yhteiseen kämppään muutto

tiedoksi. vaikka suhde olisi nyt ihana ja täydellinen, se muuttuu yhteen muuton jälkeen. kaverit jää samoin harrastukset (tai aika niiden parissa vähenee huomattavasti) kannattaa tehdä peli säännöt ennen muuttoa jo selväksi että molemmilla on se parisuhde elämä ja MYÖS OMA elämä. teidän täytyy hyväksyä toistenne oudot pikku tavat (kaikilla on niitä ja niistä ei kannata riidellä). jos suhde menee vaikeaksi muuton myötä niin älkää erotko lopullisesti, muutakaa erillenne ja jatkatte ihanaa suhdettanne koska tänä päivänä tuollaisia tunteita ja rakastavia pariskuntia on vähän. voitte jatkaa suhdetta ja yrittää muuttoa uudellleen vaikka vuoden kuluttua, se kasvattaa! mutta älkää antako rakkautenne kadota ja tehkää kaikkenne täydellisen suhteenne eteen! :) (ps. ihmisellä menee noin 7vuotta oppia tuntemaan toinen kokonaan.) ;)

Minulla ja avomiehelläni tulee ensi kuun alusta täyteen 7v saman katon alla. Edellisen kirjoittajan mukaan olemme siis jo oppineet tuntemaan toisemme :)

Meillä kaikki on sujunut hyvin. Muutimme yhteen asuttuamme ensiksi periaatteessa yhdessä melkein vuoden. Minulla oli solukämppä ja miehellä yksiö, joten vietimme aluksi useita öitä viikossa yhdessä (hänen luonaan) ja lopussa olin jo lähes tulkoon muuttanut sinne. Yhteinen, isompi, kämppä tuli siis tarpeeseen. Tunsimme siis jo toisemme joten kuten hyvin, eli tiesin hänen osaavan tiskata, siivota, pestä pyykkiä jne. ;)

Ei meillä ole suhde kärsinyt, miksi kärsisi? Alussa varsinkin oli aivan ihanaa nukkua omassa yhteisessä sängyssä omassa yhteisessä kodissa, toki se uutuudenviehätys siitä sitten pikkuhiljaa katoaa. Arki on sujunut ongelmitta, sujui oikeastaan jo ennen virallista muuttoa. Emme tappele kotitöistä, rahoista tai menoista ja harrastuksista. Eli ne omat ystävät ja omat harrastukset ovat vielä olemassa, mihin ne siitä katoaisi, jos vain itseä kiinnostaa harrastaa ja nähdä kavereita?

Kysyitkin, että kärsiikö suhde yhteen muutosta, voisikin sanoa, että yleensä kaverit kärsii. Koska se vastarakastunut uudessa kämpässä asuva ei enää samalla tavalla halua mennä ja tulla. Koita välttää tämä ansa, eli anna kavereillekin aikaa, vaikka muutatkin yhteen tärkeän ihmisen kanssa. Me vietämmekin 3-4 viikonloppua vuodessa erossa menemällä vanhoille kotipaikkakunnillemme tapaamaan vanhoja kavereita. Eihän sitä tarvitse kokoajan olla yhdessä, vaikka asuukin saman katon alla. Tekee hyvää välissä olla reissussa "yksin" :)

asuttu yhdessä reilu vuosi ja välillä on ihanaa ja välillä ei.joskus tulee kinaa kotitöistä kun on vähän eri näkemykset asioista ja välillä riidellään mut sit taas sovitaan ja kaikki on ihanaa =)!!kyllä se toisen naama alkaa toisinaan kyllästyttää mut hyvin hetkellisesti koska rakkautta riittää vaikka kuinka.Todella tärkeää on muistaa ottaa omaa aikaa!!esim. itselleni on suorastaan terapeuttista lenkkeillä yksin,siivoilla yksin jne..mutta en kyllä vaihtaisi yhteisasumista pois mistään hinnasta!

