen tunne välillä hakuusessa ja ollaan ihmeissään että mitä nyt?
Elämä on yhtä vuoristorataa,niin parisuhteissa kuin ilman sitä.
Minuakin pännii joskus aivan helvetisti tuo "kiltti,ihana,lämmin,uskollinen,hyvä" mies.Kovin yllätyksetön on.Aina vaan samaa päivästä toiseen.
Olen vain oppinut sen että silloin kun tuntuu tylsältä niin annan itselleni myös luvan olla tylsä.Ollaan yhdessä tylsiä.Riitelemään emme kuitenkaan ala siksi että on tylsää.
Tylsyys kyllä loppuu aikanaan kun on ollut tarpeeksi tylsää.Silloin keksitään yhtäkkiä jotain kivaa tekemistä.Sellaista johon ei tarvitse rahaa.
Viikko sitten oli tylsyys huipussaan ja keksimme mennä ongelle.Voihan vitsi kun oli oikeasti tosi hauskaa..Saatiin pari sinttiä kissalle. :)
Ja nyt viimeisen viikon aikana ei ole ollut ollenkaan tylsää.Jutellaan koko ajan vaikka arkirutiinit ovat niitä normaaleja ja tylsiä.
Kyllä se ilo löytyy jos vain haluaa,mutta ei tietenkään väkisin yrittämällä.Itse olen ainakin kokenut tylsyyden niin että sitä kestää aikansa ja sitten on parempi aika.Tiedän myös että tylsyys palaa aina jossain vaiheessa joksikin aikaa takaisin,Mutta ei sen tarvitse olla parisuhteen tuomio.Pitää myös voida puolisolleen sanoa että voi vittu kun on tylsää.
En usko että se rakkautesi on mihinkään kadonnut,leikkii vaan välillä piilosta :).Rakkaushan muuttaa muotoaan suhteen edetessä,mutta ei se kyllä tylsyyteen voi loppua.
Ja jos joku kuvittelee niin,niin silloin ei ole kyllä yrittänytkään tarpeeksi.Olisiko sinulla kenties ikäkriisi?Oletko ajatellut sitä mahdollisuutta? Nimittäin ikäkriisin piikkiin voi laittaa moniakin asioita..tiedämme kokemuksesta.Mutta nekin ovat menneet ohi kaikkine paskafiiliksineen.
Tsemppiä vaan!
Sieltä löydät apua tähän ongelmaasi takuulla varmemmin kuin täältä.
vastauksen miehellesi ? Tuntuu, että tervehtyminen ei voi mitenkään alkaa, jos et ole rehellinen. Haluaisit pitää miehesi järkisyistä, mutta toki puolisollasi on oikeus mielipiteeseen siinä, haluaako hän kanssasi yksipuoliseen rakkauteen perustuvan suhteen, jossa hän tietää sinun olevan koska se on kliinisesti paras ratkaisu.
Voi olla, että miehesi silmät avautuisi totuuden tietämällä, ja hänkin sopeuttaisi käytöksensä sen mukaan.
Ilmeisesti et uskalla ottaa sitä riskiä?
Ilmeisesti hyödyt miehestäsi niin paljon, että hänen mukanaan tulevien etuuksien menettäminen on suurempi uhka kuin se, että elätte loppuelämän onnettomina.
ensin käsitteitä ymmärrätkö intohimon ja rakkauden eron? Rakastuminen ei ole sama asia kuin rakastaminen. Rakastumisen huuma ei jatku loputtomiin, sehän on mielenhäiriö, aivojen kemiallinen epätasapainotila.
Totaalisesti on tullut 40 v silloin ja tällöin
ällötystä.Intohimot on taakse jäänyt, on tullut
syvä kiintymys ja halu jakaa arki .Sexiä harrastellaan ja halataan on kuulemma tehokas tapa torjua siltä päivältä infargti.
Vaan kun ei rakasta, ajattelin että HÄN saa lähteä.
Mutta mutta, mitäs tekisin kun lompakko lähtee... No jos en Häntä rakasta mutta olkoon tuossa. Onhan hää töissäkin, pääsen itekin helpolla, mutta sänkyhommia en kyllä harrasta.
----
Toivottavasti Mies Älyää lähteä suhteesta pois, nääs kyllä mies nää yleensä vaistoaa. Vaan olisko jo toinen nainen katseltuna?
Näinhän se on, että arki tulee parisuhteeseen väkisinkin ja toisaalta jaksaisiko koko ajan olla toisessa kiinni ja himoita toista? Suhteen laatu muuttuu kummasti, välillä toinen ärsyttää suunnattomasti ja sänkyhommat ei vois vähempää kiinnostaa. Olen välillä sanonutkin miehelle, että monet asiat hänessä ovat alkaneet ärsyttämään.
Olen monesti miettinyt ja leikitellyt ajatuksella toisella miehellä, mutta en halua heittää tätä kaikkea menemään, kun tässä on niin paljon kaikkea hyvääkin. Jos mies ei lyö, harrasta henkistä väkivaltaa ja on muutenkin kunnollinen kannattaa kyllä miettiä useamman kerran kannattaako kaikkea lopettaa vain sen vuoksi ettei enää rakasta toista niin hirveästi. Miettiä mitä hyvää suhteessa on ja mitä kielteisiä puolia ja punnita niitä sitten. Kyllähän ne sänkyhommat välillä puulta maistuu ja antaa vain, koska toinen haluaa, mutta kyllähän itsekkin tyydytyksen saa, kun juuri se oma mies osaa tehdä kaikki oikein siinäkin asiassa : ) Kerran eron läpikäyneenä en halua sitä uudelleen. Silloin ero johtui miehen väkivallasta, jota ei monetkaan uskoneet, mutta en halunnut lapsille näyttää sellaista parisuhteen mallia. Mieti vielä asiaa.
Annat rakkaalle toisellaisen kutsuma nimen voi
asiasi,saada uuden käänteen paremmasta suhteesta.
Ja antaa pieni lahja josta,rakas on haaveillut
joskus nuorempana...
Lopeta tämä älytön runoilu.
Miksi Kouvolan mies yleensä olet täällä netissä. Haetko kaveria Thaimaasta vai mistä? Ei ymmärrä?
Sompakuja 12 Kouvola
molempien tehdä töitä, ei se ole mikään automaatti, joka toimii itsestään.
Ihan kuin kahvinkeitin, mitä pitää ladata välillä, saadakseen aina hyvää kahvia.
Ladatkaa suhdettanne.
elämän kiertokulku toisille..
jotkut luottaa vanhaan hyvään jotkut uuteen parempaan...
Minunkin miehessäni on piirteitä, jotka ärsyttävät ja saavat raivon partaalle. Arjen keskellä tunteet välillä viilenevät ja itsekin mietin toisinaan, vieläkö rakastan. Silloin ajattelen niitä piirteitä hänessä, joihin rakastuin. Viimeistään silloin, kun hän huomioi minua tavalla, jota en osaa selittää, löydän tunteet uudelleen. Mihin asioihin sinä miehessäsi rakastuit? Hänen hellään ja romanttiseen puoleensa? Hassuihin asioihin, joita hän teki vuoksesi? Hänen hymyynsä ja huumorintajuunsa? Siihen, että hänen kanssaan on yksinkertaisesti hyvä olla? Eikö hän kuitenkin ole se sama mies, josta et kerran osannut pitää näppejäsi erossa?
Toivottavasti löydät tunteesi uudelleen, silloin huomaat taas haluavasi häntä.
suhteeseen, jos et kestä arkea? Tuskin se nyt yllätyksenä sinullekaan on voinut tulla, että jokaisessa suhteessa tulee aina arki vastaan ja alkuihastus katoaa aina ennemmin tai myöhemmin?
YKSI ELÄMÄ - välillä vähemmän intohimoa ja välillä enemmän - voi kiesus pitää tahtoa
rakastaa ja muistakaa "elämä on".
Auttaako sinua jäsentämään tilannetta ajatus, että jossain saattaa olla ihminen, joka tälläkin hetkellä rakastaa miestäsi, mutta on syrjässä, koska ajattelee parisuhteenne olevan mitä parhain.
Osaatko hahmotella, mitä tekee kenenkin elämälle se, että joku ei ole täysillä mukana, vaikka niin uskotteleekin.
Luuletko ettei mies huomaa sitä, ettet voi rakastella hänen kanssaan? Luuletko, että mies ei huomaa, että seksi hänen kanssaan tuntuu vastenmieliseltä? Pidätkö miestä ihan tyhmänä?
Voisitko vastata näihin, ja muihin esitettyihin kysymyksiin?
Kaikilla meillä, niinkuin sinulla ja minullakin on jossain aina joku toinen joka meitä rakastaa... Niin myös miehelläni varmaan on, eikä se minun tunteitani hetkauta suuntaan tai toiseen.
Tiedän että mieheni kärsii tästä ja kyllä hän on huomannut etten tunne häntä kohtaan enää samalla tavalla kuin ennen. Hän kyselee harva se päivä rakastanko häntä enää, vastaan aina kyllä, koska jollain tasolla häntä varmaan rakastankin.
En vain rakasta häntä aviomiehenä, vaan ystävänä.
Mieheni ei todellakaan ole tyhmä, kyllä hän on huomannut etten halua seksiä hänen kanssaan. Tahtoisin kyllä haluta, mutta en pysty itseäni pakottamaankaan.
