Niin, olen muuttamassa toiseen maahan (EU) isoon kaupunkiin, kun poikaystäväni siellä asuu ja on hyvässä työssä. Uskon, että minun on suhkot helppoa löytää työtä, kun osaan maan kieltä. En pelkää muuttoa tähän maahan, koska tiedän sen olevan turvallinen, hyvä jne. MUTTA... Miten löytää ystäviä?!? Niitä naispuoleisia.
En voi kuitenkaan "roikkua" poikaystävässäni, vaan haluisin naispuoleisia ystäviä, joiden kanssa voisin esim. käydä kahvilla, elokuvissa. Missään kadulla en halua tuntemattoman kanssa alkaa juttelemaan...
Suomessa minulla on ystäviä ja sukulaisia, mutta heitäkään en kovin usein näe enää, koska ollaan opiskelujen takia muutettu eri paikkakunnille. En näe itselleni tulevaisuutta Suomessa ammatillisestikaan.
Miten te muut, jotka olette muuttaneet ulkomaille poika-/tyttöystävän perässä, olette rakentaneet elämänne siellä (esim. löytykö työ helposti ja miten löysitte työn, osasitteko jo maan kieltä)? Miten olette löytäneet itsellenne ystäviä? Muutitteko heti kumppaninne kanssa yhteen, vai odotitteko ensin? Ja lopuksi... Mitä pitää ottaa huomioon muuttaessa Suomesta pois?
En voi kuitenkaan "roikkua" poikaystävässäni, vaan haluisin naispuoleisia ystäviä, joiden kanssa voisin esim. käydä kahvilla, elokuvissa. Missään kadulla en halua tuntemattoman kanssa alkaa juttelemaan...
Suomessa minulla on ystäviä ja sukulaisia, mutta heitäkään en kovin usein näe enää, koska ollaan opiskelujen takia muutettu eri paikkakunnille. En näe itselleni tulevaisuutta Suomessa ammatillisestikaan.
Miten te muut, jotka olette muuttaneet ulkomaille poika-/tyttöystävän perässä, olette rakentaneet elämänne siellä (esim. löytykö työ helposti ja miten löysitte työn, osasitteko jo maan kieltä)? Miten olette löytäneet itsellenne ystäviä? Muutitteko heti kumppaninne kanssa yhteen, vai odotitteko ensin? Ja lopuksi... Mitä pitää ottaa huomioon muuttaessa Suomesta pois?
Vastaukset 33
Vanhimmat
Mikä maa on kyseessä?
Minulla olisi jakaa mamukokemusta Saksasta ja Ranskasta.
Joo, kannattaa tosiaan mainita se maa, esim. työnsaantimahdollisuudet kun ovat todella erilaiset eri puolilla Europpaa.
Niitä naispuolisia omia kavereita saa, kun elää omaa elämää eli työn, harrastuksien ja mahdollisen opiskelun kautta. Muita suomalaisia voi huhuilla esim. monilla ulkosuomalaisten keskustelupalstoilla, parhaiten tietysti ihan maakohtaisilla foorumeilla (ranskansuomalaiset, UK:n suomalaiset jne). Tietenkin myös poikaystävän tuttavapiiristä voi löytyä kavereita: tuttavan/sukulaisen tyttöystävä tai vaimo tms. Kannattaa elää mahdollisimman aktiivista elämää, silloin saa myös kavereita ja ystäviä.
On varmaan alussa aivan normaalia, että uudessa maassa on jonkin verran riippuvainen paikallisesta poikaystävästään, mutta ajan myötä tulet sitten itsenäisemmäksi. Et ollut varma haluatko muuttaa heti yhteen poikaystäväsi kanssa. Aika monelle toiseen maahan muutto on suurempi askel kuin yhteenmuutto. Mikäli et ole siitäkään ollenkaan varma, kannattaisiko koko muuttoa vielä miettiä, mikäli tuo poikaystävän seuraaminen on sen muuton pääsyy. Puhumattakaan siitä, miten paljon helpompaa (ja halvempaa) on muuttaa jonkun toisen luo olemassa olevaan asuntoon, kuin alkaa heti saapuessa hakemaan asuntoa ja samaan aikaan koettaa saada työtä. Tuo asunnon haku on usein se suurin stressin aiheuttaja ulkomaille muutossa, vaikka työpaikka olisikin jo olemassa. Vielä vaikeampi on sitten muuttaa noin, ettei työtäkään ole ja alkaa uudessa maassa sitten jostain väliaikaismajoituksesta käsin hakea sekä työtä että asuntoa.
