Kun ihminen ihastuu toiseen, oli sitten jo suhteessa tai ei, niin jostain syystä järki lentää jonnekin ja pelataan pelkillä tunteilla. Eikö pettämistäkin ole ollut koko ihmisiän, miten siitä mukamas kokonaan pääsisi eroon?
Itse en toisaalta hyväksy pettämistä (oma isä petti äitiäni ja erosivat aikoinaan, ajattelin silloin etten ikinä tee mitään niin typerää. Toisaalta vanhemmat tulevat edelleen toimeen keskenään ja molemmilla uudet puolisot joiden kanssa menee ok. Olisivatko vanhemmat nyt onnellisina yhdessä jos eroa ei olisi tullut?). Toisaalta, kun nyt itse olen suuren valinnan edessä omassa elämässä, niin en tiedä kumman suunnan valitsisi. Pettämisen vai jatkamisen turvalliselta tuntuvassa ja onnellisessakin liitossani.
Mulla on varmaan ikäkriisi, niin kuin joku arveli. Mutta jos on jäänyt nuoruusvaiheessa elämättä se suhteiden kokeiluvaihe, niin nytkö pitäisi mies ja lasten isä jättää ja luottaa melko varmasti vain tilapäiseen suhteeseen. Vai kokeilla nyt sitä suhdetta toisen kanssa ja tehdä ratkaisu vasta sitten? Ja onko sitä ainoaa oikeaa ratkaisua, vai pitääkö vain seurata vaistojaan ja katsoa miten käy? Elämässähän tulee aina kriisejä kuitenkin...
Itse en toisaalta hyväksy pettämistä (oma isä petti äitiäni ja erosivat aikoinaan, ajattelin silloin etten ikinä tee mitään niin typerää. Toisaalta vanhemmat tulevat edelleen toimeen keskenään ja molemmilla uudet puolisot joiden kanssa menee ok. Olisivatko vanhemmat nyt onnellisina yhdessä jos eroa ei olisi tullut?). Toisaalta, kun nyt itse olen suuren valinnan edessä omassa elämässä, niin en tiedä kumman suunnan valitsisi. Pettämisen vai jatkamisen turvalliselta tuntuvassa ja onnellisessakin liitossani.
Mulla on varmaan ikäkriisi, niin kuin joku arveli. Mutta jos on jäänyt nuoruusvaiheessa elämättä se suhteiden kokeiluvaihe, niin nytkö pitäisi mies ja lasten isä jättää ja luottaa melko varmasti vain tilapäiseen suhteeseen. Vai kokeilla nyt sitä suhdetta toisen kanssa ja tehdä ratkaisu vasta sitten? Ja onko sitä ainoaa oikeaa ratkaisua, vai pitääkö vain seurata vaistojaan ja katsoa miten käy? Elämässähän tulee aina kriisejä kuitenkin...
Vastaukset 21
Vanhimmat
oletko valmis ottamaan riskin, että menetät kaiken tähänastisen elämässäsi.
Kaikenhuipuksi sanot että liittosi on suht onnellinen???
Mikset hyvä ihminen panosta siihen?
Jos arki on vähän tylsää, niin keksi siihen vähän säpinää...miehesi kanssa.
Viettele hänet. Vie johonkin paikkaan missä viimeiseksi kuvittelee teidän harrastavan seksiä (ei nyt mikään yleinen paikka).
Kyllä sellanen saa vipinää elämään kenen tahansa kohdalla. Ei siihen ketään ulkopuolisia tarvita.
Miksi ei vaivaannuta panostamaan jo olemassa olevaan suhteeseen, vaan kuvitellaan että se uusi on parempi?
Niinkuin sanoinkin jo...MIETI TARKKAAN.
Vai että elät vaistojesi varassa!
Ehdit sitten vaistojesi perässä naida vielä monta miestä.
Eronneiden lapset eroavat muita todennäköisemmin. Heillä on valmis malli ja selitys: Vanhemmille oli pelkästään onneksi tämä ero. Ja sinullekin oli varmasti silloin erotilanteessa?
