Ketju poistettu?

Itseasiassa ketju on valitettavasti poistettu omasta alkuperäisen kirjoittajan ja allekirjoittaneen pyynnöstä. Miehen vaimokkeella kun on sattumoisin suomalaisia ystäviä aloin käymään itse niin vainoharhaiseksi sinisilmäisyyden rinnalla, etten tahtonut vaimokkeen saavan tietää miehen kaksoiselämästä keskustelupalstan avulla... mies kun oli suoraan tunnistettavissa kirjoituksistani.

Edelliselle tiedoksi, että kyseessä oli ulkomaalainen luottoihmiseni ja "paras" ystäväni kymmenen vuoden takaa. Jonka kanssa meillä meni lujaa viime kesänä, kunnes mies pisti jarrut päälle syyskuussa ja totesi klassisesti, että hän haluaa vain olla ystäväni. Googlen tuon totuuden torven avulla miehelle löytyikin vaimo... tai siinä vaiheessa kun tänne kirjoitin se oli vain vaimo-epäilys. Miehen ensimmäisen version mukaan he menivät naimisiin viime vuonna, jonka kumosin paria päivää myöhemmin googlen avulla. Tästä kaikesta on nyt kulut aikaa kaksi viikkoa...

ja kappas vain olen vieläkin sekaisin. Miehen selityksiä ja sepustuksia on edelleen niin helppo niellä ja uskoa siinä vaiheessa kun mies itkee ja selittää ummet ja lammet kuinka hän vain sattuu rakastamaan kahta ihmistä eikä koskaan tekisi mitään satuttaakseen minua. Minä pelkäsin aina kaikista eniten menettäväni parhaan ystäväni, jonka tosin tajusin tässä jossakin prosessin vaiheessa jo menettäneeni. Tämä uusi itsekeskeinen kylmäkiskoinen mies on aika kaukana siitä illuusiosta, joka minulla on ollut päässäni viimeisen vuosikymmenen. Tunnen lähinnä silmitöntä raivoa tilannetta kohtaan ja juoksen helposti pelkän raivon voimalla parinkymmenen kilsan lenkkejä vaikka ennen sata metriäkin tuotti tuskaa. Me päädyttiin miehen kanssa kahden viikon täydelliseen hiljaisuuteen, jonka tosin itse rikoin eilen ja olin oikesti valmis menemään eteenpäin ja kaikkea muutakin kivaa, kunnes erehdyin pyytämään mieheltä jonkinlaista yhteenvetoa koko hommasta ja vastauksena tuli, "we have discussed this long enough". Siis kelataanpa taas hiukan taaksepäin... me ollaan varsinaisesti keskusteltu asiasta kerran pari viikkoa sitten ja miehen mielestä asia on loppuunkäsitelty? Kuulema minun ei myöskään pitäisi yrittää järkiperäistää asioita, jotka ovat tapahtuneet "tunteiden vallassa" tai miehen tapauksessa pikemminkin hormoonihöyryissä.

Sanomattakin on selvää, että olen taas kiehunut vuorokauden ja minusta tuntuu pahasti sillä, että mies vetelee ohjaksista "vaihteeksi" miten haluaa. Mies on jo asian yli ja ilmeisesti odottaa samaa minultakin. Vaikka miehen mielestä hän ei ole kertaakaan sanonut ettei hän haluaisi keskustella asiasta ja minun kuulema pitäisi lopettaa jokaikisen lauseen ja sanan analysointi. Mies tekee mitä tahtoo jo haluaa... jotenkin on kai vaikea käsittää, että vaikka itse onkin elänyt kaksoiselämää toisilta se toinen elämä puuttuu. Minulla ei valitettavastu ole toista elämää missä leikkiä ettei koskaan mitään tapahtunut, eikä sitä aviomiestä jonka kanssa suunnitella jatkoa ja tulevaisuutta, vaan tästä pirun arjestakin olisi selvittävä. Ottaa päähän sekin kun mies olevinaan kyselee ja sitten katkaisee yhteydenpidon kuin seinään... ilmeisesti vaimo tuli kotiin ja sitä laatuaikaakin olisi vietettävä. Ihanaa ja onhan se helppo sulkea kone ja päästä eroon narisevasta äärettömän vaikeasta ex-tyttöystävästä ja kipittää vaimon kainaloon lepertelemään pehmeitä. Heikkoina hetkinä tekisi mieli olla pirun ilkeä ja pistää vaimolle ala-arvoista tekstiä menemään ja tehdä miehen elämästä yhtä helvettiä. Tiedän tosin, että kilttinä ihmisenä tuntisin siitäkin syyllisyyttä koko loppuelämäni... on nämä vaan pirun monimutkaisia asioita. Luulin oikeasti, että tähänkin tulisi joku muutos... siis, että mies oikeasti näkisi vaivaa ja aikaa asian korjaamiseen, mutta loppupeleissä mikään ei ole muuttunut sitten koko viime vuoden, jolloin minä pyöritin yksin meidän "ystävyyttä" ja tein kaikkeni, jotta olisin saanut miehestä edes jotain irti. Mies kyselee kyllä kuinka voin ahkerasti, mutta vastavuoroisuus puuttuu edelleen, joka on pirun masentavaa. Ja sitten mies jaksaa ihmetellä miten hän ei käsitä kuinka minä pidän häntä niin kylmänä ja välinpitämättömänä ihmisenä...