Espanja. Minulla on siinä mielin hyvä tilanne, että asunnon saaminen ei ole ongelma. Myöskään ulkomaille muutto ei pelota, koska olen reissannut paljon ja lisäksi olen asunut pieniä pätkiä ulkomailla. Mutta nyt olisi kyseessä pidempiaikainen muutto, joten olisi hyvä tietää mitä pitää ottaa huomioon. Myöskin uskon löytäväni työtä helposti, koska kaupunki on todella iso, osaan maan kieltä ja muutenkin olen erittäin hyvä työntekijä. Ongelma on vain, että mistä niitä ystäviä löytää... Ja haluaisin kuulla muiden kokemuksia, maasta riippumatta.
Poikaystäväni ei ole ainut syy, miksi haluan mennä Espanjaan. Pidän maasta ja sen kulttuurista. Minulla on tulevaisuus ihan avoinna ja tilaisuus muuttoon. En ole varma kannattaako yhteen muuttaa heti, koska olen kuitenkin reilu 20-vuotias ja muutenkin maan kulttuuriin kuuluu, että yhteen muutetaan, kun mennään naimisiin. Ja itse en vielä halua naimisiin, vaan joskus 30-vuotiaana...
Ensin kannattaa hankkia se työpaikka, poikaystävän luona voit varmasti majailla aluksi, kun etsit lähistöltä oman asunnon. Osaat ajan mittaan antaa suurta arvoa oman asunnon rauhalle!
Ystävät tulevat sitten maassa asuessa työn ja harrastusten mukana luontevasti. Voit aluksi ottaa yhteyttä paikallisiin suomalaisiin virallisen ohjelman merkeissä. Pääset näin heti tutustumaan moniin ihmisiin, luomaan tukiverkostoa ja heidän kauttaan tutustut myös heidän tuntemiinsa paikallisiin.
Tuolla asetelmalla olet varmasti ihannemuuttaja, koska sekä asunto että työ järjestyy suhteellisen helposti. Näistähän suurimmalle osalle taitaa tulla se suurin stressi ja muutto voi mennä pieleen, jos jompaa kumpaa ei saa järjestymään.
Kavereita löytyy varmasti, kun olet itse aktiivinen eri piireissä (työkaverit, poikaystävän kaverit, muut suomalaiset jne). Olet vielä suhteellisen nuori, ja sekin auttaa kavereiden löytämisessä (vanhemmille ihmisille kun näitä uusia ystäviä on usein vaikeampi löytää). Ei muuta kuin menoksi vaan ja onnea matkaan!
Suomalaisen naisen voi olla vähän hankalaa saada paikallisista naisista ystäviä, mutta melkeinpä jokaisessa vähänkin isommassa eurooppalaisessa kylässä on sen verran suomalaisia naisia, että heillä on joku oma porukka tai yhdistys tms.
"Suomalaisen naisen voi olla vähän hankalaa saada paikallisista naisista ystäviä"
Vastasin tuolla ylempänä omaavani mamukokemusta sekä Saksasta että Ranskasta, molemmista maista on löytynyt myös hyviä paikallisia ystäviä, miehiä ja naisia, joko harrastusten tai työn puitteista.
Paikallisiin ulkosuomalaisiin tutustuu automaattisesti helpommin ja sen porukan varaan on myös helppo jättäytyä. Tosin yleensä yhdistävä tekijä on suomalaisuus, eikä niinkään se, että näiden ihmisten kanssa muuten viihtyisi.
Paikalliset ystävät ovat kylläkin tärkeitä sopeutumisen kannalta, ymmärtää maan jutut paremmin ja pääsee sisäpiiriin mukaan, kun ystävä ne osaa hyvin selittää ja esitellä. Ja totta puhuen paikallisista ystävistä on ollut käytännön asioissa monesti myös kullanarvoista apua.
Sanoisin, että melkein missä tahansa Länsi-Euroopan maassa suomalaisen naisen voi olla alussa vähän vaikeaa ystävystyä paikallisten naisten kanssa. Johtunee siitä, että kun suomalaisia naisia on niin paljon joka paikassa, ja ovat "vaaleita skandinaaveja" jotka ovat tulleet miehen perässä maahan, niin paikalliset naiset eivät tätä välttämättä hyvällä katso.