Hohoh!
Ja sinun lapsesi?
Elämässä ei aina kannata tehdä "aina oikein", jos se tarkoittaa muiden mielipiteiden mukaan elämistä.
Kriisi tarkoittaa oikeastaan muutosta. Ne kuuluvat ihmisen kehitykseen, eivätkä siis ole mitään pahoja asioita.
Sinulla on eri vaihtoehtoja ottaa tuo elämän ja iän mukanaan tuoma haaste vastaan.
1 Kiellät koko asian. Jatkat vaikka hampaat irvessä niin kuin tähänkin saakka. Yrität vain kestää jotenkin, niinhän "muutkin" tekevät. Hanki harrastuksia. Näin ehkä menee seuraavatkin 20 vuotta. Varaudu sitten tavallista suurempaan 50v kriisiin.
2 Pakene koko asiaa. Ala trimmata itseäsi, juokse uusissa harrastuksissa, sekoile ihmissuhteissa. Pettäminen ei varsinaisesti ole mikään seuraus kriisistä vaan valinta, jolla yritetään ratkaisua. kun alat pitää yllä sivusuhteita, niiden mukanaan tuomia seurauksia on sitten kiva ratkoa seuraavat 20 vuotta. Muita voivat olla bilettäminen, alkoholin tissuttelu (tai ihan juominen) tai mielialalääkkeiden syöminen.
3 Otat haasteen vastaan. Tutustu itseesi - mitä tahdot lopulta elämääsi? Löydät netissä hyviä vinkkejä vaikka elämänkaaripsykologiasta tai aloita vaikka tästä:
http://plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/perhe-ystavat/ikakriisit-ovat-elaman-pysahdyspaikkoja
Vieraissa juokseminen ei ratkaise sinun sisimmässäsi olevia asioita!
Oikeesti tämä viestien luku tällä palstalla on äärettömän hauskaa! Hirveästi tuntuu tosin olevan katkeruutta ilmassa, mutta onneksi myös ihan asiallisia ja oikeasti miettimään laittavia kirjoituksia.
Mietin vain, että kuinka moni niistä joka sanoo, että ei missään nimessä tule pettää on itse tullut petetyksi? Tai onko sitten niin vahva periaate itsellä, ettei muuta hyväksy. Ei elämässä tosiaan ole aina oikeita ratkaisuja. Mutta elämähän on elämistä varten. Ja virheistäkin oppii. Niille, jotka nyt kuvittelee, että hyväksyn pettämisen voin heti sanoa, ettei asia ole niin. Minä edes mietin asiaa ennen kuin toimin/jos toimin. Ja tähän astisessa elämässä en ole vielä pettänyt ketään... Tahdonkin vain saada vahvistusta omaan kantaani ja näkökulmia asiaan.
Miksi pitäisi ensin pettää?
Oliko äitisi iloinen isäsi tempusta? Ymmärrätkö että jos lähdet samalle tielle, sinulla ei ole minkäänlaista varaa morailoida isäsi tekoa. Itseasiassa jos petät, niin tekosi osoittaa sinun hyväksyvän täysin isäsi teon.
Sanot ettet itse hyväksy pettämistä, ja silti harkitset pettämistä? En täysin kyllä ymmärrä...
Jos sinulla kerran on lapsia, niin mielestäni sinulla on jonkinlainen velvollisuus toimia näissä asioissa heidän edukseen, vaikka se rajoittaisi sinun kokeilunhaluasi. Jos lähdet nyt pettämään, niin se tekee sinusta myös melko tekopyhän. Jos lähdet onnellisessa suhteessa pettämään kokeilunhalun vuoksi, niin mielestäni sinun silloin pitäisi täysin hyväksyä myös se, että miehesi kokeilee vierasta naista. Jos ajatus miehestäsi jonkun toisen naisen kanssa tuntuu pahalta, niin mieti haluatko aiheuttaa samanlaisia tuntemuksia miehellesi?