Haluan toki järkisyistäkin pitää miehestäni kiinni, ei minulla ole ollut eikä tule koskaan olemaan näin hyvää ja rehellistä miestä kuin nyt on. Näitä kun ei kasva puussa.
Rakastuin häneen aikanaan siksi, koska hän on voimakas luonne, aikaansaava ja hän sai aina asiat järjestymään tavalla tai toisella. Hän osoitti olevansa MIES. Hän tiesi mitä tahtoi, ja otti sen. Silti hän oli lempeä.
Nykyään hän on enää lempeä.
Muistinko vasta kaikkiin kysymyksiin?
Kun kerran tunnut täyspäiseltä naiselta, ja miehesikin sitä taitanee olla, niin mikset ottaisi kissaa hellävaroen mutta varmasti pöydälle, kertoisi avoimesti miehellesi tuon rakastamis-asian laadun. Ehkä se avaisi teillä keskustelun syvemmältikin, ja asianne saattaisi ratketa ihan aikuisten malliin puhumalla.
Jotenkin tuli sellainen sävy, että teihin voisi luottaa, että saisitte ongelman puhuttua läpi, oli jatkoratkaisunne mikä tahansa.
Mielestäni miehelläsi on oikeus tietää tunteittesi laatu, jotta ei jäisi pelkästeen kärsiväksi osapuoleksi.
Yrittääkö hän kenties mielestäsi liikaa rakastaa sinua, liikaa saada sinulta tunnetta esille?
Anna-lehden numerossa 19/2008 on artikkeli otsikolla "Miksi nainen jättää hyvän miehen?", haastateltavana psykologi Tony Dunderfelt. Hän puhuu nimenomaan siitä, mihin alkuperäinen kirjoittaja viittaa sanomalla, että mies ei tunnu enää MIEHELTÄ. Dunderfeltin mukaan miehen ei tule olla liian kiltti, ymmärtäväinen, huomioonottava jne. koska näin ennen pitkää jännite naisen ja miehen välillä katoaa ja heistä tulee kavereita.
Kannattaa etsiä käsiin tuo juttu, voi auttaa oivaltamaan jotakin uutta...
Niin,luulisin että on tarkoituskin että rakkaussuhde muuttuu vähitellen ystävyydeksi ja kumppanuudeksi,siis hyvällä tavalla.En kyllä usko että ihan hirveästi kannattaisi olla huolestunut siitä jos intohimo on poissa pitkäänkin.Kyllä sellaista on meillä muillakin.Ei klitoriskaan jaksa aina olla paksuna ja vastaanottavaisena.Niistä asioista on vaan toki puhuttava.
On meidänkin suhteessa ollut aikoja ettei sitten millään "jaksais"alkaa sekstailemaan ja minulla oli siitä tosi huono omatunto mieheni vuoksi.
Mutta tosi pitkälle selvittiin siitäkin suvantovaiheesta puhumalla asiasta suoraan.
Yllärikseni mieheni jopa lohdutti minua sanomalla että hänen mielestään maailma on kyllä ihan liiankin seksikeskeinen nykyään,ettei se merkitse kaikkea ja ettei "väkisin makaaminen" ole kenellekään kivaa.
Silloin minä kyllä huokaisin helpotuksesta,ettei väen vängällä tartte maata, ja siitä ei kulunut kovinkaan kauaa kun olin ihan "valmista kauraa" taas petipuuhiin.
en tiedä onko näitä miehenikaltaisia ymmärtäjiä kovinkaan paljon maailmassa mutta tekstejäsi lukiessani luulisin että sinulla hyvinkin on sellainen mies...ajatteleppa!
Niin, ja mitä tulee siihen mainitsemaasi voimakkaaseen luonteeseen ja aikaasaavuuteen niin ihan samat jutut on meillä läpikäyty.
Minäkin olin ihan onnesta soikeana kun mieheni oli niin kovin tomera hoitamaan asioita silloin joskus.Ostettiin vanha omakotitalokin jota hän innoissaan remppaili vuoden verran ja sitten loppui puhti.Ei jaksa tehdä enää kuin vain pakolliset hommat ja muu aika menee lepäillessä töiden jälkeen.
Kyllä minuakin vitutti suunnattomasti että ns.laiskaksi heittäytyi mutta mietin asiaa hänenkin kannaltaan.Ikää tulee koko ajan lisää ja töistä palautumiseenkin menee oma aikansa.Suon sen hänelle ilman nalkuttamista.En itsekään haluaisi että minua kukaan prässäisi tekemään sitä ja tuota.Kysymys on toisen arvostamisesta.
Niin,ja meillä on kuten teillä ,että mies on kuitenkin lempeä oma itsensä vaikkei jaksakaan kaikkea suorittaa ja olla tomera.Hän olkoon sellainen kuin on...ja vastineeksi minäkin saan olla omanlaiseni.
miksei mies ja vaimo voisi olla kavereita? Onko sukupuolielämä jotenkin vajaata sellaisessa suhteessa?
Mulla ainakin mies on mun paras kaverini, ollut jo reilusti yli kolmekymmentä vuotta. Eikö vanheneminen ole parasta hyvän ystävän kanssa? Eikö suhde muutu koko ajan parisuhteen alusta alkaen - miksi kummassa sen pitäisi pysähtyä johonkin nuoruuden rakastumisvaiheeseen? Kuka sellaista jaksaisi ylipäätään?
Rakkaus on käsittääkseni ihan jotain muuta kuin jotain ihme fiiliksiä. Jotkut ketjussa ovat sanoneetkin, että arki on edessä aina ja joka suhteessa jossakin vaiheessa. Rakastaa voi aina - ja sitä paitsi avioliittoa solmittaessa kysytään "tahdotko OSOITTAA rakkautta ja uskollisuutta" eikä suinkaan tahdotko RAKASTAA koska kukapa siihen edes pystyisi yhtäjaksoisesti ja aina?
Olisi meillä aika kummallista jos jatkuvasti kyseltäisiin rakastatko vielä, rakastatko, rakastatko - tiedämme molemmat, että välillä tunnemme enemmän ja välillä vähemmän.
Tarvitset siis kaltaiseni pitkä tukka motoristin, joka ottaa sinut kuin MIES mutta lempeästi. Voi perse jos oma eukko menee tommoseksi ettei seksi maistu niin minä tosi miehenä kynnän sitten jotain muuta vakoa.
Ihme juttua muutenkin olet varmasti mukavan ja varakkaan miehen kanssa koska muutenhan olisit lähtenyt jo paremmille apajille
Entä jos miehesi pettäisi sinua? Olisiko hän sitten sinusta mielenkiintoisempi? Tuntuu, että pidät häntä itsestäänselvyytenä.
Meillä alkoi ihan uudet kuviot, kun sain tietää, että mies oli meinannut pettää minua. Se sai minut näkemään hänet uusin silmin. Kyllä hän muillekin kelpaisi, ja minun on tehtävä hänet onnelliseksi, jottei hän lähtisi. Enkä tarkoita, että hän on pettäjätyyppiä, mutta ei hän mitä tahansa minulta kestä. Miehet tarvitsevat seksiä ja jos eivät saa sitä kotona, varmasti käyvät vieraissa. Ja kyllähän se seksi naisenkin elämää piristää.
Entä jos miehesi saa tarpeekseen sinusta ja lähtee sellaisen ihmisen mukaan, joka häntä tosiaan rakastaa ja haluaa? Ei siinä paljon auta sanoa että "no kun mun on vaan järkevää olla sun kanssa, niin ethän nyt lähtis..?" Kyllä jokainen ansaitsee tulla rakastetuksi. Tällä hetkellä et miehellesi sitä onnea suo. Ja aivan varmasti hän huomaa, että asiat ovat pielessä ja arvaa, mikä sinua vaivaa. Ja koska hän ei sano mitään, uskon, että hän rakastaa sinua niin paljon, että on valmis päästämään sinut vapaaksi, jos niin haluat. Hän vaan varmaan haluaisi tietää, miten asiat todella ovat, jotta jotain niille voisi tehdä.
Minunkin mieheni on lempeä ja huolehtivainen. Se kyllä heijastuu sitten seksiinkin, sillä hän ei ajattele vain itseään. :) Mutta pinnan alta löytyi kyllä se intohimokin, kun sen vaan osasi sieltä etsiä. Puhukaa avoimesti asioista, niin kyllä kaikki järjestyy.
Kyllä meiltä kysyttiin, että tahdotko rakastaa. Mutta pappi painotti ennen häitä, että kysymys ei kuulu "RAKASTATKO?" vaan "TAHDOTKO rakastaa?"
Jos ja kun vuosien kuluttua sen huomaa, että se alun ihana rakastuminen on mennyt menojaan, voi aina kysyä itseltään, TAHTOOKO (siitä huolimatta) rakastaa puolisoaan. Jos ei kerta kaikkiaan enää TAHDOKAAN rakastaa toista (sen lisäksi että tuntuu ettei enää "rakasta") niin silloin on paras kai erota. Mutta jos kaikesta huolimatta tahtoo yhä rakastaa, niin silloin sitä yrittää yhä yhdessä. Siis jos ja kun kumpikin on yhä sitä mieltä, että TAHTOO rakastaa eikä olla rakastamatta. :)
...sanoit rakastuneesi mieheesi siksi, koska oli voimakas luonne, aikaansaava ja muutenkin toiminnan mies... kuten sanoit, oli MIES.