Riippuu tietenkin myös siitä, minkä kokoisessa paikassa asuu ja kuinka paljon muita maahanmuuttajia.
No sitten ilmeisesti koko suomalainen tuttavapiirini täällä on yhtä ja samaa poikkeusta, jos joku meistä järjestää tupaantuliaiset tai muut bileet, niin mukana on aina noin puolet paikallisia ystäviä ja myös muita ulkomaalaisia.
Ainakaan omille ystävilleni ei ollut mikään kompastuskivi se, että lopulta menin naimisiin paikallisen miehen kanssa, päin vastoin, eivät he nyt ihan niin lapsellisia ole. 20 vuoden aikana en ole koskaan tuollaisesta syrjimisestä kuullut puhuttavankaan.
Hassua tosiaan, jos et 20 vuoden aikana ole tuohon törmännyt. Mutta kuten sanoin, ehkä sinulla on käynyt tuuri. Ja muita maahanmuuttajia tosiaan löytyy helpommin ystäviksi.
Mitäs muuten itse luulet, kuinka helppoa esim. venäläisillä tai filippiiniläisillä naisilla on saada Suomesta paikallisia naisystäviä?
En osaa vastata kysymykseesi, sillä en tiedä ulkomaalaisten mahdollisuuksista solmia ystävyyssuhteita Suomessa, enkä tunne itse yhtään filippiiniläistä tai venäläistä naista missään päin maailmaa. Voin vain puhua omasta kokemuksestani ja paikallisista ystävistäni, ja jos valitettavaa tosiaan olisi, niin tässähän olisi sopiva sauma asiaa purkaa.
Mutta mutta, tämä asia on menossa ap. asian sivuun niin kauan kun emme edes tiedä aloittaja kohdemaata, joten jääköön minun puolestani tähän.
Muistan kuitenkin lukioajoiltani, että koulun kaksi venäläistyttöä olivat varmastikin yksiä "suosituimmista" tytöistä, sellaisia, jotka kaikki tunsivat. Kertaakaan en kuullut pahaa sanaa kummastakaan tytöstä.
Tosin, se on hieman eri asia, koska koulu on kuitenkin koulu, siellä varmasti ystävystyy helpommin, kuin vaikkapa kotiäitinä. Mutta mikseivät venäläisnaiset/filippiiniläisnaiset töissä voisi solmia ystävyyssuhteita ihan yhtä lailla kuin esimerkiksi koulussa? Toki sitä saattaa vaikeuttaa se, että venäläisnaisilla on omat piirinsä, kun heitä kuitenkin on niin paljon. Mutta kyllä minunkin (venäläinen) mieheni on saanut suomalaisia miespuolisia ystäviä esim. sukulaisteni ja ystävieni kautta sekä kuntosalilta ja töistä (töistä tosin ei montakaan, koska siellä on hyvin kansainvälistä porukkaa). Vaikka taitaa hänellä siltikin olla vielä enemmän venäläisiä (ja muita siltä seudulta kotoisin olevia) ystäviä...
Bedelia, tämä ei nyt liity tähän nimenomaiseen tekstiisi, mutta jotenkin minulle on tullut kirjoituksistasi kuva, että sinun olisi pitänyt syntyä 50-luvulla pikkurouvaksi.
Mielenkiintoinen analyysi... :-) Ehkä olet oikeassa? Olisi kiva, jos voisit jotenkin analysoida syvemmin, vähän ehkä perustellakin.
Kaipaat vahvaa miestä, joka antaa sinulle toiminnan rajat. Petyit tässä mielessä omiin kouluaikaisiin suomalaisiin poikatuttaviisi (sinällään typerää, ihmiset kasvavat), joten rakensit itsellesi fantasiamaailman, jossa ulkomailta löytyvät ne miehekkäimmät miehet. Venäläisen miehen valinta oli, vähintään alitajuisesti, reaktio pettymykseesi omaan isääsi em. koulukavereihisi.
Eli, olet onnellimmillasi kun kokkaat keittiössä miehellesi ruokaa, niin kuin olet tälläkin palstalla kertonut.
Huom. tässä asenteessa ei ole naisella mitään vikaa, enemmänkin soisi kaltaisiasi löytyvän. :)
Ehkä olet oikeassa osittain, mutta en kuitenkaan aio esim. jäädä kotirouvaksi, vaan opiskelen ja tulevaisuudessa olisi tarkoituksena olla ihan töissä, vaikka lapsien kanssa haluaisin olla muutaman vuoden ihan kotona, kun ovat pieniä.