edelleen. kirjoitti:

Itseasiassa ketju on valitettavasti poistettu omasta alkuperäisen kirjoittajan ja allekirjoittaneen pyynnöstä. Miehen vaimokkeella kun on sattumoisin suomalaisia ystäviä aloin käymään itse niin vainoharhaiseksi sinisilmäisyyden rinnalla, etten tahtonut vaimokkeen saavan tietää miehen kaksoiselämästä keskustelupalstan avulla... mies kun oli suoraan tunnistettavissa kirjoituksistani.

Edelliselle tiedoksi, että kyseessä oli ulkomaalainen luottoihmiseni ja "paras" ystäväni kymmenen vuoden takaa. Jonka kanssa meillä meni lujaa viime kesänä, kunnes mies pisti jarrut päälle syyskuussa ja totesi klassisesti, että hän haluaa vain olla ystäväni. Googlen tuon totuuden torven avulla miehelle löytyikin vaimo... tai siinä vaiheessa kun tänne kirjoitin se oli vain vaimo-epäilys. Miehen ensimmäisen version mukaan he menivät naimisiin viime vuonna, jonka kumosin paria päivää myöhemmin googlen avulla. Tästä kaikesta on nyt kulut aikaa kaksi viikkoa...

ja kappas vain olen vieläkin sekaisin. Miehen selityksiä ja sepustuksia on edelleen niin helppo niellä ja uskoa siinä vaiheessa kun mies itkee ja selittää ummet ja lammet kuinka hän vain sattuu rakastamaan kahta ihmistä eikä koskaan tekisi mitään satuttaakseen minua. Minä pelkäsin aina kaikista eniten menettäväni parhaan ystäväni, jonka tosin tajusin tässä jossakin prosessin vaiheessa jo menettäneeni. Tämä uusi itsekeskeinen kylmäkiskoinen mies on aika kaukana siitä illuusiosta, joka minulla on ollut päässäni viimeisen vuosikymmenen. Tunnen lähinnä silmitöntä raivoa tilannetta kohtaan ja juoksen helposti pelkän raivon voimalla parinkymmenen kilsan lenkkejä vaikka ennen sata metriäkin tuotti tuskaa. Me päädyttiin miehen kanssa kahden viikon täydelliseen hiljaisuuteen, jonka tosin itse rikoin eilen ja olin oikesti valmis menemään eteenpäin ja kaikkea muutakin kivaa, kunnes erehdyin pyytämään mieheltä jonkinlaista yhteenvetoa koko hommasta ja vastauksena tuli, "we have discussed this long enough". Siis kelataanpa taas hiukan taaksepäin... me ollaan varsinaisesti keskusteltu asiasta kerran pari viikkoa sitten ja miehen mielestä asia on loppuunkäsitelty? Kuulema minun ei myöskään pitäisi yrittää järkiperäistää asioita, jotka ovat tapahtuneet "tunteiden vallassa" tai miehen tapauksessa pikemminkin hormoonihöyryissä.