Aika usein naiset pilaavat miehen sillä, että vaativat miestä alistumaan omaan tahtoonsa ja toimimaan siten kuin he haluavat kaikissa asioissa, jopa käyttämällä seksiä valtansa välineenä. Eli "saanti" heikkenee jos ei ole mieltämyöten. No nyt sitten nainen onkin saanut tarpeeksi tasa-arvoisen suhteen aikaiseksi, jossa on nöyrä ja tottelevainen mies... ainoa paha puoli sitten onkin ettei tällainen alistettu "tohveli" enää ollenkaan kiinnostakaan seksuaalisessa mielessä.
Pilaatte itse omilla ristiriitaisilla odotuksillanne ja vaatimuksillanne suhteen. Antakaa miehen olla MIES ja arvostakaa häntä sellaisena... voimakkaana ja arvonsa tuntevana.
Kun sinulla on kunnollinen mies niinkuin kerroit
ja kuitenkaan et ole tyytyväinen.Ota ero ja juoppo tilalle,silloin saat elämääsi jännitystä jota tunnut kaipaavan ja holhousviettisikin saisit tyydytettyä taatusti.Tavallinen kunnollinen mies nyt ei vain jaksa nykynaisia
pitkään kiinnostaa.
Tiedän kokemuksesta, että jos haluaa pysyvää, on valittava se sama mies uudestaan.Siinä astuu kuvioihin se "TAHDOTKO rakastaa..?".
Koska miehesi tarvitsee vakuttelujasi joka päivä, hänen itseluottamuksensa on mennyt kanssasi. Niinpä sinun tulisi palauttaa se siltä osin kun itse pystyt asiaan vaikuttamaan.
Olet samassa tilanteessa kuin minä joku vuosi sitten; piti punnita vakavasti haluanko jatkaa tuon miehen kanssa, joka lihoo, laiskistuu, kaivaa nenää, arvostelee seksin vähyyttä. Oli helppo vetäytyä riidan jälkeen omiin oloihin muutamaksi viikoksi miettimään, kun emme asuneet virallisesti yhdessä.
Arvostat miehessäsi monia asioita ja samalla perusteella minäkin löysin rakkauden itsestäni uudestaan.Päätin,että aion omalta osaltani pitää mahdollisimman hyvää huolta suhteestani.Sanoin sen myös miehelleni: "olen nyt miettinyt asioita ja tullut siihen tulokseen, että vaikken tällä hetkellä pidä sinusta pätkääkään, olet niin hyvä mies, etten haluaisi enää lähteä uutta etsimään. En tiedä miten tämä juttu tästä nyt etenee, mutta minä ainakin haluan jatkaa. Meillä on niin paljon hyvää ja hauskaa takana ja sinua vasten on niin ihana painautua nukkumaan, että jos se on minusta kiinni, niin minä pysyn tässä."
Oli riski, että mies sanoo, ettei hän halua jatkaa. Otin sen riskin ja voitin, sain alkuajan huuman takaisin astetta jalostuneempana.
aikasta mustavalkoisia vastauksia olet saanut, mutta elämäähän se vaan. Joskus on intohimoisempaa joskus ei. Ei siitä sen syvempiä analyysejä tarvi lähteä tekemään teidän suhteenne laadusta tai siitä kuka tekee toisen onnelliseksi. Eikös jompikumpi ole aina tasaisin väliajoin se osapuoli joka rakastaa enemmän ja sitten toisinpäin.. anna aikaa vaan ja yritä vaikka löytää omasta elämästäsikin jotain mielenkiintoista tekemistä.
olen saanut! Ehkä se puhuminen mieheni kanssa on ainoa oikea ratkaisu, toisaalta taas hirvittää, loukkaanko häntä lisää? Koska hän ei ansaitse sitä. Tosin loukkaan häntä nytkin...
Itseasiassa saattaa olla niinkin että hän rakastaa minua "liikaa" ja minusta se tuntuu ahdistavalta.
Höhtihöölle vielä vastaus, tiedän sen että parisuhteessa on tasaisin väliajoin intohimoisempaa, joskus ei. Tässä ei ole nyt siitä kyse, vaan se intohimo kun on ollut minun puoleltani poissa jo pitkät ajat.
Ehdottomasti aion puhua mieheni kanssa näistä asioista suoraan, vaikka mikä olisi. Se on ihan totta että hänellä on oikeus tietää...
Seksi ei ole rakkautta, vaan ainoastaan pieni määrä laastia avioliiton tiilimuurissa. kun ikää tulee lisää, niin seksin merkitys haihtuu ja silloinkin rakastetaan toista.
Seksuaalinen intohimo tulee alitajunnasta ja liittyy normaaleilla ihmisillä lisääntymisviettiin.
Teillä ei ilmeisesti ole lapsia. Toisaalta ajattelusi on sitä luokkaa etten kyllä lasten tekoa edes suosittelisi, mutta jos rupeaisitte tekemään miehenne kanssa lapsia, niin seksuaalinen intohimo heräisi sillä hetkellä. Ei ole vaan leikkimistä noilla asioilla.
Oikeassa olet, meillä ei ole lapsia, eikä ilmeisesti tulekaan.
Mitä tarkoitat tuolla että jos alkaisimme tekemään lapsia, seksuaalinen intohimo heräisi sillä hetkellä?
Paneminen saa tarkoituksen. Muutenhan koko homma on sama kuin kantaisi kuntopyörän ulos, ja vaikka kuinka polkisi niin maisemat ei vaihdu.
Älä kuitenkaan pelkästään seksin paranemisen tähden rupea lapsia tekemään.
Lapsista kun joutuu ottamaan vastuuta ja lapset rajoittavat ja vaikuttavat vanhempien keskenäiseenkin kanssakäymiseen. kun puhutaan siitä että seksi sujuu jos avioliitto on ok, mutta jos lastenasiat on rempallaan, niin vanhempien Heteka ei myöskään narise.
Asioita kannattaa harkita tarkkaan.
joskus lasta, tuloksetta. Ja voin sanoa ettei se seksi kyllä yhtään sen parempaa ollut.
siis olemme yrittäneet aikoinaan lasta
Oman ymmärrykseni mukaan tiilimuuri kaatuu ilman laastia.
Seksi on pieni määrä laastia, eikä kaikki laasti mikä pitää avioliiton tiilimuurin kasassa, kuten moni varmaan haluaa ajatella. Kun seksuaalinen kiinnostus lakkaa, niin lakataan "rakastamasta".
Uutuudenviehätyskin katoaa jokaisesta asiasta ja jos haluaa säilyttää mielekyyden jollakin tuloksettomalla asialla, niin täytyy laittaa mielikuvitusta peliin ja luoda se mielekkyys muilla keinoin.
ainut tarkoitus? Miksi siinä tapauksessa esimerkiksi minä viisikymppinen nainen nautin seksistä intohimoisesti ja antaumuksella ? Mulle seksi ei ole tarkoituksetonta toimintaa, vaikka raskaaksi en halua enkä tule. Mulle palkkio seksistä on loppujen lopuksi orgasmi seksikumppanini kanssa. Se siis pitää sisällään muuta kuin pelkän lihassupistussarjan.
Sinulla ei välttämättä olekkaan sitä ongelmaa että haluaisit jotakin enemmän. Monilla uutuuden viehätys karisee ja etsitään tarkoitusta niin seksille, kuin elämällekkin.
On kyllä olemassa hyötyseksiäkin.
Jos sinulla on edelleen tahto rakastaa ja myös olla rakastunut, niin mikset osoita sitä ja ota aikaa elämästänne viikon tai viikonlopun verran ja osallistu AVIOLIITTOLEIRILLE :D
Suomessa järjestetään muutaman kerran vuodessa avioliittoleirejä, joilla on saatu todella hyviä tuloksia aikaan. Leireille osallistuvat niin hyvin menevät parit jotka haluavat syventää suhdettaan tai sitten ihan kriissisäkin olevat. Te olette sillä välillä. Oot todella järkevä kun et lähde suhteesta. Miehes on hyvä ja tulee pitään susta hyvää huolta. Ongelma on vaan romantiikan puute varmaankin.
Suosittelen kristillistä avioliittoleiriä. Ei kannata pelästyä tuota sanaa kristillinen, sillä ketään ei leireillä käännytetä, mutta tulokset ovat helvetin hyviä, ja kristllinen avioliittoneuvoja pitää sitä eroamista aina viimesenä keinona.
Sulla on jossain se kieli, jota pitää rämpyttää että sut saa taas soimaan. SE LÖYTYY!!! Sä vaan tarttet ohjausta ja keskustelua ja sun miehes tarttee myös. Ei mieheskään oo täydellinen. Sen pitää soittaa sua myös. Menkää! Mä suosittelen että menkää jo! Mitä enemmän venyttelet, sen enemmän onnellista aikaa ihanan miehesi kanssa elämästäsi menetät.
Aika surullista, jos olet miehesi kanssa vain siksi, että se on järkevää. Mutta apua kyllä varmaan löytyy suhteen piristämiseksi, jos vaan niin haluaa.
Olen ollut avomieheni kanssa 5 vuotta, ja seksielämä vaan paranee koko ajan. Monet itkut on itketty ja keskusteltu asioista ja se auttoi. Pitää puhua asioista, tiedustella mitä kumpikin haluaa. Ihan rehellisesti, mitään salaamatta. Se toimi ainakin meillä. Ei sitä kumppania pidä ujostella.