En ole muuten koskaan seurustellut koulukavereideni kanssa, vaan miehet ovat aina olleet vähintään muutaman vuoden minua vanhempia. Heissä ei oikeastaan ollut mitään vikaa, muuta kuin joillain liika alkoholinkäyttö, mutta yhtä muistelen vieläkin oikein positiivisesti. Meillä ongelmaksi tuli sitten ikäero, koska olin itse tuolloin vielä alaikäinen, ja mies oli siitä sitten saanut jotain kommenttia sukulaisiltansa. Yksi toinen tyyppi oli myös muuten kiva, mutta (pinnallista kyllä) ihan järkyttävän pitkä.
Hmm, uskon, että ulkomailla miehet ovat perinteisesti miehekkäämpiä, kuin Suomessa, mutta eihän se aina mitenkään positiivista ole. Esim. Etelä-Amerikassa kuuluu systeemiin, että miehellä on rakastajattaria, macho-kulttuuri jne... Sama juttu on muuten Venäjällä! Etenkin nykyään, kun miehiä on niin paljon vähemmän kuin naisia. Venäläisillä naisilla ei ole minkäänlaista moraalia sen suhteen, että onko mies varattu vai ei, kiinni vain. Miehet tietty ovat syyttömiä ;-) Niin, kai se liittyy tuollaiseen miehyyteen joissain kulttuureissa, mutta itse en sitä hyväksy. Kyllähän Suomessakin puolisot usein pettävät toisiaan, mutta täällä se ei ole miehelle sen hyväksytympää, kuin naisellekaan. Jossain päin maailmaa ne miehen rakastajat kuuluvat valitettavasti arkipäivään.
Vielä pahempi on nämä jotkut muslimimiehet, jotka uskovat sokeasti Koraania ja ajattelevat, että on ihan ok hakata nainen, jos "tottelematon". Hyi helvetti.
Muistuipa mieleeni se videokin, missä miehet kivettivät 17-vuotiaan tytön kuoliaaksi keskellä kirkasta päivää. Miehekästäkö? Ei kai se naisellistakaan ole. Mutta minun käsitykseeni miehekkyydestä ei kuulu viinan juonti ja naisten hakkaaminen, vaan perheen päänä oleminen ja naisesta ja perheestä huolen pitäminen, puolustaminen, miesten töiden osaaminen, miehekäs vahvuus.
Tulipa tässä vielä mieleeni, että on lähes mahdotonta Suomessa löytää alle 30-vuotiasta miestä, joka on valmis menemään naimisiin ja perustamaan perheen. Täällä kun tuo perheenperustamisikä on kasvanut hyvin suureksi. En halua olla 3kymppinen, kun saan ensimmäisen lapseni. En halua elää opiskelija-bilettäjä-elämää, se ei yksinkertaisesti kiinnosta.
Isästäni olet ihan oikeassa. Hän on ollut hirveä pettymys minulle, ja minua harmittaa aivan suunnattomasti, että annoin hänelle aina vain uuden ja uuden mahdollisuuden. Toisaalta, jos en olisi antanut, en olisi tuntenut häntä juuri lainkaan, sillä nyt hän on jo kuollut. Isäni joi paljon, ja silloin tapahtui aina kaikki paska. Paskimmat paskat tapahtuivat aina, kun hän oli kännissä. Siksi en hyväksy alkoholia elämääni. Tosin hyväksyn ihmisten maltillisen alkoholin käytön (pari pulloa kaljaa/siideriä, pari lasia viiniä, pikku huppeli), mutta itse en ole käyttänyt, enkä käytä ollenkaan. Eikä käytä miehenikään, mikä on minulle ehdottoman tärkeätä.
Muista nyt kuitenkin, että viime kädessä suomalaiset miehet ovat rehdimpiä ja rehellisimpiä kuin suurin osa muusta maailmasta. Sinutkin voi ehkä joku suomipoika vielä pelastaa. Älä menetä toivoa. :)
Ihan tyytyväinen olen elämääni, ja parempaa miestä, kuin mikä minulla nyt on, saa etsiä Miltähän luulet suomipojan minut pelastavan?
