Miksi musliminainen ei saa avioitua kafirin kanssa

4752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Edes avaa näitä sivuja,Turha LUULO!

Äänestä

"Islamilaisessa kulttuurissa on monia rikkauksia ja hyveitä, mutta uskonnonvapaus tai uskontojen tasa-arvo eivät kuulu niihin. Islam hyväksyy esimerkiksi seka-avioliiton, jos vaimo on kristitty ja lapsista tulee muslimeita, mutta kristitty mies ei voi ottaa muslimivaimoa. Tämä periaate on islamilaisissa maissa yhä voimissaan, vaikka lainsäädäntö muuten noudattelisikin eurooppalaista lainsäädäntöä. Seka-avioliitot ovatkin historiassa olleet yksi islamin leviämisen takeista.

Mikään uskonto ei tietenkään pidä siitä, että uskonnosta luovutaan joko henkilökohtaisesti tai siten, että seuraavat sukupolvet ohjataan toiseen uskontoon. Kuolemanrangaistus on kuitenkin melkoista liioittelua.
Islamissa kuolemantuomio on säädetty myös Koraanin ja Muhammedin pilkkaamisesta. Näin ollen uskonnon perusteista on vaikea keskustella kriittisesti, eikä itsekritiikki kuulu islamilaisen kulttuurin vahvuuksiin."

"Käytännön tasolla henkinen integraatio ei kuitenkaan tapahdu niinkään lainsäädännön tai uskonnon uustulkinnan avulla vaan paremminkin populaarikulttuurin myötä. Nykyään monen turkkilaisen todellinen uskonto on itse asiassa jalkapallo. Jos keskiajalla olisi pelattu Mestareiden liigaa, kirkollamme saattaisi olla paljon vähemmän marttyyreita."


Lukemisen arvoista tekstiä, kiitos Watson.
Muslimien integraatio ei tosiaan tapahdu länsimaissa uskonnon avulla vaan muslimit ja kristityt tapaavat toisiaan nykyään baareissa ja täyspoteissa (tosin vain muslimi miehet, enkä tarkoita vain että muslimi mies tapaisi kristittyjä naisia vaikka niitähän suurin osa tapaamisista koskeekin.

Muslimimiesten varsinainen integraation lähde on mielestäni saavuttaa suomalaisen jätkäporukan suosio (miesten suosio muutenkin on monissa kulttuureissa tärkeä, homososiaalisuuden ilmentymä toisille miehille (myös pienille pojille)))
Itse olen nähnyt baarissa banglojen ja suomalaisten pelaavan biljardia hyvässä hengessä keskenään, vaikka sinänsä uskonnoilla ei kapakkaympäristöissä olekaan merkitystä on hyvä nähdä että miesten keskinen ymmärrys urheilun ja pelaamisen päälle voittaa ajoittain uskonnolliset antipatiat.

Omalla miehelläni on myös aina aikaa suomalaiselle mieskaverilleen (kurssituttu jo muutaman vuoden takaa) Keskustelevat useimmiten naisista mutta niin hän ne pojat aina.
En sitten tiedä onko bangladeshilaisilla naisilla tapana puhua miehistä vai estääkö jokin nimeämätön sääntö puhumasta esim oman miehen vatsavaivoista. mitä itse olen puhunut bangladeshilaisten naisten kanssa keskustelut ovat rajoittuneet lähinnä siihen millaista on olla Suomessa ja miten kielen opiskelut sujuvat ja kotitöihin (ja töihin jos naisella on töitä).

Toisaalta bangladeshilaisia naisia ei juurikaan tapaa (yhtä naista tapasin torilla kun hän kävi ruokatunnilla kaupoissa tms. ja siten voitiin keskustella mutta mies kielsi minua pitämästä yhteyttä näihin naisiin, koska ei tule toimeen naisten miesten kanssa ja ilmeisesti minuun kiellettiin sieltä puolelta olemasta yhteyksissä eli näyttää siltä, ettei edes kristitty nainen saa tutustua musliminaisiin;D Eri asia on sitten, jos on joku tilaisuus missä on vaimot mukana.)