Ja ne pienet ärsyttävät asiat.. Niitä on kaikilla. Voihan miestäsikin ärsyttää jotkut asiat sinussa, mutta ei vaan niistä huomauttele. Ei kukaan ole täydellinen, mutta niitä ärsyttäviä asioita voi oppia sietämään. Ja nehän juuri tekee ihmisestä persoonallisen. Kannattaa myös miettiä, mitä hyviä puolia toisessa on ja keskittyä niihin.
paitsi, että harrastamme usein seksiä ja se tuntuukin olevan ainoa "järkevä" syy olla yhdessä (lasten lisäksi, jotka tosin ovat jo aika isoja).
Toisaalta tunnen itseni "likaiseksi" koska himoitsen miestäni seksuaalisesti ja nautin seksistä hänen kanssaan, vaikka en tunne häntä rakastavani. En ole koskaan häntä pettänyt, enkä aio pettää. Toisaalta tunnen syyllisyyttä siitä, etten rakasta, jonkinlaista "pettämistä" kait sekin. Minut saa polttaa tämän takia helvetin tulessa, mutta en voi asialle mitään.
Kun näin tämän viestiketjun ajattelin, että vihdoinkin löydän vastauksia tähän vaikeaan kysymykseen: "Miten rakastua aviomieheensä uudelleen?" Sillä sitä minä haluan!
Mutta sensijaan enemmän on tässäkin ketjussa moralisoijia... surullista.
No, olihan siellä muuan lohduttava vastaus, ehkä aika parantaa..
Ei se rakkaus enään leimahda uudestaan,kun kerran on sammunut. Tiedän sen omasta kokemuksesta ja siksipä vaihdoin naista,ja nyt rakastan.
siis himoitset miestäsi ja haluat seksiä, ja tunnet syyllisyyttä, koska et "rakasta" häntä mitä ihmettä se "rakkaus" oikein on?? teidät on vihitty ja olet hänelle uskollinen ja haluat seksiä, sekin ON rakkautta
Itse kukin voisi ottaa elämäntehtäväkseen tehdä lähipiirissä ainakin yksi ihminen onnelliseksi. Mikäpä sen otollisempi kohde kuin oma puoliso.Antaessaan saa, sen tulette huomaamaan.Jos mies on jo varmassa tallessa, niin toimi kaikissa asioissa NIMENOMAAN HÄNTÄ ilahduttavalla tavalla. Suhde muuttuu iloisen antamisen juhlaksi..enkä tarkoita tällä seksiä. "Kilvoitelkaa toinen toistenne rakastamisessa!" ei ole sanahelinää!.
Ikuisen rakkauden etsijät lopettavat liittonsa kun huuma on mennyt..ja seuraavan..ja seuraavan.
Niinhän se Mattikin aikansa teutaroi, kunnes päätti, etä Mervi on hänen elämänsä nainen. Tuskinpa heidän elämänsä on sen enempää ruusuilla tanssimista, mutta jonkun kanssa on pakko pysähtyä jos ei loppuikäänsä jaksa kulkea suhteesta suhteeseen.
Kyse on siitä, mihin tyytyy.Täydellisyyden tavoittelijat eivät löydä koskaan hakemaansa, vaan todellakin joutuvat tyytymään siihen mitä on tai jatkamaan etsimistä.
Niinpä sinäkin etsit itsellesi uuden entisen tilalle.Kun tulee vuosia siihen liittoon, joudut sen valinnan siinäkin tekemään. Jos olet tarpeeksi aikuinen jo silloin, huomaat ettei se vaihtamalla parane.Puolisosi voi valita toisin ja silloin ollaan siinä tilanteessa että..
Intohimoinen rakkaus ei kestä ja kukoista kauan, jos ei kykene kiintyyn. Rakkaus kestää naisella yleensä lisääntymishimon ajan kun se loppuu täytyy suhteessa olla muutakin että se jatkuisi. Minusta ainakin vaikuttaa että sinulla ja hänellä on tuo tarvittava kiintymys. Teidän tarvii vain suoda aikaa toisillenne yhteisten molemmille mukavien asioiden parissa. On turhaa vaihtaa uuteen sillä jos ei parissa vuodessa kiinny sama ongelma on jälleen edessä.
Uudelleen?? Luin juttusi ja minulla on aivan sama ongelma mutta olen menossa vasta naimisiin 2.8.08 ja rakastan tulevaa miestäni mutta meillä ei ole seksiä...Meillä on kaksi ihanaa tyttöä ja seksi on hiipunut sen myötä kun on lapsia siunaantunut...Mutta huomasin tuossa jokunen aika sitten että kun muistelee seurustelun alkuaikoja niin kyllä rupeaa hormoonit hyrräämään ;).Kantsii kokeilla tepsiikö??
Totta on se että tunteet haalistuu vuosien kuluessa, mitä kauemmin on naimisissa niin ei sitä enään vaikka 10 vuoden päästä ole niin rakastunut kun alkuaikoina.
Jos et todella rakasta enään miestäsi, niin ehkä teidän pitää erota. Sitä ennen kannattaa kokeilla tehdä yhdessä jotain uutta ja jännittävää, yhteisiä harrastuksia ja ns tutustua toiseen uudelleen ja etsiä toisesta ja myös itsestä niitä uusia puolia.
Intohimon takia ei ketään kannata jättää, sen takia että sais parempaa seksiä yms koska se voi olla sitten tunnepuolella hyvin tyhjää.
Mutta jos sun tunteet ovat kuolleet miestäsi kohtaan, niin mun mielestä sun ei tarvi tuntea siitä kamalaa syyllisyyttä. Sehän on hyvin kurja asia teille molemmille, mutta et sä sille oikein mitään voi jos tunteet on poissa. Väkisin ei kannata olla yhdessä. Puhukaa miehesi kanssa ja älä kuitenkaan syyllistä häntä tilanteesta. Ei se ole hänenkään syy. Jos yhteinen aika ei saa tunteitasi takaisn, niin et sinä sille sitten mitään voi.Sitten on sen keskustelun aika että oletteko yhdessä vai lähdettekö eriteille jotta molemmat teistä voisi olla oikeasti onnellisia.
Toivon todella että asianne järjestyy, tavalla tai toisella :)
Näkökulmasi on tyypillisen modernistinen, joka ei näe nenää pidemmälle. Ei rakkaus vaihtamalla parane kuin hetkellisesti.
Se, ettei voi olla rakastunut vielä pitkänkin ajan päästä on pelkkä myytti. Rakkaus ja rakastaminen ovat eri asioita, mutta rakastuneena oleminen on pikantti mauste, joka on mahdollista saavuttaa pitkäaikaisessa suhteessa jopa niin tulisesti ettei alkuajan rakastuminen edes vedä sille vertoja.
Valitettavasti vain tällaiset uutiset eivät kantaudu ihmisten korviin.
Suosittelen Tapani Sopasen kirjoja. Kannattaa lukea! Ovat kristilliseltä elämänkatsomuspohjalta kirjoitettuja, mutta vaikkei uskovaisena itseään pitäisikään, löytyy niistä tuota maustetta ja ohjetta elämään yllin kyllin.
Välimatkaa, etäisyyttä ja ns. omaa elämää lisää, josta saat niitä kicksejä ja elämyksiä! En tarkoita pettämistä...vaan tilaa ja omia harrastuksia molemmille... Siitä tulee uutta sisältöä elämään, ja näin molempien koko elämänasenne piristyy!
Rakastuneenahan haluaa jakaa aivan kaiken vapaa-ajan toisen kanssa, soitellaan tai tekstaillaan myös vaikka "salaa" töistä toisilleen ;) Toisen kosketus, suudelma tai ääni saa koko kehon värisemään! Onhan se ihanaa aikaa, mutta jossain vaiheessa katselet miestäsi/naistasi väsynein silmin, tyyliin voi ei. Se on väistämätöntä! Mutta oikean rakkauden kohdalla se pitää vain hyväksyä ja asennoitua niin, että tämä on se ainoa ja oikea - miten loppujen lopuksi rakastankaan häntä!
Meillä meni ääripisteeseen, että olimme tottuneet olemaan niin paita ja perse 10 v yhdessäolon jälkeen, että raportoimme suurinpiirtein vessakäynnitkin toisillemme erossa ollessamme.
Kriisi tuli itseni ihastuttuani nettimieheen, jolta sain sen nostalgisen alkuhuuman, ihailun ja kuuman fantasioinnin fiiliksen!
En ole ylpeä tästä, mutta se herätti meidät molemmat. Erosimme, mutta palasimme yhteen. Molemmat voivat pahoin erillään ollessaan, ja arvioivat tilanteen uudemman kerran...
Pitkä suhde ja sitoumus merkkasi enemmän kuin se jännityksen etsintä... Seksikin alkoi taas olemaan liekeissä..
Joka tapauksessa onnea sinulle, mitä ikinä päätätkin! Halit; meitä on monia...
Jos aikuisen naisen mielestä seksi ei ole kivaa sellaisenaan, vaan se on likaista ja inhottavaa, niin suhde on tullut tiensä päähän.
Tai sitten sen miehen täytyis tehdä täyskäännös että se kiinnostais: Lopettaa mukavana olo ja alkaa tehdä mitä huvittaa, erityisesti pitää yllä useita seksisuhteita.
kuullosta ihan omalta parisuhteelta suoraan sanoen oon harkinnut ottaa avioeron on tää niin perseestä.
Jos ajattelet, että se on p...stä, niin sitä se silloin on.Ajattele, että olet halunnut mennä tämän ihmisen kanssa naimisiin, koska..