koska oikeasti siihen ei ole mitään syytä tällä hetkellä... Tai siis vain minussa on "vikaa". Mies on joka suhteessa hyvä (täydellistä ei kai olekaan).Mulla on selvä ikäkriisi ja tuo ihastus tuli kuvioihin juuri pahaan aikaan. Murrosikää mulla ei ollut juuri lainkaan, eikä seurusteluja silloin ja nyt sitten käyttäydyn kuin murkkuikäinen. Joku viisas varoitteli mua jo nuorempana, että ootas vaan kun saat kolmenkympin kriisin, silloin käyt ne jutut läpi mitkä aiemmin jäi kokematta. Silloin se tuntui ihan mahdottomalta...Toivon, että pystyn hoitamaan asian aikuismaisesti ihan itseni takia. Toki ajattelen myös lapsiani mutta sen tiedän kokemuksesta, että jos asiat menee ihan nurin niin parempi on erota kuin olla yhdessä lasten vuoksi. Mieheni on kiltti kuin mikä mutta ei varmasti hyväksy pettämistä. Jos mieheni pettäisi, niin en varmasti suhtautuisi siihen välipitämättömästi mutta en välttämättä eroaisikaan, kait se riippuu niin tilanteesta.
Ja äitini ei todellakaan ollut iloinen isäni tempusta, mutta käyttäytyi kyllä eron jälkeen aika holtittomasti itsekin. Mun vastuulle jäi nuoremmat sisarukset kun hällä alkoi miesseikkailut...
mahdollista tulevaa tekoasi menneisyytesi vaikealla lapsuudella.
Jos sinulla on ongelmia lapsuuden asioiden kanssa (katkeruutta, vihaa, epäoikeudenmukaisuuden tunnetta ja surua liian vastuullisesta lapsuudesta), sinun velvollisuutesi itseäsi kohtaan on hoitaa ja käsitellä niitä esimerkiksi terapiassa.
Jouduit kantamaan liikaa vastuuta ikäiseksesi lapsena ja silloin todellinen huoleton lapsuus jää elämättä. usein myös omat tunteet joutuu hieman tukahdutetuiksi, eihän niitä kaiken vastuun keskellä kerkeä ajatella (ja kenelle niitä edes näyttäisi?). Vaarana on tuolloin se, ettei tunteidenkäsittely (tunnistamis)taidot kehity kovin hyviksi. Osa omista selviytymiskeinoista saattaa jäädä vähän "lapsen asteelle". Monilla tuollaisen lapsuuden eläneillä yhtenä esimerkkinä mm. koston tunteet on helposti pinnassa (n.5 vuotiaan käyttäytymismalli)... jne.
Ehkä kapinoit kantamaasi vastuuta vastaan nyt ja koet että sinulla on oikeus olla lapsellinen ja tehdä huonoja päätöksiä. Vika on osittain vanhemmissasi, sillä heidän takiaan olet nyt tällaisessa tilaneessa, jossa sinusta tuntuu oikeutetulta tehdä niinkuin suunnittelet tekeväsi? Ehkä kerrankin pääsisit näyttämään että et ole se järkevä kaiken koossa pitäjä? Pieni näpäytys äidillesi samalla?
Ymmärrän tuon ajatuksen, jos noin tunnet. Haluat käyttäytyä päin vastoin kuin miten jouduit (!) lapsena käyttäytymään, vaikka tiedät sen olevan haitallista. Kokeilet vain parantaa itseäsi ehjemmäksi. Surullista vain on se, että se ei paranna lapsuuttasi, ei sinua ihmisenä, et ole tuon jälkeen kokonaisempi. Vain ilman miehesi tukea. Vaikka äitisi olisi ollut kuinka huono vastuunkantaja aikoinaan, hän ei ole vastuussa tekemisistäsi nyt. Eikä kapinasi osu hänen nilkkaan.
Tee itsellesi palvelus äläkä puolustele tekojasi lapsuudellasi ja jonkin sortin kapinoimisella. Jos on paha olla sen asian kanssa että lapsuus meni vastuuta kantaessa, ei elämän ryssiminen ihastuksen takia tule sitä menneisyyttäsi helpottamaan.
Ystävättäreni on nyt 50v, vanhemmat eivät koskaan eronneet mutta uskottomuutta oli isän puolelta ja kovia riitoja. Ystävättäreni eli nuoruudessaan vuosia "kakkosena" naimisissa olevalle miehelle ja sitä ennenkin pokasi varattuja miehiä. Äidilleen sanoi vaan että "entäs sitten, ei se mitään tarkoita". Nyt hän on lapseton, salasuhteensa ei koskaan hänen kanssaan lapsia halunnut ja se aika meni hänellä odotellessa yhteiselämää. Jota ei siis koskaan tullut.
Nyt hän on käynyt terapiassa ja tullut siihen johtopäätökseen, että nuo varatut miehet olivat kostamista hänen äidilleen (!), siitä että isä petti äitiä. Ja auttoiko se häntä...saat itse miettiä.
Mieti mitä sitten käy, jos petät miestäsi, mies ottaa eron, molemmat on sekaisin jonkin aikaa, lapset joutuvat kenties ottamaan myös liikaa vastuuta, ihastuksen kohteesi ei ehkä haluakaan sinua enää sitten, kun olisit kokonaan hänen...Soitat miehellesi itkupuheluita siitä, kuinka halusit vain kerrankin vastuun vastapainoksi tehdä jotain todella typerää...Miehesi tuskin ymmärtää...
Ymmärtäisiköhän miehesi paremmin, jos kertoisit tuon tuntemuksesi nyt, ennekuin teet mitään typerää (ja tehotonta)? Hakeutuisit terapiaan että saisit jonkinlaisia tehokkaampia selviytmiskeinoja itsellesi...
Tätä olen itsekin tarkoittanut, en vain osaa sitä yhtä selkeästi ilmaista. Kiitos kommentistasi!
Oon sama häiskä, joka tuolla alemmassa ketjussa kerroin sulle omasta kriisistäni, ja kuinka nyt on kaikki hyvin.
Lisään siihen vain sen verran, että silloin kun asiat olivat solmussa ja ero lähellä, meillä kummallakin oli ulkopuolinen ihastus, joiden kanssa pidettiin yhteyttä.
Meillä olisi ollut mahdollista kummallakin tehdä muunlainen ratkaisu.
Mutta pidettiin housut jalassa, vaikka ihastuneita oltiinkin.
Edelleen kommunikoimme satunnaisesti ja avoimesti silloisten ihastusten kanssa, ei tosin enää niin lämpimästi kuin silloin, mutta kuulumisia kysellen.
Kukin tekee omat ratkaisunsa itse, me emme ole omaa ratkaisuamme katuneet.
Kiitos viesteistäsi... Tuntuu pahalta kun jotkut tuomitsevat omia pohdintojani tästä aiheesta. Ei todellakaan ole helppoa tehdä ratkaisua suuntaan tai toiseen kun ensimmäistä kertaa on tällaisessa tilanteessa. Ja sinun kannanottosi on aikuismaisen terve ilman haukkumista tai syyttelyä. Toivon sinulle onnellista elämää jatkossakin :-)
Kerrohan, nelia, ratkaisustasi, mihin päädyit.
Sitten kun se on sulle selvinnyt.
Vaikka osoitteeseen haeiskae at luukku.com
Kiinnostaa, koska olen samaa pohdintaa aikoinani paljon läpikäynyt.
Jokainen toki pohjaa moraalinsa eli käsityksensä oikeasta ja väärästä omiin arvoihinsa. Minulle tuo "Tee toiselle niin kuin haluat itsellesi tehtävän" on toiminut oikein hyvin lähes puoli vuosisataa.
Sen vain sanon, että olet äärettömän hyllyvällä pohjalla itsesi kanssa, kun "et hyväksy pettämistä" mutta "olet melkein valmis pettämään". Kun heräät tuosta humalastasi, krapula on kova.