Sanomattakin on selvää, että olen taas kiehunut vuorokauden ja minusta tuntuu pahasti sillä, että mies vetelee ohjaksista "vaihteeksi" miten haluaa. Mies on jo asian yli ja ilmeisesti odottaa samaa minultakin. Vaikka miehen mielestä hän ei ole kertaakaan sanonut ettei hän haluaisi keskustella asiasta ja minun kuulema pitäisi lopettaa jokaikisen lauseen ja sanan analysointi. Mies tekee mitä tahtoo jo haluaa... jotenkin on kai vaikea käsittää, että vaikka itse onkin elänyt kaksoiselämää toisilta se toinen elämä puuttuu. Minulla ei valitettavastu ole toista elämää missä leikkiä ettei koskaan mitään tapahtunut, eikä sitä aviomiestä jonka kanssa suunnitella jatkoa ja tulevaisuutta, vaan tästä pirun arjestakin olisi selvittävä. Ottaa päähän sekin kun mies olevinaan kyselee ja sitten katkaisee yhteydenpidon kuin seinään... ilmeisesti vaimo tuli kotiin ja sitä laatuaikaakin olisi vietettävä. Ihanaa ja onhan se helppo sulkea kone ja päästä eroon narisevasta äärettömän vaikeasta ex-tyttöystävästä ja kipittää vaimon kainaloon lepertelemään pehmeitä. Heikkoina hetkinä tekisi mieli olla pirun ilkeä ja pistää vaimolle ala-arvoista tekstiä menemään ja tehdä miehen elämästä yhtä helvettiä. Tiedän tosin, että kilttinä ihmisenä tuntisin siitäkin syyllisyyttä koko loppuelämäni... on nämä vaan pirun monimutkaisia asioita. Luulin oikeasti, että tähänkin tulisi joku muutos... siis, että mies oikeasti näkisi vaivaa ja aikaa asian korjaamiseen, mutta loppupeleissä mikään ei ole muuttunut sitten koko viime vuoden, jolloin minä pyöritin yksin meidän "ystävyyttä" ja tein kaikkeni, jotta olisin saanut miehestä edes jotain irti. Mies kyselee kyllä kuinka voin ahkerasti, mutta vastavuoroisuus puuttuu edelleen, joka on pirun masentavaa. Ja sitten mies jaksaa ihmetellä miten hän ei käsitä kuinka minä pidän häntä niin kylmänä ja välinpitämättömänä ihmisenä...

Pistäisit vaimolle ilkeää vistiä?
Onko se vaimon vika jos se äijä vedättää sua?
Miksi sä suostut ylipäätään olemaan vedätettävänä?

Niinhän se menee, et tyhmästä päästä kärsii koko kroppa. Revi sit siitä.

edelleen. kirjoitti:

Itseasiassa ketju on valitettavasti poistettu omasta alkuperäisen kirjoittajan ja allekirjoittaneen pyynnöstä. Miehen vaimokkeella kun on sattumoisin suomalaisia ystäviä aloin käymään itse niin vainoharhaiseksi sinisilmäisyyden rinnalla, etten tahtonut vaimokkeen saavan tietää miehen kaksoiselämästä keskustelupalstan avulla... mies kun oli suoraan tunnistettavissa kirjoituksistani.

Edelliselle tiedoksi, että kyseessä oli ulkomaalainen luottoihmiseni ja "paras" ystäväni kymmenen vuoden takaa. Jonka kanssa meillä meni lujaa viime kesänä, kunnes mies pisti jarrut päälle syyskuussa ja totesi klassisesti, että hän haluaa vain olla ystäväni. Googlen tuon totuuden torven avulla miehelle löytyikin vaimo... tai siinä vaiheessa kun tänne kirjoitin se oli vain vaimo-epäilys. Miehen ensimmäisen version mukaan he menivät naimisiin viime vuonna, jonka kumosin paria päivää myöhemmin googlen avulla. Tästä kaikesta on nyt kulut aikaa kaksi viikkoa...

ja kappas vain olen vieläkin sekaisin. Miehen selityksiä ja sepustuksia on edelleen niin helppo niellä ja uskoa siinä vaiheessa kun mies itkee ja selittää ummet ja lammet kuinka hän vain sattuu rakastamaan kahta ihmistä eikä koskaan tekisi mitään satuttaakseen minua. Minä pelkäsin aina kaikista eniten menettäväni parhaan ystäväni, jonka tosin tajusin tässä jossakin prosessin vaiheessa jo menettäneeni. Tämä uusi itsekeskeinen kylmäkiskoinen mies on aika kaukana siitä illuusiosta, joka minulla on ollut päässäni viimeisen vuosikymmenen. Tunnen lähinnä silmitöntä raivoa tilannetta kohtaan ja juoksen helposti pelkän raivon voimalla parinkymmenen kilsan lenkkejä vaikka ennen sata metriäkin tuotti tuskaa. Me päädyttiin miehen kanssa kahden viikon täydelliseen hiljaisuuteen, jonka tosin itse rikoin eilen ja olin oikesti valmis menemään eteenpäin ja kaikkea muutakin kivaa, kunnes erehdyin pyytämään mieheltä jonkinlaista yhteenvetoa koko hommasta ja vastauksena tuli, "we have discussed this long enough". Siis kelataanpa taas hiukan taaksepäin... me ollaan varsinaisesti keskusteltu asiasta kerran pari viikkoa sitten ja miehen mielestä asia on loppuunkäsitelty? Kuulema minun ei myöskään pitäisi yrittää järkiperäistää asioita, jotka ovat tapahtuneet "tunteiden vallassa" tai miehen tapauksessa pikemminkin hormoonihöyryissä.