Jos ruokit joka päivä niitä alkuajan ajatuksia ja katselet puolisoa niillä silmillä, kuin silloin katselit, niin huomaat vissin eron omassa käytöksessäsi nykyiseen verrattuna...Nyt hei ihan oikeesti, MIKSI IHMISET MENEVÄT NAIMISIIN? Menitkö sinä siksi, että olisit siinä vähän aikaa?HALOO!
Luin nyt vähän muitakin kirjoittamiasi juttuja ja huomasin tuon, että olette yrittäneet lasta.
Meillä itse asiassa seksi loppui hetkeksi siihen, kun päätimme yrittää lasta ja se ei vaan onnistunut. Vaan kukapa sitä nyt raskaaksi heti tulisi, jos harrastaa seksiä vain pari kertaa kuussa... No, minuun tuo "tuloksettomuus" vaikutti niin, etten enää edes halunnut harrastaa seksiä. En tullut raskaaksi, en siis ollut kokonainen nainen. Seksissä ei muka ollut enää mitään tarkoitusta.
Nyt tilanne on se, että otan asiat rennommin. Seksiä on monia kertoja viikossa ja jos pamahdan paksuksi, niin sitten pamahdan. :) Iloinen juttuhan se vaan olisi, mutten jaksa sitä turhaan murehtia. Seksi on myös nykyään kaikin puolin paljon mukavampaa, kun selvisi, että miehelläni onkin aika samanlaiset fantasiat kuin minulla. Asioista puhuminen tosiaan auttoi. Nykyään seksi on meille "aikuisten leikkiä", kun kokeillaan kaikkia eri juttuja. :)
Ja muuten, itselläni huomasin sellaisen jutun, että mitä useammin seksiä harrastaa, sitä enemmän sitä haluaa. Jää ikään kuin se vire päälle. Käykääpä vaikka miehesi kanssa katselemassa jotain hemmottelujuttuja molemmille, järkätkää oikein kiva yhteinen hetki ja keskittykää täysin toisiinne. Eiköhän sieltä se kipinä taas jostain löydy. Jos olet mieheesi joskus ollut rakstunut, en usko, että se kipinä on koskaan täysin mihinkään hävinnyt.
http://www.iltasanomat.fi/naiset/suhteet.asp?id=1540754
Tässä psykologin mietteitä asiasta.Toivottavasti niistä on jollekin hyötyä!
Lainaus jutusta:
"Rakastumisvaiheen jälkeistä suhdetta ei kannata pelästyä. Suhde voi muuttua pidemmän päälle jopa paremmaksi, koska se perustuu aidompaan läheisyyteen ja rakkauteen. Vaihtamalla kumppania voit saada rakastumisen huuman takaisin vain hetkellisesti."
omaan kumppaniinsa ei voi rakastua uudelleen, rakastumisen tunne kestää parisuhteessa n. 2 vuotta jonka jälkeen rakkaus kestää sen minkä kestää. kuvailemassasi tilanteessa ovat varmasti todella monet parit, toiset jatkavat yhdessä, toiset eroavat. kannattaa muistaa että ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella. kaikkea hyvää sinulle!
Miten selität, tai mitä selität tapauksista, jossa tuntuu ja vaikuttaa, että pariskunta rakastuu toisiinsa joka ilta uudelleen?
Minä ja moni muu kohtalotoveri on rakastunut puolisoonsa uudelleen. Empiiristä tutkimusta.
Suhteen alkuvaiheessa riitti eksistenssi ja katseiden kohtaaminen; uudelleen rakastuminen lähti huumorista, nauramisesta ja JOIDENKIN YHTEISTEN asioiden TEKEMISESTÄ. En suinkaan väitä että se olisi helppoa tai aina hauskaa mutta minä käytän elämääni tällaiseen.
Ruohoa on molemmin puolin - ja varmaa on että jos erosta lähtee epäselvyyden vallitessa niin ruoho ei asioita pelasta.
Kyllä muuten voi rakastua omaan kumppaniin uudelleen. Minulle sitä ainakin tapahtuu. Sitten välillä on vaan se rakkaus, ja sitten taas tulee niitä rakastumisen tunteita. Eli kyllä voi rakastua uudelleen, pitää vaan löytää ne asiat, joihin kumppanissa aikoinaan rakastui.
Kerroin tunteistani miehelleni, keskustelimme pitkään. Hän murtui aikalailla, sanoi kyllä että on jotain tämän suuntaista aavistellutkin. Hän haluaa jatkaa kanssani ja mennä vaikka sinne avioliittoleirille tai jonnekin jossa saisimme paikata parisuhdettamme...
En oikein tiedä mitä ajattelisin, löytyykö se kipinä rakkauteen mistään leiriltä? Mitä jos se löytyy ja katoaa taas parin vuoden päästä ja olemme samassa tilanteessa?
Tahtoisin myös toisaalta jäädä mieheni luo, toisaalta tahtoisin lähteä. Nyt en kyllä yhtään tiedä mitä teen, tuntui että kaikki asiat meni solmuun entisestään...
..ny ihmees sinne leirille kattomaan oisko siitä apua!! Älä ny eroa ilman kaiken yrittämistä!! Älä tee hätiköityjä päätöksiä!
"Mitä jos se löytyy ja katoaa taas parin vuoden päästä ja olemme samassa tilanteessa?"
Mistä voisit saada varmuuden ikuisesta onnesta, sitä on vaan taivaassa!
Sitoutuminen on tahdon ratkaisu. Sen vastakohta on "katsotaan nyt, kuinka tässä käy"-asenne.
Aluksi kaikki meneekin solmuun kun keskustelee. Mahtavaa että miehesi olisi valmis leirille!
Suhtaudut selvästi epäillen leiriin, ja toisaalta haluaisit myös lähteä. Mutta, et häviä mitään siinä jos menet! Leirillä on kokenut ohjaajapariskunta, joka on nähnyt täysin toivottomia tilanteita enemmän kuin arvaatkaan, ja saanut auki niitä lukkoja joita pareilla on ollut. Jos et muuta leiriltä voita, niin ainakin sen, että olet sitten varma sen jälkeen jos ei auta, että ero on se ratkaisu. MUTTA on hyvin todennäköistä että ongelmat alkavat selvitä. HARVOIN on niin että se rakkaus on kokonaan poissa. Yleensä se vaan "nukkuu".
Monet parit ovat löytäneet kipinän leiriltä, ei se täysi roihu ehkä sieltä tule, mutta sieltä voi tulla se kipinä, johon puhaltelemalla roihu saadaan ennen pitkää taas palamaan! Mahtavaa kun vanhat pariskunnat istuskelevat sylikkäin leirillä toisensa uudelleen löytäneenä.
..neuvottiin kuvittelemaan viikko itsensä leskenä, kaikki mitä mies tekee niin kaikesta ajatella et tuota ei tapahtuisi eikä tuota. Kokeile!
menkää sinne avioliitto-leirille- siellä joutuu tai saa puhua kipeistäkin asioista keskenään ja siellä tehdään myös kivoja asioita yhdessä. Itse en ole ollut, mutta pari ystävää on kertonut. Molemmat parit ovat vielä yhdessä, että kai siitä sitten apua oli! Ja tuo, että pystytte jo keskustelemaan asioista, parantaa suhteenne laatua. MENKÄÄ, TEHKÄÄ JA KEKSIKÄÄ UUSIA MUKAVIA JUTTUJA KESKENÄNNE HUUMORIA UNOHTAMATTA! Terv. nainen, joka rakastui mieheensä uudestaan
Miksi riutua intohimottomassa suhteessa kun on elämältä paljon enemmän saatavaa.....iloa elämään ja pilkettä silmänkulmaan ja menoksi.... vierivä kivi ei sammaloidu....
Oletko varma, että olet koskaan rakastanut?
Oletko varma, että hän on koskaan rakastanut?!
Oletko varma, että sovitte ylipäänsä toisillenne.
Piispa Kantolakin vaihtoi uuteen...
melkoisen vanhanaikainen ajattelutapa...
jos ei huvita, niin ei huvita, ja sano se sitten kanssa
Miksi kukaan kirjoittaisi tänne mitään tuollaista soopaa?
Eikö Sinulla ole ketään muuta kenelle puhua?
onko koko suomi24 joku keskustan leelian lepotuoli...?!
Eli ottakaa ihan konkreettisesti välimatkaa toisistanne.
Meillä oli/on sama tilanne elämässämme. Ollaan oltu 13 v yhdessä ja minua alkoi tökkimään pahemman kerran se "kiltti & uskollinen" aviomies ja tylsä elämä. Silloin päätimme yhdessä, että on parempi olla erillään vähän aikaa, ennenkuin asiat menevät pahemmaksi (ekäpä jopa eroon). Niinpä muutin omaan asuntoon yksinäni. Välit ovat parantuneet huomattavasti, kun toinen ei ole siinä vieressä koko ajan "ärsyttämässä". Suosittelen, jos vain on mahdollista toteuttaa.