OK, hyvä sitten niin! Kovin tyytyväiseltä elämääsi et kyllä vaikuta, mutta itsehän parhaiten tiedät. Jatkoja! :)
Voisitko hieman perustella, että miten muka en vaikuta olevan tyytyväinen elämääni? Toki tällä hetkellä on asioita elämässäni, joista ei voi olla onnellinen, mutta ne asiat eivät liity mitenkään mieheeni.
Sorry, en pysty enää jatkamaan tätä keskustelua kun pitää lähteä muualle. Sanon vielä sen, että en tietenkään tiedä onnellisuudestasi yhtään mitään, itse olet siinä paras asiantuntija. :) Kokemukseni mukaan kuitenkin on niin, että ylenpalttinen riehuminen oman miehen "miehekkyydestä", hienoista muista kansalaisuuksista ja suhteen auvoisuudesta kertoo siitä, että 6 kk päästä on suhde ohi. Näin varsinkin silloin, jos mies on tuotu alikehittyneestä maasta (Venäjän itäosat ovat sitä, sori) Suomeen eikä hänelle ole oikein mitään järkevää tekemistä täältä löytynyt (tiedän kyllä, että väität toisin, mutta hei kamoon).
Eipä muuta, sori pitää mennä! :)
No, se on sinun näkemyksesi asiasta. En muuten ole koskaan puhunut mistään miehen muista kansalaisuuksista, hänellä kun sattuu olemaan vain ja ainoastaan Venäjän kansalaisuus. Kansallisuudet ovatkin sitten asia erikseen. Mies muuten ei ole Venäjän itäosasta.
Järkevää tekemistä... No se on sitten asia erikseen, mikä on kenenkin mielestä järkevää. Minun mieheni on töissä silloin, kun sinä kirjoittelet palstalle :-)
"Minun mieheni on töissä silloin, kun sinä kirjoittelet palstalle"
Sinä se jaksat yrittää.... xD
"Suomalaisen naisen voi olla vähän hankalaa saada paikallisista naisista ystäviä, mutta melkeinpä jokaisessa vähänkin isommassa eurooppalaisessa kylässä on sen verran suomalaisia naisia, että heillä on joku oma porukka tai yhdistys tms."
Mitä ihmettä?! Miksi suomalaisen naisen olisi vaikeaa saada espanjalaisista naisista ystäviä? Minä tulen varsin hyvin espanjalaisten siskojen kanssa juttuun, ja paikallisia ystäviä on löytynyt muistakin eurooppalaisista maista joissa olen asunut (Ranska, Irlanti, Iso-Britannia). Omasta itsestä se on kiinni! Työpaikalta, opiskeluista, harrastuksista, kavereiden kavereista, mistä vain missä tapaa ihmisiä. Kun on iloinen, välitön ja helposti lähestyttävä, ja valmis myös tekemään itse aloitteen, ei ystävyydessä ole mitään kansalaisuus-rajoitteita!!
Kuinka helppoa luulet esim. venäläisten tai thaimaalaisten naisten ystävänhankinnan olevan suomalaisten naisten joukosta?
vähän aikaa ja minulla oli pelkästään paikallisia (tyttö-)ystäviä. Suomalaisia ystäviä ei ollut ollenkaan. Tunsin muutamia suomalaisia, mutta he eivät halunneet olla ystäviä minun kanssani. En ole blondi, joten eksoottinen ulkonäkö ei ainakaan haitannut tutustumista. Kaverit löytyivät työn kautta, osa oli työkavereita, työkavereiden vaimoja tai kaverin kavereita. Sosiaalinen elämä oli paljon vilkkaampaa kuin Suomessa.
Asuin paikallisten kanssa ja siinahan sita jo tutustui lukuisiin taivaltajiin.
Ulkomaalaisena on automaattisesti mukana ulkomaalaisten kommuunissa, joka on luettava rattoisaksi, viisaaksi ja hyodylliseksikin joukoksi.
Sosiaalisten suhteiden luominen (varsinkin paikallisten kanssa) on joskus aikaavievaa puuhaa, mutta siihen kannattaa panostaa. Silla mnesti niista verkoista myos loytyy tyoapaikka (ota huomioon, etta espanjalaisen sosiaaliturva on edelleen perhe- ja ystavyyssuhteet),
Muuta mukavien tyyppien kanssa kimppaan. Harrasta kulman sociocultural keskuksessa jotain mielenkiintoista, muista kiinnittaa vakipaikka kulman kuppilaan... Ole avoin.
Onnea!
