Olen törmännyt parisuhteessamme (olen mies) sellaiseen ongelmaan nimeltä uteliaisuus joka on vahvasti törmäyskurssilla minun voimakkaasti henkilökohtaisia asioita kontrolloivaan luonteeseen.
Naiseni haluaisi luonnollisesti "tietää minusta kaiken". Ylimalkaisiin kysymyksiin pitäisi tehdä suuria selvityksiä, joiden perusteella voi sitten kysellä tarkemmin meheviä yksityiskohtia. Onko tosiaan niin, että parisuhteessa on tärkeää tietää toisen pääkopan sisukset? Minä tiedän, että harva ihminen on valmis kohtaamaan asioita joita minä olen läpikäynyt, vielä harvempi voisi niistä jotain minulle takaisin antaa.
Minun elämäni kirjan sivut, kuten varmaan monen muunkin, ovat täynnä likaisia asioita, yksityisiä asioita, sellaisia joita ei ole koskaan tehty silmälläpitäen toisten ihmisten mielipiteitä.
Anonyymisti voin täälä esimerkkinä kertoa pienen likaisen (harmittoman) yksityiskohdan: Pidän kärsimykseen ja tuhoon liittyvien kuvien tarkastelusta, analysoin niitä itsekseni. Voitte uskoa, että tämä maailma on moista materiaalia tulvillaan. Shokkivaikutelmien takaa löytyy monesti syvällisempiä asioita joita haen. Shokeerauksen takia en edes kuvittelisi kenenkään ymmärtävän.
Herra ties jos joku joskus tulisi perässäni katsomaan, että "mitä hemmetin mustavalkoisia hirttokuvia sä olet katsonut, ootko sä ihan sairas!". Tämän paljastuminen lienee ajan kysymys, uteliaisuus yleensä voittaa. Kun utelias löytää etsimänsä ja vahingoittaa itseään, syypää tuskaan on tietenkin uteliaisuuden kohde.
Minun tekemiset ovat "minun juttuja" ja niitä varjellakseni saan myös peittää ja salailla ympäröiviä tilanteita ja elämänvaiheita. Olenko valehtelija jos kuvitan mustalla tussilla ylivedetyt asiat mukavemmilla jutuilla, tai jopa sivuutan kokokaan? Vai pitääkö minun oksentaa koko elämäni ulos sellaisena kuin se on tapahtunut? Mitä hyvää siitä voisi seurata ja mitä se palvelee? Onko uteliaisuus tai parisuhde sellaisia, joiden tyydyttäminen on itseisarvo? Miten te muut erotatte anonyymin elämänne julkisesta/parisuhde elämästänne?
Naiseni haluaisi luonnollisesti "tietää minusta kaiken". Ylimalkaisiin kysymyksiin pitäisi tehdä suuria selvityksiä, joiden perusteella voi sitten kysellä tarkemmin meheviä yksityiskohtia. Onko tosiaan niin, että parisuhteessa on tärkeää tietää toisen pääkopan sisukset? Minä tiedän, että harva ihminen on valmis kohtaamaan asioita joita minä olen läpikäynyt, vielä harvempi voisi niistä jotain minulle takaisin antaa.
Minun elämäni kirjan sivut, kuten varmaan monen muunkin, ovat täynnä likaisia asioita, yksityisiä asioita, sellaisia joita ei ole koskaan tehty silmälläpitäen toisten ihmisten mielipiteitä.
Anonyymisti voin täälä esimerkkinä kertoa pienen likaisen (harmittoman) yksityiskohdan: Pidän kärsimykseen ja tuhoon liittyvien kuvien tarkastelusta, analysoin niitä itsekseni. Voitte uskoa, että tämä maailma on moista materiaalia tulvillaan. Shokkivaikutelmien takaa löytyy monesti syvällisempiä asioita joita haen. Shokeerauksen takia en edes kuvittelisi kenenkään ymmärtävän.
Herra ties jos joku joskus tulisi perässäni katsomaan, että "mitä hemmetin mustavalkoisia hirttokuvia sä olet katsonut, ootko sä ihan sairas!". Tämän paljastuminen lienee ajan kysymys, uteliaisuus yleensä voittaa. Kun utelias löytää etsimänsä ja vahingoittaa itseään, syypää tuskaan on tietenkin uteliaisuuden kohde.
Minun tekemiset ovat "minun juttuja" ja niitä varjellakseni saan myös peittää ja salailla ympäröiviä tilanteita ja elämänvaiheita. Olenko valehtelija jos kuvitan mustalla tussilla ylivedetyt asiat mukavemmilla jutuilla, tai jopa sivuutan kokokaan? Vai pitääkö minun oksentaa koko elämäni ulos sellaisena kuin se on tapahtunut? Mitä hyvää siitä voisi seurata ja mitä se palvelee? Onko uteliaisuus tai parisuhde sellaisia, joiden tyydyttäminen on itseisarvo? Miten te muut erotatte anonyymin elämänne julkisesta/parisuhde elämästänne?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sinulla on rajaton mahdollisuus valehdella itsestäsi mitä tahansa.
Älä koskaan kerro sellaista mistä hän taatusti ei halua tietää. Jos käyt esim. vieraissa, siitä ei pidä kertoa mitään.
Minulla ei ole mitään noin raadollista ongelmaa, pettäminen lienee parisuhteen täydellinen vastakohta.
oikeus yksityisyyteen... myös parisuhteessa. On inhottavaa, jos toinen penkoo jatkuvasti asioita, joista ei välitä puhua.
minusta on tärkeää jakaa asioita. Jos toiseen luottaa ja on ollut pitempään yhdessä, niin miksei voi puhua vaikeammistakin asioista. Harva meistä on "ryvettymättä" aikuisikään asti selvinnyt. Itselläni on elämässä sattunut monenlaista pahaa, mutta en ymmärrä, miten niiden peittely/salaaminen/niistä puhumattomuus minua mitenkään auttaisi.Päinvastoin. kun asiat kohtaa ja työstää, niiden kanssa voi olla helpompi olla. Jokainen toimii tavallaan ja kuten hyvältä tuntuu, eikä ole oikein, että ketään "painostetaan", mutta itse en ymmärrä sitäkään, että asioita pantataan ja salataan. Ei se minussa ainakaan luottamusta toiseen kasvata.
hän ymmärtää kyllä likaiset salaisuutesi. Jos hän ajattelee, että olet sairas, suhde ei ehkä ole tarpeeksi varmalla pohjalla.
Jokaisella meistä on hulluja ja likaisia salaisuuksia ja minusta on ainakin mukavaa, kun vihdoin olen löytänyt miehen joka ymmärtää niitä.
Samoin minä olen valmis ymmärtämään mieheni juttuja, vaikka en niistä aina pitäisikään. Avartaa kuitenkin maailmankatsomusta. :)
Sielun kumppanuuteen kuulu se, että tuntee toisen läpikotaisin ja silti rakastaa...
"Sielun kumppanuuteen kuulu se, että tuntee toisen läpikotaisin ja silti rakastaa..."
Olen tällä kannalla myös.
Olen kärsinyt niin paljon puhumattomuudesta, että olen sitä mieltä, että pahempaa on elää epätietoisuudessa kuin "tietää". Kun ollaan yhdessä, niin vaikka toinen ei kertoisikaan asioistaan kaikkea, niin kyllä sen vaikenemisen kuitenkin vaistoaa jollain tasolla ja silloin alkaa mielikuvitus helposti laukkaamaan ja sillähän ei ole mitään rajaa.
Jos ihminen Rakastaa toista, niin aika paljon se kestää myös ikäviä asioita ja ymmärtää.
Olen nainen ja vaikka haluan tietää paljon uudesta kumppanistani, niin en kyllä kuitenkaan ihan kaikkea. En aio itsekään kertoa esim. entisen parisuhteen tosi huonoista kokemuksista, sillä miksi se siitä mihinkään muuttuisi jos kaataisin kaiken hänelle. Olen käynyt läpi niitä asioita ystävieni kanssa, joten ei ne mitään tabuja ole. Jotenkin ajattelen, että keskityn tähän hetkeen ja teen parisuhteestamme hienon asian, ilman liikoja murheita. En muutenkaan ole sitä mieltä, että kaikki asiat täytyy jakaa. parisuhde on vain osa elämää. En tietysti tarkoita sitä, että valehtelisin tai jättäisin nykyisistä asioista jotain oleellista kertomatta. Minusta jokainen on kuitenkin yksilö, ei vain toisen osa.