Monessa viestissä puhuttiin siitä, että joka suhteessa tulee arki vastaan. Tämä on tosi, kuin vesi. Lasten synnyttyä yhteinen aikakin katoaa olemattomiin muutamaksi vuodeksi. Mutta kaikesta tästä huolimatta ydintunne, eli se rakkaus säilyy, jos rakkautta oikeasti koskaan on ollutkaan. Se muuttuu kyllä, mutta mielestäni vain parempaan suuntaan. Siitä tulee intensiivisempää, syvempää, kestävämpää... Jos koet, että et rakasta miestäsi, niin on parempi keskustella asia auki ja lähteä eri suuntiin. Tollasta järkisyiden vuoksi yhdessä olemista en käsitä ollenkaan. Parisuhde perustuu rakkauteen. Lisäisin vielä, että pelkkä seksielämän takkuaminen ei tarkoita sitä, että rakkaus olisi kadonnut. Seksielämän ylläpitäminen vaatii mielikuvitusta ja rohkeutta. Omien toiveiden ääneen sanomista ja yhteistä flirttiä. Seksin ei pitäisi olla mikään tabu. Siitä pitäisi pystyä oman kumppaninsa kanssa puhumaan yhtä luonnollisesti kuin säästä. Seksi on kivaa, mutta jatkuva saman kaavan toistaminen puuduttaa ketä tahansa. Ei muuta kuin rohkeutta ja mielikuvitusta. Kyllä se intohimoinen seksi sieltä löytyy, jos vaan rakkaus on tallella. Itse olen ollut mieheni kanssa yhteisellä taipaleella 8 vuotta ja kaksi pientä lastakin löytyy. Silti olemme yhtä onnellisia ja rakastuneita kuin alussa. Erilaisella - paremmalla tavalla kylläkin. Intohimoa seksistä ei aika kyllä ole vienyt - eikä vie. ;)
Ole todellakin onnellinen, että miehesi sinua rakastaa ja osaa sen näyttää. Omalla kohdalla ei mies näytä välittävänsä ollenkaan. On myöhään töissä ja viikonloppuisin pihalla tekemässä "tärkeämpää". Hellyydenosoituksista on turha puhuakaan, kun sellaisia en saa pyytettömästi. Jos kärsit tilanteestasi niin eroa tai muista edes, että toisaalla voi olla heikommin.
en tiedä käykö näin kaikille?minuakin kiinnostaisi vataukset samoihin kysymyksiin...
miehelleni, että muuttaisin joksikin aikaa pois, saisi etäisyyttä ja aikaa miettiä yksin asioita. Kotona on todella ahdistava ilmapiiri...
Ehdotin myös, että mitä jos aloittaisimme ihan alusta, kävisimme treffeillä ja tapailisimme. Voisikohan se kipinä löytyä tuota kautta taas uudelleen? Olen miettinyt, että jos jään tänne kotiin jossa möllötämme kaksin ja on painostava ja ahdistava ilmapiiri; se ei luultavasti auttaisi kumpaakaan tässä asiassa.
Mieheni oli tuota ehdotustani vastaan, sanoi ettei hän halua olla yksinkään... Ymmärrän senkin erittäin hyvin kyllä. Tuntuu vain ettei tämä tästä etene suuntaan eikä toiseen...
Voi olla että menemme sinne leirille, mutta tuskin me sinne heti ehdimme miehen töiden vuoksi.
vähän siltä, että yrität pikkuhiljaa livetä suhteesta..?
Meillä oli suhteessamme myöskin sellainen tilanne että kaipasin "ilmaa".
Sovittiin että muutan pois yhteisestä kodistamme omilleni.Mieheni oli aina pitänyt minua kuin kukkaa kämmenellä,jos näin voin sanoa,ja se siis alkoi ahdistamaan....en oikein mitään "osannut"tehdä ilman puolisoni tukea.
Muuttoni koittaessa sovimme että ollaan kuitenkin yhdessä,siis seurustellaan.
Avokkini oli kuitenkin sen verran loukaantunut muutostani että piti pari viikkoa taukoa ennen tapaamistamme seuraavan kerran.
Sillä välin sain kalustettua oman kämppäni ja aloin nauttia elämästäni IHAN YKSIN.Se tuntui tosi hyvältä!Ajatukset alkoivat kulkemaan ihan eri ratoja,koin olevani itsenäinen ja samalla kuitenkin onnellinen siitä että minulla on kuitenkin tuo kultainen mies joka "salli" minun muuttaa hetkeksi pois omilleni.Ikäväkin ehti jo tulla :)
Noh,lopulta siinä kävi niin että kun ukkeli tuli käymään kaikki menikin "pilalle"....
Minä ,hölmö,ajattelin viettää kivaa tarinailtaa mieheni kanssa:laitoin kivoja uunivoileipiäkin ja ajattelin että nythän vasta voidaan oikein kunnolla jutella...Ei se sitten mennytkään niin...
Hän oli aivan poissatolaltaanolevan näköinen kun luokseni saapui. Ei puhettakaan normaalista hymypojasta.Ei kelvannut kahvit eikä leivät,keskustelusta puhumattakaan.Seksiä heti halusi.En ruvennut moiseen,kun asioista oli kuitenkin sovittu....Lähetin hänet menemään ihan rauhallisesti,enkä sen koommin ole hänestä kuullut..tai no yhden kerran olen sattumoisin nähnyt.
Olin kyllä todella pettynyt tuon episodin jälkeen että "näinkö tässä kävikin?"
No,joo,niinhän siinä kai pitikin käydä...onneksi minun kannaltani, sillä nyt olen jälleen sen muutaman vuoden itsenäisen elon jälkeen ollut ihanassa ja pitkässä parisuhteessa.
Kerroin tarinani siksi että uskon teillekin tekevän hyvää erillään asumisen.Ja varoituksen sanana kuitenkin se,että erillään asumisen jälkeen ehkä ei olekaan helppoa palata yhteen...Aikahan sen näyttää.Jokaisella omanlaisensa tarina,hmmmmmm...
"Tuntuu vain ettei tämä tästä etene suuntaan eikä toiseen..."
Justhan vasta puhuitte, ihmettäkö heti odotit, rauhotu, hiljaa hyvä tulee!
Intohimoon voisi löytyä apua John Grayn: Mars ja venus vuoteessa-kirjasta! Lainaa kirjastosta tai osta vaikka huuto.netistä.
Että käytäisiin treffeillä, siis. Miehen mielestä oli ihan kiva idea. Emme kylläkään erillemme meinanneet muuttaa missään vaiheessa. Mutta voisi olla ihan hauskaa tavallaan aloittaa kaikki alusta, ehkä se toisi taas takaisin sen kihelmöivän tunteen, kun pitää laittautua treffeille jne. Voisihan sitä kokeilla joskus. Jos sitä vaan arkisena möllöttää kotona ja tekee niitä arkisia juttuja, niin kyllähän sitä vähemmästäkin on innoton tekemään yhtään mitään, varsinkaan harrastamaan seksiä.
Täällä ihmiset, jotka on ollut 5-vuotta kimpassa voohottaa että juu me ollaan ku just rakastuneita, että miten toi voi olla mahdollista -jätä se... siis rivien välistä näin voi lukea...
Kyllä se meikäläisenkin avioliitto oli aivan huumaa vielä sen viidenvuoden hujakoilla... mutta nyt 13-vuoden jälkeen sitä toivoisi havahtuvansa siihen rakkauden tunteeseen uudelleen...ensimmäinen kerta kun se todellakin tuntuu että sitä ei ole...siis rakkautta..
Ja ihan tiedoksi vaan kaikille idiooteille, että kyllä sitä järkisyistä ihmiset ovat yhdessä - tunteet tulee toisena, jos tulee- ja veikkaampa ihan hyvikseni ettei ole mitenkään ihmeellinen kombinaatio nykysuhteissa.
Toiset, kuten esim. minä en lähde puolisoa vaihtamaan sen vuoksi että rakkauden/rakastumisen tunne on kadoksissa... jatkamiseen yhdessä riittää järkisyyt: lapset, yhteinen omaisuus, puolison kunnollisuus. ja lapset - ne menee edelle.
ja kun on toisen ihmisen kanssa viettänyt koko elämänsä, ja muista ei ole tietoa - niin ei siitä hevillä luovu, vaikka ne tunteet ovatkin solmussa.
..ja lapsilla tulee olla ehjä koti....
nyt jollekkin tulee mieleen että mutta vanhempien suhde pitää toimia - tietenkin se toimii, ei meillä tapella..
MUTTA AP. KYSYMYS KUULUIKIN - miten alkaa taas puolisoaan rakastaa, neuvoja kaivattiin - ei moralisointia.
Älkää aliarvioiko lapsia. Lapset kyllä huomaavat, jos joku on vialla, vaikka ei riideltäisikään. Lapset ovat yllättävän fiksuja. Monta kertaa olen kuullut, kun ystävät ovat valitelleet, että kotona ei tapeltu, mutta vanhempien välit olivat kylmät. Ja se on vaikuttanut lasten elämään ja siihen, millaisia suhteita heille muodostuu aikuisiässä. Ehkä loppujen lopuksi kuitenkin on parempi lasten kannalta, että vanhemmat elävät erillään, jos tunteet ovat hiipuneet?
Niin, ja aloittajallahan ei muistaakseni lapsia ollut, joten eipä niidenkään takia tarvitsisi miehen luokse jäädä..
Olen kanssasi samaa mieltä. Ensimmäinen vastaus sinulle oli taas sitä lässytystä - "kyllä lapset aistiin..."!
Joko elän täysin epänormaalia elämää tai sitten uskallan sanoa ääneen, että missään liitossa rakkaus, sopusointu ja ainainen onni ei jatku vuosikymmeniä. Uskon, että tällaista voi olla, mutta se on poikkeusta. Arki astuu jokaiseen liittoon ja eroaminen ei ole niin yksinkertaista, eikä varmaan aina edes viisasta.