Mies on kieltänyt ylipäätään juttelun kaikkien niiden suomalaistenkin naisten kanssa, joilla on suhde tai ovat naimisissa bangladeshilaisten tai muiden muslimien kanssa, koska ilmeisesti tiedän joistakin asioista liikaa;D

Muuten tästä kafirn ja musliminaisen liitosta on kyllä puitu paljon tällä palstalla. Osa on sitä mieltä etteivät tällaiset liitot ole nykyään enää niin kiellettyjä länsimaalaistuneiden muslimien piirissä ja toiset kieltävät jyrkästi näiden liittojen olemassa olon.
Palstan ainoa miespuolinen muslimin puoliso (bajonkoto) on ottanut asiaan myös aiemmin kantaa (varmaan keskustelu on poistettu bajonkoto nikillä voi yrittää hakea. Mies ei ole paljoa kirjoitellut, liekö iskenyt islamilainen sensuuri sieltä suunnalta, no heh heh)
Itse tiedän yhden indonesialaisen musliminaisen jonka suomalainen mies tosin on kääntynytt muslimiksi nimellisesti, että sillä tavoin varmasti saa muslimi naisen mutta eipä kristitylle miehelle sitten muuta vaihtoehtoa paljoa jää, se on myönnettävä. Tietysti käännynnäisnaisen ainakin suvun puolesta saa mutta vissiin tätä nyt ei haettu vaan jonkinlaista oikeutusta näille liitoille joissa toinen osapuoli on musliminainen ja toinen "kafiri" mies.
Riippuu varmaan paljon myös naisen kulttuurista miten islam siellä päin vaikuttaa (ja ennen kaikkea naisen perheestä) tataari muslimeilla ei taida olla läheskään yhtä tiukka avioitumissääntöä kuin arabi muslimeilla.
Bangladeshissa uskoisin olevan myös aika tiukat säädökset naisille, vaikka maa onkin sharian laista vapaa (miehen sanojen mukaan, vieläpä demokraattinen;D) Bangladesh on myös erittäin homogeeninen (kun kysyttiin mitä etnisiä ryhmiä Bangladeshissa on niin eipä juuri muuta kuin bengaleja eli bangloja(omalla kielellään)) sekoittumista intialaisten kanssa (hindu/sikhi/bubhalainen ja muslimi liitot) ei taida tapahtua ei etenkään niin, että bangladeshilaisella musliminaisella olisi intialainen hindumies.

Siinä mielessä suomalainen mies, eikä kristitty mies ole ainoa jota islam syrjii tässä asiassa. En tiedä nostaako kukaan juutalais nainen mekkalaa siitä asiasta ettei ikinä saa (lain mukaan) ihqa muslimimiestä mutta Suomen miehiä pakit näyttävät haittaavan;D

Äänestä
  • "Lukemisen arvoista tekstiä, kiitos Watson."

    Sorry pitrali. Vaikka ap. kirjoittikin monista asioista mitkä minuakin häiritsevät, niin en se ollut minä.

    IP banneista yms. huolimatta yritän loggautua ja kirjoittaa vain ja ainoastaan nimimerkillä. Toistaiseksi on onnistunut.

    Kuten huomaat en ole ainoana muslimeja ja heidän "kulttuuriaan" vastaan.

    Äänestä

  • Rakas-Watson kirjoitti:

    "Lukemisen arvoista tekstiä, kiitos Watson."

    Sorry pitrali. Vaikka ap. kirjoittikin monista asioista mitkä minuakin häiritsevät, niin en se ollut minä.

    IP banneista yms. huolimatta yritän loggautua ja kirjoittaa vain ja ainoastaan nimimerkillä. Toistaiseksi on onnistunut.

    Kuten huomaat en ole ainoana muslimeja ja heidän "kulttuuriaan" vastaan.

    Oli niin samanlaiset nikit... tahallista varmaan.
    Myöhemmin vasta huomasin, että watson olikin matson mutta en sen kummemmin korjannut virhettäni.
    noo samalla asialla kuitenkin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Rakas-Matson kirjoitti:

http://tundratabloid.blogspot.com/2007/10/memri-why-muslim-women-cant-marry-non.html

http://www.memritv.org/clip_transcript/en/1074.htm

http://www.parliament.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_134_2002_p.shtml

http://www.ort.fi/ortodoksiviesti/ov0906/Ajan.htm

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200805127640376_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu