voinko toipua?

Vähän yli vuosi sitten oma miesystävä jäi kiinni suhteestaan. Panin aluksi heti poikki suhteemme ja olin todella ihmeissäni miksi, koska mielestäni meillä oli kaikki hyvin. Suhde oli alkanut ystävyydestä. Mies romahti, rukoili minua jatkamaan.

Olin aina ajatellut tällaisista tilanteista, että se on heti poikki. Mutta tuossa tilanteessa tajusin, että menetän miehen jota rakastan yli kaiken, jos noudatan jyrkästi periaatteitani. Kysyin mieheltä vain, että rakastaako tuota naista? Vastaus oli ei. Se helpotti. Siitä lähdettiin sitten. Aluksi itkin asiaa vähän väliä, mietin pääni puhki millainen nainen hän oikein oli, mitä he ovat tehneet, mitä hänessä oli sellaista mitä minussa ei jne jne. Olen nähnyt sen jälkeen tuon naisen, rauhoituin. Ihan tavallinen nainen, minua jopa 11 vuotta vanhempi.

Olemme miehen kanssa onnellisia, en enää mieti asiaa kuin satunnaisesti. Mitään merkkejä ei ole, että vastaavaaa olisi, on luvannut ja vannonut ettei ikinä enää. Toista kertaa en anteeksi anna.

Kyllä sinäkin pystyt elämään tuon asian kanssa. Kurjia asioita ovat, mutta elämä jatkuu. Kannattaa keskittyä tulevaisuuteen menneisyyden sijaan.

ei kannata jatkaa .

Eli itse pystyisin antamaan ns. kertakokeilun anteeksi sillä tiedän itse kuinka kurja olo siitä tulee, jos omaansa rakastaa. Jostain syystä vain ihmisten täytyy saada kokeilla asioita ja sittenhän he oppivat. Minua hämää vain tuo pitkä aika, vuosi.. Ei voi olla enää pelkkää seksiä.

miksi helvetissä pettäjät ei tajua etukäteen että minuutin ilosta tulee sadan vuoden suru. Myös heille itslleen.
Se on jopa kohtuutonta pettäjälle kuulla aina uudestaan ja uudestaan asiasta jota ei voi pois pyyhkiä vaikka haluaisikin. Varsinkin jos mies oikeasti katuu.
No, anteeksianto ei välttämättä ole halusta kiinni.
Vaikka haluaisit niin et pysty.
Mies on loukannut sinun naiseuttasi ja seksuaalisuuttasi noin pitkällä suhteella varsin rankasti. Hän on tietoisesti jatkanut suhdetta vuoden päivät mikä on anteeksiantamatonta.
Älä rankaise itseäsi kohtuuttomasti jos kärsit kovasti sillä se syö sinua liikaa.
Armahda itsesi. Se voi auttaa että otatte oikeasti välimatkaa nyt. Sen ei tarvitse olla lopullista mutta antaa sinulle aikaa miettiä mitä sinä haluat? Voit rakastaa miestä vaikka et olisi hänen kanssaan mutta sinun täytyy rakastaa myös itseäsi.
Elät itsesi kanssa loppuelämäsi et välttämättä tämän miehen. Elämä on ennenkaikkea luopumista.
Lohdutuksena se että aina jotakin tulee tilalle.

Kiinnijäämisestä 1,5 v ja silti itket vielä.. apua. Ihan oikeasti; sinulle on tuskaa jatkaa suhdettanne. Eroaminen helpottaisi oloasi, se ei voisi olla huonompi ratkaisu.

Uskon että kaikesta voi toipua jotenkin.Itse olen kutakuinkin toipunut jo kolme vuotta sitten tapahtuneestan,kuukauden kestäneestä ja kolme panoa sisältäneestä "suhteesta". Koville on ottanut mutta yhdessä ollaan. Meillä oli jo 25 vuoden avioliitto takana kun tämä miehen hairahdus tapahtui ja romahdus oli melkoinen.
Minä vaadin että asia selvitetään ja siitä puhutaan ja asioiden oikeilla nimillä. Se oli tosi rankkaa varmasti molemmille mutta se oli myös se joka loppujen lopuksi auttoi.Jos olisin itsekseni asiaa miettinyt niin olisin tehnyt kaikesta paljon romanttisempaa ja kauniinpaa, mikä olisi varmaan ollut palon pahempaa minun kannaltani.
Mielestäni sinulla on oikeus tietää ja miehelläsi velvollisuus kertoa mitä oikein tapahtui.Jos sinä haluat asiasta puhua niin ei miehesi voi syyttää häpeää miksi kieltäytyä puhumasta. Eipä häntä hävettänyt silloinkaan kun oli vieraissa itseään viihdyttämässä.Mitä ihmeen häpeämistä siinä on jos puhuu asiasta joka on jo tiedossa. Jos hän kuitenkin kieltäytyy niin mielestäni sinun kannattaa laittaa suhde jäähylle ja katsoa asiaa vähän kauempaa!
Maailma on miehiä täynnä eivätkä kaikki ole hiljaa sen takia että hävettää!

Olen kokenut uskottomuuden ja sen tuoman surun. Yritimme uskottomuuden jälkeen rakentaa suhdettamme uudelleen, mutta se ei onnistunut ja yhdeksi isoksi syyksi nousi se, että ex-mieheni ei suostunut käsittelemään asiaa ollenkaan. Minulle jäi täysin epäselväksi miksi näin oli tapahtunut ja se johti siihen, että ainoa vaikutelma oli se että noin voi tehdä ilman mitään syytä. Ja se vasta pahalta tuntuikin! Omalta osaltani olisin halunnut käsitellä asian oikeilla termeillä ja kertatuskalla, mutta kun näin ei tapahtunut niin tuska jäi nakertamaan eikä suhdekaan siitä oikein päässyt tervehtymään. Ja sitten hän päättikin uusia tekosensa... Minun kohdallani jatkaminen näin jälkiviisasteluna oli virhe, jonka seurauksena sain käydä läpi kaiken pa**an kahteen kertaan.

Toivon, että löydät sinulle / teille sopivan keinon selvitä asiasta. Kesänalkua!