Jos olet kolmenkympin kriisissä, sen tarkoitus on AIKUISTUA. Kolmekymppiseksi moni menee niin kuin muut sanovat ja niin kuin vanhemmat haluavat.
Kolmekymppinen alkaa ajatella itse. Tai sitten - kuten mummomuori viisaasti kirjoitti - alkaa pakenemaan yltyvää pahaa oloaan erilaisin keinoin.
Pettäminen, alkoholi, huumeet, tavaran perässä juokseminen, työnarkomania - ne ovat kaikki vain tapoja paeta. Itseään vain ei pääse karkuun, joten kaikki nämä pakomatkat loppuvat aina huonosti.
Nyt olet siis oman itsenäinesen elämäsi alussa.
Onko ensimmäinen aikuinen päätöksesi toimia kunniattomasti, epärehellisesti ja itsekkäästi? Jos et ole tyytyväinen elämääsi, muuta sitä. Mutta älä riko puolisoasi vain oman pelkuruutesi ja laiskuutesi takia.
että hyllyvällä pohjalla ollaan, se on sanomattakin selvää. Mulla on tosiaan ristiriitaiset ajatukset koko asiasta.
Mutta ensimmäistä kertaa en ole tekemässä aikuista päätöstä. Päinvastoin, olen joutunut jo lapsena ja nuorena tekemään useita aikuismaisia päätöksiä ja kantamaan vastuuta esim. sisaruksistani. Ehkä tämä kriisi tulikin tähän siksi, että saan mahdollisuuden toimia lapsellisesti koska sitähän se on jos pettää puolisoaan. Ehkä olen myös jonkin verran imarreltu siitä huomiosta mitä nyt saan osakseni sekä omalta mieheltä että vieraalta. Ja osaksi se on myös kokeilunhalua sellaiseen mikä aiemmin jäi kokematta nuorena...
Asia varmasti mietityttää. Kokeillako jotain uutta, vai pysyäkö vanhoissa kaavoissa. Ajatus vieraasta miehestä varmasti houkuttaa. Kaikkea ei kuitenkaan kannata kokeilla. Vaikka asiaa kuinka miettii, niin ei tähän oikein ole kuin yksi "oikea" ratkaisu. Monet täällä varmasti ymmärtävät sinua(minä myös), mutta aika vaikea on kuitenkin rohkaista sinua tekemään jotain niin älytöntä, kuin pilaamaan hyvä suhde, sillä pettämisen jälkeen se ei ole enää hyvä suhde. Houkutuksia tulee ja menee, enkä usko että kyseinen kokeilunhalu pysyy noin vahvana kokoajan.
et tiedä!
Se että olet nuorena kantanut vastuuta, ei ole ollut aikuisuutta. Olet vain olosuhteiden pakosta joutunut siihen. Se on nimenomaan ollut ulkopuolisten sinun puolestasi tekemä valinta, ei omasi.
Minä tarkoitan tässä yhteydessä aikuisuudella (iästä riippumatonta) kykyä tehdä TIETOISIA ratkaisuja ja hyväksyä että vastuu niiden seurauksista on vain ja ainoastaan itsellä.
Se että selittelet, "mutku jäi nuorena joku kolli kokeilematta niin sitku nytku kutkuttaa kauhiasti..." kertoo minulle, että haet verukkeita selittelemään tekoasi (jota suunnittelet).
Tee niin tai näin, ole aikuinen. Älä selittele, älä etsi verukkeita, äläkä VARSINKAAN syytä puolisoasi. Panet koska panettaa ja haluat.