Lapsien tulee nähdä myös arkista elämää, koska sitähän elämä on. Intohimoinen rakkaus ei jatku koko liiton ajan, vaan muuttaa muotoaan. Arkipäivän rakkaus, joka ei monen mielestä ole rakkautta ollenkaan, on arvokasta. Se voi olla juuri sitä, että ei riidellä, mutta eletään toisen kanssa siitä huolimatta, että on yhteinen menneisyys ja yhteinen vuosien varrella rakennettu elämä. Lapsille se on tärkeä pysyvyyden ja turvallisuuden antaja.
Vanhempani ovat olleet nyt 30 vuotta naimisissa ja kyllä he kokevat rakkauden myös tunteina. Ehkeivät he kävele enää käsikädessä, katsele toisiaan vastatusten, mutta heidän käytöksessään ja sanoissaan näkee rakkauden. He puhuvat helliä sanoja toisilleen ("rakas", "armaani", "pusu") ja ovatpa jopa näyttäneet minulle että katsopas poika kun isi suutelee vähän äippää (isällä on vielä hirveän pahanhajuinen hengitys :D) .
Juju on siis siinä, että pitää tulen elossa. Aika ajoin se voi hävitä, mutta tulee kyllä esiin kun vaan muistaa pilkkeen silmäkulmassa ja näkee toisen sydämen. On myös tärkeää olla itse puhdas ja hyväsydäminen toista kohtaan. Jos ei sisäistä kultaa ole, mihin toinen muka olisi rakastunut?
ajattelemme lapsia
"Arkipäivän rakkaus, joka ei monen mielestä ole rakkautta ollenkaan, on arvokasta. Se voi olla juuri sitä, että ei riidellä, mutta eletään toisen kanssa siitä huolimatta, että on yhteinen menneisyys ja yhteinen vuosien varrella rakennettu elämä."
Sitähän se äskeinen "lässyttäjä" juuri nähdäkseni moitti, että monet ovat vain käytännön syistä yhdessä ja sitten riitelevät/ovat todella etäisiä ja kylmiä toisilleen, eivät pussaa eivätkä edes puhu, korkeintaan vittuilevat toisilleen. Vanhempien jatkuvasti huonot välit, puolisonsa mustamaalaaminen lapsille toisen selän takana jne. ovat todella raskaita asioita lasten kannettavaksi. Rakkaus vähimmillään tarkoittaisi, että kunnioittaa toista ihmisenä - tämän pitäisi toteutua vaikka suhteessa oltaisiin kuinka järkisyistä. Et ole tainnut elää perheessä, jossa vanhemmilla on aidosti huonot välit?
katkeroituminen on väistämätöntä erossa....
ja sehän on hyvää esimerkkiä lapsille :D :D
ei vittu te ootte hauskoja!
mieheni kanssa että jos muuttaisin pois... Nyt hän suhtautui paremmin kun oli kuulemma miettinyt asiaa. Minusta se etäisyyden otto tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta tässä vaiheessa. Aiomme myös mennä jossakin vaiheessa sinne leirille, vaikka asuisimme erillään.
Kerroin miehelleni, että haluan olla jonkin aikaa yksin ja ajatella asioita, helpotti kun mieskin sanoi sen tekevän ehkä vain pelkästään hyvää parisuhteellemme.
Kovasti tietysti olen huolissani mieheni jaksamisesta, ahdistaa ajatuskin että hän murtuisi... Tunnen silti kovaa syyllisyyttä tästä, vaikka kyse onkin minun elämästäni. Säälinkään takia en voi silti jäädä tähän suhteeseen. Huolestuttaa miten mieheni pärjää ja miten minä pärjään...
tekee ihmeitä esim. viikonloma ilman miestä.Kun ei ole tarjolla rupee kummasti haluttaan. Meillä vaikeiden aikojen jälkeen on rakkaus herännyt uudelleen eloon...jos ajattelee mistä kaikesta olemme yhdessä selvinneet niin ei rakkaus voi loppua koskaan.
!!! Vitun hippi. Pitäs olla kuu taas taivaalta ja ties mitä paskaa....blaah
Kuinka teitä vihamielisiä ja turhautumiaan purkavia tänne pääseekin! Te ootte joka palstalla arvostelemassa ihmisten mielipiteitä ja ongelmia.Vetäkää huppu päähän ja istukaa pimeessä kunnes on jotain rakentavaa sanottavaa!
Lähe vek! Sinä olet itse kyvytön ja jotenkin kipee.
Rakastumisen tunne kestää vain vuoden tai puolitoista, sen jälkeen pitäisi oppia rakastamaan aviopuolisoaan.
Ei voi odottaa että voisi rakentaa tunteiden varaan vaan pitää alkaa hoitaa avioliittoa.
Opetella kunnioittamaan toista juuri sellaisena kuin toinen on, tekemään HÄNEN olostaan mukavaa.
Ei voi ajatella että minä ja minun tarpeeni, vaan tuo toinen on tärkeämpi.
Nykyaika korostaa tätä seksuaalista jännitystä ja sittenhän sitä viedään kuin pässiä narussa.
Hyppää pois tällaisesta toisen vaatimisesta ja jos jotain hyvää saa toiselta niin ole siitä kiitollinen.
Parisuhteessa kuin parisuhteessa kaikenkattava intohimo hiipuu ja muuttuu vuosien myötä lempeäksi toveruudeksi joka on oikeasti paljon arvokkaampaa.
Rakastumiset tulevat ja menevät mutta ystävyys, toveruus ja yhteenkuuluvuus on niitä seikkoja jotka oikeasti kantavat elämässä. Elin itse samassa harhassa vuosia sitten ja mietin mitä huonoa miehessäni löytyisi kun hän on kuitenkin hyvä kiltti ja kunnollinen. Etsin oikeutusta omalle tyytymättömyydelleni syyttämällä toista. Katso peiliin ja mieti mitä näet? Oletko ihminen jota toinen voisi rakastaa? Rakastettava ihminen löytää iloa arjesta ja tuntee ja osoittaa kiitollisuutta siitä että asiat ovat hyvin. Jos kiinnität huomiota puolisosi puutteisiin et kohta näe hänessä olevaa hyvää. Jos parisuhteessa ei ole päihde,-väkivalta,-mielenterveysongelmia kaikki on parannettavissa oman itsen kautta. Kerro miehellesi miten kiitollinen olet hänestä ja tunne se myös sydämessäsi. Hymyile hänelle, naura hänen kanssaan ja kohtele kuin parasta ystävääsi. Siksi sinä hänet aikanasi valitsitkin. Unohda negatiiviset ajatukset. "Se mitä ei ruokita kuolee nälkään". Tämänpäivän seksistinen asennevääristymä pilaa ihmisyyden ja rikkoo monta kaunista asiaa.
Haa!
Kirjoituksesi oli kuin suoraan omasta elämästäni vielä VUOSI sitten...
Jo monia vuosia olin kärsinyt unettomuudesta, selittämättömästä ahdistuksesta.Mieheni oli/on hyvä mies, mutta KIPINÄ ja ILO puuttui väliltämme.Olimme parhaimpia ystäviä, tosin ihan kaikesta ei puhuttu - mikä onkin suuri virhe.Esim. suhteemme alkuaikoina oli asioita, joista mieheni kieltäytyi puhumasta vielä moniaita vuosia myöhemminkin. Ymmärsin,että ne olivat hänelle vaikeita, koska hän oli kohdellut minua väärin - monta vuotta.Toisaalta sieltä asti kumpusi minun oma arvottomuuden tunteeni, joka alkoi sitten vuosien saatossa vaivata.(Kaiken näen nyt niin selvästi jälkeenpäin.)
Jo monia vuosia sitten kirjoitin (joskus se on helpompaa) hänelle, miten toivoisin,että hän "puhuisi" minulle, en osannut sitä selittää sen paremmin. Toisinaan hän saattoi tiuskaista,että :"mistä pitäisi puhua?"Ja se vetikin minut sitten totaalisen lukkoon, niin että pidin kaiken sisälläni, enkä PYSTYNYT kertomaan tarkemmin, miksi olen tyytymätön ja iloton.Enkä oikein sitä itsekään tiennyt.
Toisaalta toinenkaan ei todella ollut kiinnostunut...Mutta kannustan aitoon rehellisyyteen erityisesti itseä kohtaan ja siihen,että ei kannata hoppuilla,oli päätös, mikä tahansa.
Eräässä koulutuksessa tapasin miehen, josta tuli "ystäväni"- ilmaisu saattaa olla liian mieto, sillä tunsimme toisiamme kohtaan myöhemmin tosi syvällisiä tunteita. Tosin olin myös hänen "kaverinsa", jolle hän saattoi kertoa enemmänkin sellaisia miestenkin juttuja.Edustimme molemmat eri uskontoja(niistä keskusteluista juttumme aluksi lähtikin), tosin yhteinen aikamme oli tosi rajallinen koulutuksen puitteissa,ja kun
koulutus päättyi muuta kanavaa kuin netti ei enää ollutkaan. Seksiä ei "suhteessamme" ollut, vaikka tiesimme,että sitäkin voisi olla... Itse en voinut kuvitella pettäväni miestäni sillä tavalla, vaikka olinkin "rakastunut". Tapasimme muutaman kerran,joimme teetä ja juttelimme.Kunnioitimme jotenkin molemmat tavattomasti tätä suhdetta, ja vielä nytkään en hyväksy,että siitä kukaan mitään huonoa sanoo!!Tämä mies sanoi/kirjoitti minulle monia sellaisia asioita, mitä oma mieheni ei ollut KOSKAAN sanonut.Se oli ilmeisesti sitä PUHETTA, mitä en mieheltäni
ollut saanut.