Kanssa kävi epsanjassa ja Nasse-setä. Nii
Kiitos vastauksista kaikille tosi paljon. :) Lisää saa laittaa omia kokemuksia maasta riippumatta.
Yksi kirjoittaja kirjoitti, että Espanjassa sosiaaliturva on edelleen ystävyys-ja sukulaissuhteet. Tässä on mielestäni itua. Ehkä se ei ole koko totuus, mutta aika pitkälle pärjää. Onneksi olen jo luonut jonkinlaista suhdeverkostoa, jonka kautta asunto järjestyy ja ehkä myös työpaikka. Ja ainakin minulla on jo varma työpaikka Espanjassa, mutta se ei ole samassa kaupungissa, kuin minne haluaisin muuttaa. Eli suurinpana ongelmana koen ettei ole naispuoleisia ystäviä... Ja tietenkin käytännön asioiden järjestelyt. Voiko tulla mitä yllätyksiä vastaan, miten vero -ym. asiat? Ne mietityttää. Olen koko opiskeluni ajan tehnyt ahkerasti töitä Suomessa ja maksanut verot ja kaikki.
Tiedat varmaan, etta Espanjassa hyvin harvat onnekkaat, tekevat ns. normaalia tyopaivaa eli klo 9.00/17.00.
Yleinen kaytanto on aamupaiva toita, parin tunnin siesta ja takaisin illaksi toihin. Toita tehdaan 6 paivaa viikossa, eika kuten Suomessa 5 paivaa.
Espanjassa kannattaa asennoitua heti alkuunsa niin, etta jos toissa kay, aikaa ei todellakaan jaa ystavien kanssa kahviloissa istuskeluun tms.
Ystavyyssuhteet on parasta muodostaa lahipiirin espanjalaisten kanssa, koska ajallisesti se on ainoa mahdollisuus. Ja et varmaan muutenkaan mene Espanjaan, suomalaisten takia vaan tutustumaan paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin.
Asuntoja on valmiiksi kalustettuina vaikka kuinka paljon ja vuokrat ovat Suomen tasoa.
Noi verotus ja KELA asiat tietysti hoituu kyseisten viranomaisten kanssa helpoiten.
Jos oleskelusi ulkomailla kestaa yli vuoden, et kuulu enaa Suomen sosiaaliturvan piiriin ja joudut palauttamaan myos Suomesta saamasi Eurooppalaisen sairausvakuutuskortin. Tarkeaa, on etta tyonantajasi maksaa sosiaaliturvamaksusi, talloin saat paikallisen sairausvakuutuskortin.
Yksityinen vakuutus on kuitenkin kaikkein turvallisin, maksaa noin 60 euroa kuukaudessa, aika kallista verrattuna Suomen vastaaviin.
Tyopaivan pituus ja maara riippu luonnollisesti toista. Yksityisyrittajyys maassa kuin maassa on tiettavasti aikaa vievaa puuhaa. Itse esimerkiksi teen toita ainoastaan iltapaivalla (alkaen paikalliseen tapaan kello 4-5) maanantaista perjantaihin. Aikaa siis jaa seurusteluun, kahvitteluun ja vinitojen lipittelyyn.
Maksan vuokraa 280 euroa ( vesi ja sahko) kolmen makkarin ja olohuoneen asunnosta upeilla maisemilla. Mutta asun pienehkossa kaupungissa.
Yleinen terveydenhuolto on ok, itsellani ei ole ollut suurempia ongelmia (kulutus oli jokin aikaa sittn huomattava). Hyva idea on alkuunsa menna laakariin ym. toimistoihin paikallisen kanssa, se vahentaa toreota (pyorittamista) huomattavasti. Yksityisesta vakuutuksesta en maksaisi 60 kuukaudessa...mutta tietenkin on jokaisen henkilokohtainen asia, mita haluaa vakuuttaa. Kun avaat pankkitilin, tutki pankkien vakuutustarjonta, saatat loytaa hyvia tarjouksia tilin kylkiaisina!
Saanko udella minka alan toita teet ja onko tyonantajasi suomalainen vai espanjalainen?
Kun tassa anonyymeina kirjoitellaan, kiinnostaisi myos palkkasi ja maksaako tyonantaja sosiaaliturvamaksusi?
teen opetusalan toita kahdelle eri paikalliselle tyonantajalle, seka pimeasti silloin talloin. Riippuu siis tunneista ym. paljonko tienaan kuukaudessa, mutta siina se pyorii 700-1000 euroa.