Minusta on hienoa, että aloittaja pohtii asiaa tosissaan, hän haluaa kaikupohjaa sekaville tunteilleen, ei sormen heristystä mitä tältä palstalta saa vaikka mitä kirjoittaisi. Aivan jokainen ihminen -te moralisoivat pyhimyksetkin- joutuu jossain vaiheessa itsensä kanssa kriisiin tai vähintäänkin painiskelemaan yllättävien tuntemusten kanssa. Ei elämä -hyvänen aika sentään- olen mikään suora tasainen tunneli mikä kuljetaan kehdosta hautaan laput silmillä. Elämä on elämää, ei sitä voi aina selittää ja ennakoida, saati hallita. Ei edes omia tunteitaan. Tekojaan sen sijaan voi hallita, tai ainakin kannattaa yrittää, jos niiden tietää jo ennalta aiheuttavan tuskaa ja harmia. Mutta: kukapa meistä pystyisi täydellisen elämän elämään ilman virheitä ja vääriäkin tekoja.
vaan auttaa.
Tuntuu että aloittajalla on enemmänkin ongelma oman lapsuuden ja tukahdutettujen tunteidensa kanssa, kun ne nyt sitten konkretisoituu tähän ihastumisasiaan. Ihastus toimii välineenä jollekin kostolle/itsenäsparantamisyritykselle?
Sivusta seuraten tuntuu vain pahalle, jos toinen on tekemässä asioita syystä, joka ei kuitenkaan teolla parane. Onko aloittajalla sen jälkeen parempi vai huonompi olo? Hyvä että aloittaja pohtii asioitansa, apua hän itse pyysi ja tarvitseekin, koska on vielä tuossa "minulla on tavallaan oikeus, koska mieheni/lapsuuteni/vanhempani..."- vaiheessa.
No voivoi. Olisi siis parempi bullshittaa:
"Hanki ihmeessä salasuhde, sillä olosi, elämäsi ja avioliittosi paranee! Kerran täällä vain eletään, olet sen ansainnut ja jos miehesi ei ymmärrä/viitsi/osaa lukea ajatuksiasi, on se hänen oma syynsä että tulee petetyksi."
Vai?
miten paljon tämä "juttuni" sai aikaan keskustelua. Kaikilla teillä on hyviä mielipiteitä ja jotkut mielipiteet vähän ärsyttävät (liikaa moralisointia tai neuvoja kuvittelee tietävänsä minulle oikean ratkaisun). En ehkä itsekään osaa ilmaista tätä asiaa aivan niin kuin se tosiasiassa on ja enhän voi kaikkea kertoa etten paljastu (varmaan jo möläyttelin liikaa aiemmin...). Mutta kiitos kaikista tähän astisista mielipiteistä ja neuvoista (terapiaan en kyllä mene! Heh heh..). Uskoisin että en petä miestäni mutta vannomatta paras! Eihän sitä tiedä miten 5kymppisenä sitten pimahtaa...Lapsuudestani/nuoruudestani olen mielestäni kuitenkin käsitellyt ne ikävät asiat jo. Enkä halua niillä puolustella sitä jos joskus hairahdun. Ihastus on ihastus edelleen mutta toivon mukaan nyt järkikulta pitäisi homman hallinnassa. Onneksi on tällainen paikka jossa voi pohtia näitä asioita, kyllä tästä minulle on ainakin ollut suuri apu.
Hienoa, jos et aio pettää puolisoasi! Hyvä jos näistä kommenteista moralisoinnista huolimatta on ollut sinulle apua! Ihmisten moralisointi täällä johtuu siitä, että kaikki tekevät kaikkensa, jotta sinä et tekisi suurta virhettä. Osa näistä kirjoittajista on varmaankin joutunut petetyksi tai jopa ollut itse pettäjiä, ja he eivät halua että sinä tekisit samanlaisia virheitä. Itse olen vasta 18 - vuotias, enkä ole vielä yhdessäkään parisuhteessa ollut, joten minulla ei ole omia kokemuksia vastaavista tilanteista.
Hyvää jatkoa sinulle, ja jos sitten viiskymppisenä tulee samanlaisia tuntemuksia, niin tuu ihmeessä tänne palstalle kertomaan asiasta =) (ei tätä varmaan enää silloin kylä ole koko sivustoakaan)