Sanomattakin on selvää, että olen taas kiehunut vuorokauden ja minusta tuntuu pahasti sillä, että mies vetelee ohjaksista "vaihteeksi" miten haluaa. Mies on jo asian yli ja ilmeisesti odottaa samaa minultakin. Vaikka miehen mielestä hän ei ole kertaakaan sanonut ettei hän haluaisi keskustella asiasta ja minun kuulema pitäisi lopettaa jokaikisen lauseen ja sanan analysointi. Mies tekee mitä tahtoo jo haluaa... jotenkin on kai vaikea käsittää, että vaikka itse onkin elänyt kaksoiselämää toisilta se toinen elämä puuttuu. Minulla ei valitettavastu ole toista elämää missä leikkiä ettei koskaan mitään tapahtunut, eikä sitä aviomiestä jonka kanssa suunnitella jatkoa ja tulevaisuutta, vaan tästä pirun arjestakin olisi selvittävä. Ottaa päähän sekin kun mies olevinaan kyselee ja sitten katkaisee yhteydenpidon kuin seinään... ilmeisesti vaimo tuli kotiin ja sitä laatuaikaakin olisi vietettävä. Ihanaa ja onhan se helppo sulkea kone ja päästä eroon narisevasta äärettömän vaikeasta ex-tyttöystävästä ja kipittää vaimon kainaloon lepertelemään pehmeitä. Heikkoina hetkinä tekisi mieli olla pirun ilkeä ja pistää vaimolle ala-arvoista tekstiä menemään ja tehdä miehen elämästä yhtä helvettiä. Tiedän tosin, että kilttinä ihmisenä tuntisin siitäkin syyllisyyttä koko loppuelämäni... on nämä vaan pirun monimutkaisia asioita. Luulin oikeasti, että tähänkin tulisi joku muutos... siis, että mies oikeasti näkisi vaivaa ja aikaa asian korjaamiseen, mutta loppupeleissä mikään ei ole muuttunut sitten koko viime vuoden, jolloin minä pyöritin yksin meidän "ystävyyttä" ja tein kaikkeni, jotta olisin saanut miehestä edes jotain irti. Mies kyselee kyllä kuinka voin ahkerasti, mutta vastavuoroisuus puuttuu edelleen, joka on pirun masentavaa. Ja sitten mies jaksaa ihmetellä miten hän ei käsitä kuinka minä pidän häntä niin kylmänä ja välinpitämättömänä ihmisenä...

Jos aiot jotain viestiä sille vaimolle/tyttöystävälle pistää, niin älä häntä hauku. Koska hänkin on tässä samalla tavalla uhrina, eikä tiedä hölkäsen pöläystäkään, että mies on käynyt kellistämässä myös sut. Jos sä et aio mitään asialle tehdä, niin ehkäpä sun pitää vaan kestää juttu ja yrittää pikkuhiljaa unohtaa. Eiköhän joku rehellinen sinkkumies jostain joskus sulle löydy.

JJJ. kirjoitti:

Jos aiot jotain viestiä sille vaimolle/tyttöystävälle pistää, niin älä häntä hauku. Koska hänkin on tässä samalla tavalla uhrina, eikä tiedä hölkäsen pöläystäkään, että mies on käynyt kellistämässä myös sut. Jos sä et aio mitään asialle tehdä, niin ehkäpä sun pitää vaan kestää juttu ja yrittää pikkuhiljaa unohtaa. Eiköhän joku rehellinen sinkkumies jostain joskus sulle löydy.

ARGGG... siis en KOSKAAN tule pistämään vaimolle minkäänlaista viestiä. Tein sen päätöksen jo ennenkuin tiesin, oliko kyseessä vaimo vai joku muu mystinen henkilö. Johan halusin koko alkuperäisen ketjunkin postettavan, ettei vaimo saisi tietää asiasta mitään. Saahan sitä kuitenkin aina asialla herkutella päässänsä... sitäpaitsi jos kyseessä olisi oma aviomieheni muhinoimassa pitkin Eurooppaa (kirjaimellisesti) haluaisin tietää asiasta, mutta minä en ole se henkilö, jolle asian kertominen kuuluu ja yksi niistä harvoista asioista joita pyysin mieheltä, oli että jättää vaimonsa sotkun ulkopuolelle. Jos säheltää avioliittonsa myöhemmin... sillä sotkulla ei ole minun kanssani enää mitään tekemistä. En yksinkertaisesti halua satuttaa ketään ulkopuolista.

Kokoajanhan tässä yritetään päästä asian yli ja ympäri... ilman mitään kuvitelmia vaan sitä pirun raadollista arkea :) On se sitten kiva, kun saa maksaa miehen "virheistä" ja huonoista päätöksistä samalla kun mies omien sanojensa mukaan on minun ansiostani parempi ihminen... loistavaa ja ennenkaikkea mieltä ylentävää ;)