Onnea teille!!Hyvin se menee ;)

Meillä juuri ollaan muuuttamassa yhteen, seurustelua takana hieman vajaa vuosi. Tästä ajasta ollaan suurin osa asuttu saman katon alla, ei virallisesti kuitenkaan. Ainakin itsellä on luottamus suuri, koska..noh, tilanne nyt ei varsinaisesti muutu mitenkään -helpommaksi oikeastaan. Nyt ei tarvitse huolehtia laskuista ja posteista, jotka möllöttää toisen kodin lattialla ja ei tarvitse maksaa myöskään turhaan vuokraa toisesta asunnosta. Lisäksi myös kaikki tavaraongelmat ratkeaa,k un aina on pitänyt viedä tai hakea sitä ja tätä. Teillä on tuota yhteistä historiaa kuitenkin, en tiedä kuinka paljon olette yhdessä siitä aikaa viettäneet, mutta kaikista helpoin neuvo on varmaan että ei kannata hermostua helposta. Ei huomattele pikkuasioista ym tai kinaa turhasta. Jos vituttaa, nii syö. Ellet ole juuri syönyt;) Tai käy lenkillä. Ja jos väsyttää ja on ollu huono päivä töissä tai koulussa, niin kannattaa oikeen kiinnittää huomiota, ettei tartuta sitä toiseen. Pienet yllätykset on kivoja ja semmonen..kannattaa säilyttää se läheisyys, ohimennen pusut ja halaukset ja tulla lähelle ja näin. Jos toinen mököttää, niin mee syliin istuun ja pussailee=) Ja ei niitä riitoja kannata säikähtää, sitten vaan sovitte. Ei sen kummempaa. Kaikki riitelee joskus. Sopikaa vähän etukäteen miten jaatte kotityöt tms, muttai ei kannata orjallisesti niin jakaa. Esim jos toisella on paremmat tulot ja maksaa enemmän menoja, nii toinen sit vaan tekee kotitöitä enemmän. Älä stressaa, kivaa se on=) Muistakaa pitää myös omat harrastukset, kuten täällä jo todettiin. Myös kavereille viestejä ym, etteivät tunne itteesä hylätyksi. Tsemppiä!=)

Olen 23v nainen ja mieheni on 27v. Vuosi sitten muutettiin kimppaan. Oltiin seurusteltu myös parin vuoden verran kuten tekin. Hyvin meni ja hyvin on suurimmaks osaks ajasta mennykin, tietysti arjen probleematkin on kuvioissa olleet (laskut, huushollin kunnossapito jne), mutta se kuuluu normaaliin parisuhteeseen ja arkeen, kun yhdessä asutaan.

Riitoja on tullut luonnollisesti enemmän, kun asutaan saman katon alla, mutta normaaliahan tuollainen on, kun näkee toista myös enemmän ja on yhteinen talous hoidettavana.

Mutta arki luistaa tosiaan suurimmaksi osaksi hyvin, kun molemmat antaa täyden panoksensa peliin suhteelle ja kimppa-asumiselle.

Oon hyvinkin onnellinen näin, enkä sinkkupäiviä ja yksinasumista kaipaa juuri lainkaan.

Onnea ja hurjan paljon tsemppiä uuteen kotiin :-)

Hihii, onnea vaan teille mahdollisen yhteenmuuton johdosta!

Me oltiin seurusteltu kultani kanssa n. 4kk (tunnettu n. 4 vuotta) kun muutettiin yhteen, ja nyt tulee heinäkuussa vuosi tuosta yhteenmuutosta.

Kuluvan vuoden helmikuussa mentiin kihloihinkin =)

Tottakai siitä jutusta tulee pakosti syvempi, kun saman katon alla elelee..

Toki meilläkin riidellään harvakseltaan, mutta puhdistuupahan ilma..

Ihan eri tavalla se rakas tutuksi tulee, kun yhdessä asuu, ja arkea kimpassa pyöritetään..

Ei meillä tunteet ainakaan oo kaikonnu mihinkään, vaikka TODELLAKIN nähty toistemme pahimmat puolet =D

Pikemminkin syventyny on rakkaus..

Aina toista katsoessa oikeen kipeetä tekee...

Uskon, että meilläkin (aika temperamenttisia ollaan) oltais keretty erota jo useaan otteeseen kun välillä tuntuu ettei toinen tajua yhtään mitään, mutta eipä tietenkään, koska rakastetaan, ja joku päivä haaveillaan siitä kirkon keskikäytävän tallaamisesta... =)

Lykkyä teillekin pyttyyn! Kyllä kannattaa =)