Mutta kaikki aina paljastuu.. niin olikin varmaan tarkoitus... Ja viime kesämme olikin sitten yhtä POHJAA. Mieheni oli syvästi loukkaantunut eikä aluksi uskonut,että tässä suhteessa ei ollut ollut seksiä jne. Revimme ja raastoimme toisiamme henkisesti. Mieheni on aina ollut mustasukkainen, vaikka aihetta ei olisi ollutkaan, ja monesti olen saanut hävetä hänen käytöstään.Aika kului kuin vuoristoradassa. Itse aloin kypsyä jo ajatukseen,että tästä avioliitosta ei tule enää mitään. Ja toisaalta ajattelin,etten hukkaisi enää yhtään elämäni päivää ...Silti tällä "rakastumissuhteella"kaan ei ollut tulevaisuutta. Mutta kyse olikin MINUSTA itsestäni, siitä mitä itse elämältä halusin. Mieheni sanoi,että erotaan, jos olemme siten onnellisempia. Sekin on parempi kuin elää "puolittaista elämää arjessa". Hänkin oli kaivannut elämäänsä KIPINÄÄ!!!!
Mieheni sanoo näkevänsä minut nyt ihan toisin silmin - niinkuin minäkin hänet. Nykyään meillä on tavaton ikävä toisiamme päivisin, niinpä lähettelemme paljon puhelinviestejä toisillemme ja vahvistamme rakkauttamme. En edes tiennyt,että mieheni on sellainen KAUNOSIELU JA taitava ja humoristinenkin kirjoittaja!
Minusta tuntuukin,että olen nyt vasta RAKASTUNUT mieheeni. Ja kun taustalla on takana monen vuoden rakastaminen - tämä on ihan HUIKEAA!Ja arvatkaapa mitä se tekeen seksielämälle!!!!
Meillä ei ole enää paluuta entiseen "arkiseen" elämäämme - sen olemme päättäneet yhdessä.
Neuvoksi sanon,että puhukaa, kertokaa tunteistanne - niistä huonoistakin toiselle.Sekä tietenkin toiveistanne ja haluistanne. Eläkää niinkuin eläisitte rakkauselämänne viimeistä päivää!
Olen aivan samaa mieltä, että on mahdollista rakastua uudelleen mieheensä. Liian moni luovuttaa suhteestaan liian helpolla, ja toistaa sitten samat virheet seuraavassakin suhteessa.
Kommunikointi/puhuminen partnerin kanssa on todella tärkeätä. Luottamus syntyy siitä, että saa puhua (ja vuorostaan kuunnella) vaikeistakin asioista.
Meillä rakkauden liekin pitää yllä suhteemme alkuaikojen jatkuva muisteleminen, ja yhteisen tulevaisuuden suunnitteleminen.
Hei! Itse olen viime viikkoina ollut melko onnettomassa tilassa...kuin myös aviomieheni. Meille sattui edellisellä viikolla melkoinen notkahdus. Menetin uskoni avioliittooni. Kotona käytiin kovaa sotaa. Tilanne tasaantui ja ehdotinkin avioliittoleiriä. Itseasiassa mieheni halusikin leirille jo vuosia sitten. Aika ja raha vain eivät olleet antaneet periksi. Nyt kuitenkin olemme lähdössä.
Uskon sen olevan paikka jossa on 'vähän pakko' puhua ja kuunnella. On totta, että vuosikausia aiemmin tehdyt virheet painavat ja suhde ei pääse kehittymään. Omalla kohdalla ainakin on näin.
Avioliitto on kyllä ihanaa....ja tavattoman vaikeata ainakin nykyään kun on niin helppo erota. Menkää ihmeessä avioliittoleirille jos vain pystytte. Puhu siitä miehellesi. Jos olette molemmat innoissanne ajatuksesta, aina parempi. Sen voi ottaa virkistävän loman kannalta. Eikä tarvitse itse suunnitella ohjelmaa. Teitä autetaan. Hyvää kesää!
Et ole sitä tyyppiä, joka "sopii" naimisiin. Mieti rehellisesti, voitko ajatella jatkavasi tämän miehen kanssa, vai elätkö mieluummin niin, että et koskaan mene naimisiin, vaan seurustelet useamman kassa elämäsi aikana.
Ei ole mitään normia siitä, miten pitää olla ja mitä tuntea. Ihmiset ovat erilaisia. Olen itse ollut useammassa suhteessa ja hyväksyn sen, että en ehkä haluakaan elää loppuelämääni yhden tietyn ihmisen kanssa.
Mieti siis, mikä sinulle itsellesi on parasta. Se ei ole itsekkyyttä, vaan itsetuntemuksen kehittämistä.
Ei ole mukavaa loukata toista osapuolta, mutta näissä tilanteissa se on joka tapauksessa väistämätöntä.
kuin muutaman viestin alusta, mutta kyllähän tuo vaikuttaa aika menetetyltä peliltä. Tuskin sä enää uudestaan pystyt siihen "rakastumaan" vaikka mitä tekisit. Maito on jo kaatunut.
Älä nyt ainakaan rupee haaveilemaan erosta tai uudesta miehestä kun "intohimo" lakkaa.
Mitä asioita hänessä oli mihin rakastuit? Onko niitä vielä? Mieti ennemminkin mitä hänessä on hyvää... Mitä ilman et tule toimeen, mistä hänessä eniten pidät.
Katsoppas jos yks asia loppuu, tulee aina tilalle uutta. Ja aina kannattaa ammentaa "voimaa" niistä yhteisistä kokemuksista. Mitä kaikkea sitä onkaan tapahtunut hyvää...
Mutkatonta suhdetta ei ookaan. Kaikkiin mahtuu ylämäkiä ja alamäkiä. Hyvänä päivänä nautitaan siitä mitä on ja pahana ammennetaan virtaa niistä hyvistä.
Jos kaikki eroaa vaan hetken huumassa, ei mikään suhde ikinä toimi. Pian se on sama edessä uuden kanssa, ei se siitä mihinkään muutu.
Ongelmat on tehty yhdessä ratkottavaksi. Älä heitä mitään noin kaunista hukkaan hetken mielijohteesta.
Nykyään liian helposti annetaan periksi, jos ilmenee ongelmia. Ja ihan varmasti joka ikisessä suhteessa niitä ongelmia jossain vaiheessa ilmenee! Jos ei ole riitoja, niin minun mielestäni silloin suhteessa on jotain pielessä. Silloin toinen alistuu ja toinen hallitsee.
Voin sanoa, että oma parisuhteeni on ollut välillä hyvinkin myrskyisä ja on käynyt mielessä, että josko sitä vaan lähtisi. Mutta kun tuo mies on minulle kuitenkin kaikkein rakkain ihminen maailmassa. Joten riidat on sovittu ja sitten on taas oikein hempeää. Mutta tiedän kyllä, että jossain vaiheessa varmasti tulee taas se pahempi kausi, jolloin joko mökötetään tai riidellään kunnolla. Ja ei, meillä on oikein hyvä suhde, ei väkivaltaa tms. vaan kaksi ihmistä, joilla on joskus erilaisia mielipiteitä.
Ihmettelen kyllä näitä ihmisiä, jotka menevät naimisiin ja luulevat että elämä ja parisuhteessa oleminen ovat helppoa. Sitten ongelmien kohdatessa annetaan heti periksi. Se, että ongelmat selvitetään, vahvistaa parisuhdetta. Silloin tajuaa, että toinen tosiaan rakastaa, kun on valmis taistelemaan sen rakkauden puolesta.
intohimon puutetta omassa suhteessani.
Olen puhut asiasta mieheni kanssaan ja muutaman kerran jo "melkein" lähtenyt. Hänelle riittää että olemme yhdessä, jos ei muuta niin 30 v. yhteisen historian, lasten ja tulevien lastenlasten takia.
Itse kaipaisin enemmän kipinää ja säpinää, mutta kait minä omalla, vahvalla, vaativalla olemuksellani olen saanut mieheni muuttumaan "liian" kiltiksi. Mutta toisaalta en halua vaihtaa häntä mihinkään renttuun!!!
.
- suhtautumistapasi:" itse et miestä halua mutta toisillekkaan et häntä antais".
tarkoittanee että,
rakkautta teillä riittäis, mutta elämän yksitoikkoisuus,
on vienyt lemmen kiihkon..
-Piristä itseäsi
ajattelemalla
omia (seksuaali) mielikuvitustarinoitasi,
-kun kiihotut,käy kimppuun..
-Kerroppa miehellesi että pieni jännitys, säikähtäminen tai turvallinen pelko,
on Sulle orkun saamisen ehto,muuten et syty..
-Sano samalla ettet pysty juttelemaan asiasta,
jos et kerran pysty..
-Olette olleet liikaa keskenänne,
eli liian vähän (muiden) ihmisten kodeissa,
jos oman ukon tavat alkaa ärsyttää,,
-kutsukaapa miespuolisia sukulaisia tai miehen kavereita kylään viikoksi,
-tulee jännitystä elämään,
kun yrität "salaa vierailta"
oman miehen kanssa kotona..
-Veikkaan että kiität kaikkia pyhiä
( ja rakastut mieheesi uudestaan )
kun huomaat,
miten kummia muut miehet on..
.
.